Nero
Wikipedia
Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus (15. joulukuuta 37 – 9. kesäkuuta 68) oli Rooman keisari vuosina 54–68. Hänen kaudelleen ajoittuu muun muassa Rooman kaupungin suurilta osin hävittänyt tulipalo.
Syntyessään Nero sai nimen Lucius Domitius Ahenobarbus. Hänen isänsä oli Gnaeus Domitius Ahenobarbus ja äitinsä Agrippina nuorempi, joka oli Augustuksen suora jälkeläinen. Nuori Lucius olikin syntyperänsä puolesta lähellä keisarillisen suvun ydintä, mitä osoittaa myös se, että hänen enonsa Caligula oli noussut Tiberiuksen seuraajaksi.
Isänsä kuoleman ja äitinsä karkotuksen jälkeen Lucius jäi kolmevuotiaana puoliorvoksi ja keisari-enonsa armoille. Caligulan murhan jälkeen valtaan nousi murhatun keisarin setä Claudius, joka mentyään naimisiin veljentyttärensä Agrippinan kanssa vuonna 49 adoptoi tämän pojan Luciuksen. Adoption seurauksena poika sai nimen Nero Claudius Drusus Germanicus.
Pretoriaanikaarti oli Neronkin tapauksessa keisarintekijä. Henkivartiokaarti valitsi 16-vuotiaan Neron keisariksi Claudiuksen kuoltua vuonna 54. Kumileimasimen asemassa ollut senaatti antoi tukensa valinnalle. Todennäköisesti Nero toimi ensimmäiset vuodet valtion keulakuvana vallan ollessa hänen äitinsä ja kahden neuvonantajan, Lucius Annaeus Senecan ja Sextus Afranius Burruksen käsissä. Neuvonantajien hoitaessa valtion asioita Nero keskittyi villiin elämään ja sekaantui kolmiodraamaan Poppea-nimisen naisen ja suojattinsa Marcus Salvius Othon kanssa.
Vuonna 64 tapahtui Rooman palo. Sarkastisesti Neron kerrotaan soittaneen lyyraa Rooman palaessa. Tarinan todenperäisyydestä ei ole löydetty mitään historiallista näyttöä. Sen sijaan Neron tiedetään rakennuttaneen kaupungin uusiksi tulipalon jälkeen, monumentaalisempaan ja paloturvallisempaan tyyliin. On myös epäilty Neron sytyttäneen palon. Tosiasiassa luotettavammat lähteet kertovat hänen olleen poissa kaupungista - nykyisessä Anziossa asti - ja tulleen johtamaan sammutustyötä kiireellä.
Hänen kerrotaan myös teloituttaneen kristillisen kirkon apostolit Pietarin ja Paavalin, minkä vuoksi hänen nimellään on kristillisessä perinteessä negatiivinen kaiku. Neroa muistetaan usein kristittyjen vainoajana ja vihollisena, mikä on myös vaikuttanut Nerosta syntyneisiin myytteihin (mm. Rooman palo). Nero lienee todennäköisin esikuva Raamatun esittelemälle ilmestyskirjan pedolle: hänen nimensä lukuarvo on 666lähde?.
Suetoniuksen mukaan Nero iski tikarin kurkkuunsa sihteerinsä avulla[1] vuonna 68 senaatin julistettua hänet valtion viholliseksi. Roomalaishistorioitsija Cassius Dio kertoo tämän viimeisten sanojen olleen: "Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!".
Tiedot Neron elämästä eivät ole kovin luotettavia. Aikalaismuistiinpanot ovat senaattorien Suetonius ja Tacitus tekemiä. Heidän kirjoituksiaan on voinut värittää Neron tunnettu viha senaattoreja kohtaan. Epäilemättä jotkut villit tarinat Neron hulluudesta ovat liioiteltuja. Uusimman tutkimuksen mukaan Neron hallintokauden alkupuolisko olisikin edustanut varsin rauhallista ja hyvää hallintoa myös Nerolta henkilökohtaisesti. Joka tapauksessa Neron hallintokausi oli Rooman valtakunnalle rauhallista ja taloudellisesti suotuisaa aikaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
- Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
- Ojanaho, Marianne: Keisari Nero. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-587-3.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Edeltäjä Claudius |
Rooman keisari |
Seuraaja Galba |
