Sävellaji

Wikipedia

Sävellaji on säveljärjestelmä, jonka perussäveleksi (toonika) on valittu jokin 12-sävelasteikon sävel. Sävellajin muut sävelet ovat tietyssä tarkoin määrätyssä suhteessa perussäveleen. Tietyssä sävellajissa olevassa musiikkiteoksessa käytetään (enimmäkseen) kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellajeihin perustuvaa musiikkia sanotaan tonaaliseksi vastakohtana atonaaliselle ja modaaliselle musiikille.

Sisällysluettelo 1 Duuri ja molli 2 Etumerkintä 2.1 Ylennysmerkkiset sävellajit 2.2 Alennusmerkkiset sävellajit 2.3 Kaksoismerkkiset sävellajit 2.4 Luettelo sävellajeista

[muokkaa] Duuri ja molli

Sävellaji ja sävelasteikko eroavat toisistaan mm. siinä, että sävellajissa sävelten absoluuttiset korkeudet on tarkoin määrätty, toisin kuin sävelasteikossa. Toisin sanoen sävellajeja ovat esimerkiksi C-duuri, G-duuri, a-molli ja e-molli, sävelasteikkoja ovat tonaalisessa musiikissa duuri- ja molliasteikko. Jos esimerkiksi C-duurissa oleva teos siirretään eli transponoidaan kvintin ylöspäin, sen sävellaji muuttuu G-duuriksi. Koska sävelten keskinäiset korkeuserot pysyvät kuitenkin samana, on käytössä edelleen duuriasteikko.

Länsimaisessa musiikissa yleisimmät sävellajit ovat duuri ja molli. Duuri vastaa periaatteessa diatonista asteikkoa. Duurissa on oktaavia kohti seitsemän säveltä, joiden väliset korkeuserot sävelaskeleissa ilmaistuina ovat 1—1—½—1—1—1—½.

Duuriasteikko voidaan määritellä vaihtoehtoisesti myös sävelten taajuuksien suhteiden avulla. Ns. puhtaasti viritetyssä duuriasteikossa taajuuksien suhteet ovat 24 : 27 : 30 : 32 : 36: 40 : 45 : 48. Täten asteikkoon kuuluu kolme duurikolmisointua, joiden pohjasävelinä ovat asteikon ensimmäinen, neljäs ja viides sävel; niissä kaikissa suhdeluvut ovat 4 : 5 : 6. Nykyisin tosin useimmissa soittimissa käytetään tasavireistä asteikkoa, jossa taajuuksien suhteet poikkeavat näistä hieman.

Mollissa on myös seitsemän säveltä, mutta siitä on käytössä toisistaan hieman poikkeavia muunnelmia. Luonnollinen molli vastaa sekin diatonista asteikkoa, mutta se alkaa sen duuriasteikon (rinnakkaissävellajin) kuudennesta sävelestä, jossa esiintyvät samat sävelet. Näin ollen siinä sävelten väliset korkeuserot ovat sävelaskelina 1—½—1—1—½—1—1. Käytännössä tavallisempia ovat kuitenkin harmoninen molli, jossa seitsemäs sävel on korotettu niin, että sävelten korkeuserot ovat 1—½—1—1—½—1½—½ , sekä melodinen molli, jossa asteikkoa ylöspäin mentäessä korotetaan sekä kuudes että seitsemäs sävel, jolloin korkeuserot ovat 1—½—1—1—1—1—½. Alaspäin mentäessä näitä korotuksia ei tehdä, vaan silloin melodinen molli vastaa luonnollista mollia. Esimerkiksi a-mollin sävelet ovat: luonnollisessa sekä alapäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja g, harmonisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja gis sekä ylöspäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, fis ja gis.

Tärkein ero mollin ja duurin välillä on toisen ja kolmannen sävelen välinen korkeusero: duurissa se on kokosävelaskelen, mollissa puolisävelaskelen suuruinen. Usein duuria kuulee luonnehdittavan "iloiseksi" ja mollia "surulliseksi" sävellajiksi. Musiikin tunnelmaan vaikuttavat tietysti monet muutkin tekijät kuin käytetty sävellaji.

Duurin ja mollin ohella puhutaan kirkkosävellajeista, jotka olivat yleisiä keskiajan ja renessanssin musiikissa.

[muokkaa] Etumerkintä

C-duurissa ja luonnollisessa a-mollissa käytetään vain diatonisen perusasteikon säveliä C, D, E, F, G, A ja H, jotka esimerkiksi pianolla soitetaan valkoisilla koskettimilla (elleivät muut sävelet esiinny tilapäisesti muunnesävelinä). Muissa sävellajeissa ainakin osa sävelistä on korotettu tai alennettu, mikä nuottikirjoituksessa osoitetaan etumerkeillä, jotka sijoitetaan nuottiviivastolla jokaisen rivin alkuun. Etumerkkejä ovat ylennysmerkit, ristit ♯ ja alennusmerkit, b-merkit ♭.

[muokkaa] Ylennysmerkkiset sävellajit

Ristimerkkiset sävellajit muodostavat sarjan, jossa jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen viides sävel eli dominantti. Jokaisessa sävellajissa on yksi ylennetty sävel enemmän kuin edellisessä. Ne ovat:

[muokkaa] Alennusmerkkiset sävellajit

Vastaavanlaisen sarjan muodostavat myös b-merkkiset sävellajit. Tällöin kuitenkin jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen neljäs sävel eli subdominantti. Ne ovat:

[muokkaa] Kaksoismerkkiset sävellajit

Sarjoja voitaisiin jatkaa pidemmällekin, mutta tällöin olisi osa sävelistä jo kaksinkertaisesti korotettava tai alennettava; esimerkiksi Gis-duurissa esiintyisi kaksinkertaisesti korotettu sävel fisis. Käytännössä tällaisia sävellajeja esiintyy vain sävellyksen keskellä tilapäisesti modulaatioiden seurauksena. Yleensä ne korvataan niitä enharmonisesti vastaavilla sävellajeilla, esimerkiksi Gis-duuri As-duurilla.

[muokkaa] Luettelo sävellajeista

Sävellajit ja niiden etumerkinnät:

etumerkintä	7 ♭ +fes	6 ♭ +ces	5 ♭ +ges	4 ♭ +des	3 ♭ +as	2 ♭ +es	1 ♭ b	0 ♭/♯	1 ♯ fis	2 ♯ +cis	3 ♯ +gis	4 ♯ +dis	5 ♯ +ais	6 ♯ +eis	7 ♯ +his
duurit	Ces	Ges	Des	As	Es	B	F	C	G	D	A	E	H	Fis	Cis
mollit	as	es	b	f	c	g	d	a	e	h	fis	cis	gis	dis	ais

Huomattava on, että molleissa 7. sävel esiintyy tavallisimmin korotettuna (harmoninen molli). Tätä ei kuitenkaan osoiteta nuottien alkuun merkityllä etumerkinnällä, vaan tarvittava ylennys- tai palautusmerkki sijoitetaan välittömästi nuotin eteen ikään kuin kyseessä olisi tilapäinen muunnesävel.

Nuottikirjoitus
Nuotit:	Etumerkit | Nuotti | Sävel | Tauko
Nuottiviivasto:	Da capo | Dal segno | Dynamiikka | Kooda | Klaavi | Sävellaji | Tahtilaji | Tempo
Keskeistä teoriaa:	Harmonia | Intervalli | Melodia | Sävelasteikko | Sointu | Teema | Transponointi
Muuta:	Mensuraalinotaatio | Musiikkitermejä | Nuotinnus | Partituuri | Tabulatuuri