Näennäistiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Frenologinen kaavio 1800-luvulta. Frenologien mukaan ihmisen persoonallisuus voidaan nähdä kallon muodoista. Frenologia mainitaan näennäistieteeksi ensimmäisen kerran vuonna 1843.[1]

Näennäistiede eli pseudotiede (kreikan pseudo-, valheellinen, teeskentelevä) on tieteellisenä esiintyvä oppi, joka ei kuitenkaan täytä tieteellisyyden tunnusmerkkejä.[2] Varhaisin tieto sanan pseudoscience (pseudotiede) käytöstä englannin kielessä on vuodelta 1843.[1]

Käsitteellä näennäistiede on kielteinen merkitys, koska sitä on käytetty osoittamaan, että jotakin on virheellisesti ja harhaanjohtavasti esitelty tieteeksi.[3] Niinpä ne, joiden väitetään harjoittavan tai kannattavan näennäistiedettä, yleensä kiistävät luokittelun.[4] Siitä, missä laajuudessa tiede voidaan erottaa näennäistieteestä luotettavalla ja puolueettomalla tavalla (demarkaatio-ongelma), on erimielisyyttä.[5]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On erilaisia keinoja sen osoittamiseksi, onko tietty oppi, käsitys, menetelmä tai käytäntö tieteellinen. Tieteellisessä menetelmässä tällaisia periaatteita ovat muiden muassa toistettavuus ja intersubjektiivinen varmistettavuus.[6] Niinpä pyritään varmistamaan, että keskeinen todistusaineisto voidaan toistaa tai mitata samoissa olosuhteissa; niin voidaan vastaisuudessakin tutkia, onko ilmiöön liitetty hypoteesi tai teoria sekä täsmällinen että luotettava ja voivatko muut tutkijat tukeutua siihen.

Tieteellistä menetelmää edellytetään käytettävän kaikkialla ja painottuneisuutta edellytetään valvottavan tai se eliminoitavan kaksoissokkotutkimuksilla tai riittävän suurella otannalla. Kaikki kerätyt tulokset, mukaan luettuina koejärjestelyt ja ympäristötekijät, dokumentoidaan ja julkistetaan vertaisarviointia varten, niin että tulokset voidaan joko varmistaa tai hylätä myöhemmillä kokeilla sekä määritellä muita tärkeitä tekijöitä, kuten tilastollinen merkittävyys, luottamusväli ja virhemarginaali.[7]

1900-luvun puolivälissä Karl Popper ehdotti falsifioitavuuden kriteeriä näennäistieteen ja tieteen erottamiseksi toisistaan.[8] Sellaiset väitteet kuin "Jumala loi maailmankaikkeuden" voivat olla tosia tai epätosia, mutta ei voida suorittaa kokeita, joilla väitteet voitaisiin todeta epätosiksi, joten ne eivät ole tiedettä, vaan ne kuuluvat tieteen alan ulkopuolelle. Popper jakoi ei-tieteen toisaalta filosofisiin, matemaattisiin, mytologisiin, uskonnollisiin ja metafyysisiin muodostelmiin ja toisaalta näennäistieteellisiin – mutta ei esittänyt selviä kriteereitä niiden erottamiseksi.[9] Esimerkeiksi näennäistieteestä hän antoi astrologian ja psykoanalyysin ja tieteestä Albert Einsteinin suhteellisuusteorian. Myöhemmin Paul R. Thagard (1978) ehdotti, että näennäistiede on ensisijaisesti erotettavissa tieteestä silloin, kun se pitkällä aikavälillä kehittyy vähemmän kuin vaihtoehtoiset teoriat ja kun sen kannattajat kieltäytyvät tunnistamasta tai myöntämästä teorian ongelmia.[10] Mario Bunge on esittänyt kategorioita "uskomuskenttä" ja "tutkimuskenttä" helpottamaan tieteen ja näennäistieteen erottamista toisistaan.[11]

Tieteenfilosofi Paul Feyerabend on esittänyt, että tieteen ja ei-tieteen erottaminen ei ole tiedonsosiologian näkökulmasta mahdollista eikä edes toivottavaa.[12]

Erottelun tekee vaikeaksi se, että tieteen teoriat ja menetelmät arvioivat uutta havaintotietoa eri tavoin.[13] Lisäksi tietyt standardit jotka soveltuvat yhdelle tieteenalalle eivät ole välttämättä niitä joita käytetään joillakin toisilla aloilla.

Sekä skeptikot että Bright-liikkeen huomattavimmat edustajat, kuten Richard Dawkins, Mario Bunge, Carl Sagan ja James Randi, pitävät kaikkia näennäistieteen muotoja haitallisina riippumatta siitä, aiheuttavatko ne kannattajilleen välitöntä haittaa. Heidän mukaansa näennäistieteen harjoittaminen johtuu yleensä monenlaisista syistä – joko lapsellisesta tai alkeellisesta tiedekäsityksestä tai pahimmillaan petoksesta, jolla tavoitellaan taloudellista tai poliittista hyötyä.

Näennäistieteen määritelmästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raimo Tuomela on määritellyt näennäistiedettä seuraavasti:[14]

  1. Pohjautuu monesti epämääräiseen, usein mentaaliseen perustaan
    1. jossa on vaikkapa ruumiittomia henkiä.
    2. joka sallii auktoriteettiuskon tai joka perustuu jonkin eliitin paranormaaleihin tiedonhankintakykyihin
    3. Kaavamainen, dogmaattinen asenne totuuden puolesta, ei yritä etsiä totuutta muuttamalla omia näkemyksiään silloin, kun havainnot ja päättely niin vaativat.
  2. Monesti, joskaan ei aina ja kaikilta osin, karttaa loogis-matemaattista tarkkaa ajattelua.
  3. On oppi, jonka oletukset ja teoriat ovat testaamattomia tai eivät ole testattavissa tai kumottavissa lainkaan. Näennäistieteelliset väitteet ovat monesti ristiriidassa paremmin tutkittujen ja koeteltujen tieteellisten väitteiden kanssa. Näennäistieteen väitteet eivät muutu, vaikka havainnot ja loogis-teoreettinen tutkimus näyttävät muuta.
  4. On oppi, jota kiinnostaa usein käytännölliset monesti henkilöön liittyvät asiat, kuten miten parantaa sairaus, miten tuntea itsensä onnelliseksi, mikä johtaa monesti näennäisteknologiaan.
  5. Menetelmät eivät korjaa omia virheitään, eivätkä pohjaudu hyvin koeteltuihin yleisiin teorioihin
  6. On monesti erillinen oppi, jota eivät muut tue[15]

Esimerkiksi selvänäkeminen on tämän näkemyksen mukaan näennäistiedettä, koska se rikkoo tunnettuja fysiikan lakeja. Monesti lisäksi eri selvänäkijät väittävät samasta kohteesta eri asioita. Kreationismia pidetään näennäistieteenä, koska siinä esitetyt ajatukset ovat monesti ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen luonnontieteellisten ajatusten kanssa ja asioita esitetään yksipuolisesti vain kreationistista näkökantaa tukien. Lisäksi kreationismin näkemykset liittyvät tieteen ulkopuoliseen uskontoon, eikä niitä voida kumota edes teoriassa.

Tieteen tulee olla muun muassa Raimo Tuomelan esittämien ajatusten mukaan

  • objektiivista
  • testattavaa
  • kriittistä
  • edistyvää
  • itsekorjaavaa
  • itsenäistä.[16]

Tämän tieteen määritelmän mukaan näennäistiede olisi tieteen vastakohta:

  • subjektiivista eli esittäjästä riippuvaa
  • kritiikitöntä
  • paikallaan polkevaa
  • epäitsenäistä[17]
  • ei-testattavaa.

Niinpä näennäistieteenä pidetään vaihtoehtolääketiedettä, ufologiaa, antroposofiaa ynnä muita sellaisia.

Paul Kurtzin mukaan näennäistiedettä luonnehtivat seuraavat piirteet:

  1. tarkkojen kokeellisten menetelmien puute
  2. ei yhtenäistä ja testattavaa teoriapohjaa
  3. väittää saavansa vahvistavia tuloksia, vaikka käytetyt koemenetelmät eivät ole tarkkoja eivätkä puolueettomat havaitsijat voi myönteisiä tuloksia vahvistaa.[18]

Neuvostoliittolaisen Trofim Lysenkon tutkimukset sopivat tähän kaavaan.

Näennäistiede eroaa tieteen "vääristä teorioista" siinä, että tieteen "väärät teoriat" eivät pyri esiintymään tai niitä ei alan ammattilaisten keskuudessa pidetä laajemmin pätevinä ratkaisuina.

Näennäistieteelle ovat tarkemmin kuvaten tyypillisiä seuraavat piirteet:

  1. Subjektiivista
    1. Pohja, johon liittyy ruumiittomia henkiä ja jonkin valitun joukon yliluonnolliset kyvyt
    2. Puolueettoman tarkkailijat ja laajempi ihmisjoukko eivät kannata näennäistieteellistä väitettä
    3. Karttaa matemaattista ja loogisesti täsmällistä ajattelua
    4. Näennäistiedettä ei kiinnosta tietää miten asiat ovat, vaan sitä kiinnostavat esimerkiksi korkeamman tietoisuuden tilan saavuttaminen, sairauksien parantaminen henkimaailman avulla, paremman olon saaminen ynnä muu sellainen
  2. Ei testattavissa: Esitieteen väitteitä ei voi testata, tai ne ovat huonosti todennettuja. Usein tueksi esitetään suuri määrä kyseenalaista todistusaineistoa.
  3. Polkee paikallaan
    1. Oppia pidetään erehtymättömänä ja sitä puolustetaan kaavamaisesti
    2. Teoriaa vastustavat havainnot ja todistusaineisto eivät muuta teoriaa ja perusväitteitä
    3. Vanhanaikaista ajattelua
    4. Väitetyt mysteerit.[19]

Tieteen ja näennäistieteen raja voi olla joskus liukuva. Tiedemies voi puolustaa teoriaansa kuin uskonkappaletta. Esimerkiksi historiantutkimuksen todistusaineisto on joskus kiistanalaista, väärennöksille altista ja monitulkintaistakin. Toisaalta näennäistieteissä (kuten astrologiassa) voidaan käyttää matematiikkaa samaan tapaan kuin oikeassa tieteessäkin.

Uskomuslääkintää pidetään näennäistieteenä. Se on suosittua, koska se kertoo potilaalle sen, mitä tämä haluaa kuulla.

Uskomuslääkinnän vetovoimaa selittävät seuraavat tekijät:[20]

  1. Kokonaisvaltaisuus: potilaan kuuntelu.
  2. Ymmärrettävyys: taudin syy selitetään ymmärrettävästi.
  3. Yhteisöllisyys, ihmisläheisyys: potilas ja hoitaja ovat tasa-arvoisia ja puhuvat samaa kieltä
  4. Maailmankuva voi liittyä henkimaailmaan
  5. Vaistonvaraisuus
  6. Lupaukset.

Näennäistiede muistuttaa usein propagandaa. Sille on monesti tyypillistä valikoiva tosiasioiden esittäminen, esitetään vain omaa väitetä tukevia tietoja, ja yleisessäkin tiedossa olevia omaa väitettä vastaan puhuvia tietoja jätetään huomioitta joko tahallisesti tai tutkimuksen puutteessa. Tämä tulee esille varsinkin tapauksissa, joissa näennäistiede kytkeytyy uskonnolliseen tai poliittiseen liikkeeseen, ja jolloin esitetään tieteelliseltä kuulostavia väitteitä, jotka eivät perustu puolueettomaan tutkimukseen.

Propagandalle ovat ominaisia ainakin jotkin seuraavista piirteistä:[21]

  1. Helposti tajuttavaa, yksinkertaista
  2. Massoihin vetoavaa
  3. Harkitusti yksipuolista, muutamaan iskusanaan keskittyvää
  4. Kahtiajakautunut maailma, kompromissien puute
  5. Valmiiden mielipiteiden hyväksikäyttö
  6. Tunteisiin ja vaistoihin vetoaminen[22]
  7. Tunteiden ja käyttäytymisen manipulointi
  8. Toimintaan aktivoivaa
  9. Vastustavan kannan mustamaalaamista
  10. Puutteelliset tai yksipuoliset tiedot, puolitotuudet ja valheetkin.

Kvasitiede on näennäistieteen kanssa läheinen käsite, mutta sillä tarkoitetaan joskus hiukan eri asiaa. Kvasitiede (< lat. quasi, 'ikään kuin; lähes'[23]) muistuttaa todellista tiedettä joiltakin, mutta ei kaikilta piirteiltään.[24][25] Se pyrkii käyttämään tieteellistä menetelmää, mutta aiheensa tieteellisen perustan puutteellisuuden tai metodologian kehittymättömyyden vuoksi sitä ei voida pitää vakiintuneena tieteenä. Kvasitieteeksi on nimitetty joitain populaaritieteessä suosittuja, mutta empiirisesti tutkimattomia aiheita, kuten aikamatkustusta ja kuolemattomuutta.[25]

Todistelutapa ja opin tieteellisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeanlainen todistelu edellyttää, että väitteen esittäjä[26]

  1. hallitsee riittävät tiedot
  2. osaa perustella väitteensä
  3. pysyy asiassa
  4. on selkeä.

Näennäistieteelle on usein tyypillistä vääränlainen todistelu eli argumentointi, jossa voi esiintyä seuraavanlaisia piirteitä:

  1. Kehäpäättely: ufoja on, koska on tehty monia ufohavaintoja. Silloin kaikkia havaintoja väitetään tutkimatta ufoiksi.
  2. Väärä kahtiajako eli dikotomia: Koska ufoja ei voida tunnistaa, ne tulevat ulkoavaruudesta. Unohdetaan väite, että ufot voivat tulla rinnakkaismaailmoista tai tulevasta ajasta tai olla huijausta kuten Kinnulan ufotapaus.
  3. Merkityksetön päättely: Ufot pelastavat maailman, koska niistä on hyötyä, kun tiede on ajanut maailman tuhon tielle. — Vaikka tiede ajaisikin maailman tuhon tielle ja vaikka ufot tulisivatkin ulkoavaruudesta, ne eivät välttämättä tule tänne ihmisiä pelastamaan.
  4. Koska ufon näkijä on hyvä ihminen, hän on oikeassa väittäessään, että näki ufon.
  5. Ufoja on nähty satoja vuosia, ja ainoastaan tyhmät skeptikot, joilla ei ole älykkyyttä, enää väittävät, että ufoja ei ole ja että ne eivät tule ulkoavaruudesta. — Skeptikoiden haukkumisen sijasta olisi parempaa todistaa, että ufoihin kätkeytyy jokin tähän asti tuntematon luonnonilmiö, joka on juuri ulkoavaruudesta tullut alus.
  6. Ufoja on, koska monet tutkijat uskovat niihin. — Viisaampaa olisi perustella ufojen olemassaolo niistä saadun laadukkaan todistusaineiston turvin, ei väitteen esittäjän auktoriteetin turvin.
  7. Ufoja on, koska gallupin mukaan monet uskovat niihin. — Ei mainita, millä perusteilla. Väitteen yleisyys ei tee väitteestä sen luotettavampaa, varsinkaan jos väitteen kannattajat eivät tunne asiaa. Uskottiinhan litteään maahankin aikoinaan.
  8. Astrologia on totta, koska sitä on harjoitettu jo tuhansia vuosia. — Ajatuksen ikä ei tee siitä totta.
  9. Ufoja on, koska ei voi todistaa, että niitä ei ole. — Se että väitetään jonkin asian vääräksi todistamista mahdottomaksi, ei tarkoita, että väite on automaattisesti totta, jos ei ole sitä tukevaa todistusaineistoa. Väitteen esittäjällä on itsellään todistustaakka, ja todistamisen oltava sen laatuista, että se saa monet asiaa aikaisemmin epäilleet uskomaan siihen. Toisaalta vaillinaiset tai puuttuvat todisteet eivät todista teoriaa automaattisesti vääräksi.
  10. Jos et usko olevasi avaruudesta tullut henkiolento, sinulle käy huonosti kuoleman jälkeen. Kun ufot tulevat, he eivät pelasta niitä, jotka eivät usko heihin. — Pelottelu ei tee väitteestä totta.
  11. Älykäs tajuaa, että ufot tulevat ulkoavaruudesta. — Tunteisiin vetoaminen ei tee väitteestä totta.
  12. Ufoja on olemassa, koska ufon nähneet eivät uskalla muiden naurun takia puhua ufokokemuksestaan. Ufokuvaaja joutui huonoon maineeseen, pilkan kohteeksi ja menetti työpaikkansa ufokuvien takia. — Vetoaminen sääliin ei tee ufoista totta eikä takaa sitä, että ne, jotka väittävät ufon nähneensä, myös näkivät.
  13. Skeptikot ovat rikkaita, koska ainakin kaksi skeptikkoa ovat rikkaita.
  14. Kun ajattelin Marttia, hän soitti. — Tämä ei todista puhelintelepatian toimivan.
  15. Miksi epäilijä kieltää kaikkien ufojen olemassaolon? — Epäilijän väitetään kieltävän kaikkien ufojen olemassaolon, kun hän ei usko muutamaan väärään tapaukseen. Tämä on lähellä väärää joko–tai-päättelyä ja kahtiajakoa (dikotomiaa).[27]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Magendie, François: An Elementary Treatise on Human Physiology, s. 150. New York: Harper, 1843. (englanniksi)
  2. Pseudotiede, teoksessa Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
  3. Laudan, Larry, ”The demise of the demarcation problem”, teoksessa Cohan, R. S. & Laudan, L. (editors): Physics, Philosophy, and Psychoanalysis: Essays in Honour of A. Grünbaum, s. 111–127. Boston Studies in the Philosophy of Science, Vol. 76. Dordrecht: D. Reidel, 1983. ISBN 978-90-277-1533-3. (englanniksi)
  4. Hansson, Sven Ove: Science and Pseudo-Science (Luku 2. The ”science” of pseudoscience) Stanford Encyclopedia of Philosophy. 3.10.2008. Stanford, Kalifornia: Stanfordin yliopisto. Viitattu 2.8.2009. (englanniksi)
  5. Erityisesti tieteenfilosofi Paul Feyerabend ajatteli, että tiedettä ei voi luotettavasti erottaa näennäistieteestä. Feyerabend, Paul K.: Against method: Outline of an anarchistic theory of knowledge. London & Atlantic Highlands: NLB & Verso, 1975. ISBN 0-86091-700-2. (englanniksi)
  6. e.g. Gauch HG Jr. Scientific method in Practice (2003) 3–5.
  7. Gauch (2003) 191–, especially Chapter 6, "Probability", and Chapter 7, "inductive Logic and Statistics".
  8. Popper, KR (1959) "Logic of Scientific Discovery".
  9. Karl R. Popper: Science: Conjectures and Refutations. Conjectures and Refutations (1963) p. 43–86;
  10. Thagard PR (1978) "Why astrology is a pseudoscience" (1978) In PSA 1978, Volume 1, ed. Asquith PD ja Hacking I (East Lansing: Philosophy of Science Association, 1978) 223–.
  11. Bunge M (1983) "Demarcating science from pseudoscience" Fundamenta Scientiae 3:369–388.
  12. Feyerabend P Against metodi: Outline of an Anarchistic Theory of Knowledge (1975)[1]
  13. Thagard PR (1978) "Why astrology is a pseudoscience" (1978) In PSA 1978, Volume 1, ed. Asquith PD ja Hacking I (East Lansing: Philosophy of Science Association, 1978) 223 ff. Thagard writes, at 227, 228: "We can now propose following principle of demarcation: theory or discipline which purports to be scientific is pseudoscientific if and only if: it has been less progressive than alternative theories over a long period of time, and faces many unsolved problems; but a community of practitioners makes little attempt to develop theory towards solutions of problems, shows no concern for attempts to evaluate a theory in relation to others, and is selective in considering confirmations and non confirmations."
  14. Raimo Tuomela: Tiede, toiminta ja todellisuus, Jyväskylä. ISBN 951-662-334-4 Luku 8. Tiede, esitiede ja pseudotiede; II magia, uskonto ja pseudotiede; s. 126.
  15. Raimo Tuomela: Tiede, toiminta ja todellisuus, s. 126.
  16. Paholaisen asianajajan paluu, s. 45.
    Heta Häyry, Hannu Karttunen – Matti Virtanen: Paholaisen asianajaja, s. 256.
    Raimo Tuomela: Tiede, toiminta ja todellisuus.
  17. Paholaisen asianajajan paluu, s. 45.
  18. Kyröläinen–Teerikorpi: Ufojen arvoitus, s. 42.
  19. Paholaisen asianajaja, s. 264.
  20. Paholaisen asianajajan paluu, s. 122.
  21. Helge Miettunen: Musta informaatio.
  22. Musta informaatio, s. 16.
  23. Korpela, Jukka: kvasi- Pienehkö sivistyssanakirja. Viitattu 16.7.2014.
  24. quasi Merriam-Webster Dictionary. Viitattu 16.7.2014.
  25. a b Bernie Garrett: Non-science, pseudoscience, quasi-science and bad science; is there a difference? 27.4.2012. Roger & Bernies Real Science Blog. Viitattu 16.7.2014.
  26. Ihmeellinen maailma, Skeptikon tietosanakirja, kohta Argumentointi, s. 20–23.
  27. Ihmeellinen maailma, Skeptikon tietosanakirja, kohta argumentointi, s. 20–22.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  • Kieseppä, I. A.: Alan Sokal: Kvanttigravitaation hermeneutiikka ja postmoderni diskurssi. Niin & Näin, nro 4, 1997. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura. Artikkelin verkkoversio.
  • Niiniluoto, Ilkka: Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05435-X.
  • Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4. ja
  • Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Teoksen verkkoversio.
  • Selin, Risto & Ollikainen, Marketta & Salmi, Ilpo V. (toim.): Paholaisen asianajajan paluu: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 63. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6.
  • Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4.

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bauer, Henry H.: Science or pseudoscience: Magnetic healing, psychic phenomena, and other heterodoxies. Illinois: University of Illinois Press, 2000. ISBN 0-252-07216-2.
  • Charpak, Georges & Broch, Henri: Debunked! ESP, telekinesis, and other pseudoscience. (Devenez sorciers, devenez savants, 2003.) Translated by Bart K. Holland. Baltimore, Madison: Johns Hopkins University Press, 2004. ISBN 0-8018-7867-5. (englanniksi)
  • Gardner, Martin: Science – Good, Bad and Bogus. Oxford University Press, 1983.
  • Gauch, Jr., Hugh G.: Scientific Method in Practice. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-01708-4.
  • Joseph, J.: Twin studies in psychiatry and psychology: science or pseudoscience?. Psychiatric Quarterly, 2002. Artikkelin verkkoversio.
  • Martin, M.: Pseudoscience, the paranormal, and science education. Science & Education, 1994. Artikkelin verkkoversio.
  • Sagan, Carl: The Demon-Haunted World: Science As a Candle In the Dark. , 1996.
  • Shermer, Michael: Why people believe weird things: Pseudoscience, superstition and other confusions of our time. Revised and expanded edition. Foreword by Stephen Jay Gould. New York: Henry Holt, 2002. ISBN 0-8050-7089-3. (englanniksi)
  • Wilson, F.: The Logic and Methodology of Science and Pseudoscience. Canadian Scholars Press, 2000. ISBN 1-55130-175-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]