Skeptikot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skeptikot (muinaiskreikaksi Σκεπτικοί, Skeptikoi,[1] sanasta σκέψις, skepsis, "etsiä")[2] olivat hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Skeptisismi vaikutti antiikin filosofiassa sekä niin sanottuna pyrrhonilaisena skeptisisminä että niin kutsuttuna akateemisena skeptisisminä.[3][4] Näissä muodoissaan skeptisismin vaikutuskausi antiikin ajattelussa kesti 500-vuotta, 300-luvulta eaa. 200-luvulle jaa.[5] Antiikin skeptisismi heräsi uudelleen henkiin uuden ajan filosofiassa.[6]

Antiikin aikaisia skeptikoita yhdisti se näkemys, ettei varmaa tietoa voida saavuttaa. Akateemiset skeptikot katsoivat, ettemme voi tietää mitään, kun taas pyrrhonistit keskittyivät siihen, ettei millään uskomuksillamme ole oikeutusta. Yhtä mieltä koulukunnat olivat siitä, että meidän tulee tämän vuoksi omaksua arvostelmista pidättäytymisen tila (epokhē).[3][4][5][7] Skeptisismin täsmällisestä alueesta eri koulukunnissa on kuitenkin erilaisia tulkintoja.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyrrhon ja muut esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Pyrrhon myrskyisellä merellä. Kirjankuvitusta 1500-luvun alusta.

Kreikkalainen filosofinen skeptisismi sai alkunsa Pyrrhonista, joka eli noin vuosina 360-270 eaa. Hänestä itsestään tiedetään vain vähän; suurin osa tiedosta on peräisin tämän seuraajalta Timonilta.[9][6]

Pyrrhonin kerrotaan matkustelleen aina Intiassa saakka Aleksanteri Suuren sotajoukkojen mukana.[6] Hän esitti, että filosofiassa tulisi omaksua ”käytännöllisen skeptisyyden” asenne tietoa kohtaan. Hänen skeptisyydessään keskeistä olivat näkemys asioiden tavoittamattomuudesta sekä kannanotoista pidättäytyminen. Pyrrhon katsoi, että kaikki käsitykset olivat vain seurauksia tavoista ja tottumuksista.[10] Pyrrhon katsoi myös, että onnellisuus riippuu luonnosta, mutta koska luonnosta ei voida tietää mitään, mikään luonnossa ei ole itsessään hyvää eikä pahaa. Pyrrhon edelsi ajallisesti stoalaisia ja epikurolaisia, ja samoin heidän ajatuksiaan perusteettomien mielipiteiden ja tunteiden hylkäämisen ja mielenrauhaan (ataraksia) pyrkimisen osalta.[11]

Pyrrhonin aikaan ei kuitenkaan vielä ollut olemassa minkäänlaista varsinaista skeptistä koulukuntaa, jota olisi voitu kutsua "pyrrhonilaiseksi koulukunnaksi",[6] eikä häntä voida pitää minkäänlaisen skeptisistisen teorian perustajana.[5] Pyrrhonin ajattelu ja elämäntapa vaikuttivat kuitenkin skeptisismiin sekä Akatemiassa että erityisesti Ainesidemoksen myöhemmin perustamassa niin kutsutussa pyrrhonistisessa skeptisismissä, joka jopa omaksui Pyrrhonin nimen.

Pyrrhonin lisäksi myöhemmät skeptikot hyödynsivät myös varhaisempien kreikkalaisten filosofien ajatuksia. Skeptikoiden kannalta hyödyllisiä argumentteja olivat esittäneet muun muassa Herakleitos, Parmenides, Zenon Elealainen, Anaksagoras, Protagoras, Ksenofanes, Empedokles ja Demokritos, sekä Sokrates erityisesti sellaisena kuin tämän ajattelu ilmenee Platonin varhaisissa aporeettisissa dialogeissa. Demokritoksen koulukunnassa täydellistä skeptisismiä oli kannattanut jo ennen Pyrrhonia Metrodoros Khioslainen.[5]

Akateeminen skeptisismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkesilaos ja Karneades. Kuvitusta Ciceron teokseen Academica (Johann August Goerenzin toimittama laitos vuodelta 1810).
Pääartikkeli: Akateeminen skeptisismi

Pyrrhonin ajattelu vaikutti Platonin Akatemiassa toimineeseen Arkesilaokseen, josta tuli koulun johtaja noin vuonna 273 eaa. Akatemia kääntyikin tämän aikana, vielä Pyrrhonin oppilaan Timonin eläessä, skeptisismiin.[6] Akateemisen skeptisismin eräänä lähtökohtana oli Sokrateen henkilöstä tehty tulkinta: akateemiset skeptikot katsoivat, että Sokrates katsoi ”tietämättömyyttään” korostaessaan, ettei mitään voida tietää. Näin myöhempi Akatemia tulkitsi hänet skeptikkona. Arkesilaos halusi korvata edeltäneen Akatemian dogmaattisen platonismin skeptisismillä, jonka esikuvaksi hän laittoi juuri Sokrateen.[5][11]

Arkesilaos ja Karneades kehittivät teoreettisen lähestymistavan, jossa ehdottoman totuuden ja epätotuuden käsitteet kiellettiin kokonaan. He arvostelivat kaikkea dogmatismia, erityisesti stoalaisia ajatuksia, väittäen, että täydellistä varmuutta totuudesta ei voida saavuttaa. Viisaan tuli pidättäytyä arvostelmista kokonaan.[11] Argumentoidessaan stoalaisia vastaan skeptikot käyttivät stoalaisten omia ajatuksia ja käsitteitä ja käänsivät ne sitten näitä vastaan. Näin skeptikot vaikuttavat kannanotoissaan helposti dogmaattisilta, mutta tosiasiassa kyseessä on lähinnä poleeminen argumentointi, ei koulukunnan omien kantojen esittäminen.[12]

Akateeminen skeptisismi pehmeni ensimmäisellä vuosisadalla eaa., Filonin ja Antiokhoksen aikana, ja sai vähitellen vaikutteita stoalaisuudesta, jota se oli aiemmin vastustanut dogmaattisena suuntauksena. Näin siirryttiin kohti keskiplatonismia. Akateeminen skeptisismi vaikutti muun muassa Ciceroon, joka on sen merkittävimpiä lähteitä. Cicero opiskeli Akatemiassa Filonin ja Antiokhoksen aikana, mutta sai vaikutteita myös varhaisemmasta akatemialaisesta skeptisismistä.[6]

Pyrrhonilainen skeptisismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainesidemos erosi Akatemiasta noin vuonna 90-80 eaa. petyttyään sen opissa tapahtuneisiin muutoksiin; hän katsoi sen luopuneen puhtaasta skeptisismistä. Tämän vuoksi hän perusti niin kutsutun pyrrhonilaisen skeptisismin eli pyrrhonismin. Ainesidemos katsoi näin herättäneensä Pyrrhonin ja Timonin ajattelun uudelleen henkiin, 150 vuotta Timonin kuoleman jälkeen. Hän kirjoitti laajan yhteenvedon Pyrrhonin opetuksista (Pyrrhonistiset kirjoitukset).[6]

Antiikin ajan parhaiten tunnettu skeptikko on kuitenkin Sekstos Empeirikos, joka kokosi yhteen kaikki aiemmat skeptisen koulukunnan opetukset, myös Ainesidemoksen edeltäneet työt, ja argumentit skeptikkojen ja dogmaatikkojen välillä. Tulkinnat Sekstoksen pyrrhonismista ja erityisesti siitä, missä määrin pyrrhonistit pidättäytyivät kaikista vai pelkästään "dogmaattisista" uskomuksista, kuitenkin vaihtelevat.[8] Sekstoksen jälkeen skeptisismi hiipui vähitellen pois; Myles Burnyeatin mukaan hänen teoksensa (Pyrrhonismin pääpiirteet, Matemaatikkoja vastaan) voidaankin nähdä sekä antiikin skeptisismin huipentumana että päätepisteenä.[6]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skeptikoille kaikki väitteet olivat kestämättömiä, koska ne nojasivat väittämiin, joiden totuudesta tai epätotuudesta ei voitu sanoa mitään nojaamatta toisiin väittämiin. Näin väittämien palauttamisen ketju on loputon, koska kaikki väittämät aina riippuvat toisista väittämistä ollakseen tosia. Skeptikot myös sanoivat, etteivät kaksi väittämää voi riippua toisistaan, koska silloin ne muodostavat kehäpäätelmän.

Skeptikoille logiikka oli siis aina riittämätön totuuden mitta, koska se loi aina yhtä paljon uusia ongelmia kuin väitti ratkaisevansa. Totuuden ei kuitenkaan ajateltu olevan välttämättä täysin tavoittamattomissa, vaan ainoastaan sellaista jota ei ollut voitu tavoittaa puhtaimmassa muodossaan. Vaikka skeptikoiden on sanottu kieltäneen totuuden ja sen löytämisen mahdollisuuden, tosiasiassa he olivat siis lähinnä vain kriittinen koulukunta, jonka mielestä logiikan harrastajat eivät olleet löytäneet totuutta.

Arvostelmista pidättäytyminen (epokhē) oli skeptikoille yhteinen päämäärä, mutta perusteet siihen pyrkimiseksi erosivat: akateemiset skeptikot ja kenties vielä Ainesidemoskin vaikuttavat suhtautuneen epokhēhen dogmaattisemmin päämääränä sinänsä, kun taas myöhemmille pyrrhonisteille, erityisesti Sekstokselle, varsinainen päämäärä oli mielenrauha (ataraksia), ja epokhē oli lähinnä menetelmä tämän saavuttamiseksi.[5]

Filosofit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset skeptikot:

Akateeminen skeptisismi:

Pyrrhonistinen skeptisismi:

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin skeptisismi tuli muiden helleenisen filosofian koulukuntien ajattelun tapaan uudelleen tunnetuksi uuden ajan alussa Sekstos Empeirikoksen ja Ciceron teosten kautta. Se vaikutti muun muassa René Descartesiin ja tämän niin kutsuttuun kartesiolaiseen skeptisismiin. Antiikin skeptisismiin viittaavat usein myös Michel Montaigne, Pierre Gassendi ja David Hume. Antiikin skeptisismin vaikutus voidaan havaita myös mm. John Locken ja George Berkeleyn ajattelussa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Burnyeat, Myles (toim.): The Skeptical Tradition. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 1983. ISBN 0-520-03747-2.
  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 350–367, 581–588. Suomentanut sekä esittelyn ja selitykset kirjoittanut Marke Ahonen. Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-07-3.
  • Long, A. A.: Hellenistic Philosophy. Stoics, Epicureans, Sceptics. 2nd edition. Berkeley, Los Angeles: University of California Press, 1986. ISBN 0-520-05807-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: σκεπτικός A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. Liddell, Henry George & Scott, Robert: σκέψις A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  3. a b ”Sceptics”. Teoksessa Audi, Robert (toim.): The Cambridge Dictionary of Philosophy. 2. painos. Cambridge, UK: Cambridge University Press, 1999. ISBN 9780521637220.
  4. a b Thorsrud, Harald: Ancient Greek Skepticism The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e f Sedley, David: "The Motivation of Greek Skepticism". Teoksessa Burnyeat 1983, s. 9-30.
  6. a b c d e f g h i Burnyeat, M. F.: "Introduction". Teoksessa Burnyeat 1983, s. 1-8.
  7. Vogt, Katja: Ancient Skepticism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)
  8. a b Esim. artikkelit teoksessa Burnyeat, Myles & Frede, Michael: The Original Sceptics. A Controversy.. Indianapolis: Hackett, 1997.
  9. Long, A. A.: "Pyrrho and Timon - early Pyrrhonism". Teoksessa Long 1986, s. 75-87.
  10. Diogenes Laertios (DL) IX.61
  11. a b c Long, A. A.: ”The Socratic Legacy”, teoksessa K. Algra et al. (toim.): The Cambridge history of hellenistic philosophy, s. 617–641. Cambridge: Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-25028-5. (englanniksi)
  12. Couissin, Pierre: "The Stoicism of the New Academy". Teoksessa Burnyeat 1983, s. 31-64.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bett, Richard (toim.): The Cambridge Companion to Ancient Scepticism. Cambridge: Cambridge University Press, 2010. ISBN 978-0-521-87476-2.
  • Bett, Richard: Pyrrho: his antecedents and his legacy. Oxford: Oxford University Press, 2000.
  • Burnyeat, Myles & Frede, Michael: The Original Sceptics. A Controversy.. Indianapolis: Hackett, 1997.
  • Hankinson, R. J.: The Sceptics. London: Routledge, 1995.
  • Sihvola, Juha (toim.): Ancient Scepticism and the Sceptical Tradition. Acta Philosophica Fennica 66. Helsinki: Societas Philosophica Fennica, 2000.
  • Thorsrud, Harald: Ancient scepticism. Nide 5 / Ancient philosophies. University of California Press, 2009. ISBN 0520259823.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Selin, Risto: ”Skeptisismi”, Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
  • Thorsrud, Harald: Ancient Greek Skepticism The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Vogt, Katja: Ancient Skepticism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)