Kategoriat (stoalaisuus)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kategorioilla tarkoitettiin stoalaisuudessa olevan perusluokkia. Stoalaisten mukaan kategorioita oli olemassa neljä: substanssi, kvaliteetti, dispositio (taipumus, valmius[1]) ja suhteellinen dispositio. Koska emme tunne Zenon Kitionilaiselta, Kleantheelta tai Khrysippokselta yhtään kokonaista säilynyttä teosta, tieto stoalaisista ajatuksista on koottava eri lähteistä: doksografioista ja muiden filosofien teoksista, joissa stoalaisia ajatuksia käsitellään.

Kategoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietomme stoalaisesta kategoriaopista on peräisin Plotinokselta ja Simplikiokselta, ja jossain määrin myös Plutarkhokselta ja Sekstos Empeirikokselta. Plotinoksen ja Simplikioksen mukaan stoalaiset lukivat kategorioiksi seuraavat neljä:[2]

  • Substanssi (ὑποκείμενον, hypokeimenon tai οὐσία, ousia)
    • Primaarinen aine, muodoton substanssi tai substraatti, josta kaikki oleva koostuu.
  • Kvaliteetti (ποιόν, poion)
    • Tapa, jolla aine on järjestetty, niin että se muodostaa yksittäisen olion. Stoalaisessa fysiikassa fysikaalinen ainesosa (pneuma, ”henki”) joka ohjaa ainetta.
  • Dispositio (taipumus, valmius) (πως ἔχον, pōs ekhon)
    • Yksittäiset piirteet, jotka eivät ole oliossa itsessään, kuten koko, muoto, asento tai toiminta.
  • Dispositio suhteessa johonkin (πρός τί πως ἔχον, pros ti pōs ekhon)
    • Piirteet, jotka ovat suhteessa muihin ilmiöihin, kuten olion sijainti ajassa ja paikassa suhteessa muihin olioihin.

Jacques Brunschwigin esimerkin mukaan: Olen ihminen, tietty kappale ainetta, ja näin substanssi, olemassaoleva jokin. Olen mies, ja tämä yksittäinen mies joka olen, ja siksi minua kuvaa yksi omalaatuinen kvaliteetti. Istun tai seison, tietynlaisessa dispositiossa. Olen lasteni isä, kanssakansalaisteni kanssakansalainen, tietynlaisessa dispositiossa suhteessa muihin asioihin.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stoalaisuus, kuten myös aristotelismi, on johdettu sokraattisesta perinteestä. Stoalaiset katsoivat, että kaikki oleva (ὄντα, onta) — vaikkakaan eivät kaikki asiat (τινά, tina) — on aineellista. He hyväksyivät eron konkreettisten kappaleiden ja abstraktien olioiden välillä, mutta hylkäsivät Aristoteleen opetuksen siitä, että puhtaasti aineettomia asioita on olemassa. Sen sijaan he hyväksyivät Anaksagoraan ajatuksen siitä, että jos kappale on esimerkiksi kuuma, tämä johtuu siitä, että jokin osa universaalista kuumasta kappaleesta on tullut osaksi kappaletta. Päinvastoin kuin Aristoteles, stoalaiset sovelsivat tätä ajatusta kaikkiin aksidensseihin. Näin jos kappale on esimerkiksi punainen, tämäkinjohtuu siitä, että jokin osa universaalista punaisesta kappaleesta on tullut osaksi kappaletta.

Lisäksi stoalaisten näkemys erosi Aristoteleen näkemyksestä siinä, että he tekivät jyrkän eron konkreettisten ja abstraktien termien välille. Teknisesti ottaen kaikki neljä stoalaista kategoriaa ovat konkreettisia kappaleita koskevia. Aristoteleelle valkea, valkoisuus, kuuma ja kuumuus ovat kvaliteetteja. Stoalaisille kuitenkin vain valkea ja kuuma ovat kvaliteetteja, mutta valkoisuus ja kuumuus eivät.

Kävi ilmeiseksi, että pelkkä ero konkreettisen substanssin ja konkreettisten kvaliteettien välille ei riittänyt logiikan perustaksi. Sokrates oli Platonin laajemmassa Hippiaassa esittänyt huomautuksia Anaksagoraan lähestymistapaa kohtaan, ja selittänyt kaikki ominaisuudet sitä kautta, että ne ovat kappaleissa siten kuin yksi kappale voi sisältyä toiseen. Dialogissa Hippias pyrki selittämään Sokrateelle, mitä kauneus on. Sokrates pitää selitystä, jonka mukaan kauneus on esimerkiksi kaunis neito, terveys, vauraus ja pitkä elämä, virheellisenä.

Aristoteles ratkaisi ongelman ehdottamalla, että aksidentaaliset ominaisuudet ovat ei-substantiaalisia olevia, jotka inheroivat substanssissa. Hän määritteli tämän suhteen seuraavasti: ”'Subjektissa olevalla' tarkoitan sellaista, joka olematta osa jostakin ei voi olla olemassa erillään siitä, jossa se on”.[3]

Tällainen aineeton läsnäolo oli stoalaisille ongelma, sillä he yhtyivät Platonin Timaiokseen siinä, että heille asian ousia oli sen aine. Ongelma on helppo ymmärtää. Jos Sokrateessa on läsnä aineeton oleva Ateenassa, joka saa aikaan sen, että hän on substantiaalisesti läsnä Ateenassa, vaikuttaa siltä, että tämä johtaa äärettömään regressioon, koska vaikuttaa siltä, että Sokrateessa olevassa aineettomassa Ateenassa olisi aineeton Sokrates, ja niin edelleen. Lopulta ei voida sanoa, mikä on oikea Sokrates ja mikä oikea Ateena. Sama argumentti soveltuu Aristoteleen muihin kategorioihin. Oliko esimerkiksi Arkhimedeessä aineeton juokseminen, joka sai hänet juoksemaan alasti Syrakusan katuja huutaen heurekaa?

Stoalaiset kehittivät kategoriaoppinsa kategoriat dispositio ja dispositio suhteessa johonkin vastaukseksi platonistien ja peripateetikkojen näkemysten aiheuttamille ongelmille. Stephen Mennin mukaan kaksi ensimmäistä kategoriaa, substanssi ja kvaliteetti, esiintyvät jo Zenon Kitionilaisella. Neljäs kategoria, dispositio suhteessa johonkin, vaikuttaa kehittyneen Ariston Khioslaisen aikaan mennessä. Kolmas kategoria, dispositio, esiintyy ensimmäisen kerran Khrysippoksella. Neljännessä kategoriassa esiintyvä asioiden välinen suhteellisuus vaikuttaa ilmeisemmältä kuin kolmas kategoria dispositio, joten se vaikuttaa kehittyneen ensimmäisenä.[4]

Aristoteles oli käyttänyt suhteessa olevan kategoriaa jotakuinkin yleisellä tavalla seuraavasti: ”Suhteessa oleviksi sanotaan sellaisia, joiden sanotaan olevan sitä, mitä ne ovat jollekin muulle kuuluvina tai olemalla jollakin muulla lailla jonkun toisen suhteen”.[5] Siksi hänen mukaansa tieto ja tiedettävä ovat suhteessa olevia. Tietoa voidaan selvästi pitää jonakin, joka on olemassa subjektissaan. Aristoteles itse tunnisti hyvin toisenlaisen suhteessa olemisen: ”suhteessa olemista ei koske mikään sille ominainen muutos, sillä toisesta jäsenestä tulee milloin suurempi, milloin taas pienempi tai yhtä suuri ilman, että se itse muuttuu, jos toisen jäsenen kvantiteetti muuttuu”.[6] Ensin mainitussa tapauksessa suhteessa oleva voidaan sanoa jostakin joka on subjektissaan (kuten tieto), jälkimmäisessä tapauksessa ei (kahden kappaleen suhteelliset koot). Tämän vuoksi tarvittiin neljäs kategoria dispositio suhteessa johonkin selittämään, kuinka jokin asia voi olla suhteessa toiseen ilman, että subjektissa on läsnä mitään aineellista.

Mennin mukaan kolmas kategoria dispositio tunnistettiin todennäköisesti ensimmäisenä suhteessa hyveisiin. Sokrateen mukaan hyve oli eräänlaista tietoa. Viisas ihminen toimii hyveellisesti, koska hän näkee sen oikeaksi tavaksi toimia. Tietämätön sen sijaan ei voi välttää paheita. Stoalaiset katsoivat, että viisaalla on kaikki hyveet kokonaisuudessaan. Ariston oli katsonut, että on olemassa todellisuudessa vain yksi hyve, joka on jollakin tavalla dispositiossa suhteessa johonkin. Tämä vaikutti liikaa megaralaiselta näkökannalta. Siksi Khrysippos luki hyveet erillisiksi, toisistaan erottamattomiksi dispositioiksi itsessään, ei suhteessa johonkin muuhun. Tämä oli syy sille, miksi kolmas kategoria tarvittiin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim): Dispositio Filosofian historian kehityslinjoja. Viitattu 23.2.2009.
  2. a b Brunschwig, Jacques: ”Stoic Metaphysics”. Teoksessa Inwood, Brad (toim.): The Cambridge Companion to the Stoics, s. 228. Cambridge University Press, 2003. Teoksen verkkoversio.
  3. Aristoteles: Kategoriat 1a24-26, suomennos Lauri Carlson.
  4. a b Menn 1999.
  5. Aristoteles: Kategoriat 6a37-38.
  6. Aristoteles: Metafysiikka 1088a33-35, suomennos Tuija Jatakari, Kati Näätsaari ja Petri Pohjanlehto.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Menn, Stephen: ”The Stoic Theory of Categories”. Teoksessa Oxford Studies in Ancient Philosophy: Volume XVII, s. 215-247. Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-825019-3. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Categories (Stoic)