Wolfgang Amadeus Mozart

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wolfgang Amadeus Mozart
Wolfgang Amadeus Mozart
Syntynyt 27. tammikuuta 1756
Salzburg
Kuollut 5. joulukuuta 1791 (35 vuotta)
Wien
Kotipaikka Salzburg, Itävalta
Aktiivisena 17601791
Tyylilajit klassismi
Ammatit säveltäjä
Nimikirjoitus


Wolfgang Amadeus Mozart Signature.svg


Wolfgang Amadeus Mozart, kastenimeltään Johannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus Mozart (27. tammikuuta 1756 Salzburg5. joulukuuta 1791 Wien) oli itävaltalainen klassismin ajan säveltäjä. Häntä pidetään yhtenä suurimmista eurooppalaisen taidemusiikin säveltäjistä. Mozart sävelsi kaikkia aikansa teostyyppejä. Hänen arvostetuimpia teoksiaan löytyy niin sinfonia-, ooppera- kuin konsertto- ja kamarimusiikinkin puolelta.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wolfgang Amadeus Mozart syntyi Salzburgissa vuonna 1756. Hän sai nimensä isoisänsä ja pyhimys Johannes Krysostomoksen mukaan: Johannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus Mozart. Myöhemmin hänen isänsä, hovimuusikko Leopold Mozart lyhensi nimen ja käänsi kreikkalaisen Theophiluksen latinalaiseksi Amadeukseksi (Jumalan rakastama). Mozart käytti itse etunimeä Wolfgang ja sen perään kirjoitti Theophiluksen ranskankielisen (Amadé) tai italiankielisen (Amadeo) käännöksen. Hän ei myöskään käynyt koskaan koulua.

Mozartin sisaresta Nannerlista tuli myös muusikko. Tämän ollessa seitsenvuotias isä alkoi opettaa hänelle klaveerinsoittoa. Wolfgang Amadeus Mozart kirjoitti ensimmäiset sävellyksensä nelivuotiaana, ja lapset edistyivät niin nopeasti, että vuosina 1762–1773 perhe kiersi esittelemässä Mozartin sävellyksiä. Pojalla oli tarkka korva ja hän pystyi muistamaan kokonaisia sävellyksiä kertakuulemalta. Mozart matkusti myöhemminkin erittäin paljon Euroopassa, mutta asui suurimman osan elämästään Salzburgissa. Hän sairasteli lapsena usein, mutta Leopold oli huolestuneempi vähentyneistä tuloista kuin lapsensa terveydestä. Mozartin myöhempään terveydentilaan ovatkin saattaneet vaikuttaa jatkuva matkustaminen ja kylmä ilmasto.

Mozart kirjoitti ensimmäisen sinfoniansa (KV 16) kahdeksanvuotiaana vuonna 1764 ja ensimmäisen oopperansa 12-vuotiaana vuonna 1768. Hän työskenteli aluksi Salzburgin arkkipiispa Schrattenbachin palveluksessa. Kun tämä kuoli vuonna 1771, hänen seuraajakseen tuli ankara Hieronymus von Colloredo, joka oli oikea tyranni jopa Wolfgangin isän Leopoldinkin mielestä. Colloredon hovissa Mozart oli samassa asemassa kuin keittiöhenkilökuntakin.

Vuodet 1775–1788[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Bologna Mozart" - Mozart 21 vuoden iässä (1777). Katso myös: kasvokuva
Johann Nepomuk della Crocen maalaus Mozartin perheestä vuodelta 1780.

Vuonna 1775 Mozart sävelsi viisi viulukonserttoaan (KV 207, KV 211, KV 216, KV 218 ja KV 219). Tammikuussa vuonna 1777 hän sävelsi pianokonserton Es-duuri (KV 271).

Vuonna 1777 Mozart rakastui Aloysia Weberiin. Hän olisi halunnut matkustaa Aloysian ja tämän isän kanssa, mutta isänsä määräyksestä Mozart lähti alkuvuodesta 1778 äitinsä Anna Marian kanssa Pariisiin. Matkan aikana syntyi kuuluisa Pariisin-sinfonia (KV 297). Pian äiti kuitenkin sairastui ja kuoli 23. kesäkuuta. Syyskuussa Mozart tapasi Aloysian jälleen, mutta tämä kohteli Mozartia kylmästi. Tammikuussa 1779 Mozart palasi surullisena Salzburgiin.

Vuonna 1781 Mozart erosi arkkipiispan palveluksesta ja muutti vapaaksi säveltäjäksi Wieniin. Arkkipiispa määräsi Mozartille lähtöpäivän käskien tätä kuljettamaan paketin Wieniin, mistä Mozart kuitenkin kieltäytyi. Arkkipiispa raivostui ja sanoi, ettei kukaan palvele häntä Mozartia kehnommin. Lopuksi hän näytti Mozartille ovea sanoen: "Minä en halua enää olla missään tekemisissä tuollaisen viheliäisen kakaran kanssa." Mozart vastasi: "Enkä minäkään teidän kanssanne!" Ensimmäisinä Wienissä asuminaan viikkoina hän kirjoitti isälleen: "Vihaan arkkipiispaa raivoksi asti."

Näinä aikoina Mozart sävelsi esimerkiksi kuuluisan A-duuri-pianosonaatin, jonka päättää "turkkilainen rondo" (tunnetaan Suomessa "Turkkilaisena marssina"). Mozartin ensirakkaus, Aloysia Weber, avioitui 1781. Mozart rakastui näihin aikoihin Aloysian sisareen, Constanze Weberiin, jonka kanssa hän avioitui seuraavana vuonna. Samana vuonna valmistui myös ooppera Ryöstö seraljista.

Mozart ystävystyi aikansa suosituimman säveltäjän Joseph Haydnin kanssa, jota usein kutsutaan sinfonian isäksi. Näihin aikoihin hän myös kirjoitti kaksi käyrätorvikonserttoa (KV 417 ja KV 447) sekä kolme pianokonserttoa (KV 413-415). Vuonna 1783 hän sävelsi noin 32 teosta, joista kuuluisin lienee jousikvartetto nro 15 (KV 421). Hän vietti paljon aikaa Haydnin kanssa Wienissä, ja vuonna 1786 valmistui ooppera Figaron häät. Seuraavana vuonna hän sävelsi yhden kuuluisimmista teoksistaan, serenadin nro 13, Eine kleine Nachtmusik (Pieni yösoitto, KV 525). Muutamaa päivää myöhemmin Prahassa esitettiin ooppera Don Giovanni. Oopperan viimeisessä näytöksessä kuollut komtuuri vaati Don Giovannia parantamaan tapansa, minkä on nähty johtuvan Mozartin isän kuolemasta samana vuonna. Vuonna 1788 Mozart sävelsi 43 teosta, joista kuuluisimmat ovat epäilemättä kolme viimeistä sinfoniaa (numerot 39 Es-duuri, 40 g-molli ja 41 C-duuri Jupiter).

Vuodet 1789–1791[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wolfgang Amadeus Mozart vuonna 1789.

Mozartin viimeinen elinvuosi oli kuumeisen luomistyön aikaa. Muiden sävellysten ohella hän sai valmiiksi peräti kaksi oopperaa. Vuonna 1790 esitettiin Così fan tutte ja keväällä 1791 hän alkoi suunnitella Taikahuilu-oopperaa, joka valmistui saman vuoden syyskuussa. Heinäkuussa tuntematon toimeksiantaja - kreivi Franz Walsegg, jolla oli tapana tilata säveltäjiltä teoksia ja esittää niitä ominaan - tilasi vaimonsa muistoksi Mozartilta sielunmessun eli requiemin. Mozart kuitenkin menehtyi ennen kuin ehti saada teoksen valmiiksi, eikä kreivi Walsegg onnistunut saamaan teosta nimiinsä. Mozartin oppilas Franz Xaver Süssmayr viimeisteli messun Mozartin luonnosten pohjalta, mutta muutkin muusikot ovat täydentäneet Mozartin käsikirjoitusta.

Mozartin elämä ei ollut niin hankala kuin usein annetaan ymmärtää. Hän tosin sävelsi usein ilmaiseksi, ja ylellinen elämäntapa kulutti nopeasti muista lähteistä saadut varat. Mozart oli myös velkainen, mutta viimeisenäkään vuonna hän ei ollut köyhä ja unohdettu, vaan historiallisista lähteistä päätellen häntä pidettiin arvostettuna säveltäjänä. Joka tapauksessa hänen terveytensä alkoi hänen viimeisenä elinvuotenaan heiketä. Mozartin lopullisesta kuolinsyystä ei ole varmaa tietoa. Muun muassa reumakuumetta, virtsamyrkytystä, kuppaa, antimonimyrkytystä[1] ja murhaakin on epäilty. Uusin teoria viittaisi akuuttiin munuaistulehdukseen, glomerulonefriittiin, jota aiheutti streptokokki-bakteeritartunta. Wienin kuolinsyiden tutkintaan marraskuusta 1791 tammikuuhun 1792 perustuen Amsterdamin yliopiston tutkijat päättelivät juuri näinä aikoina ollutta epidemiaa todennäköisimmäksi syyksi. Säveltäjän kerrottiin olevan pahasti turvoksissa viimeisinä elinpäivinään. Juuri joulukuun 1791 alussa nuoria miehiä kuoli epätavallisen paljon ödeemaan Wienissä. Koska nuoria miehiä oli sotilassairaalassa, epäillään todennäköisimmin tartunnan lähteneen juuri sieltä.

Mozart eli kaksi viikkoa sairastuttuaan; viralliseksi kuolinsyyksi merkittiin kuume ja ihottuma. Käly Sophie Haibel kirjoitti liki 33 vuotta myöhemmin Mozartin olleen tajuissaan ja aivojen toimintakykyiset loppuun saakka. Hän sävelsi viimeiseen asti viimeistä teostaan, Requiemia. Koska hän oli ollut seuraelämässä ja hyväntuulinen koko syksyn, ei sairautta uskota krooniseksi vaan äkilliseksi tartuntataudiksi.[2] Säveltäjä laskettiin nimettömänä joukkohautaan, mikä 1700-luvulla oli normaali käytäntö keisari Joosef II:n asettamista säännöksistä johtuen. Yksi Mozartin käyttämistä asunnoista on edelleen olemassa osoitteessa Domgasse 5. Sitä kutsutaan nimellä "Figarohaus", koska Mozart sävelsi siellä oopperansa Figaron häät.

Mozartin ja Constanzen kuudesta lapsesta kaksi selvisi aikuisikään asti. He olivat pojat Karl Thomas ja Franz Xaver Wolfgang, joista jälkimmäisestä tuli myöhemmin säveltäjä. Molemmat kuolivat naimattomina ja lapsettomina.

Mozartin omalaatuisena pidetty persoonallisuus on kiehtonut ihmisiä. Hänen on väitetty kärsineen muun muassa Touretten oireyhtymästä, mutta väitteen tueksi ei ole esitetty mitään todisteita.[3]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin teoksia, kuten myös Haydnin, pidetään arkkityyppeinä klassismin tyylistä. Hänen teoksensa on tehty aikana, jolloin kyseinen tyyli muuttui kontrapunkteja hylkivästä galantista tyylistä jälleen myöhäisbarokin monimutkaista kontrapunktitekniikkaa sisältäväksi. Mozartin oma kehitys heijastelee klassismin tyylin kehitystä varsin läheisesti. Monipuolisena säveltäjänä Mozart sävelsi lähes kaikkia tuon ajan tärkeimpiä teostyyppejä, kuten sinfonioita, oopperoita, konserttoja sekä kamarimusiikkia, kuten jousikvartettoja ja pianosonaatteja. Vaikka mikään näistä sävellysmuodoista ei ollut uusi, Mozart vaikutti erityisesti pianokonserton kehitykseen ja suosioon. Mozart sävelsi myös suuren määrän kirkkomusiikkia, kuten messuja sekä monia kevyempiä teostyyppejä kuten tansseja, divertimentoja ja serenadeja.

Kaikki klassisen tyylin keskeiset piirteet voidaan löytää Mozartin musiikista. Selkeys, tasapaino ja läpinäkyvyys ovat kaikki mukana, joskin tuon ajan musiikille tyypillisen hentouden lisäksi Mozartilla on myös voimakkaasti uhkaavansävyisiä teoksia, kuten 20. ja 24. pianokonsertto, g-molli-jousikvintetto, 40. sinfonia ja Don Giovanni. Varsinkin elämänsä viimeisen vuosikymmenen aikana Mozart tutki kromaattista harmoniaa ajalleen poikkeuksellisen syvälliseen tapaan. Tuolloin syntynyt Haydnin suuresti ihailema Dissonanssi-kvartetto (KV 465), jonka aloitus osoittaa erityisen selvästi, ettei Mozartin musiikki ole ainoastaan kepeää ja hyväntuulista.

Varhaisista vuosistaan asti Mozart oli kyennyt jäljittelemään helposti kuulemaansa musiikkia. Koska hän oli matkustanut paljon, hänellä oli paljon musiikillisia kokemuksia, joista hän rakensi oman sävelkielensä. Lontoossa hän oli tavannut Johann Christian Bachin ja kuullut hänen musiikkiaan; Pariisissa, Mannheimissa ja Wienissä hän kuuli niin ikään näiden kaupunkien säveltäjien töitä. Italiassa hän oli tutustunut italialaiseen alkusoittoon ja opera buffaan, ja molemmat vaikuttivat suuresti hänen kehitykseensä säveltäjänä. Italiassa ja Lontoossa Mozartin kohtaama galantti tyyli oli tuolloin kukoistuksessaan: musiikki oli mutkatonta, kevyttä, kadensseja oli runsaasti, rakenteet yksinkertaisia, muodot symmetristä, perussointuja (toonikaa, dominanttia ja subdominanttia) painotettiin vahvasti. Galantti tyyli oli vastareaktiota myöhäisbarokin musiikin monimutkaisuudelle. Mozartin varhaiset sinfoniat ovat galantin tyylin mukaisia italialaisia alkusoittoja: osia on kolme, ja ne ovat usein keskenään homotonaalisia (eli alku- ja loppuosa ovat samassa sävellajissa ja keskimmäinen hidas osa näiden mollisävellajissa). Jotkut Mozartin varhaisista sinfonioista taas jäljittelevät selvästi Johann Christian Bachin tyyliä ja joissain käytetään wieniläisten säveltäjien suosimia pyöristettyjä kaksiosaisia muotoja, joissa on kaksi suunnilleen samanpituista osaa eri sävellajeissa.

Vanhemmiten Mozart alkoi lisäillä musiikkiinsa barokin tyylipiirteitä. Esimerkiksi 29. sinfoniassaan (A-duuri, KV 201) hän käyttää ensimmäisen osan pääteemassa kontrapunktitekniikkaa sekä kokeilee eripituisten fraasien mahdollisuuksia. Joissakin hänen kvartetoissaan vuodelta 1773 finaalit ovat fuugia, mikä on todennäköisesti peräisin Haydniltä, sillä tämä oli juuri julkaissut kvartettonsa opusnumeroltaan 20. Molemmat säveltäjistä saivat musiikkiinsa jotain myös saksalaisen kirjallisuuden tuolloin kokemasta romantiikkaa enteilevästä Sturm und Drang -tyylikaudesta.

Läpi elämänsä Mozart rikastutti useita musiikinlajeja ja sävelsi välillä instrumentaalimusiikkia ja välillä oopperoita. Hän viljeli oopperoissaan kaikkia tuolloin vallinneita tyylejä: opera buffaa (Figaron häät, Don Giovanni, Così fan tutte), opera seriaa (Idomeneo, Tituksen lempeys) ja singspieliä (Taikahuilu). Myöhemmissä oopperoissaan hän muunteli hienostuneesti soitinnusta ja äänenväriä ilmaistakseen tai painottaakseen tiettyjä mielentiloja tai tunnetiloja sekä juonenkäänteitä. Mozartin oopperoiden ja instrumentaaliteosten kesken oli jatkuvaa vuorovaikutusta. Jatkuva orkesterinkäytön hienostuminen sinfonioissa ja konsertoissa tarjosi resurssit, joista hän ammensi oopperoidensa orkestraatioon, ja oopperoiden psykologisten efektien käyttö heijastui niin ikään hänen muihin sävellyksiinsä.

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozart oli hyvin tuottelias säveltäjä ja sävelsi lähes kaikkia teostyyppejä. Mozart sävelsi elämänsä aikana orkesterille 68 sinfoniaa – joista tosin vain 41 on numeroitu – ja 23[4] pianokonserttoa (sisältäen konsertot kahdelle ja kolmelle pianolle), 5 viulukonserttoa, 4 käyrätorvikonserttoa ja 5 muuta puhallinkonserttoa, joista merkittävin on klarinettikonsertto. Kamarimusiikin alalta mainittakoon 36 viulusonaattia, 23 jousikvartettoa, 6 jousikvintettoa ja klarinettikvintetto. Mozartin näyttämö- ja vokaalimusiikkiin sisältyy 17 messua, sielumessu, 23 oopperaa tai oratoriota ja lukuisa määrä lauluja ja konserttiaarioita.

Teoksista arvostetuimpia ovat (Gramophone-lehden levyoppaan mukaan) viimeiset sinfoniat, pianokonsertot nro 20-27, käyrätorvikonsertto nro 4, klarinettikonsertto, serenadi nro 10, klarinettikvintetto, jousikvartetto nro 19, jousikvintetto nro 4, pianosonaatti nro 11, c-molli-messu ja sielunmessu sekä oopperat Don Giovanni, Taikahuilu ja Figaron Häät.[5] Näiden teostyyppien lisäksi Mozart sävelsi esimerkiksi muuta kirkkomusiikkia sekä suuren määrän tansseja, divertimentoja ja muuta oman aikansa kevyempää musiikkia. Kaikista tunnetuimmat Mozartin melodiat, joilta kukaan ei ole voinut välttyä, ovat Serenadin nro 13 ("Pieni Yösoitto") johdanto, "Turkkilainen Rondo" 11. pianosonaatin lopusta sekä 40. sinfonian alku.

Aiemmin tunnistamattomia Mozartin sävellyksiä on 50 viime vuoden aikana löytynyt kymmenkunta. Viimeksi vuonna 2009 Mozarteum-säätiö tunnisti kaksi hallussaan ollutta sävellystä Mozartin varhaisiksi pianosävellyksiksi. Sävellykset sisältyvät niin sanottuun Nannerlin nuottikirjaan. Ne on julkaistu 1982, mutta luokiteltu silloin tuntemattoman säveltäjän teoksiksi.[6]

Mozartin sinfonia nro 37 todettiin jo 1900-luvun alussa Michael Haydnin sävellykseksi. Mozart on säveltänyt siihen vain johdannon. Myöhemmin on ihmetelty, miten sinfonioiden alkuperäiset numeroijat ovat voineet pitää Mozartin muita myöhäissinfonioita selvästi vaatimattomampaa teosta Mozartin luomuksena.

Muotokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eila Jaatinen: Mozartin juhlaa (Vantaan Lauri 16.3.2006).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www2.hs.fi/extrat/teemasivut/tiedeluonto/alkuaineet/51.html
  2. Uusi selitys Mozartin kuolinsyyksi 18. elokuuta 2009. Yle.fi. Viitattu 3.2.2014. (suomeksi)
  3. http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/tourette.htm
  4. numeroituja pianokonserttoja on 27, mutta näistä neljä ensimmäistä on sovituksia muiden säveltäjien sonaateista
  5. Nämä teokset mainitaan Gramophone-lehden vuotuisen levyoppaan "Suggested Basic Library" -osiossa, jossa on klassisen musiikin arvostetuimpia teoksia. Suosituimpiin kuuluvia Mozartin teoksia, jotka tästä puuttuvat, ovat ainakin serenadi nro 13 ("Pieni Yösoitto") ja sinfonia concertante Es-duuri.
  6. Vastalöydetyt Mozartin pianokappaleet julkistettiin Yle.fi. Viitattu 3.8.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Becker, Max – Schickhaus, Stefan: Wolfgang Amadeus Mozart – säveltäjäneron matkassa. Suomentanut Markus Lång. Liitteenä CD-levy. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3605-1.
  • Everist, Mark: Mozart’s Ghosts: Haunting the Halls of Musical Culture. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-538917-3.
  • Hildesheimer, Wolfgang: Mozart. Suomentaneet Seppo ja Päivi Heikinheimo. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11882-X.
  • Maasalo, Kai: Mozart ja hänen pianokonserttonsa. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12816-3.
  • Rumph, Stephen: Mozart and Enlightenment Semiotics. Berkeley: University of California Press, 2012. ISBN 978-0-520-26086-3.
  • Wolff, Christoph: Mozart and the Gateway to His Fortune: Serving the Emperor, 1788–1791. New York: W. W. Norton, 2012. ISBN 978-0-393-05070-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wolfgang Amadeus Mozart.