Kultainen keskitie
Kultainen keskitie tarkoittaa filosofiassa tavoiteltua puoliväliä kahden ääripään, joista toinen edustaa liiallisuutta ja toinen puutteellisuutta, välillä. Käsite liittyy erityisesti antiikin kreikkalaiseen filosofiaan, ja se tunnetaan ennen kaikkea Aristoteleen ajattelusta. Kultaisesta keskitiestä on tullut myös suomalainen sanonta, joka tarkoittaa äärimmäisyyksien välttämistä.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreeta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisin esimerkki kultaisen keskitien ajatuksesta on mahdollisesti mytologisessa kreetalaisessa tarussa Daidaloksesta ja Ikaroksesta. Paetakseen vankilastaan ja kuningas Minoksen kynsistä Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Daidalos varoitti poikaansa ”lentämään keskitietä” meren pärskeiden ja auringon kuumuuden välillä. Ikaros ei kuunnellut isäänsä ja lensi liian lähelle aurinkoa, jolloin hänen siipensä sulivat.
Delfoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen varhainen esimerkki kultaisen keskitien ajatuksesta löytyy doorilaisesta sanonnasta, joka oli kaiverrettu temppelin seinään Delfoissa: μηδὲν ἄγαν (mēden agan, ”ei mitään liikaa”).
Sokrates[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sokrates opetti, että ihmisen ”tulee valita keskitie ja välttää kumpaakin äärimmäisyyttä, niin pitkälle kuin mahdollista”.[1]
Sokrates antaa esimerkin kasvatuksesta: minkälainen vaikutus on sillä, jos joku harjoittaa joko liikaa voimistelua tai liikaa musisointia? Liika voimistelu tuottaa kovan ja raa'an mielenlaadun, liika musisointi taas pehmeän ja naisellisen mielenlaadun. Kummankin ominaisuuden omaaminen sen sijaan tuottaa harmonian; eli kauneuden ja hyvyyden. Hän painotti myös matematiikan merkitystä kauneuden ja totuuden ymmärtämisessä.
Platon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Platonille kaikki epäsuhtainen oli pahaa ja siksi vältettävää: liikaa purjeita laivassa, liikaa ravintoa ruumiille tai liikaa valtaa sielulle, seurauksena on aina haaksirikko. Laeissa Platon soveltaa tätä periaatetta määrittäessään ideaalivaltion hallitusmuodon: ”Näin toimeenpantuna valinta osuu monarkian ja demokratian puoleen väliin.”
Aristoteles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aristoteles käsitteli hyvettä laajalti eettisissä teoksissaan. Hänen Nikomakhoksen etiikassa ja Eudemoksen etiikassa usein toistamansa ajatus on, että jokin on puoliväli kahden ääripään välillä.[2] Hänen sielun ja sen hyveiden psykologiansa perustui samoin kultaiseen keskitiehen ääripäiden välillä. Politiikassa Aristoteles kritisoi Spartan hallitusmuotoa sen perustuslain epäsuhtaisten ainesten vuoksi: spartalaiset kouluttivat miehiä, mutta eivät naisia, ja he valmistautuivat sotaan, mutta eivät rauhaan. Tämä epäsointu tuotti erilaisia ongelmia, joita Aristoteles käsittelee.[3]
Myöhempiä ajatuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jacques Maritain hyödynsi filosofian johdannossaan kultaisen keskitien ajatusta sijoittaessaan aristoteelisen ja tomistisen filosofian muiden filosofisten järjestelmien muodostamien ääripäiden puoleen väliin.