Sävellaji

Wikipedia
Ohjattu sivulta Ais-molli
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Musiikki
Musical notes.svg

Musiikin tyylilajit
Taidemusiikki
Populaarimusiikki:
Pop | Rock | Iskelmä
Afroamerikkalainen musiikki
Kansanmusiikki
Maailmanmusiikki

Musiikinteoria
Nuottikirjoitus
Melodia
Harmonia
Tonaalisuus
Sävelasteikko
Sävellaji
Tahtilaji
Musiikkifilosofia
Musiikin vaikutukset

Musiikin tekeminen
Muusikko
Säveltäminen
Improvisointi
Soitin
Laulu
Konsertti
Äänen tallennus
Tekijänoikeus

Sävellaji on sävelasteikkoon perustuva säveljärjestelmä, jonka perussäveleksi on valittu jokin 12-sävelasteikon sävel. Tietyssä sävellajissa olevassa musiikkiteoksessa käytetään pääosin kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellajeihin perustuvaa musiikkia sanotaan tonaaliseksi vastakohtana atonaaliselle ja modaaliselle musiikille.

Sävellaji ja sävelasteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellaji on sidottu tiettyyn perussäveleen, kun taas vastaava sävelasteikko voidaan siirtää alkamaan mistä sävelestä hyvänsä. Jos esimerkiksi C-duurissa oleva teos siirretään eli transponoidaan puhdas kvintti ylöspäin, sen sävellaji muuttuu G-duuriksi. Koska sävelten keskinäiset korkeuserot pysyvät kuitenkin samana, on käytössä edelleen sama sävelasteikko, duuriasteikko.

Duuri ja molli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisessa musiikissa yleisimmät sävellajit ovat duuri ja molli. Molemmat perustuvat diatoniseen sävelasteikkoon, jossa on seitsemän sävelaskelta, mutta duurin ja mollin perussävel on eri kohdassa. Mollista on lisäksi käytössä eri muunnelmia. Tärkein ero mollin ja duurin välillä on toisen ja kolmannen sävelen välinen korkeusero: duurissa se on kokosävelaskelen, mollissa puolisävelaskelen suuruinen. Usein duuria kuulee luonnehdittavan "iloiseksi" ja mollia "surulliseksi" sävellajiksi. Musiikin tunnelmaan vaikuttavat tietysti monet muutkin tekijät kuin käytetty sävellaji.

Duuria ja mollia, joilla on sama perus­sävel, sanotaan muunnos­sävel­lajeiksi, esimerkiksi C-duuri ja c-molli. Duuria ja mollia, joilla on sama etumerkintä, sanotaan rinnakkais­sävel­lajeiksi, esimerkiksi C-duuri ja a-molli.

Duurisävellaji merkitään isolla kirjaimella, molli pienellä.

Duuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Duuri

Duuriasteikon sävelten väliset korkeuserot sävelaskelissa ilmaistuina ovat perussävelestä lukien 1—1—½—1—1—1—½. Solmisaatiossa duuri alkaa tavusta do.

Molli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molli alkaa solmisaatiossa tavusta la, jolloin molliasteikon tavurykelmä on la–ti–do–re–mi–fa–so–la. Joskus kuulee käytettävän sellaistakin tapaa, että molli alkaa duurin tavoin dosta, mutta muutama tavu on muuttunut toisennimiseksi: mi→mo, la→lo ja ti→to. Tällöin molliasteikon tavurykelmä on: do–re–mo–fa–so–lo–to–do. Mollissa on duurin tapaan seitsemän säveltä, mutta siitä on käytössä toisistaan hieman poikkeavia muunnelmia.

Luonnollinen molli vastaa duurin tavoin diatonista asteikkoa, mutta se alkaa sen vastaavan duuriasteikon (rinnakkaissävellajin) kuudennesta sävelestä. Näin ollen siinä sävelten väliset korkeuserot ovat sävelaskelina 1—½—1—1—½—1—1.

Harmonisen mollin seitsemäs sävel on korotettu niin, että sävelten korkeuserot ovat 1—½—1—1—½—1½—½. Harmoninen molli on tavallisimmin käytetty molliasteikko.

Melodisessa mollissa on asteikkoa ylöspäin mentäessä sekä kuudes että seitsemäs sävel on korotettu, jolloin korkeuserot ovat 1—½—1—1—1—1—½. Alaspäin mentäessä näitä korotuksia ei tehdä, vaan silloin melodinen molli vastaa luonnollista mollia. Esimerkiksi a-mollin sävelet ovat: luonnollisessa sekä alaspäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja g, harmonisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja gis sekä ylöspäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, fis ja gis.

Etumerkintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C-duurissa ja luonnollisessa a-mollissa käytetään vain diatonisen perusasteikon säveliä C, D, E, F, G, A ja H, jotka esimerkiksi pianolla soitetaan valkoisilla koskettimilla (elleivät muut sävelet esiinny tilapäisesti muunnesävelinä). Muissa sävellajeissa ainakin osa sävelistä on korotettu tai alennettu, mikä nuottikirjoituksessa osoitetaan etumerkeillä, jotka sijoitetaan nuottiviivastolla jokaisen rivin alkuun. Etumerkkejä ovat ylennysmerkit, ristit ja alennusmerkit, b-merkit .

Yhtenäisen nuottikirjoituksen ja selvyyden takia on sovittu, että etumerkit kirjoitetaan aina samaan järjestykseen (Ylennysten kijoittaminen aloitetaan fisistä, alennusten kijroitteminen aloitetaan b:stä). Nuottiviivaston edessä oleva avain määrää kiinteiden etumerkkien paikat nuottiviivastolla; esimerkiksi sävelet dis ja des kirjoitetaan diskanttiavaimella 4. viivalle, eli kvinttiä ylemmäs avaimen määrittämän g-sävelen viivasta. Etumerkkejä ei voida aina kirjoittaa samaan muotoon, esimerkiksi tenoriavaimella fis ja gis joudutaan kirjoittamaan oktaavia alemmas , jottei etumerkkejä jouduttaisi kirjoittamaan apuviivoille. [1]

Ylennysmerkkiset sävellajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristimerkkiset sävellajit muodostavat sarjan, jossa jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen viides sävel eli dominantti. Jokaisessa sävellajissa on yksi ylennetty sävel enemmän kuin edellisessä. Ne ovat:

C-sharp-major a-sharp-minor.svg
  • G-duuri ja e-molli: yksi risti, korotettu sävel fis;
  • D-duuri ja h-molli: kaksi ristiä, korotetut sävelet fis ja cis;
  • A-duuri ja fis-molli: kolme ristiä, korotetut sävelet fis, cis ja gis;
  • E-duuri ja cis-molli: neljä ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis ja dis;
  • H-duuri ja gis-molli: viisi ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis, dis ja ais;
  • Fis-duuri ja dis-molli: kuusi ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis, dis, ais ja eis;
  • Cis-duuri ja ais-molli: seitsemän ristiä, kaikki sävelet korotettuja.



Alennusmerkkiset sävellajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaavanlaisen sarjan muodostavat myös b-merkkiset sävellajit. Tällöin kuitenkin jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen neljäs sävel eli subdominantti. Ne ovat:

C-flat-major a-flat-minor.svg
  • F-duuri ja d-molli: yksi Flat.svg, alennettu sävel b;
  • B-duuri ja g-molli: kaksi Flat.svg:tä, alennetut sävelet b ja es;
  • Es-duuri ja c-molli: kolme Flat.svg:tä, alennetut sävelet b, es ja as;
  • As-duuri ja f-molli: neljä Flat.svg:tä, alennetut sävelet b, es, as ja des;
  • Des-duuri ja b-molli: viisi Flat.svg:tä, alennetut sävelet b, es, as, des ja ges;
  • Ges-duuri ja es-molli: kuusi Flat.svg:tä, alennetut sävelet b, es, as, des, ges ja ces;
  • Ces-duuri ja as-molli: seitsemän Flat.svg:tä, kaikki sävelet alennettuja.

B tarkoittaa alennettua H:ta.



Kaksoismerkkiset sävellajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjoja voitaisiin jatkaa pidemmällekin, mutta tällöin olisi osa sävelistä jo kaksinkertaisesti korotettava tai alennettava; esimerkiksi Gis-duurissa esiintyisi kaksinkertaisesti korotettu sävel fisis. Käytännössä tällaisia sävellajeja esiintyy vain sävellyksen keskellä tilapäisesti modulaatioiden seurauksena. Yleensä ne korvataan niitä enharmonisesti vastaavilla sävellajeilla, esimerkiksi Gis-duuri As-duurilla.

Luettelo duuri- ja mollisävellajeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellajit ja niiden etumerkinnät:
etumerkintä 7 ♭
C-flat-major a-flat-minor.svg
+fes
6 ♭
G-flat-major e-flat-minor.svg
+ces
5 ♭
D-flat-major b-flat-minor.svg
+ges
4 ♭
A-flat-major f-minor.svg
+des
3 ♭
E-flat-major c-minor.svg
+as
2 ♭
B-flat-major g-minor.svg
+es
1 ♭
F-major d-minor.svg
b
0 ♭/♯
C-major a-minor.svg
 
1 ♯
G-major e-minor.svg
fis
2 ♯
D-major h-minor.svg
+cis
3 ♯
A-major f-sharp-minor.svg
+gis
4 ♯
E-major c-sharp-minor.svg
+dis
5 ♯
B-major g-sharp-minor.svg
+ais
6 ♯
F-sharp-major d-sharp-minor.svg
+eis
7 ♯
C-sharp-major a-sharp-minor.svg
+his
duurit Ces Ges Des As Es B F C G D A E H Fis Cis
mollit as es b f c g d a e h fis cis gis dis ais

Huomattava on, että molleissa 7. sävel esiintyy tavallisimmin korotettuna (harmoninen molli). Tätä ei kuitenkaan osoiteta nuottien alkuun merkityllä etumerkinnällä, vaan tarvittava ylennys- tai palautusmerkki sijoitetaan välittömästi nuotin eteen ikään kuin kyseessä olisi tilapäinen muunnesävel.

Kirkkosävellajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duurin ja mollin ohella puhutaan kirkkosävellajeista, jotka olivat yleisiä keskiajan ja renessanssin musiikissa. Nämä pohjautuvat myös diatoniseen asteikkoon, mutta perussävel on kussakin kirkkosävellajissa eri kohdassa.

Puhdas viritys ja tasaviritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tasaviritys

Diatoninen asteikko voidaan määritellä myös sävelten taajuuksien suhteiden avulla. Ns. puhtaasti viritetyssä duuriasteikossa taajuuksien suhteet ovat 24 : 27 : 30 : 32 : 36: 40 : 45 : 48. Täten asteikkoon kuuluu kolme duurikolmisointua, joiden pohjasävelinä ovat asteikon ensimmäinen, neljäs ja viides sävel; niissä kaikissa suhdeluvut ovat 4 : 5 : 6.

Useimmissa länsimaisen musiikin soittimissa käytetään tasavireistä asteikkoa, jossa taajuuksien suhteet poikkeavat näistä hieman. Monet ovat sitä mieltä, että tasavireisellä asteikolla soitettuina eri sävellajeilla ei ole erityispiirteitä tunnelman tai muiden musiikillisten ominaisuuksiensa suhteen. Joissakin vaihtoehtoisissa viritysjärjestelmissä sävellajeilla on selviä omia erityispiirteitä[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuottikirjoitus
Nuotit: Etumerkit | Nuotti | Sävel | Tauko Bachs1a.gif
Nuottiviivasto: Al fine | Da capo | Dal segno | Dynamiikka | Kooda | Klaavi | Sävellaji | Tahti | Tahtilaji | Tempo
Keskeistä teoriaa: Harmonia | Intervalli | Isku | Melodia | Sävelasteikko | Sointu | Teema | Transponointi
Muuta: Mensuraalinotaatio | Musiikkitermejä | Nuotinnus | Partituuri | Tabulatuuri