Nero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Rooman keisarista. Muista merkityksistä katso Nero (täsmennyssivu).
Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus
Keisari Nero
Rooman keisari
13. lokakuuta 549. kesäkuuta 68
Edeltäjä Claudius
Seuraaja Galba
Tiedot
Syntynyt 15. joulukuuta 37
Antium
Kuollut 9. kesäkuuta 68 (30 vuotta)
Rooma
Denaari, jossa teksti Augustus Nero Caesar.

Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus (synt. Lucius Domitius Ahenobarbus, myöh. Nero Claudius Caesar Drusus Germanicus, yleisesti Nero) (15. joulukuuta 379. kesäkuuta 68) oli Rooman keisari, joka hallitsi 13. lokakuuta 549. kesäkuuta 68. Nero oli Julius-Claudius-suvun viimeinen keisari. Häntä on syytetty mm. Rooman palon sytyttämisestä, vaikka hän tuskin oli todellisuudessa vastuussa siitä.

Syntyessään Nero sai nimen Lucius Domitius Ahenobarbus. Hänen isänsä oli Gnaeus Domitius Ahenobarbus ja äitinsä Agrippina nuorempi, joka oli Augustuksen suora jälkeläinen. Nuori Lucius olikin syntyperänsä puolesta lähellä keisarillisen suvun ydintä, mitä osoittaa myös se, että hänen enonsa Caligula oli noussut Tiberiuksen seuraajaksi. Nero oli viimeinen keisari Julius Claudiuksen dynastiasta. Neron adoptoi hänen setänsä Claudius. Hän nousi valtaistuimelle vuonna 54 Claudiuksen kuoleman jälkeen.

Nero keskittyi valtakaudellaan diplomatiaan ja kauppaan ja lisäsi keisarikunnan kulttuurista pääomaa. Hän määräsi rakennettavaksi teattereita ja edisti urheilukilpailujen järjestämistä. Hänen hallitus­kautensa aikana Rooma oli menestyksekkäästi sodassa Parthiaa vastaan, ja hän neuvotteli rauhan Parthian valta­kunnan kanssa. Hän kukisti myös Britannian kapinan ja osallistui ensimmäiseen juutalaissotaan.

Vuonna 64 useimmat Rooman rakennuksista tuhoutuivat palossa. Vuonna 68 Gaius Julius Vindexin kapina Galliassa ja myöhemmin Galban kapina Hispaniassa johtivat Neron vallan loppumiseen. Hän teki itsemurhan samana vuonna 9. kesäkuuta.

Neron elämään liitetään usein tyranniaa ja ylellisyyttä. Hänet tunnetaan monista teloituksistaan, ja hän surmasi myös äitinsä ja velipuolensa.

Häntä on myös kutsuttu keisariksi, joka teki "temppuja ja antoi Rooman palaa". Hän soitti myös lyyraa, ja Suetonius toteaa Neron soittaneen lyyraa Rooman palaessa. Harvat säilyneistä lähteistä esittävät Neron suotuisassa valossa. [1] Joissain lähteissä, myös joissakin edellä mainituista, hänet kuvataan suosituksi roomalaisten ja varsinkin valtakunnan itäosan asukkaiden keskuudessa.

Neron tutkiminen on ongelmallista, koska jotkut modernit historioitsijat arvioivat antiikin lähteiden luotettavuuden kyseenalaiseksi.lähde?

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isänsä kuoleman ja äitinsä karkotuksen jälkeen Lucius jäi kolmevuotiaana puoliorvoksi ja keisari-enonsa armoille. Caligulan murhan jälkeen valtaan nousi murhatun keisarin setä Claudius, joka mentyään naimisiin veljentyttärensä Agrippinan kanssa vuonna 49 adoptoi tämän pojan Luciuksen. Adoption seurauksena poika sai nimen Nero Claudius Drusus Germanicus.

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nero julistettiin aikuiseksi 14-vuotiaana vuonna 51[2]. Nero avioitui Claudiuksen tyttären Claudia Octavian kanssa vuonna 53[3]. Pretoriaanikaarti oli Neronkin tapauksessa keisarintekijä. Henkivartiokaarti valitsi 16-vuotiaan Neron keisariksi Claudiuksen kuoltua vuonna 54. Kumileimasimen asemassa ollut senaatti antoi tukensa valinnalle. Todennäköisesti Nero toimi ensimmäiset vuodet valtion keulakuvana vallan ollessa hänen äitinsä ja kahden neuvonantajan, Lucius Annaeus Senecan ja Sextus Afranius Burruksen käsissä. Neuvonantajien hoitaessa valtion asioita Nero keskittyi villiin elämään ja sekaantui kolmiodraamaan Poppea-nimisen naisen ja suojattinsa Marcus Salvius Othon kanssa.

Rooman palo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 64 tapahtui Rooman palo. Aikalaiset epäilivät keisari Neron sytyttäneen Rooman tahallaan. Eräät myöhemmät roomalaiset historioitsijat, kuten Suetonius ja Cassius Dio, pitivät häntä syyllisenä paloon.[4][5] Epäilyksiä herätti se, että palon jälkeen Nero rakennutti kaupungin suurelta osin uudestaan entistä monumentaalisempaan tyyliin. Hän rakennutti samalla itselleen entistä suuremman palatsin, Domus Aurean.[6] Lisäksi keisari Neron kerrottiin soittaneen lyyraa ja laulaneen laulua Troijan sodasta katsellessaan paloa.[7]. Toisaalta historioitsija Tacituksen mukaan Nero ei ollut palon syttymishetkellä pääkaupungissa, vaan syntymäkaupungissaan, Antiumissa (nyk. Anzio), joka on noin 50 kilometrin päässä Roomasta. Tämän kuvauksen mukaan hän saapui Roomaan vasta, kun paloalue lähestyi Domus Transitoriaa.[8] Nykyajan historioitsijat pitävät yleisimmin Neron syyttömänä muun muassa siksi, että häntä syyttäneet Suetonius ja Cassius Dio eivät tunnetusti pitäneet Nerosta. Sitä paitsi ei tunnu järkevältä, että keisari sytyttäisi suurpalon vain kilometrin päässä silloisesta palatsistaan.[9]

Kun Neroa epäiltiin palon sytyttäjäksi, hän puolustautui ja syytti palosta Rooman kristittyjä. Tämä johti siihen, että kristittyjä alettiin vainota.[10] Keisari Neron on väitetty teloituttaneen tällöin kristillisen kirkon apostolit Pietarin ja Paavalin. Erityisesti siksi hänen nimellään on kristillisessä perinteessä negatiivinen lataus. Nero muistetaan nimenomaan kristittyjen vihollisena, joka on vaikuttanut Nerosta syntyneisiin myytteihin (mm. Rooman palo). Nero lienee todennäköisin esikuva Raamatun esittelemälle ilmestyskirjan pedolle: Neron nimen lukuarvo on 666, jos Nero kirjoitetaan muodossa Neron. Joissakin Vanhoissa testamenteissa pedon luku on 616, joka sekin vastaa Neron nimen lukuarvoa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suetoniuksen mukaan Nero iski tikarin kurkkuunsa sihteerinsä avulla[11] vuonna 68 senaatin julistettua hänet valtion viholliseksi. Roomalaishistorioitsija Cassius Dio kertoo tämän viimeisten sanojen olleen: "Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!".[12]

Jälkiarvio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Neron elämästä eivät ole kovin luotettavia. Aikalaismuistiinpanot ovat senaattorien Suetonius ja Tacitus tekemiä. Heidän kirjoituksiaan on voinut värittää Neron tunnettu viha senaattoreja kohtaan. Epäilemättä jotkut villit tarinat Neron hulluudesta ovat liioiteltuja. Uusimman tutkimuksen mukaan Neron hallitsijakauden alkupuolisko olisikin edustanut varsin rauhallista ja hyvää hallintoa myös Nerolta henkilökohtaisesti. Joka tapauksessa Neron hallitsijakausi oli Rooman valtakunnalle rauhallista ja taloudellisesti suotuisaa aikaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Ojanaho, Marianne: Keisari Nero. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-587-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näihin kuuluvat Lucan Civil War, Seneca nuoremman ja Dio Krysostomosin kirjoitukset sekä erilaiset roomalaiset lähteet ja merkinnät.
  2. Publius Cornelius Tacitus: Annales 12:41. Bruce J. Butterfield, 1997. Teoksen verkkoversio.
  3. Tacitus 12:59
  4. Suetonius: The Lifes of the Twelve Caesars, kappale 38. Loeb Classical Library, 1914. Teoksen verkkoversio.
  5. Cassius Dio: LXII 16. Loeb Classical Library, 1925. Teoksen verkkoversio.
  6. Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), s. 3550, art. Rooma. Otava, 1973.
  7. Publius Cornelius Tacitus: Annales 15:39-41. Bruce J. Butterfield, 1997. Teoksen verkkoversio.
  8. Jonas Bechgaard: Keisari Neron Rooma. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 4, s. 46-51. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  9. Tacitus, 15:44
  10. http://www.mv.helsinki.fi/home/akajas/tekstit/nero/nero.htm#5061
  11. Cassius Dio: LXIII 26:3. Loeb Classical Library, 1925. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nero.
Edeltäjä
Claudius
Rooman keisari
 
Seuraaja
Galba