Hermetica

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hermetica on joukko myöhäisantiikin aikaisia hermetistisiä kirjoituksia, jotka väittävät sisältävänsä salattua viisautta ja jotka pantiin yleensä Hermes Trismegistoksen nimiin. Joukko säilyneitä kreikankielisiä kirjoituksia 100- ja 200-luvulta koottiin ja käännettiin latinaksi renessanssin aikana, ja näin syntyi kokoelma nimeltä Corpus Hermeticum. Alun perin tekstejä oli kuitenkin paljon enemmän, ja niitä oli kirjoitettu muun muassa syyrian, arabian, armenian ja koptin kielillä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermetististen tekstien tarkka ajoittaminen on vaikeaa, mutta ne on todennäköisesti kirjoitettu ensimmäisen ja kolmannen vuosisadan välisenä aikana.

Renessanssiaikana kaikkien tekstien uskottiin olevan peräisin Mooseksen ajan Egyptistä.[1] Klassisen kirjallisuuden tutkija Isaac Casaubon osoitti vuonna 1614 tekstien sanaston perusteella, että jotkut teksteistä, erityisesti filosofiaa käsittelevät, käyttivät liian myöhäistä oppisanastoa ollakseen niin vanhoja. Myöhempi tutkimus on myöntänyt tekstien aiemmin oletettua nuoremman iän mutta katsonut tekstien jatkavan faaraoiden Egyptin kulttuuria enemmän kuin aiemmin on usein ajateltu.[2] Luonteeltaan tekstit ovat kuitenkin hyvin eklektisiä.

Kirjoittaja ja yleisö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka tekstit esittävät usein olevansa egyptiläisen papiston tekstejä tai Egyptissä käytyjä keskusteluja, niiden käyttämän kielen hellenistiset piirteet osoittavat kreikkalaiseen alkuperään. On kuitenkin todennäköistä, että salanimiä käyttäneet kirjoittajat katsoivat olevansa enemmän egyptiläisiä kuin Aleksandrian kreikkalaisia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tekstit katsovat egyptin kielen olevan ylivertainen, ja Asklepios sisältää verisen profetian ”ulkomaalaisten” karkottamisesta ja pakanallisen Egyptin jälleenpystyttämisestä.

Renessanssiaikana Hermetican harrastajat pitivät kokoelmaa okkultistisen filosofian huipentumana. Useista piirteistä voi kuitenkin päätellä, että tekstit oli tarkoitettu laajempaan käyttöön. Esimerkiksi uusplatonilaiset filosofit, jotka lainasivat usein Orfeuksen, Zarathustran, Pythagoraan ja muiden legendaaristen hahmojen nimiin laitettuja apokryfisiä kirjoituksia, eivät juuri koskaan lainanneet Hermes Trismegistosta. Teksteistä on löydetty viittauksia siihen, että ne olisivat mahdollisesti olleet alempien luokkien käytössä. Näin ne saattavat tarjota näkökulman Rooman valta­kunnan poliittisesti marginaalisten ei-roomalaistan ja ei-kreikkalaisten pakanakansojen uskonnolliseen ajatteluun.

Corpus Hermeticum renessanssiaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermetistiset tekstit olivat vielä 400-luvulla niin tunnettuja, että esimerkiksi kirkkoisä Augustinus hyökkäsi niitä vastaan teoksessaan Jumalan valtio.[3] Tekstit kuitenkin katosivat Länsi-Euroopasta keskiajalla. Bysantista kuitenkin löytyi käsikirjoituksia, ne julkaistiin, ja niistä tuli tunnettuja Italiassa renessanssin aikana. Erityisen merkittävä oli Marsilio Ficinon latinankielinen käännös teksteistä, joka julkaistiin vuonna 1471 nimellä De potestate et sapientia Dei. Ficinon käyttämästä käsikirjoituksesta puuttui osa nykyisissä laitoksissa olleista tutkielmista. Ne käänsi Ficinosta riippumatta, toisesta käsikirjoituksesta hänen aikalaisensa Lodovico Lazzarelli, ja ne julkaistiin vuonna 1507.

Hermetican julkitulo vaikutti renessanssiajan ajattelun ja kulttuurin kehitykseen ja erityisesti alkemiaan ja nykymagiaan. Hermetica vaikutti myös useisiin filosofeihin, kuten Giordano Brunoon ja Pico della Mirandolaan, joka oli Ficinon oppilas. Amsterdamilaisen Bibliotheca Philosophica Hermetica -kirjaston aarteisiin kuuluu vuonna 1471 julkaistu Corpus Hermeticum.

Tekstit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa hermetistisistä teksteistä on dialogeja — antiikin aikana suosituin opetustekstien muoto. Dialogeissa Hermes Trismegistos johdattaa oppilaitaan salattuun viisauteen.

Aihealueiltaan tekstit ovat laaja-alaisia. Usein ne käsittelevät jumalan ykseyttä ja hyvyyttä, kehottavat sielun puhdistamiseen ja puolustavat pakanallisia uskonnollisia käytäntöjä, kuten jumalankuvien kunnioitusta. Jotkin käsittelevät alkemiaa, magiaa tai niihin liittyviä aiheita. Jotkut sisältävät puolestaan gnostilaisuuteen tai uusplatonismiin vivahtavia pohdiskeluja. Tekstit olivatkin tulosta ensimmäisten vuosisatojen pakanallisten virtausten synkretistisestä yhdistymisestä. Muita esimerkkejä tuolta ajalta ovat gnostilaisuuden ja uusplatonismin lisäksi Kaldean oraakkelit sekä myöhempi orfilainen ja pythagoralainen kirjallisuus.

Toisin kuin jotkin gnostilaiset kirjoitukset ei Hermetica sisällä viittauksia juutalaisiin eikä kristillisiin teksteihin, ja tämä vaikuttaa tarkoitukselliselta. Tekstit sisältävät kuitenkin joitakin heijastumia Raamatun aiheista, mikä korostaa juutalaisten, kreikkalaisten ja egyptiläisten virtausten läheistä joskaan ei kitkatonta kosketusta hellenistisessä Aleksandriassa. Toisin kuin orfilainen kirjallisuus eivät Hermetican tekstit pyri selittämään kreikkalaista tarustoa. Kun tekstejä verrataan kaldealaisiin oraakkeleihin ja uusplatoniseen filosofiaan, eivät tekstit viittaa paljonkaan metafyysisen filosofian yksityiskohtiin vaan ne keskittyvät enemmänkin käytäntöön.

Corpus Hermeticumin sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat otsikot on annettu kahdeksastatoista tutkielmasta kolmelletoista G. R. S. Meadin englanninkielisessä käännöksessä:

  1. Poimandres, Ihmisten Paimen
  2. Asklepios (tai Asklepiokselle)
  3. Pyhä saarna
  4. Malja eli monadi
  5. Ilmituomattomin Jumala on kaikkein ilmituoduin
  6. Jumalassa yksin on hyvyys eikä missään muualla
  7. Suurin paha ihmisten keskuudessa on tietämättömyys Jumalasta
  8. Mikään olevainen ei häviä, mutta erehtyväiset ihmiset sanovat muutoksia tuhoutumiseksi ja kuolemiseksi
  9. Ajattelusta ja aistimisesta
  10. Avain
  11. Syvenny Hermeeseen
  12. Yhteisestä mielestä
  13. Salainen vuorisaarna.

Kahdeksantoista tutkielmaa on julkaistu myös seuraavilla nimillä:

  1. Ensimmäinen kirja
  2. Toinen kirja. Nimeltään Poimandres
  3. Kolmas kirja. Nimeltään Pyhä saarna
  4. Neljäs kirja. Nimeltään Avain
  5. Viides kirja
  6. Kuudes kirja. Nimeltään Että vain Jumalassa on hyvyys
  7. Seitsemäs kirja. Hänen salainen saarnansa Uudestisyntymisen Vuorella, ja
  8. Hiljaisuuden harjoittaminen. Hänen pojalleen Tatille
  9. Kahdeksas kirja. Että suurin paha ihmisissä on tietämättömyys Jumalasta
  10. Yhdeksäs kirja. Yleismaailmallinen saarna Asklepiokselle
  11. Kymmenes kirja. Syvenny Hermeeseem
  12. Yhdestoista kirja. Yhteisestä mielestä Tat'ille
  13. Kahdestoista kirja. Hänen maljansa eli monadi
  14. Kolmastoista kirja. Aistimisesta ja ymmärtämisestä
  15. Neljästoista kirja. Toiminnasta ja aistimisesta
  16. Viidestoista kirja. Totuudesta hänen pojalleen Tat'ille
  17. Kuudestoista kirja. Että mikään olevainen ei voi hävitä
  18. Seitsemästoista kirja. Asklepiokselle, kuinka saavuttaa todellinen viisaus

Hermetican tekstit Corpus Hermeticumin ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka suurin osa hermetistisestä kirjallisuudesta oli kreikankielisen Rooman valtakunnan asukkaiden luomaa, ei tämä kirjallisuuden laji silti kuollut Rooman kukistuessa eikä se rajoittunut pelkästään kreikan kieleen. Hermetististä kirjallisuutta luotiin edelleen muun muassa koptin, syyrian, arabian armenian kielellä sekä Bysantin kreikaksi. Kuuluisimpia esimerkkejä myöhemmästä hermetistisestä kirjallisuudesta on Smaragditaulu (Tabula Smaragdina), joka tunnetaan keskiajan latinankielisistä ja arabiankielisistä käsikirjoituksista. Se on mahdollisesti ollut alun perin syyriankielinen.

Vuonna 1945 löydetty Nag Hammadin kirjasto sisälsi hermetistisen tekstin, jota tutkijain enemmistö ei ollut lainkaan tuntenut. Kirjoituksen nimi on Tutkielma kahdeksannesta ja yhdeksännestä, ja se käsittelee hermetististä initiaatiota gnosikseen. Se on johtanut tulkitsemaan hermetismin kokonaisuutta uudelleen, erityisesti Jean-Pierre Mahén tutkimusten ansiosta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Copenhaver, Brian P. (toim.): Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius in a New English Translation, with Notes and Introduction. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-42543-3. Teoksen verkkoversio.
  • The Divine Pymander of Hermes Mercurius Trismegistus, englanninkielinen käännös John Everard. London, 1650.
  • Fowden, Garth: The Egyptian Hermes: A historical approach to the late pagan mind. Cambridge [Cambridgeshire]; New York: Cambridge University Press, 1986.
  • Thrice Great Hermes: Studies in Hellenistic Theosophy and Gnosis, Volume II, englanninkielinen käännös G. R. S. Mead (London: Theosophical Publishing Society, 1906).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hudson, John: Suurin tiede – kemian historia, s. 37. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Jyväskylä: Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
  2. Fowden, 1986.
  3. Augustinus: Jumalan valtio vii.23–26.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]