Tacitus

Wikipedia

Tacitus
Kuvitteellinen muotokuva Tacituksesta.
Syntynyt	noin 55–57
Kuollut	noin 117
Ammatit	senaattori, konsuli, kuvernööri, historioitsija
Kansallisuus	Rooman keisarikunta
Tuotannon kieli	latina

Publius (tai Gaius) Cornelius Tacitus (syntyi noin 55–57 ja kuoli noin 117) oli roomalainen senaattori ja historioitsija. Häntä on pidetty Rooman merkittävimpänä historioitsijana ja eräänä huomattavimmista roomalaisista kirjailijoista.^[1]

Tacituksen elämästä tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi ehkä Galliassa tai Pohjois-Italiassa senaattorisäätyyn kuuluvaan perheeseen. Hän opiskeli Roomassa ja kävi läpi tavanmukaisen virkauran, cursus honorumin. Hänestä tuli senaattori ja vuonna 97 konsuli. Vuosina 112-113 hän toimi Aasian provinssin kuvernöörinä. Hän kuoli luultavasti joskus vuoden 115 jälkeen.

Tacituksen tyylillinen esikuva oli Sallustius ja hän arvosteli terävästi keisarivaltaa. Hänen historiannäkemyksensä keisarinhovin juonitteluista on ironinen ja pessimistinen. Tacituksella oli omaperäinen selkeä ja koruton kirjoitustyyli, joka poikkesi sekä hopea- että kultakauden valtavirrasta.

Tacituksen pääteokset ovat Historiae ja Annales. Historiae eli ”historiankirjat” kertoo Rooman historian keisari Neron kuolemasta vuonna 69 eteenpäin. Vain neljä ensimmäistä ja osa viidennestä kirjasta ovat säilyneet. Annales eli ”vuosikirjat” kertoo keisari Tiberiuksen valtaannoususta vuonna 14 aina Neron kuolemaan. Kirjoja teoksessa oli ilmeisesti kuusitoista mutta osia 5. ja 16. kirjasta puuttuu ja kirjat 7–10 puuttuvat kokonaan. Teoksen säilynyt kolmannes on suomennettu nimellä Keisarillisen Rooman historia.

Tacituksen pienempiin töihin kuuluu Germania joka kertoo germaaniheimoista jotka elivät Rooman valtakunnan ulkopuolella. Tacitus korosti luonnonvaraisten kansojen turmeltumattomuudessa olevaa voimaa, mikä on usein tulkittu varoitukseksi germaanien uhasta veltostuneille roomalaisille. Kirjassa Tacitus myös kuvaa alkukantaiset ja kurjuudessa elävät fennit jotka on perinteisesti yhdistetty saamelaisten esivanhempiin. Teoksesta on kolme suomennosta vuosilta 1904, 1953 ja 1976.

»Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»
(Tacitus: Germania. Käännös Tuomo Pekkanen.)

Toinen Tacituksen pienemmistä teoksista on elämäkertateos Agricola, jossa hän kertoo apestaan, roomalaisesta kenraalista Gnaeus Julius Agricolasta. Tacitus kuvaa Britannian valloittajakenraalin toimintaa ja luo henkilökuvan vanhan hyvän ajan roomalaisesta.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Tacitus, Publius Cornelius: Keisarillisen Rooman historia. (Annales.) Latinan kielestä suomentanut, johdannolla ja selvittävällä hakemistolla varustanut Iiro Kajanto. Laatukirjat (1. painos 1969 Antiikin klassikot -sarjassa). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990 (5. painos 2004). ISBN 951-0-16172-1.

• Tacitus, Publius Cornelius: Germania. (Germania.) Latinan kielestä kääntänyt ja lyhyesti selittänyt Tuomo Pekkanen. Latinankielinen rinnakkaisteksti. Helsinki: Gaudeamus, 1976 (2. painos 1988). ISBN 951-662-180-5.

• Tacitus, Publius Cornelius: Agricola. (Agricola.) Suomentanut K. J. Hidén. Näköispainos. Alkuteos: Helsingissä: Yrjö Weilin, 1904. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2004. ISBN 952-5439-62-3.