Occamin partaveitsi

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Occamin partaveitsi (usein myös Ockhamin partaveitsi) on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin. Occamin partaveitsi laadittiin aikoinaan tieteen ja filosofian rajanvetäjäksi.

Occamin partaveitsestä voidaan puhua yksinkertaisuusperiaatteena, jonka mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen. Laajemman yksinkertaisuusperiaatteen mukaan yksinkertaisin selitys on aina paras. Esimerkiksi metsässä karrelle palanut yksittäinen puu saattaa johtua maahan laskeutuneesta lentävästä lautasesta tai sitten vaikkapa salaman iskusta. Occamin partaveitsen mukaan salamanisku on parempi selitys, koska se vaatii vähemmän oletuksia. Muinoin merikarttojen tutkimattomille alueille sijoitettiin mielikuvitushirviöitä, joiden uskottiin siellä vaanivan ihmisiä. Occamin partaveistä käytetään myös eliminoitaessa tämän kaltaisia oletuksia.

Occamin partaveitsi on saanut nimensä englantilaisen fransiskaaniveli ja filosofi Wilhelm Ockhamilaisen (n. 1285–1350) mukaan. Hän kirjoitti Pluralitas non est ponenda sine neccesitate (kirjaimellisesti Paljoutta ei tule asettaa edelle turhaan).

Occamin partaveitselle on olemassa Albert Einsteinin aikoinaan esittämä tarkistuskorollaari, Einsteinin hiomakivi, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen, muttei liian yksinkertainen, ollakseen todennäköisimmin tosi. Sen mukaan monimutkaisempi teoria, joka selittää asiat yksinkertaisempaa paremmin ja aukottomammin, on todennäköisimmin tosi.

Occamin partaveitsi on puoleensavetävä ja intuitiivinen periaate, mutta on vaikeaa tarkasti muotoilla, mikä selitys on toista yksinkertaisempi. Ihannetilanteessa on kaksi teoriaa, joissa toisen lähtöoletusten (premissien) joukko sisältyy toisen lähtöoletusten joukkoon. Käytännössä teorioiden monimutkaisuutta ei juurikaan voi käsitellä näin yksinkertaisesti.

Wilhelm Ockhamilaisen kiistakumppani Walter Chatton esitti partaveitselle ”antipartaveistä”.

[muokkaa] Todistuksen taakka

Yleisimpiä Occamin partaveitsen sovelluksia on todistuksen taakka. Tämä tarkoittaa sitä, että minkä tahansa positiivisen väitteen tai teorian esittäjä joutuu antamaan sille todisteita. Tämä koskee erityisesti olemassaoloväitteitä.

Kuitenkaan siitä, että todistusta ei kyetä antamaan, ei seuraa automaattisesti, että väite olisi epätosi. Tällöin väitteen totuusarvo on mu, epämääräinen - se voi olla tosi tai epätosi, mutta tietoa ei ole. Tähän perustuu argumentaatiovirhe argumentum ad ignorantiam

[muokkaa] Virheellinen käyttö

Occamin partaveistä voidaan käyttää myös väärin, jolloin siitä tulee argumentointivirhe. Occamin partaveitsi ei tarkoita, että ”yksinkertaisin selitys on oikea selitys”, vaan ”yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin oikea selitys”. Väärinkäytön kaava on seuraava:

Teoria A on yksinkertaisempi kuin teoria B
Siispä teoria A on tosi

Luonnontieteissä Occamin partaveistä käytetään usein väärin uutta teoriaa käsiteltäessä. Esimerkiksi de Lavoisierin palamisteorian kohtasi vastustusta, koska Scheelen flogiston-teoria oli de Lavoisierin oksidaatioteoriaa yksinkertaisempi. Kuitenkin flogiston-teoria oli kategorisesti väärä.

Triviaaleimmillaan Occamin partaveistä voi käyttää väärin liian pitkälle viedyssä skeptismissä:

Se, että kuukävelyt ovat lavastettuja studiossa, on paljon yksinkertaisempi selitys kuin että ihminen todella olisi käynyt Kuussa. Siksi ei ole mitään syytä pitää kuukävelyjä muuna kuin lavastettuna televisio teatterina.

Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että kuukävelyhuijaus vaatisi niin laajamittaisen salaliiton, että sen luominen ja salassapitäminen olisi todennäköisesti kuukävelyjen todellista suorittamista vaativampaa.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Häyry, Heta, Hannu Karttunen & Matti Virtanen (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Suomentanut Hannu Karttunen. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7.