Publius Clodius Thrasea Paetus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Publius Clodius Thrasea Paetus (k. 66) oli roomalainen senaattori ja stoalainen filosofi. Hän on yksi kolmesta keisari Neron murhauttamasta ”stoalaisesta marttyyristä” Rubellius Plautuksen ja Barea Soranuksen ohella. He kaikki olivat Musonius Rufuksen oppilaita.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thrasea syntyi Pataviumissa ja kuului varakkaaseen sukuun. Ei tiedetä, milloin hän tuli Roomaan. Nero suhtautui häneen aluksi hyvin, todennäköisesti Senecan vaikutuksesta, ja hänestä tuli konsuli ja eräs Sibyllan kirjojen pitäjistä vuonna 56. Vuonna 57 hän tuki senaatissa kilikialaisten lähettien asiaa; nämä olivat tulleet Roomaan syyttääkseen Tigellinuksen vävyä kuvernööri Cossutianus Capitoa, kiristyksestä.

Vuonna 59 Thrasea osoitti ensimmäistä kertaa inhoaan Neron käytöstä ja senaatin nöyristelevää suhtautumista kohtaan. Hän poistui osallistumatta äänestykseen sen jälkeen, kun Neron kirje, joka pyrki oikeuttamaan tämän äidin Agrippinan murhan, luettiin senaatille. Vuonna 62 hän esti Neroa loukanneen preettorin Antistiuksen teloituksen ja taivutteli senaatin tyytymään lievempään rangaistukseen.

Nero osoitti tyytymättömyyttään niin, ettei kutsunut Thraseaa virallisiin menoihin. Tuosta ajasta, vuodesta 63, kuolemaansa saakka Thrasea pysyi poissa julkisesta elämästä eikä enää astunut senaattiin. Hänen kuolemansa oli kuitenkin jo päätetty. Nero näki Thrasean yksinkertaisen elämän ja korkean stoalaisen moraalin soimauksena hänen omille irstailuilleen.[1] Tacitus kirjoitti, että Nero ”saattoi Hyveen itsensä kuolemaan Thrasean ja Soranuksen henkilöissä”.

Thrasean syyttäjinä toimivat Cossutianus Capito, joka ei koskaan ollut unohtanut sitä, että Thrasea tuki hänen syyttäjiään, sekä Eprius Marcellus. Syytteitä oli paljon, ja senaatti tuomitsi hänet kuolemaan. Kun uutinen tuomiosta tuotiin Thrasealle hänen kotiinsa, jossa hän oli juuri viihdyttämässä ystäväjoukkoa, hän vetäytyi huoneeseensa ja käski viiltää suonensa auki kummastakin kädestä.[1] Tacitukselta säilynyt teksti katkeaa juuri, kun Thrasea osoittaa viimeiset sanansa kyynikkofilosofi Demetriokselle, jonka kanssa hän oli aiemmin päivällä keskustellut sielun luonteesta.

Arulenus Rusticus kirjoitti Thrasealle vuosia myöhemmin ylistyspuheen (Laudes Thraseae).[1] Rusticus oli tarjoutunut estäämään senaatin päätöksen veto-oikeudellaan, mutta Thrasea oli kieltänyt häntä heittämästä elämäänsä pois.

Thrasea oli naimisissa Arria-nimisen naisen kanssa, joka oli Arrian tytär, ja hänen vävynsä oli Helvidius Priscus. Hän oli runoilija Persiuksen ystävä. Thrasean mallina omalle elämälleen oli Cato nuorempi, jolle hän oli kirjoittanut ylistyspuheen. Thrasea oli yksi Plutarkhoksen tärkeimmistä lähteistä Cato-elämäkerralleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911). Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  • Tacitus: Annales XIV.12, 48, XV.20-22, XVI.21-35.
  • Tacitus: Histories II.91, IV.5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Dillon, J. T.: Musonius Rufus and Education in the Good Life: A Model of Teaching and Living Virtue, s. 52-56. University Press of America, 2004. ISBN 0761829024. Teoksen verkkoversio.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Publius Clodius Thrasea Paetus