Hyvä tieteellinen käytäntö
Hyvä tieteellinen käytäntö (engl. good scientific practice) on tieteen harjoittajien (asiantuntijat ja tutkijat) menettelyohjeisto, jonka tarkoituksena on varmistaa tieteellisen tutkimuksen eettinen hyväksyttävyys ja tutkimustulosten uskottavuus. Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset on jaoteltu piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja vilppiin tieteellisessä toiminnassa (tutkimusvilppi). Hyvän tieteellisen käytännön rikkominen voi joissakin tapauksissa rikkoa eettisten ohjeistuksen lisäksi myös rikosoikeudellisia säännöksiä.[1]
Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä on törkeä laiminlyönti (gross negligence) tai holtittomuus, joka ilmenee erityisesti tutkimuksen suorittamisessa. Piittaamattomuus voi ilmetä myös lievempänä, esim. epämääräisenä viittaustekniikkana, tulosten puutteellisena kirjaamisena, samojen tulosten julkaisemisena useaan kertaa uusina tai tiedeyhteisön vähäisenä harhaanjohtamisena. Samoin kuin tutkimusvilppi, piittaamattomuus tieteellisestä käytännöstä voi ilmetä tutkimusprosessin jokaisessa vaiheessa (tutkimuksen teko, tutkimustulosten ja -johtopäätösten esittäminen).[2]
Rikosoikeudellisia säännöksiä rikkovia hyvää tieteellistä käytäntöä loukkaavia tekoja voivat olla mm. toisen tutkijan työn tahallinen tuhoaminen, vaikeuttaminen tai viivyttäminen. Tiedeyhteisöön kuulumattoman yleisön harhaanjohtaminen on epäeettistä, mutta sitä ei pidetä hyvän tieteellisen käytännön rikkomuksena, sillä tieteelle laadittujen eettisten ohjeiden tarkoituksena on säilyttää tieteen luotettavuus.[3]
Soveltaminen käytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluvia menettelyjä ovat muun muassa tiedeyhteisön tunnustamien toimintatapojen noudattaminen, yleinen huolellisuus ja tarkkuus tutkimustyössä (mittaus, tulosten kirjaaminen, tallentaminen, arviointi ja esittäminen) sekä rehellisyys. Tutkijan tulee soveltaa tiedonhankinnassa, tutkimuksessa ja arvioinneissa tieteellisen tiedonhankinnan mukaisia menetelmiä samoin kuin hyvää tutkijan ammattietiikka. Tieteellisen tiedon tulee olla avointa ja muiden tutkijoiden tutkimusta tulee arvostaa. Tutkimus on suunniteltava, toteutettava ja raportoitava tieteelliselle tiedolle asetettujen edellytysten mukaisesti. Tutkimusraportoinnin tulee olla yksityiskohtaista.[4]
Tutkimusprojektissa tutkimusorganisaation asema, oikeudet, vastuut, osuus tekijyydestä ja velvollisuudet on määritelty kirjallisesti ennen tutkimuksen aloittamista ja henkilöstön valintaa, samoin kuin tutkimustulosten omistajuus ja aineistojen säilyttäminen (kaikkien osapuolten hyväksymällä tavalla). Tutkimuksen sidosryhmiin liittyviä hyvän tieteellisen käytännön menetelmiä ovat mm. tutkimukseen kuuluvien sidonnaisuuksien ilmoittaminen tutkimukseen osallistuville ja tulosten raportoinnin yhteydessä. Tutkimuksen hallinnointi on toteutettava hyvän hallintotavan mukaisesti (henkilöstö- ja taloushallinto).[5]
Eri tieteenaloilla on yleisten tieteellisten menettelytapojen lisäksi yksityiskohtaiset tieteenalakohtaiset menettelytavat tieteen harjoittamiseen. Vastuu hyvän tieteellisen käytännön harjoittamisesta kuuluu jokaiselle tiedeyhteisön jäsenelle, ja tutkimusetiikan ja tieteen käytäntöjen opetus on osa oppilaitosten opetusta. Oppilaitos voi julkaista laitoskohtaisia ohjeita tieteen harjoittamisen käytännöistä, ja yleisiä ohjeita on saatavilla mm. ammattijärjestöjen ja tieteenalajärjestöjen kautta.[6]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tutkimuseettinen neuvottelukunta. (2002). Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. – Karjalainen, Sakari & Launis, Veikko & Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim.): Tutkijan eettiset valinnat. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4