Apatheia

Apatheia (m.kreik. ἀπάθεια; a-, ”epä-” + pathos, ”tunne”; ”vapaus tunteista”) on antiikin filosofian ja erityisesti stoalaisuuden termi, joka viittaa mielentilaan, jossa henkilö on vapaa tunteiden aiheuttamista häiriöistä.

Stoalaisuudessa

Siinä missä Aristoteles oli katsonut, että hyveelle on olleellista kultainen keskitie liiallisten ja liian vähäisten tunteiden välillä (metriopatheia), stoalaiset sen sijaan pyrkivät vapautumaan kaikista intohimoista eli passioista (apatheia, kirjaimellisesti ”ei-passioita”).

Nykyajan psykologian termi ”apatia” on peräisin apatheiasta. Stoalaiset on usein ymmärretty väärin, koska ”apatia” merkitsee nykyään muuta kuin antiikin aikana. Antiikin aikana sanaan ”tunne” tai ”passio” sisällytettiin suuri joukko inhimillisiä tuntemuksia ja intohimoja, joista monet olivat kielteisiä, kuten viha, pelko, kipu, nautinto, tuska, halu, jne. — näin ”passio” tarkoitti paitsi ”intohimoa” myös ”kärsimystä”.

Stoalaisten tavoitteena oli tosiasiassa siis vapautua kärsimyksestä apatheian kautta, eli olemalla objektiivinen, omaamalla ”selkeitä arvostelmia” todellisuudesta ja säilyttämällä mielentyyneys elämän hyvien ja huonojen hetkien aikana. Tarkoituksena ei ollut tunteiden täydellinen kuolettaminen, vaan niistä aiheutuvien ongelmien välttäminen niin, että turhista arvoarvostelmista luovutaan.

Stoalaisille apatheia oli paras rationaalisista tavoista reagoida ulkoisiin tapahtumiin, koska emme voi vaikuttaa asioihin, jotka ovat toisten ihmisten tahdon tai luonnon aiheuttamia — voimme vaikuttaa vain omaan tahtoomme (prohairesis). Apatheiassa oli kyse ulkoisten tapahtumien — eli meidän valtamme ulkopuolella olevien asioiden — aikaansaamien tunnevasteiden poiskitkemisestä.

»Aloita siis pikkuasioista. Öljysi on valunut maahan, viinisi varastettu; sano itsellesi: ”Tämä on sisäisen tyyneyden (apatheia) ja mielenrauhan (ataraksia) hinta.” Mitään ei saa ilmaiseksi.»
(Epiktetos: Käsikirja XII.2.)

Stoalaisuudessa ”apatialla” ei näin ollen tarkoitettu ”tylsämielistä välinpitämättömyyttä”, kuten nykyään, vaan ennemmin objektiivisuutta ja ”selkeää arvostelmaa” todellisuudesta, sekä näistä seuraavaa järkkymätöntä mielenrauhaa. Apatheia ei tarkoittanut kaikkien tuntemusten menettämistä tai täydellistä irrottautumista maailmasta. Stoalainen joka tekee oikeita (hyveellisiä) arvostelmia ja tekoja osana maailmanjärjestystä kokee tyydytystä (eudaimonia) ja hyviä tunteita (eupatheia).

Muissa filosofioissa

Pyrrhonistiset skeptikot pyrkivät myös kitkemään tuntemukset silloin, kun niiden aiheuttama häiriö riippuu uskomuksista, mutta sallivat vain tuntemuksen säätelyn silloin kun ne ovat seurausta aistimuksista, kuten kivusta.

Myöhemmin termin omaksui Plotinos hänen kehittäessään uusplatonismia. Plotinokselle apatheia tarkoitti sielun vapautta tunteista silloin, kun se saavuttaa puhdistuneen tilan. Termi siirtyi myös varhaiskristilliseen opetukseen, jolloin apatheia merkitsi vapautta kurittomista vieteistä tai tarpeista.

Lähteet

• Sorabji, Richard: Emotion and Peace of Mind: From Stoic Agitation to Christian Temptation. Oxford University Press, 2000.