Voikukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Voikukka
Rikkaruoho.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Voikukat Taraxacum
Laji: officinale
Kaksiosainen nimi
Taraxacum officinale
G.H.Weber ex Wiggers
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Voikukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Voikukka Commonsissa

Voikukka (Taraxacum officinale) on usein rikkaruohona pidetty monivuotinen kasvi, joka leviää tehokkaasti siementensä avulla. Voikukka on kuitenkin myös kauppayrtti, johon viittaa nimessä esiintyvä officinale (officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä). Ympäri maailmaa tavataan useita voikukan alalajeja, joiden väliset erot saattavat olla hyvinkin vähäisiä.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voikukan lehdet ovat noin 5–25 senttimetriä pitkiä ja muodostavat tiheän ruusukkeen, joka tukahduttaa muita kasveja ja jonka keskeltä nousee yksi tai useampi, maitomaista nestettä sisältävä varsi 4–30 cm:n korkeuteen. Lehdet ovat varjoisemmissa paikoin sileäreunaisempia ja aurinkoisemmissa paikoin jopa houmattavan sakarareunaisia.

Jokaisen varren päässä on halkaisijaltaan 2–5 cm oleva kirkkaankeltainen kukinto, mykerö, joka on päivällä avoin ja sulkeutuu yön ajaksi. Mykerö muistuttaa ulkonäöltään yhtä kukkaa, mutta on itse asiassa muodostunut useista sadoista pienistä kukista, joista jokaisessa on kaikki tavallisen kukan osat: terälehdet, verholehdet, heteet ja emi.[1] Teriön muodostaa viisi keltaista, yhteen kasvanutta kapeaa terälehteä, jotka osoittavat samaan suuntaan ja muodostavat kielimäisen teriön. Kukkien teriöt ovatkin mykerön näkyvin osa. Niiden alla ovat valkoiset haivenmaiset verholehdet, jotka jäävät mykerön sisään piiloon. Alimpana verholehtien alla on sikiäin. Emin vartalo ulottuu koko koko kukan läpi, ja kaksihaarainen luotti on ylimpänä terälehtien yläpuolella. Heteiden ponnet ovat osittain kasvaneet yhteen ja muodostavat torven emin vartalon ympärille.[1] Mykerön alla on vielä joukko vihreitä suojuslehtiä,[1] jotka muistuttavat yksinkertaisten kukkien verholehtiä mutta eivät kuulu mihinkään mykerön kukista.

Voikukka lisääntyy apomiktisesti eli ilman pölytystä kehittyneistä siemenistä.lähde? Kun sikiäin kypsyy pähkylähedelmäksi, kukka lakastuu, mutta pähkylän lisäksi myös haiven­mainen verhiö jää jäljelle, jolloin koko mykeröstä tulee valkoinen haivenpallo.[1] Haivenet toimivat ikään kuin laskuvarjona, jonka avulla pähkylät ja niissä olevat siemenet voivat tuulen mukana kulkeutua pitkänkin matkan päähän uusiin kasvu­paikkoihin.[1]

Voikukan hyötykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaissa voikukkaa pidetään usein hyödyttömänä rikkaruohona, mutta esimerkiksi Kiinassa voikukkaa käytetään paljon yrttilääkinnässä. Voikukalla on monia terveydellisiä vaikutuksia ja sillä voi muun muassa puhdistaa verta ja sitä voidaan käyttää kuumeen laskemiseen.lähde? Voikukka sisältää myös paljon C- ja A-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Lehdet antavat myös vahvaa makua salaattiruokiin. Voikukan lehdet sisältävät muun muassa luteoliinia, apigeniinia ja apigeniiniglykosideja. Voikukkaa on länsimaissa arvostettu lähinnä sota-aikoina. Saksassa käytettiin molempien maailmansotien aikaan kuivattua voikukkaa kahvin korvikkeena.[2] Samoin tehtiin myös Suomessa sota-aikoina. Voikukan juuri sisältää jopa 25 % inuliini-nimistä tärkkelystä, josta sotien aikana on valmistettu myös alkoholia.

Villan värjäyksessä voikukan tuoreita kukista saadaan alunalla purettamalla punaista ja keltaista sekä juurista samalla puretusaineella oranssinkeltaista väriä. Ilman puretusainetta voikukan juurista saadaan magentanpunaista ja kuparinruskeaa väriä. Irlannissa voikukkaa on käytetty myös violetiksi värjäämiseen.

Voikukkaa muistuttavia kasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monia keltakukkaisia mykerökukkaisia kasveja sekoitetaan voikukkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Jorma Soveri, Arvi Ulvinen, Reino Kalliola: Kasvioppi, s. 12. Otava, 1969.
  2. Windridge Charles & Cheng Kam Fong: Tong Sing, Kiinalaisen viisauden kirja (2000 Tammi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voikukka - monikäyttökasvi, Taina Kuusi, Espoo 1986, ISBN KR20697058