Pythagoralaisuus

Wikipedia

Pythagoralaiset juhlivat auringonnousua. Fjodor Bronnikov, 1869.

Pythagoralaisuus on nimitys, jota käytetään Pythagoraan ja hänen seuraajiensa eli pythagoralaisten esoteerisista ja metafyysisistä opeista. Pythagoralaisuus sai paljon vaikutteita matematiikasta, ja oli todennaköisesti tärkeä vaikutteiden lähde Platonille ja platonismille.

Varhaisille pythagoralaisille tyypillisten ajatusten myöhemmästä esiintymisestä käytetään nimitystä uuspythagoralaisuus.

[muokkaa] Historia

Pythagoraan rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta. Musei Capitolini, Rooma.

Pythagoras oli kotoisin Samokselta, ja oli mahdollisesti Anaksimandroksen ja Ferekydeen oppilas. Hänen kerrotaan matkustelleen Egyptissä ja Babyloniassa, ja hän sai näissä todennäköisesti filosofista ja matemaattista koulutusta.

Kreikkaan palattuaan Pythagoras perusti Krotoniin, Suur-Kreikkaan oman koulunsa, joka yhdisti matematiikan uskonnolliseen mystikkaan ja toimi kuin salaseura. Iamblikhoksen mukaan elämä koulussa koostui uskonnollisesta opetuksesta, yhteisistä aterioista, urheilusta, lukemisesta ja filosofian opiskelusta. Pythagoras opetti vain yöaikaan, jotta vain harvat ja valitut olisivat nähneet hänen kasvonsa. Pythagoraan koulu oli avoin sekä miehille että naisille.

Pythagoraan ollessa 70-vuotias demokratian kannattajat alkoivat horjuttaa koulun asemaa siksi, että suurin osa sen oppilaista oli aristokraatteja. Lopulta koulukunta Krotonissa hajaantui. Myöhemmin se kokoontui uudelleen Tarentumissa, myös Etelä-Italiassa. Ongelmat näkyivät tuon ajan pythagoralaisissa etiikan alan kirjoituksissa.

Pythagoralaisuuden katsotaan jakautuneen jossain vaiheessa kahdeksi koulukunnaksi. Nämä olivat akousmatikoi ('kuuntelijat') ja mathēmatikoi ('oppijat'). Mathēmatikoi kehittivät ja laajensivat Pythagoraan aloittamaa matemaattista ja tieteellistä työtä, kun taas akousmatikoi keskittyivät enemmän Pythagoraan opetusten uskonnolliseen ja rituaaliseen puoleen. Akousmatikoi väittivät, etteivät mathēmatikoi olleet aitoja pythagoralaisia, vaan ”luopiopythagoralaisen” Hippasoksen seuraajia. Mathēmatikoi puolestaan hyväksyivät sen, että akousmatikoi olivat pythagoralaisia, mutta katsoivat itse edustavansa Pythagorasta paremmin.^[1]

Diogenes Laertios luki pythagoralaisuuden osaksi italialaista filosofiaa, joka oli filosofian toinen alkuperä joonialaisen luonnonfilosofian ohella.^[2] Pythagoralaisuudella on ollut selvä vaikutus Corpus Hermeticumin teksteihin ja sitä kautta hermetismiin, gnostilaisuuteen ja alkemiaan. Pythagoralaisuus inspiroi myös arabialaista gnostikkoa Monoimusta yhdistämään tämän järjestelmän monismiin ja muihin ajatuksiin hänen kehittäessään omaa kosmologiaansa.

Aleksandrian hellenistiset juutalaiset omaksuivat Pythagoraan, Sokrateen ja Platonin perinnön omaan viisaustraditioonsa, koska katsoivat näiden ajattelun olevan peräisin Moosekselta. Filon Aleksandrialaisen kautta tämä traditio periytyi keskiaikaiseen kulttuuriin. Eräs osatekijä oli ajatus siitä, että samanlukuisten asioiden joukot ovat suhteessa toisiinsa tai niillä on jotain yhteistä.

[muokkaa] Uuspythagoralaisuus

Pääartikkeli: Uuspythagoralaisuus

Uuspythagoralaisuudeksi kutsutaan pythagoralaisiin perinteisesti liitettyjen ajatusten uutta heräämistä 100-luvun eaa. ja 100-luvun jaa. välisenä aikana. Merkittäviin uuspythagoralaisiin kuuluivat Apollonios Tyanalainen ja Moderatos Gadeslainen. Myös monet uusplatonilaiset, kuten Plotinos ja Numenios, olivat selvästi saaneet vaikutteita pythagoralaisuudesta.

[muokkaa] Filosofia

Pythagoras ei jättänyt jälkeensä kirjoituksia. Pythagoralaisuuden arvioinnissa ollaan riippuvaisia Parmenideen, Empedokleen, Filolaoksen ja Platonin kirjoituksista. Kaikki nämä joko käsitettiin pythagoralaisiksi tai heidän on ajateltu saaneen paljon vaikutteita pythagoralaisuudesta. Seurauksena on hyvin hajanainen kuva, josta on vaikea päätellä varmuudella, mitkä olivat keskeisimpiä pythagoralaisia yhdistäviä ajatuksia.

[muokkaa] Luonnonfilosofia

Monadi oli symboli, johon kreikkalaiset filosofit viittasivat nimillä ”Ensimmäinen”, ”Siemen”, ”Olemus”, ”Rakentaja” ja ”Perusta”.

Pythagoralaista ajattelua hallitsi matematiikka, mutta toisaalta se oli hyvin mystisvoittoista. Heidän mukaansa luvut muodostivat kaikkien asioiden todellisen olemuksen. Kosmologian alalla tutkijat ovat erimielisiä siitä, mitä Pythagoras itse todellisuudessa opetti. Muun muassa pythagoralainen käsitys substanssista on tuntematonta alkuperää, osaksi koska erilaiset selonteot Pythagoraan opetuksista ovat ristiriidassa keskenään. Pythagoralainen selonteko aiheesta alkaa itse asiassa Anaksimandroksen opetuksella siitä, että perimmäinen substanssi on ”rajaton”, josta Anaksimandros käytti nimitystä apeiron.

Filolaoksen, jota monet tutkijat pitävät pythagoralaisen koulukunnan tyypillisenä edustajana, kirjoituksista aiheesta saa jonkinlaisen mutta melko sekavan kuvan. Aristoteles kuvaa, kuinka pythagoralaiset (joilla hän tarkoitti juuri Filolaoksen ympärillä toiminutta piiriä) kehittivät edelleen Anaksimandroksen ajattelua apeironista ja peironista, rajattomasta ja rajallisesta. Pythagoralaisten oman ajattelun mukaan ”rajaton” saa muotonsa ainoastaan ”rajan” käsitteen kautta.

Kun apeiron yhdistyy peironiin, syntyy erotteluja, sarja toisistaan erotettuja asioita. Yhden rajattoman kokonaisuuden sijasta syntyy näin elävä kokonaisuus toisiinsa liittyviä osia, joiden välillä on ”tyhjää”. Tämä tekee kaikkeudesta matemaattisen kokonaisuuden; eikä pelkästään siinä mielessä, että se voidaan kuvata matemaattisesti, vaan todella matemaattisen, koska sen mukaan luvut ja todellisuus perustuvat samaan periaatteeseen. Sekä lukujen jatkumo että kaikkeus itse ovat muodon ja tyhjyyden vaihtelua. Se, mikä erotti tämän Anaksimandroksen alkuperäisistä ajatuksista, oli ajatus harmoniasta, jonka mukaan kaikki tämä tapahtuu.

[muokkaa] Harmonia

Sävelasteikkoon liittyy oletus sävelkorkeuksien rajattomasta jatkumosta, jota tulee rajata jollain tavalla, jotta asteikko saataisiin aikaan. Ratkaisevaa on, ettei mikä tahansa joukko rajoja toimi. Jatkumosta ei voida vain valita satunnaisia sävelkorkeuksia ja saada näin aikaan sävelasteikkoa, joka olisi samalla musiikillisesti miellyttävä. Pythagoralaisessa asteikossa korkeimman ja matalimman sävelkorkeuden suhde on 2:1, mikä tuottaa oktaavin intervallin. Tämä oktaavi jaetaan puolestaan viidesosaan ja neljäsosaan, joilla on puolestaan vastaavasti suhteet 3:2 ja 4:3, ja jotka muodostavat yhdessä oktaavin. Jos oktaavin alimmasta sävelestä edetään ylöspäin viidesosa, ja siitä edelleen ylöspäin neljäsosa, saadaan oktaavin ylempi sävel. Lopulta viidesosa voidaan jakaa kolmeen kokonuottiin, joista jokainen vastaa suhdetta 9:8 jäännöksellä jonka suhde on 256:243, ja neljäsosa kahteen kokonuottiin samalla jäännöksellä.^[3]

Tämä on hyvä esimerkki Filolaoksen ajattelun konkreettisesta soveltamisesta. Filolaoksen mukaan rajaamattoman ja rajatun liittäminen yhteen tapahtuu lukujen välisten suhteiden (harmonian) mukaisesti. Samalla tavalla kaikkeus ja siinä olevan yksittäiset asiat eivät ole olemassa sattumanvaraisen rajaamattoman ja rajatun yhteen liittämisen kautta, vaan rajaamaton ja rajattu tulee liittää yhteen miellyttävällä (harmonisella) tavalla lukujen mukaan. Harmonian kautta kaikkeudessa olevat erilaiset asiat ikään kuin lukittuivat yhteen. Juuri harmonian kautta kaikkeus saattoi olla järjestäytynyt kokonaisuus, kosmos.

Tämä opetus löytyy Filolaoksen oppilaan Arkhytaan sittemmin kadonneesta teoksesta Harmoniikasta tai Matematiikasta. Tämän ajattelun voidaan nähdä selvästi vaikuttaneen Platonin filosofiaan.

[muokkaa] Sielu

Pythagoralaiset harjoittivat puhdistautumisriittejä sekä kehittivät ja noudattivat erilaisia elämää ohjaavia sääntöjä, joiden he uskoivat mahdollistavat sielulleen paremman aseman. Vaikka Pythagoraan todellisista opetuksista on epävarmuutta, suurin osa tutkijoista katsoo, että pythagoralainen ajatus metempsykoosista eli sielunvaelluksesta on niin keskeinen, ettei se voi olla vain myöhempien pythagoralaisten lisäystä.

Suurta osaa pythagoralaisesta sieluun liittyvästä mystiikasta ei kuitenkaan voida erottaa orfilaisesta perinteestä, johon kuului myös erilaisia riittejä puhdistautumiseksi ja alamaailmaan laskeutumiseksi. Tämän lisäksi pythagoralaiset liitetään usein Ferekydeehen, joka useiden antiikin ajan kommentaattorien mukaan opetti ensimmäisenä sielunvaellusoppia ja oli Pythagoraan läheisin opettaja.

Ferekydes käytti sielua koskevassa opissaan käsitettä pentemykhos (”viisi kammiota”). Tämä saattaa olla pythagoralaisen pentagrammi-symbolin käytön alkuperä. Pythagoralaiset piirsivät pentagrammin niin, että kaksi kärjistä osoitti ylöspäin, ja käyttivät sitä muun muassa sisäisen terveyden (eugieia) symbolina.

[muokkaa] Kasvissyönti

Pythagoralaiset tunnettiin antiikin aikana kasvissyöjinä. He harjoittivat kasvissyöntiä sekä uskonnollisista, eettisistä että askeettisista syistä, ennen kaikkea liittyen ajatukseen sielunvaelluksesta eli siitä, että ihmisten sielut voivat siirtyä muihin eläimiin.^[4] ”Pythagoralainen ruokavalio” oli yleinen nimitys ruokavaliolle, josta puuttuivat liha ja kala, ennen kuin termi ”vegetarianismi” kehitettiin 1800-luvulla.^[5]

Erilaiset säännökset rajoittivat pythagoralaisten ruokavaliota muutenkin. Heitä oli muun muassa kielletty syömästä papuja tai edes koskemasta niihin. Syy tähän on epäselvä: syynä saattoivat olla niiden aiheuttamat ilmavaivat, mahdolliselta favismilta välttyminen, tai uskonnolliset syyt, kuten ajatus siitä, että ihmiset ja pavut on tehty samasta aineesta.^[6][7]

[muokkaa] Filosofit

Pythagoralaisia filosofeja olivat:

• Pythagoras (582–496 eaa.)
• Alkmaion (n. 570–500 eaa.)
• Epikharmos (n. 540–450 eaa.)
• Hippasos (n. 500 eaa.)
• Theano (500–400-luku eaa.)
• Filolaos (n. 480–405 eaa.)
• Arkhytas (428–347 eaa.)
• Eurytos (400 eaa.)
• Timaios Lokrilainen (400-luku eaa.)
• Aristoksenos (n. 370—290 eaa.) (pythagoralainen varhaisina vuosinaan)

[muokkaa] Katso myös

• Esoteerinen kosmologia
• Numerologia
• Pyhä geometria
• Pythagoralainen asteikko

[muokkaa] Pythagoralaiset symbolit

• Monadi
• Dyadi
• Triadi
• Tetradi
• Pentadi
• Dekadi
• Tetraktys
• Vesica piscis

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Burkert, Walter: Lore and science in ancient Pythagoreanism. (Weisheit und Wissenschaft: Studien zu Pythagoras, Philolaos und Platon, 1962.) Translated by Edwin L. Minar, Jr. Cambridge: Harvard University Press, 1972. 0674539184. (englanniksi)

• Guthrie, Kenneth Sylvan (toim.): The Pythagorean sourcebook and library: An anthology of ancient writings which relate to Pythagoras and Pythagorean philosophy. Compiled and translated by Kenneth Sylvan Guthrie. With additional translations by Thomas Taylor and Arthur Fairbanks, Jr. Introduced and edited by David R. Fideler. With a foreword by Joscelyn Godwin. Grand Rapids: Phanes Press, 1987. 0-933999-50-X. (englanniksi)

• Kahn, Charles H.: Pythagoras and the pythagoreans: A brief history. Indianapolis: Hackett, 2001. 0-87220-576-2. (englanniksi)

• O'Meara, Dominic J.: Pythagoras revived: Mathematics and philosophy in late antiquity. Oxford: Clarendon Press, 1989. ISBN 0-19-823913-0. (englanniksi)

• Riedweg, Christoph: Pythagoras: His life, teaching, and influence. (Pythagoras: Leben, Lehre, Nachwirkung, 2002.) Käännös Steven Rendall yhteistyössä Christoph Riedwegin ja Andreas Schatzmannin kanssa. Ithaca: Cornell University Press, 2005. ISBN 0-8014-4240-0. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Huffman, Carl: Pythagoreanism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Turner, William: Pythagoras and Pythagoreanism Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty vieraskielisen Wikipedian artikkelista, ja siitä puuttuvat lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.