Harmonia (musiikki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Värähtelevien kielten solmut ovat harmonisia
Osa artikkelisarjaa
Musiikki
Musical notes.svg

Musiikin tyylilajit
Taidemusiikki
Populaarimusiikki:
Pop | Rock | Iskelmä
Afroamerikkalainen musiikki
Kansanmusiikki
Maailmanmusiikki

Musiikinteoria
Nuottikirjoitus
Melodia
Harmonia
Tonaalisuus
Sävelasteikko
Sävellaji
Tahtilaji
Musiikkifilosofia
Musiikin vaikutukset

Musiikin tekeminen
Muusikko
Säveltäminen
Improvisointi
Soitin
Laulu
Konsertti
Äänen tallennus
Tekijänoikeus

Harmonia (kreik. ἁρμονία, yhteen liittäminen) on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli sointujen, käyttämistä musiikissa. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin "vertikaaliseksi" aspektiksi, jos melodiaa pidetään "horisontaalisena". Usein harmonia syntyy kontrapunktin ja polyfonian seurauksena.

Länsimainen taidemusiikki noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta barokista aina romantiikan aikakauden loppupuolelle asti. Näiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti tonaalisuudeksi.

Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. Myöhäisromantiikan aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.

Modaalinen harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, ts. asteikot, joita melodiat noudattelevat, ovat sidoksissa harmoniaan. Modaalinen harmonia kukoisti keskiajalla ja renessanssin aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä. Lisäksi 1900-luvulla säveltäjät etsivät uusia harmonian käsittelyn keinoja ja käyttivät sävellystensä pohjana modaalista ajattelua.

Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esimerkiksi myöhäisrenessanssi, 1900-luvun dodekafonia ja serialismi) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa että harmonia on kromaattista. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti, niin että varsinaisia säännönmukaisuuksia harmoniasta on vaikea löytää. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.


Nuottikirjoitus
Nuotit: Etumerkit | Nuotti | Sävel | Tauko Bachs1a.gif
Nuottiviivasto: Al fine | Da capo | Dal segno | Dynamiikka | Kooda | Klaavi | Sävellaji | Tahti | Tahtilaji | Tempo
Keskeistä teoriaa: Harmonia | Intervalli | Isku | Melodia | Sävelasteikko | Sointu | Teema | Transponointi
Muuta: Mensuraalinotaatio | Musiikkitermejä | Nuotinnus | Partituuri | Tabulatuuri