Merkittävien filosofien elämät ja opit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merkittävien filosofien elämät ja opit
Βίοι καὶ γνῶμαι τῶν ἐν φιλοσοφίᾳ εὐδοκιμησάντων
Bioi kai gnōmai tōn en filosofia eudokimēsantōn
Merkittävien filosofien elämät ja opit -teoksen kansilehti vuoden 1594 painoksesta.
Merkittävien filosofien elämät ja opit -teoksen kansilehti vuoden 1594 painoksesta.
Alkuperäisteos
Kirjailija Diogenes Laertios
Kieli kreikka
Genre elämäkertateos
Julkaistu 200-luku
Suomennos
Suomentaja Marke Ahonen
Kustantaja Summa
Julkaistu 2002
ISBN ISBN 952-5418-07-3
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Merkittävien filosofien elämät ja opit (muinaiskreikaksi Βίοι καὶ γνῶμαι τῶν ἐν φιλοσοφίᾳ εὐδοκιμησάντων, Bioi kai gnōmai tōn en filosofia eudokimēsantōn) on Diogenes Laertioksen kokoama antiikin kreikkalaisten filosofien elämäkertateos.[1]

Diogeneen teos pyrkii nimensä mukaisesti esittämään filosofien elämät ja opetukset. Elämäkertoja on yli 80 filosofista.[2] Teos on merkittävä, koska se kuuluu harvojen antiikin ajalta säilyneiden suhteellisen kokonaisten filosofian historiaa käsittelevien teosten joukkoon, ja sen osana on säilynyt merkittäviä muutoin kadonneita katkelmia useilta filosofeilta.[1][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävien filosofien elämät ja opit on kirjoitettu mahdollisesti 200-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Joidenkin teoksessa olevien viittausten[4] perusteella on päätelty, että teos on osoitettu filosofiasta ja erityisesti Platonista kiinnostuneelle naiselle; joidenkin mukaan kyseessä olisi ollut Galenoksen filosofiystävä Arria, joidenkin mukaan puolestaan keisarinna Julia Domna. Mahdollinen omistuskirjoitus ei kuitenkaan ole säilynyt.[3][5]

Teoksessa mainitaan noin neljäkymmentä kreikkalaisten filosofien elämästä ja filosofiasta kirjoittanutta, ja kaiken kaikkiaan mainitaan 211 kirjailijaa, joita Diogenes on käyttänyt lähteenään.[5] Diogeneen lähteinä ovat toimineet muun muassa Aleksandros Polyhistorin Perimysjärjestykset (Διαδοχαῖ, Diadokhai),[6] Apollodoros Ateenalaisen Aikakirjat (Χρονικοῖ, Khronikoi),[7] Demetrios Magnesialaisen Samannimiset (Ὁμωνύμοι, Homonymoi),[8] Diokles Magnesialaisen Filosofielämäkerrat (Βίοι τῶν φιλοσόφων, Bioi tōn filosofōn)[9] ja Katsaus filosofeihin (Ἐπιδρομή τῶν φιλοσόφων, Epidromē tōn filosofōn),[10] Favorinoksen Muistelmia (Ἀπομνημονευμάτα, Apomnēmoneumata),[11] sekä Pamfilen Muistiinpanot (Ὑπομνημάτα, Hypomnēmata).[12]

Käsikirjoitushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aukeama Diogeneen teoksen Codex Dionysiou 90 -nimellä tunnetusta käsikirjoituksesta 1200-luvulta.

Teoksesta on säilynyt lukuisia käsikirjoituksia, vaikkakaan yksikään niistä ei ole erityisen varhainen ja niillä kaikilla on yhteinen alkuperä, minkä osoittaa VII kirjan loppuosan puuttuminen kaikista käsikirjoituksista.[13] Hyödyllisimmät käsikirjoitukset tunnetaan lyhenteillä B, P ja F. Käsikirjoitus B (Codex Borbonicus) on peräisin 1100-luvulta, ja sitä säilytetään Napolin kansalliskirjastossa. Käsikirjoitukset P (Codex Parisinus) ja F (Codex Florentinus) ovat todennäköisesti jonkin verran nuorempia.[14]

Vaikuttaa siltä, että teoksesta on tehty joitakin varhaisia latinankielisiä käännöksiä, jotka eivät ole säilyneet nykyaikaan. 900-luvulta peräisin oleva teos Tractatus de dictis philosophorum osoittaa joitakin vaikutteita Diogeneen teoksesta.[15] Henricus Aristippuksen tiedetään kääntäneen ainakin osan teoksesta latinaksi 1100-luvulla. 1300-luvulla tuntematon kirjailija hyödynsi teoksen latinankielistä käännöstä De vita et moribus philosophorum,[15] joka on laitettu virheellisesti Walter Burleyn nimiin. Vaikuttaa siltä, että vielä tuolloin Diogeneen teoksesta on tunnettu laajempi versio, sillä De vita et moribus philosophorum sisältää osia ja lainauksia, jotka vaikuttavat olevan peräisin Diogeneelta, mutta joita nykyisin tunnettuun tekstiin ei sisälly. Teos on myös selkeämpi ja täydellisempi monissa kohdissa, joissa Diogeneen teksti on lyhennelty vaikeasti ymmärrettäväksi. Tämän vuoksi jotkut tutkijat ovat katsoneet, että nykyinen tekstimuoto on alkuperäisen kokonaisuuden turmeleva lyhennelmä teoksesta.[5]

Painokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen ensimmäiset painetut laitokset olivat latinankielisiä. Ambrogio Traversari teki teoksesta ennen vuotta 1432 latinankielisen käännöksen, joka painettiin Roomassa vuonna 1475. Eräiden osien, kuten Aristoteleen ja Theofrastoksen elämäkertojen, kreikankieliset tekstit ilmestyivät Aldus Manutiuksen toimittamina vuonna 1497. Ensimmäinen koko kreikankielisen tekstin sisältänyt laitos oli Hieronymus Frobenin vuonna 1533 toimittama. Varhaisia laitoksia toimittivat myös Henri Estienne (1570) ja Isaac Casaubon (1594).[5]

Ensimmäinen koko teoksen kriittinen laitos ilmestyi H. S. Longin toimittamana sarjassa Oxford Classical Texts vuonna 1964.[13] Sen on sittemmin syrjäyttänyt Miroslav Marcovichin Teubner-laitos vuosilta 1999 ja 2002.

Marke Ahosen suomennos teoksesta (Summa, 2002) sai J. A. Hollon palkinnon vuonna 2003 tunnustuksena vaativan tietokirjan korkeatasoisesta suomennoksesta.[16][17]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogeneen teos yhdistelee nimensä mukaisesti sekä filosofien elämäkertoja että doksografiaa.[18] Diogenes aloittaa filosofian alkuperän käsittelyllä sekä Kreikan seitsemällä viisaalla. Hän katsoo filosofian olevan alkuperältään puhtaasti kreikkalainen, vaikka luetteleekin alussa useita mahdollisia alkuperiä barbaarien, kuten persialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten, ajattelussa.[19]

Tämän jälkeen Diogenes on jakanut aihealueensa kahteen osaan, joita hän kutsuu joonialaiseksi ja italialaiseksi koulukunnaksi tai filosofiaksi. Ensin mainitun koulukunnan elämäkerrat alkavat Anaksimandroksesta ja päättyvät Kleitomakhokseen, Theofrastokseen ja Khrysippokseen. Jälkimmäisen koulukunnan elämäkerrat alkavat Pythagoraasta ja päättyvät Epikurokseen. Sokraattiset koulut on luettu joonialaisen filosofian alle, kun taas elealaiset ja skeptikot on puolestaan luettu italialaisen filosofian alle.[20]

Diogenes on liittänyt teokseensa myös omia keskinkertaisia runonpätkiään epigrammikokoelmastaan Sekamitat (Πάμμετρος, Pammetros).[1][21]

Teoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos rakentuu seuraavasti:

Kirjat I-VII:
Joonialainen filosofia
Kirjat VIII-X:
Italialainen filosofia
Kirja I: Kreikan ”seitsemän” viisasta
Thales
Solon
Khilon
Pittakos
Bias
Kleobulos
Periandros
Anakharsis
Myson
Epimenides
Ferekydes
Kirja VIII: Pythagoralaiset
Pythagoras
Empedokles
Epikharmos
Arkhytas
Alkmaion
Hippasos
Filolaos
Eudoksos
Kirja II: Sokrates, sekä edeltäjät ja sokraatikot
Anaksimandros
Anaksimenes
Anaksagoras
Arkhelaos
Sokrates
Ksenofon
Aiskhines
Aristippos
Faidon
Eukleides
Stilpon
Kriton
Simon
Glaukon
Simmias
Kebes
Menedemos
Kirja IX: Luokittelemattomat filosofit sekä skeptikot
Herakleitos
Ksenofanes
Parmenides
Melissos
Zenon Elealainen
Leukippos
Demokritos
Protagoras
Diogenes Apollonialainen
Anaksarkhos
Pyrrhon
Timon Fleiuslainen
Kirja III: Platon Kirja X: Epikuros
Kirja IV: Akatemia
Speusippos
Ksenokrates
Polemon
Krates
Krantor
Arkesilaos
Bion
Lakydes
Karneades
Kleitomakhos
Kirja V: Peripateetikot
Aristoteles
Theofrastos
Straton
Lykon
Demetrios Faleronlainen
Herakleides
Kirja VI: Kyynikot
Antisthenes
Diogenes Sinopelainen
Monimos
Onesikritos
Krates Thebalainen
Metrokles
Hipparkhia
Menippos
Menedemos
Kirja VII: Stoalaiset
Zenon Kitionlainen
Ariston
Herillos
Dionysios
Kleanthes
Sfairos
Khrysippos

Kirja VII on epätäydellinen ja katkeaa Khrysippoksen elämäkerran kohdalla. Eräässä käsikirjoituksessa (P gr. 1759) olevan sisällysluettelon mukaan kirja on sisältänyt alun perin myös seuraavien stoalaisten filosofien elämäkerrat: Zenon Tarsoslainen, Diogenes Babylonialainen, Apollodoros Seleukeialainen, Boethos Sidonlainen, Mnesarkhides, Mnasagoras, Nestor Tarsoslainen, Basileides, Dardanos Ateenalainen, Antipatros Tarsoslainen, Herakleides Tarsoslainen, Sosigenes, Panaitios, Hekaton, Poseidonios, Athenodoros Kordylion, Athenodoros Kananalainen, Antipatros Tyroslainen, Areios Didymos ja Cornutus.[22]

Teoksen viimeinen, kymmenes kirja on omistettu kokonaisuudessaan Epikurokselle, ja se sisältää tämän Pääopit sekä kolme kirjettä Herodotokselle, Pythokleelle ja Menoikeukselle. Epikurolaisuuden laajasta käsittelystä on joskus päätelty, että Diogenes itse olisi suosinut koulukunnan opetuksia.[1]

Teokseen viitataan kirjan numerolla sekä sivujen marginaalissa juoksevalla tekstikohdan numerolla. Näin esimerkiksi "DL V.22" tai "DL 5.22" viittaa viidenteen kirjaan, Aristoteleen teosten luettelon alkuun.

Henkilökuvausten rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogenes Sinopelaisen elämäkerran alku ranskankielisessä painoksessa vuodelta 1761.

Diogenes kertoo kunkin filosofin elämästa ja ajattelusta vaihtelevan pituisesti. Joidenkin filosofien osuus on hyvin lyhyt, esimerkiksi Kebeen tapauksessa vain parin rivin mittainen, kun taas Platonille ja Epikurokselle on kummallekin omistettu kokonainen kirja. Aristoteleen ajattelun yhteenveto on melko suppea ottaen huomioon hänen tuotantonsa laajuuden, kun taas Zenon Kitionilaisen elämäkerran yhteyteen on liitetty laaja yhteenveto koko stoalaisesta opista, ja Epikuroksen tapauksessa mukaan on liitetty kokonaisia filosofisia teoksia.

Paul Moraux on havainnut Diogeneen järjestäneen aineistonsa kunkin filosofin tapauksessa suunnilleen seuraavan kaavan mukaisesti,[18] mikäli aineistoa on ollut saatavilla:

  • Elämäkerta
  • Testamentti
  • Kokoelma säilyneitä lausumia
  • Luettelo teoksista
  • Yhteenveto opeista
  • Luettelo muista samannimisistä henkilöistä

Teoksen sisältämien teosluetteloiden lähteenä Diogenes on käyttänyt Hermippos Smyrnalaista sekä aleksandrialaisia tekstikriitikkoja.[5] Teosluetteloissa on säilynyt tietoa muutoin kadonneista kirjoista. Esimerkiksi Aristoteleelta mainitaan 155 teosta,[23] joista suurin osa on kadonnut. Tämän luettelon alkuperä on todennäköisesti Aleksandrian kirjastossa ja se sisältää tiedon kirjaston hallussa olleista Aristoteleen teosten käsikirjoituksista.[24]

Arviointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogeneen teosta on usein arvosteltu siitä, että se on sekalainen ja epäkriittinen kokoelma erilaista aineistoa, jossa itse asia jää usein vaihtelevan tasoisten anekdoottien alle. Diogeneen tekemät valinnat kaikesta siitä suuresta määrästä aineistoa, joka vielä hänen aikanaan on ollut käytettävissä, vaikuttavat helposti oudoilta. Teos on laadultaan hyvin epätasainen, sen tyylin, tarkkuuden ja luotettavuuden vaihdellessa jatkuvasti kulloisenkin lähteen mukaan, ja se vaikuttaa olevan koottu vailla erityistä suunnitelmaa tai kritiikkiä. Teoksessa on myös paljon virheitä ja ristiriitaisuuksia, ja filosofien oppeja tiivistäessään Diogenes ei vaikuta ymmärtäneen niitä kovinkaan syvällisesti.[5][25][26]

Jo teoksen ensimmäisiä laitoksia 1500-luvulla toimittaneet totesivat, että teos ei ole sen kuvaamien filosofien arvon mukainen. Teos vaikuttaa usein siltä, että sen tavoitteena on lähinnä kertoa filosofeista herkullisia anekdootteja. Samat anekdootit on joskus liitetty useaan eri henkilöön. Skandaalien ja anekdoottien rakkaus on nähty myöhäisantiikin kirjallisuudelle tyypillisenä piirteenä, ja Diogeneen teos näin oman aikansa kirjallisuuden ilmentymänä; tässä mielessä Diogenesta on verrattu muun muassa Flegon Tralleislaiseen, Ptolemaios Khennokseen, Athenaiokseen ja Aelianukseen. Diogeneen omassa runoudessa ja sen esittämisen tavassa on havaittavissa samoja puutteita kuin filosofiaa käsittelevässä teoksessa, mikä ei vahvista kuvaa kirjoittajan hyvästä mausta.[5]

Mainituista syistä tutkijat ovat usein suhtautuneet Diogeneen teokseen epäilevästi. Viime aikoina teoksen mainetta on pyritty myös palauttamaan. Kaikki teoksessa käsitellyt filosofit ovat tiettävästä historiallisia henkilöitä ja heidät on ajoitettu suunnilleen oikein. Diogenes myös hahmottelee filosofian kehityslinjat pääpiirteittäin oikein. Hän mainitsee usein lähteensä tarkasti ja vaikuttaa lähinnä lainaavan lähteitään suoraan.[27] Jotkut tutkijat ovat myös pyrkineet puolustamaan Diogenestä sillä perusteella, että nykyaikaan säilynyt teksti vaikuttaa myöhemmin lyhennellyltä ja turmeltuneelta versiolta.[5]

Diogeneen teos on kuitenkin arvokas huomioon ottaen sen, että niin suuri osa antiikin filosofien teoksista sekä ajan filosofiaa käsitelleistä yleisesityksistä ja historiateoksista, kuten Diogeneen käyttämistä lähteistä, on kadonnut. Teos on ollut usein antiikin filosofian historiaa käsitelleiden teostan pohjana,[5] ja joistakin teoksen käsittelemistä henkilöistä ei tiedetä juuri mitään muuta kuin se, minkä teos meille välittää. Friedrich Nietzschen sanoin, Diogenes on antiikin filosofian linnan portinvartija, jota tutkijat voivat halveksua, mutta joiden ohi kaikkien on kuljettava.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Marke: "Alkusanat", s. 7–9, ja "Diogenes Laertioksen filosofielämäkertojen sisältö", s. 423–434, teoksessa Diogenes Laertios 2002.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Diogenes Laertios The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
  2. Nykyaikaan säilyneessä versiossa on omat otsikkonsa 82 filosofille, mutta elämäkertoja on enemmänkin; esim. Aristippoksen elämäkerta pitää sisällään myös muiden kyreneläisen koulukunnan filosofien elämäkerrat; Diogenes Laertios (DL) II.65-104.
  3. a b Lawson, Russell M.: Science in the ancient world: an encyclopedia, s. 65. History of science series. ABC-CLIO's history of science series. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1851095349. Teoksen verkkoversio.
  4. DL III.47, X.29.
  5. a b c d e f g h i Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 1022-1023. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  6. DL I.116
  7. DL I.37
  8. DL I.38
  9. DL II.54
  10. DL VII.48
  11. DL I.79
  12. DL I.76
  13. a b Diogenes Laërtius; Long, Herbert S. (toim.): ”Introduction”, Lives of Eminent Philosophers, s. xxv. Volume 1. Loeb Classical Library, 1972.
  14. Pearse, Roger: Diogenes Laertius: the Manuscripts of "The Lives and Opinions of Eminent Philosophers Viitattu 20.1.2010.
  15. a b Long 1972, s. xxvi.
  16. J. A. Hollon palkinnon saajat teoksineen Viitattu 20.1.2010.
  17. Mansikka, Marjo: Marke Ahonen: Mielen filosofian lähteillä Kuukauden humanisti. 5–6/2009. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 20.1.2010.
  18. a b Saïd, Suzanne & Trédé, Monique: A Short History of Greek Literature, s. 146-147. Käännös Trista Selous et al.. London & New York: Routledge, 1999. ISBN 0-415-12272-4.
  19. DL I.1-3.
  20. DL I.13-15.
  21. DL I.39, I.63, VII.31.
  22. Posidonius; Kidd, I. G. (toim.): Posidonius: III. The Translation of the Fragments, s. 50-51. Cambridge Classical Texts and Commentaries, 36. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0521604419. Teoksen verkkoversio.
  23. DL V.22-27.
  24. Corazzon, Raul (toim.): Ancient Catalogues of Aristotle's Works: Diogenes Laërtius Lives V, 22-27 Theory and History of Ontology. Viitattu 19.1.2010.
  25. Ahonen 2003, s. 7, 423, 433.
  26. Hegel, G. W. F.: Lectures on the History of Philosophy (1805-1806. Greek Philosophy, Chapter 1, Period I. Käännös E. S. Haldane, 1892-1896) Viitattu 22.2.2010.
  27. Ahonen 2003, s. 7-8, 426-427.
  28. Barnes, Jonathan: Review: M. Marcovich (ed)., Diogenes Laertius. The Classical Review, 2002, New Series, 52. vsk, nro 1, s. 8-11. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomentanut sekä esittelyn ja selitykset kirjoittanut Marke Ahonen. Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-07-3.

Alkutekstien julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diogenes Laertius; Hicks, R. D. (käännös): Lives of Eminent Philosophers, I. Harvard University Press, Loeb Classical Library, 1925. ISBN 978-0-674-99203-0. - sisältää kreikan- ja englanninkielisen tekstin
  • Diogenes Laertius; Hicks, R. D. (käännös): Lives of Eminent Philosophers, II. Harvard University Press, Loeb Classical Library, 1925. ISBN.
  • Marcovich, Miroslav (toim.): Diogenis Laertii Vitae philosophorum. Bibliotheca scriptorum Graecorum et Romanorum Teubneriana, vol. 1: Books I—X; vol. 2: Excerpta Byzantina; v. 3: Indices by Hans Gärtner. Stuttgart-Lipsia: Teubner, 1999-2002. - kriittinen laitos

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Marke: Diogenes Laertios ja filosofit. Historiallinen aikakauskirja, 2002, 100. vsk, nro 4.
  • Hope, Richard: The book of Diogenes Laertius: its spirit and its method. New York: Columbia university press, 1930.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merkittävien filosofien elämät ja opit.

Teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]