Edmund Husserl

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Edmund Husserl

Edmund Gustav Albrecht Husserl (8. huhtikuuta 1859 Proßnitz26. huhtikuuta 1938 Freiburg im Breisgau) oli saksalainen filosofi ja fenomenologian perustaja. Hänen filosofiansa asettui aikansa positivismia vastaan ja pyrki osoittamaan, että jokaisen objektin ja objektiiviseksi ajatellun tason takaa löytyy subjektiivinen aktiviteetti. Fenomenologian lisäksi Husserl tunnetaan psykologismin kritiikistään.

Husserl oli Franz Brentanon ja Carl Stumpfin oppilas, ja hän on itse vaikuttanut muun muassa Edith Steinin, Martin Heideggerin, Simone de Beauvoirin, Jean-Paul Sartren, Maurice Merleau-Pontyn, Emmanuel Lévinasin, Rudolf Carnapin ja Max Schelerin ajatteluun. Hän opetti filosofiaa ensin vuodesta 1887 Hallessa privatdozentina. Sen jälkeen hän toimi professorina Göttingenissä vuodesta 1901 ja Freiburgin yliopistossa vuodesta 1916, kunnes lopetti opettamisen vuonna 1928. Sen jälkeen hän jatkoi tutkimus- ja kirjoitustyötään Freiburgin kirjastossa, jonne häneltä 1930-luvun puolivälissä kuitenkin kiellettiin pääsy juutalaisuuden vuoksi. Kiellon takana oli osin hänen entisen oppilaansa ja Freiburgin yliopiston silloinen rehtori Heidegger.

Elämä

Opinnot ja varhaiset teokset

Husserl syntyi juutalaiseen perheeseen Prossnitzissa (nykyinen Prostějov) Määrissä, joka kuului tuolloin Itävallan keisarikuntaan ja nykyisin Tšekin tasavaltaan.[1] Hän opiskeli aluksi matematiikkaa Leipzigin (1876) ja Berliinin yliopistoissa (1878) Karl Weierstrassin ja Leopold Kroneckerin oppilaana. Vuonna 1881 hän siirtyi Wienin yliopistoon opiskelemaan Leo Königsbergerin, Weierstrassin aiemman oppilaan, alaisuudessa. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1883 teoksella Beiträge zur Variationsrechnung ("Kirjoitus variaatiolaskennasta").

Vuonna 1884 Husserl alkoi osallistua Wienissä Franz Brentanon psykologian ja filosofian luennoille. Brentano teki Husserliin niin suuren vaikutuksen, että hän päätti omistaa elämänsä filosofialle. Vuonna 1886 Husserl siirtyi Hallen yliopistoon, jossa sai habilitaation Brentanon aiemman oppilaan Carl Stumpfin kanssa. Husserl opetti filosofiaa Hallessa privatdozentina vuodesta 1887. Stumpfin ohjauksessa hän kirjoitti teoksen Über den Begriff der Zahl ("Luvun käsitteestä", 1887), joka toimi myöhemmin pohjana hänen ensimmäiselle merkittävämmälle teokselleen Philosophie der Arithmetik ("Aritmetiikan filosofia", 1891).

Näissä ensimmäisissä teoksissaan Husserl pyrki yhdistelemään matematiikkaa, psykologiaa ja filosofiaa, tarkoituksenaan tarjota matematiikalle kestävä pohja. Hän analysoi psykologisia prosesseja, jotka tarvittiin luvun käsitteen hankkimiseksi, ja pyrkii sen jälkeen rakentamaan järjestelmällisen teorian tämän analyysin pohjalle. Tässä hän käyttää useita menetelmiä ja käsitteitä, jotka oli saanut opettajiltaan. Weierstrassilta hän sai ajatuksen siitä, että luomme luvun käsitteen mielessämme laskemalla tietyn joukon esineitä. Brentanolta ja Stumpfilta hän sai erottelun "oikeaan" ja "väärään" esitykseen. Esimerkiksi jos seisot talon edessä, sinulla on "oikea", suora esitys talosta, mutta jos etsit sitä ja kysyt tietä, silloin nämä ohjeet ovat epäsuora, "väärä" esitys. Esitys voi olla "oikea" siis vain, jos kohde on läsnä, ja se on "väärä" (tai symbolinen, niin kuin hän myös kutsuu sitä), jos kohteeseen voidaan viitata vain merkkien, symbolien tms. välityksellä.

Husserl toimi professorina Göttingenissä vuodesta 1901. Husserlin teos Logische Untersuchungen ("Loogisia tutkimuksia", 1901) oli lähtökohta mereologialle, formaalille teorialle kokonaisuuksista ja niiden osista.[2]

Toinen merkittävä käsite jonka Husserl sai Brentanolta oli intentionaalisuus — ajatus siitä, että tietoisuuden tärkein piirre on se, että se on aina intentionaalinen. Brentano katsoi intentionaalisuuden olevan mentaalisten eli mielen ilmiöiden ominaisuus, joka erotti ne fysikaalisista ilmiöistä. Jokaisella mielen ilmiöllä oli kohde, eli ilmiö oli suuntautunut jotain objektia (intentionaalinen objekti) kohden — jokaisella uskonuksella, halulla jne. oli kohde: uskottu, haluttu, jne. Fysikaalisilta ilmiöiltä intentionaalisuus puuttui kokonaan.

Fenomenologian muotoilu

Joitakin vuosia teoksen Logische Untersuchungen julkaisun jälkeen Husserl teki joitakin merkittäviä käsitteellisiä määrittelyjä, jotka johtivat ajatukseen, että tietoisuuden rakenteiden tutkimiseksi tuli tehdä ero tietoisuuden akteihin ja ilmiöihin, joihin ne ovat suuntautuneet ("oleva sellaisenaan", tietoisuudelle transsendenttinä). Tieto olemuksista olisi mahdollista vain "sulkeistamalla" kaikki oletukset ulkoisen maailman olemassaolosta. Tätä menetelmää hän kutsui nimellä epokhe. Nämä uudet käsitteet johtivat teoksen Ideen ("Ideat") julkaisemiseen vuonna 1913 sekä suunnitelmaan Logische Untersuchungen -teoksen toisesta painoksesta.

Husserl opetti Freiburgin yliopistossa vuodesta 1916. Ideen-teoksesta lähtien Husserl keskittyi tietoisuuden ideaaleihin, olemuksellisiin rakenteisiin. Koska Husserl oli transsendentaalinen idealisti, metafyysinen ongelma havaitsemamme materiaalisen todellisuuden todentamisesta ei juurikaan kiinnostanut häntä. Husserl ehdotti, että olioiden maailma ja tavat joilla suuntaamme itsemme niitä kohden ja havaitsemme nuo oliot, ovat osa "luonnollista näkökulmaa", jota kuvaa usko noiden olioiden materiaaliseen olemassaoloon ja siihen, että ne asettavat havaittavaksemme ominaisuuksia, jotka näemme "virtaavan" niistä. Husserl esitti uuden radikaalin fenomenologisen tavan katsoa olioita tutkimalla, kuinka me suuntautumalla monin eri tavoin intentionaalisesti niitä kohti itse asiassa "konstituoimme" ne. Tämä tulee erottaa olioiden materiaalisesta rakentamisesta, mutta yhtä lailla siitä, että oliot olisivat vain mielikuvituksen luomuksia. Fenomenologisesta näkökulmasta oliot lakkaavat olemasta vain jotain "ulkoista".

Myöhemmät elämänvaiheet

Edmund Husserlin muistolaatta.

Husserl lopetti opettamisen vuonna 1928. Tämän jälkeen hän jatkoi tutkimus- ja kirjoitustyötään Freiburgin yliopiston kirjastossa. Huhtikuussa 1933 häntä kiellettiin käyttämästä yliopiston kirjastoa kansallissosialistien säätämän juutalaisvastaisen lainsäädännön nojalla. Husserlin entinen oppilas, kansallissosialistisen puolueen jäsen Martin Heidegger ilmoitti, että hänet on pantu viralta. Husserl piti Heideggerin filosofiaa virheellisenä poikkeamana ja vakavana väärinkäsityksenä omasta ajattelustaan, ja Heidegger poisti Husserlille osoitetun omistuskirjoituksen tunnetuimmasta teoksestaan Oleminen ja aika, kun siitä otettiin uusintapainos vuonna 1941.

Husserl kuoli keuhkopussintulehdukseen pitkänäperjantaina 1938. Hänen kerrotaan kääntyneen kristityksi ennen kuolemaansa.[1] Herman Van Breda ja Eugen Fink salakuljettivat Husserlin käsikirjoitukset, joita oli yhteensä noin 40 000 sivua Gabelsberger-pikakirjoituksena, sekä hänen koko tutkimuskirjastonsa Belgiaan vuonna 1939 ja käynnistivät niiden toimittamisen.

Husserlin fenomenologiasta

Edmund Husserl määritteli fenomenologian ensin deskriptiiviseksi psykologiaksi ja myöhemmin tietoteoreettiseksi, fundamentaaliksi eideettiseksi tieteenalaksi, joka tutkii olemuksia. Hänen fenomenologiansa sai alkunsa psykologismin vastustamisesta; fenomenologia ei tarkastele tietoisuutta empiirisen psykologian kohteena vaan niiden välttämättömien, olemuksellisten rakenteiden kokonaisuutena, joiden kautta todellisuuden mielekäs kokemuksellinen jäsentyminen tulee mahdolliseksi.

Asioihin itseensä

Husserlin fenomenologian lähtökohta kiteytyy hänen iskulauseeseensa "zu den Sachen Selbst" eli "asioihin itseensä". Tämän mukaan fenomenologisessa tutkimuksessa suoritetaan ensin epokhe eli sulkeistetaan kaikki ennakko-oletukset, jotka kohdistuvat tutkittavaan objektiin. Tällaisia ovat kaikki ennakkotietomme ja ennakkoasenteemme, jotka ilmiöön liittyvät. Husserl pyrki siis filosofiassa eroon luonnollisesta asenteesta samantapaiseen puhtaaseen lähtökohtaan kuin René Descartes vuosisatoja häntä ennen. Taustalla on varman eli apodiktisen perustan löytäminen tiedolle. Husserlin mukaan ei-filosofinen luonnollinen asenne on teoreettinen asenne, joka ylittää apodiktisen tiedon rajan ja on nähtävissä myös tieteissä. Tähän ajatukseen perustuu hänen fenomenologinen tiedekritiikkinsä.

Fenomenologisessa tutkimuksessa ihmisen ulkopuolinen todellisuus "sulkeistetaan" ja tarkastellaan sitä tapaa, miten todellisuus tietoisuudelle avautuu. Näin ollen voidaan huomata miten esimerkiksi tieteellinen todellisuus konstituoituu tieteellisen teorian ja käytännön kautta. Fenomenologisella reduktiolla Husserl tarkoittaa juuri tarkastelun siirtämistä luonnollisesta asenteesta siihen miten maailma todellistuu kokemuksessa.

Husserlin mukaan kaikki tieto perustuu kokemukseen, mutta kokemuksen käsite tulee analysoida fenomenologisella metodilla. Tämä metodi on eideettinen reduktio eli olemuksen näkemisen metodi, jossa tietoisuudessa olevan kohteen olemus ymmärretään muuntelemalla sitä ja tarkastelemalla, mikä ilmiössä on välttämätöntä ollakseen juuri kyseinen kohde.

Intentionaalisuus

Jo Immanuel Kant sai aikaan tietoteoreettisen kopernikaanisen vallankumouksen väittämällä, että havaitseminen on aktiivinen prosessi, jonka suunta on pikemminkin tiedostajasta tiedostettavaan eikä päinvastoin, kuten aikaisemmin ajateltiin. Havainnoidessaan ympäristöään ihminen on hyvin aktiivinen. Havainnoija pakottaa omia käsitteitään ja skeemojaan havainnoitavan kohteen ominaisuuksiksi, vaikka ne ovatkin lähtöisin havainnoijasta itsestään. Husserlin mukaan havaitseminen on odotuksen kaltaista, eli havaitessaan ihminen odottaa merkityksen mukaisen havainnon ilmenevän hänelle. Tästä odotuksesta voidaan käyttää myös ilmaisua merkityshorisontti.

Edmund Husserlin mukaan ihmisen tietoisuus on intentionaalista. Sen mukaan tietoisuudella on aina jokin kohde, vaikka sitä ei reaalisesti olisikaan olemassa. Todellisuus avautuu aina jonkinlaisena eli jonkin merkityksen (noeman) kautta.

Husserlin mukaan fenomenologian keskeinen tehtävä on tutkia noemaa, sitä tiedostettavan kohteen osaa, joka sijaitsee tietoisuudessa. Jos katselemme kukkaa, verkkokalvoillemme syntyy ainoastaan aistimuksia vihreästä pitkulaisesta varresta eri sävyissä ja valkoisesta kukasta. Tällaista tietoisuuden raakamateriaalia Husserl kutsuu hyleksi. Fenomenologia tutkii sitä, miten visuaalinen havaintoaines ilmenee meille spatiaalisena, kolmiulotteisena esineenä ja miten tietoisuutemme antaa sille nimen "voikukka". Tietoisuus on siis mentaalista tekemistä ja noema on työn tulos. Fenomenologisessa filosofiassa korostetaan havainnoijan näkökulmaa todellisuuteen.

Toisin sanoen noema on se osuus tiedostettavasta kohteesta, joka on kokonaan lähtöisin tietoisuudestamme. Jos näemme hallusinaation voikukasta, vaikuttaa se yhtä todelliselta kuin oikeakin. Fenomenologian eräs tehtävä on siis selvittää, mikä on suurin yhteinen nimittäjä hallusinoidulla ja ei-hallusoidulla voikukalla.

Totuudella Husserl tarkoittaa merkityksen täyttymistä. Hänen mukaansa erilaisilla ontologisilla todellisuusalueilla on oma olemuksensa ja merkityksensä ja siksi jokaisella niistä on myös oma verifiointitapansa. Esimerkiksi eri tieteenaloilla on omat tapansa osoittaa väitteitä tosiksi.

Elämismaailmalla Husserl tarkoittaa ihmisen laajinta ja alkuperäisintä merkityshorisonttia ja "maailmaa elettynä". Ihminen syntyy jatkuvasti avautuvaan spatio-temporaaliseen elämismaailmaan, joka toimii pohjana hänen muulle toiminnalleen. Filosofinen tai fenomenologinen asenne on kuitenkin sille vieras. Aikatietoisuuden analyysissä hän käsittää aikatietoisuuden retentioiden(muisto menneestä) muuttumiseksi protentioiksi(odotus tulevaan). Aikatietoisuudessa nyt-hetken käsittävä ei-intentionaalinen alku-impressio(Ur-impression) "venyy" retentioksi. Transendentaalisen egon tehtävänä ei ole Husserlin mukaan vain kokemusten liittäminen toisiinsa, vaan myös niiden osoittaminen kuuluvaksi tietylle persoonalle eli "minuudelle".

Vaikutus

Husserl on vaikuttanut ennen kaikkea Martin Heideggeriin, heidän myöhemmästä välirikostaan huolimatta. Heideggerin pääteos Oleminen ja aika oli alun perin omistettu Husserlille. Myös Rudolf Carnap sai vaikutteita Husserlilta. Tämä näkyy hänen teoksessaan Der Raum (wesentlicher Einblick) sekä hänen muoto- ja muuntosääntöjä koskevissa ajatuksissaan, jotka perustuvat Husserlin logiikan filosofiaan.

Max Scheler tapasi Husserlin Hallessa ja havaitsi tämän fenomenologian metodologiseksi läpimurroksi, josta oli apua myös hänen omissa pyrkimyksissään. Vaikka Scheler myöhemmin kritisoi Husserlin idealistista loogista lähestymistapaa, hän sanoo silti pysyneensä aina kiitollisuudenvelassa Husserlille.

Wilfrid Sellars, joka on merkittävä niin kutsutun "Pittsburghin koulukunnan" (Robert Brandom, John McDowell) edustaja, oli Marvin Farberin oppilas, ja tämä puolestaan Husserlin oppilas. Farberin kautta myös Sellars sai fenomenologisia vaikutteita.[3]

Husserlin formaali kielen analyysi inspiroi Stanisław Leśniewskiä ja Kazimierz Ajdukiewicziä heidän kehittäessään kategoriakielioppia.[4] Hermann Weylin kiinnostus intuitionistiseen logiikkaan ja predikoimattomuuteen vaikuuttaa olevan peräisin kontakteista Husserlin kanssa.

Husserlilla oli vaikutusta myös paavi Johannes Paavali II:een. Hänen teoksensa Osoba i czyn (1969) yhdisteli fenomenologiaa tomistiseen etiikkaan.[5]

Teokset

  • 1887. Über den Begriff der Zahl. Psychologische Analysen.
  • 1891. Philosophie der Arithmetik. Psychologische und logische Untersuchungen.
  • 1900. Logische Untersuchungen. Erste Teil: Prolegomena zur reinen Logik.
  • 1901. Logische Untersuchungen. Zweite Teil: Untersuchungen zur Phänomenologie und Theorie der Erkenntnis.
  • 1911. Philosophie als strenge Wissenschaft.
  • 1913. Ideen zu einer reinen Phänomenologie und phänomenologischen Philosophie. Erstes Buch: Allgemeine Einführung in die reine Phänomenologie.
  • 1923–24. Erste Philosophie. Zweiter Teil: Theorie der phänomenologischen Reduktion.
  • 1925. Erste Philosophie. Erste Teil: Kritische Ideengeschichte.
  • 1928. Vorlesungen zur Phänomenologie des inneren Zeitbewusstseins.
  • 1929. Formale und transzendentale Logik. Versuch einer Kritik der logischen Vernunft.
  • 1931. Méditations cartésiennes.
  • 1936. Die Krisis der europäischen Wissenschaften und die transzentale Phänomenologie: Eine Einleitung in die phänomenologische Philosophie. (suom. Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia)
  • 1939. Erfahrung und Urteil. Untersuchungen zur Genealogie der Logik.
  • 1952. Ideen II: Phänomenologische Untersuchungen zur Konstitution.
  • 1952. Ideen III: Die Phänomenologie und die Fundamente der Wissenschaften.

Lähteet

  1. a b Sawicki, Marianne: Edmund Husserl The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  2. Simons, Peter: Parts: A Study in Ontology. Oxford University Press.
  3. Sellars, Wilfrid: Autobiographical Reflections. Teoksessa Castañeda, Hector-Neri (toim.): Action, Knowledge, and Reality: Critical Studies in Honor of Wilfrid Sellars, 1975.
  4. Smith, Barry: On the Origins of Analytic Philosophy. Julkaisussa Grazer Philosophische Studien 34, 1989, s. 153–173.
  5. Wojtyla, Karol: The Acting Person: A Contribution to Phenomenological Anthropology, 1969.

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

  • Fenomenologian idea: Viisi luentoa. (Die Idee der Phänomenologie, 1907.) Suomennos: Juha Himanka, Janita Hämäläinen ja Hannu Sivenius. Helsinki: Loki-kirjat, 1995. ISBN 952-9646-10-0.
  • Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia. (Kisis der europäischen Wissenschaften und die transzendentale Phänomenologie: Eine Einleitung in die phänomenologische Philosophie, 1936.) Suomentanut Markku Lehtinen. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-168-5.
  • Geometrian alkuperä. (Der Ursprung der Geometrie, 1954.) Suomentaneet Kaisa Heinlahti ja Tuukka Perhoniemi. Johdanto: Jacques Derrida. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2007. ISBN 978-952-5503-28-9.
  • Uudistuminen ja ihmisyys: Luentoja ja esseitä. Suomentaneet Timo Miettinen, Simo Pulkkinen ja Joona Taipale. Toimittanut Sara Heinämaa. Helsinki: Tutkijaliitto, 1995. ISBN 952-5169-38-3.

Muuta kirjallisuutta

  • Belt, Jaakko: Fenomenologia ja luonnollinen asenne. Paatos, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  • Heinämaa, Sara: Ele, tyyli ja sukupuoli: Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-652-1.
  • Heinämaa, Sara: Ihmetys ja rakkaus: Esseitä ruumiin ja sukupuolen fenomenologiasta. Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-13-1.
  • Himanka, Juha: Se ei sittenkään pyöri: Johdatus mannermaiseen filosofiaan. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2597-1.
  • Juntunen, Matti: Edmund Husserlin filosofia: Fenomenologia ja apodiktisen tieteen idea. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-395-6.
  • Jylhämö, Kimmo: Edmund Husserl ja fenomenologian idea. Niin & näin, 1996, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  • Satulehto, Markku: Elämismaailma tieteiden perustana: Edmund Husserlin tieteen filosofia. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta 33. Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. ISBN 951-44-3129-4.
  • Varto, Juha: Fenomenologinen tieteen kritiikki. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol. 30. Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. ISBN 951-44-3094-8.

Aiheesta muualla

Ensyklopedia-artikkeleita:

  • Beyer, Christian: Edmund Husserl The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Sawicki, Marianne: Edmund Husserl The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Taipale, Joona: Husserl, Edmund Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.

Teoksia: (englanniksi)

Muuta: