Nuottikirjoitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nykyaikaista nuottikirjoitusta: Ludwig van Beethovenin jousikvartetto nro 4 op. 18.

Nuottikirjoitus eli notaatio (latinan sanasta nota ’merkki’) on kirjallinen merkkijärjestelmä musiikin merkitsemiseksi. Merkitsemistä kutsutaan nuotinnukseksi.

Osa artikkelisarjaa
Musiikki
Musical notes.svg

Musiikin tyylilajit
Taidemusiikki
Populaarimusiikki:
Pop | Rock | Iskelmä
Afroamerikkalainen musiikki
Kansanmusiikki
Maailmanmusiikki

Musiikinteoria
Nuottikirjoitus
Melodia
Harmonia
Tonaalisuus
Sävelasteikko
Sävellaji
Tahtilaji
Musiikkifilosofia
Musiikin vaikutukset

Musiikin tekeminen
Muusikko
Säveltäminen
Improvisointi
Soitin
Laulu
Konsertti
Äänen tallennus
Tekijänoikeus

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaiskulttuureissa on esiintynyt nuottikirjoitusta monessa eri muodossa ja osa havainnoista viittaa että säveliä merkittiin ylös ensimmäisen kerran jo 2000 eaa. nuolenpääkirjoituksella.

Euroopassa vielä 600-luvulla musiikinteoreetikko Isidorus Sevillalainen väitti kirjoituksissaan, että on mahdotonta merkitä musiikkia ylös. Kuitenkin 800-luvulla ensimmäiset eurooppalaiset nuottimerkinnät, neumit, alkoivat jo kehittyä. Niihin merkityt sävelet olivat vain suuntaa-antavia, eivätkä ne sisältäneet tarkkaa tietoa sävelten intervallisuhteista. Vuonna 995 syntynyt Guido Arezzolainen mullisti nuottikirjoituksen käyttämällä neliviivaista nuottiviivastoa. Mensuraalinotaatio otettiin käyttöön 1200-luvulla, mikä toi mukanaan nuottien vaihtelevan pituuden. Se oli käytössä aina 1600-luvulle asti, kunnes nykyinen notaatio korvasi sen. [1]

Moderni nuottikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään käytettävä nuottikirjoitus on lähtöisin eurooppalaisesta taidemusiikista, ja sitä käytetään laajalti ympäri maailman.

Nuottiviivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuottikirjoituksessa käytetään viisirivistä nuottiviivastoa, johon merkityt nuotit kertovat soitettavan sävelen korkeuden ja keston. Nuottiviivaston viivat numeroidaan alhaalta ylöspäin 1...5 samoin kuin nuottiviivojen välit alhaalta ylöspäin 1...4. Viivasto jaetaan pystyviivoilla tahteihin. Viivastoon alkuun merkitään nuottiavain, joka osoittaa tietyn sävelen sijainnin. Useimmiten kyseessä on G-avain, kuten kuvassa. Viivaston ulkopuolella olevia nuotteja voidaan merkitä joko viivaston alle, viivaston päälle tai käyttämällä apuviivoja; ylä- ja ala-apuviivat.

Staff.png

Nuottiavaimen viereen merkitään käytettävä sävellaji ylennys- ja alennusmerkkien avulla, jolloin määrätyt sävelet tulee soittaa koko kappaleessa muutetulta korkeudelta, jollei erikseen toisin mainita. Seuraavaksi on tahtilaji, mikä ilmoittaa iskun keston ja montako iskua yksi tahtiosa saa.

Lyömäsointinmusiikin nuotinnuksessa käytetään yleensä pienempiä 1..2 rivin nuottiviivastoja. Toisaalta uudessa ei-tonaalisessa musiikissa suurempien kuin viisirivisen nuottiviiaston käyttö on yleistä ja eri merkintätapoja käytetään ristiin.

Lisämerkinnät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dynamiikka-, kertaus- ja tempomerkinnät sijoitetaan tavallisesti viivaston ala- ja yläpuolelle. Dynamiikalla voidaan vaikuttaa soiton voimakkuuteen ja tempolla soittonopeuteen. Lisäksi säveltäjä on voinut merkitä erilaisia tyylimerkintöjä, kuten staccato tai legato, ja fermaattimerkkejä, jotka vaikuttavat sävelen kestoon. Populaarimusiikista voi löytää myös lyhyitä sointumerkintöjä nuottiviivaston yläpuolelta.

Eri instrumenteilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pianomusiikissa on tavallisesti kaksi nuottiviivastoa, diskantti- ja bassoavaimin. Orkesterit taas käyttävät monirivisiä partituureja. Kitaramusiikki kirjoitetaan toisinaan myös myös tabulatuuriksi. Perinteistä nuottikirjoitusta käytetään yleisimmin klassisessa musiikissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuppurainen, Erkki: Gregoriaanisen kirkkolaulun alkuvaiheet Muhi. Viitattu 23.1. 2009. (suomeksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Floros, Constantin: The Origins of Western Notation. (Universaler Neumenkunde, 1970.) Revised and translated by Neil Moran. Frankfurt am Main: Peter Lang, 2011. ISBN 978-3-631-61559-1.
  • Gould, Elaine: Behind Bars: The Definitive Guide to Music Notation. London: Faber Music, 2011. ISBN 978-0-571-51456-4.
  • Oksala, Yrjö: Musiikin perusteet I: Nuottikirjoitus. Helsinki: Musiikki Fazer, 1984. ISBN 951-757-006-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Nuottikirjoitus
Nuotit: Etumerkit | Nuotti | Sävel | Tauko Bachs1a.gif
Nuottiviivasto: Al fine | Da capo | Dal segno | Dynamiikka | Kooda | Klaavi | Sävellaji | Tahti | Tahtilaji | Tempo
Keskeistä teoriaa: Harmonia | Intervalli | Isku | Melodia | Sävelasteikko | Sointu | Teema | Transponointi
Muuta: Mensuraalinotaatio | Musiikkitermejä | Nuotinnus | Partituuri | Tabulatuuri