Nero
Sivulta puuttuu | Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus | |
|---|---|
 |
|
| Rooman keisari | |
|
|
|
| Edeltäjä | Claudius |
| Seuraaja | Galba |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 15. joulukuuta 37 Antium |
| Kuollut | 9. kesäkuuta 68 (30 vuotta) Rooma |
Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus (synt. Lucius Domitius Ahenobarbus, myöh. Nero Claudius Caesar Drusus Germanicus, yleisesti Nero) (15. joulukuuta 37 – 9. kesäkuuta 68) oli Rooman keisari, joka hallitsi 13. lokakuuta 54 – 9. kesäkuuta 68. Nero oli Julius-Claudius-suvun viimeinen keisari. Häneen assosioituu mm. Rooman palo, jonka sytyttämisestä häntä on syytetty, mutta se tuskin oli hänen sytyttämänsä todellisuudessa.
Syntyessään Nero sai nimen Lucius Domitius Ahenobarbus. Hänen isänsä oli Gnaeus Domitius Ahenobarbus ja äitinsä Agrippina nuorempi, joka oli Augustuksen suora jälkeläinen. Nuori Lucius olikin syntyperänsä puolesta lähellä keisarillisen suvun ydintä, mitä osoittaa myös se, että hänen enonsa Caligula oli noussut Tiberiuksen seuraajaksi. Nero oli viimeinen keisari Julius-Claudiuksen dynastiasta. Neron adoptoi hänen setänsä Claudius. Hän nousi valtaistuimelle vuonna 54 Claudiuksen kuoleman jälkeen.
Nero keskittyi valtakaudella diplomatiaan ja kauppaan ja lisäsi kulttuurista pääomaa valtakuntaan. Hän määräsi rakennettavaksi teattereita ja edisti urheilukilpailujen järjestämistä. Hänen hallituskautensa aikana Rooma oli menestyksekkäästi sodassa Parthiaa vastaan, ja hän neuvotteli rauhan Parthian valtakunnan kanssa. Hän kukisti myös Britannian kapinan ja osallistui ensimmäiseen juutalaissotaan.
Vuonna 64 useimmat Rooman rakennuksista tuhoutuivat palossa. Vuonna 68 Gaius Julius Vindexin kapina Galliassa ja myöhemmin Galban kapina Hispaniassa johtivat Neron vallan loppumisen. Hän teki itsemurhan samana vuonna 9. kesäkuuta.
Neron elämään liitetään usein tyranniaa ja ylellisyyttä. Hänet tunnetaan monista teloituksistaan, ja hän surmasi myös äitinsä ja velipuolensa.
Häntä on myös kutsutttu keisariksi, joka teki "temppuja ja antoi Rooman palaa". Hän soitti myös lyyraa, ja Suetonius toteaa Neron soittaneen lyyraa Rooman palaessa. Harvat säilyneistä lähteistä osoittavat Neron suotuisassa valossa. [1] Joissain lähteissä, myös joissakin edellä mainituista, hänet kuvataan suosituksi roomalaisten ja varsinkin valtakunnan itäosan asukkaiden keskuudessa.
Neron tutkimiminen on ongelmallista, koska jotkut modernit historioitsijat arvioivat antiikin lähteiden luotettavuuden kyseenalaiseksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suku
Isänsä kuoleman ja äitinsä karkotuksen jälkeen Lucius jäi kolmevuotiaana puoliorvoksi ja keisari-enonsa armoille. Caligulan murhan jälkeen valtaan nousi murhatun keisarin setä Claudius, joka mentyään naimisiin veljentyttärensä Agrippinan kanssa vuonna 49 adoptoi tämän pojan Luciuksen. Adoption seurauksena poika sai nimen Nero Claudius Drusus Germanicus.
[muokkaa] Valtaannousu
Nero julistettiin aikuiseksi 14-vuotiaana vuonna 51[2] Nero avioitui Claudiuksen tyttären Claudia Octavian kanssa vuonna 53[3]. Pretoriaanikaarti oli Neronkin tapauksessa keisarintekijä. Henkivartiokaarti valitsi 16-vuotiaan Neron keisariksi Claudiuksen kuoltua vuonna 54. Kumileimasimen asemassa ollut senaatti antoi tukensa valinnalle. Todennäköisesti Nero toimi ensimmäiset vuodet valtion keulakuvana vallan ollessa hänen äitinsä ja kahden neuvonantajan, Lucius Annaeus Senecan ja Sextus Afranius Burruksen käsissä. Neuvonantajien hoitaessa valtion asioita Nero keskittyi villiin elämään ja sekaantui kolmiodraamaan Poppea-nimisen naisen ja suojattinsa Marcus Salvius Othon kanssa.
[muokkaa] Rooman palo
Vuonna 64 tapahtui Rooman palo. Keisari Neron epäiltiin sytyttäneen sen tahallaan, ja myöhemmin muutamat roomalaiset historioitsijatkin kuten Suetonius ja Cassius Dio pitivät häntä syyllisenä.[4][5] Epäilyksiä oli omiaan herättämään se, että palon jälkeen Nero rakennutti kaupungin suurelta osin uudestaan entistä monumentaalisempaan tyyliin ja rakennutti samalla itselleen entistä suuremman palatsin, Domus Aurean.[6] Lisäksi keisarin kerrottiin soittaneen lyyraa katsellessaan paloa ja laulaneen laulua Troijan sodasta.[7]. Toisaalta kuitenkin Tacituksen mukaan Nero ei ollut palon syttymishetkellä pääkaupungissa, vaan syntymäkaupungissaan, Antiumissa (nyk.Anzio), noin 50 kilometrin päässä, josta hän saapui Roomaan vasta, kun liekit lähestyivät Domus Transitoriaa.[8]
Kun Neroa epäiltiin palon sytyttäjäksi, hän syytti asiasta Rooman kristittyjä, joita tämän vuoksi ryhdyttiin vainoamaan.[9] Hänen kerrotaan tällöin myös teloituttaneen kristillisen kirkon apostolit Pietarin ja Paavalin, minkä vuoksi hänen nimellään on kristillisessä perinteessä negatiivinen kaiku. Neroa muistetaan usein kristittyjen vainoajana ja vihollisena, mikä on myös vaikuttanut Nerosta syntyneisiin myytteihin (mm. Rooman palo). Nero lienee todennäköisin esikuva Raamatun esittelemälle ilmestyskirjan pedolle: hänen nimensä lukuarvo on 666, koska Nero voitiin kirjoittaa myös Neron. Joissakin vanhoissa testamenteissä se on 616, joka vastaa Neroon.
[muokkaa] Kuolema
Suetoniuksen mukaan Nero iski tikarin kurkkuunsa sihteerinsä avulla[10] vuonna 68 senaatin julistettua hänet valtion viholliseksi. Roomalaishistorioitsija Cassius Dio kertoo tämän viimeisten sanojen olleen: "Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!".[11]
[muokkaa] Jälkiarvio
Tiedot Neron elämästä eivät ole kovin luotettavia. Aikalaismuistiinpanot ovat senaattorien Suetonius ja Tacitus tekemiä. Heidän kirjoituksiaan on voinut värittää Neron tunnettu viha senaattoreja kohtaan. Epäilemättä jotkut villit tarinat Neron hulluudesta ovat liioiteltuja. Uusimman tutkimuksen mukaan Neron hallitsijakauden alkupuolisko olisikin edustanut varsin rauhallista ja hyvää hallintoa myös Nerolta henkilökohtaisesti. Joka tapauksessa Neron hallitsijakausi oli Rooman valtakunnalle rauhallista ja taloudellisesti suotuisaa aikaa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
- Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
- Ojanaho, Marianne: Keisari Nero. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-587-3.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Näihin kuuluvat Lucan Civil War, Seneca nuoremman ja Dio Krysostomos sekä erilaisia roomalaisia lähteet ja merkinnät.
- ↑ Publius Cornelius Tacitus: Annales 12:41. Bruce J. Butterfield, 1997. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Tacitus 12:59
- ↑ Suetonius: The Lifes of the Twelve Caesars, kappale 38. Loeb Classical Library, 1914. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Cassius Dio: LXII 16. Loeb Classical Library, 1925. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), s. 3550, art. Rooma. Otava, 1973.
- ↑ Publius Cornelius Tacitus: Annales 15:39-41. Bruce J. Butterfield, 1997. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Tacitus, 15:44
- ↑ http://www.mv.helsinki.fi/home/akajas/tekstit/nero/nero.htm#5061
- ↑ Cassius Dio: LXIII 26:3. Loeb Classical Library, 1925. Teoksen verkkoversio.
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Edeltäjä Claudius |
Rooman keisari |
Seuraaja Galba |
