Anaksimandros

Wikipedia

Anaksimandros (muinaiskreikaksi Ἀναξίμανδρος, 610/609 – n. 546 eaa.) oli eräs antiikin Kreikan esisokraattisista filosofeista. Hänet luetaan kuuluvaksi ns. joonialaisen luonnonfilosofian haaraan. Anaksimandros oli Thaleen oppilas ja Anaksimeneen opettaja. Erityisen kuuluisa hän on apeiron ('ääretön') -käsitteestään.

Sisällysluettelo 1 Elämä ja toiminta 2 Anaksimandroksen kosmologia 3 "Filosofian ensimmäinen lause" 4 Viitteet 5 Lähteet 5.1 Tekstieditiot 5.2 Muut lähteet 6 Kirjallisuutta 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä ja toiminta

Anaksimandroksen elämästä ja ajattelusta ei tiedetä paljoa. Tiedämme hänen syntyneen Miletoksessa 42. olympiadin 3. vuotena, mistä saadaan syntymäajankohdaksi vuosi 610/609 eaa. Perhetaustasta tiedetään vain isän nimi, Praksiades. Anaksimandros mainitaan Thaleen oppilaaksi ja kumppaniksi. Itse hän puolestaan opetti Anaksimenesta ja mahdollisesti myös Pythagorasta. Thaleen tavoin hän oli monessa mukana. Anaksimandroksen poliittisesta toiminnasta tiedämme sen, että hän osallistui tuolloin käynnissä olleeseen miletoslaisten siirtokuntien perustamistoimintaan Mustanmeren rannikolle. Hänet mainitaankin nimenomaan Apollonia-nimisen kaupungin (nyk. Sozopol) perustajaksi.

Voimme muutenkin olettaa Anaksimandroksen matkustelleen laajasti, olihan hän kiinnostunut maantieteestä ja ensimmäisen maailmankartan laatija.^[1] Spartaan hänet yhdistää kaksikin kertomusta. Ensiksikin hänen sanotaan esitelleen ensimmäisenä juuri spartalaisille aurinkokellon teknisenä uudistuksena suorakulmaisen osoittimen eli gnomonin (γνώμων), jonka avulla voitiin mitata esimerkiksi auringon korkeus. Lisäksi hänen kerrotaan ennustaneen maanjäristyksen ja varoittaneen spartalaisia siitä.

Anaksimandros oli myös astronomian menestyksekäs harjoittaja ja eksaktin tieteen varhaisia puolestapuhujia. Opetustoimintansa lisäksi Anaksagoras kirjoitti ehkä useitakin teoksia. Tunnetuin on hänen luonnonfilosofinen teoksensa Luonnosta, jonka hän ilmeisesti kirjoitti vuoden 547 tienoilla. Tämä teos lienee ollut saatavilla vielä Aleksandrian kirjastossa, mutta myöhemmät kirjoittajat lienevät olleet pelkkien sitaattikokoelmien varassa. Tässä teoksessa Anaksimandros kritikoi sitä Thaleen näkemystä, että maailmankaikkeuden alkulähteeenä olisi vesi. On mahdollista, että juuri tässä teoksessa Anaksimandros myös esitti ajatuksen, että ihmiset ja eläimet olisivat syntyneet mutaatioilla. Ihmisten hän oletti olevan mutaatioita joistain eläimistä, todennäköisesti vesieläimistä.^[2]

Sudassa mainitaan nimeltä kaikkiaan neljä Anaksimandroksen kirjoittamaa teosta, ja lisäksi annetaan ymmärtää, ettei tässä vielä kaikki. Ottaen huomioon Anaksimandroksen varsin monipuoliset kiinnostuksen kohteet Sudan luettelo ei vaikuta aivan tuulesta temmatulta:^[3]

• Luonnosta (Περὶ φύσεως)
• Maan ympärys (Γῆς περίοδος)
• Kiintotähdistä (Περὶ τῶν ἀπλανῶν)
• Pallo (Σφαῖρα).

On hyvin todennäköistä, että Anaksimandros kuoli kotikaupungissaan vuonna 546.^[4]

[muokkaa] Anaksimandroksen kosmologia

Vaikka Anaksimandroksella oli moniaita kiinnostuksen kohteita, hänen kuuluisuutensa johtuu ennen kaikkea hänen maailmankaikkeuden synty- ja muutosprosesseihin kohdistuvista kosmologisista pohdinnoistaan. Alkusyntykysymyksessä hän noudattaa (ja on tietysti itse luomassa) joonialaisen luonnonfilosofian ajatteluparadigmaa, jonka mukaan luonnonilmiöiden selityksissä on tultava toimeen ilman myyttisiä kertomuksia ja uskonnollisia oletuksia. Thaleshan oli esittänyt, että kaikki oli syntynyt vedestä. Anaksimandroksen kritiikki oli, että vesi ei voi synnyttää kaikkia mahdollisia vastakohtaisuuksia, joita maailmassa esiintyy — esimerkiksi vesi voi olla vain märkää, mutta ei koskaan kuivaa — ja siksi se ei voi olla ainoana kaiken lähde. Tuntui siis siltä, ettei maailman aineellista moninaisuutta ole mahdollista johtaa mistään muustakaan havaittavasta elementistä, kuten maa, tuli tai ilma. Kaiken perustana täytyy olla materiaa, jota ei voida havaita suoraan, mutta joka pystyy selittämään kaikki erilaiset vastakohtaisuudet.

Kosmologisen alkulähteen Anaksimandros käsitteellisti sanalla apeiron (ἄπειρον) 'rajaton, ääretön'. Tälle käsitteelle hän ei antanut täsmällistä tulkintaa, tai ainakaan se ei ole meille säilynyt. Anaksimandroksen 'apeiron'-käsitteen tulkinnassa jälkipolvi on erityisen heikossa asemassa siksi, että siinä joudutaan paljolti tukeutumaan Aristoteleeseen, joka tunnetusti valjasti perinnäisen terminologian omaan käyttöönsä. Lähtökohtaisesti siis saatavilla on Aristoteleen ja hänestä riippuvan perinteen (esimerkiksi Theofrastos) näkemys. Modernina aikana Anaksimandroksen apeiron onkin synnyttänyt kerrassaan mahtavan määrän eksegeettistä kirjallisuutta.

Muiden muassa Aristoteles ja Augustinus ovat ymmärtäneet Anaksimandroksen maailmankuvan eräänlaiseksi alkukaaokseksi, joka sisälsi erilaisia vastakohtaisuuksia, kuten kuuma ja kylmä, märkä ja kuiva, jne. Se myös ohjasi kappaleiden liikkeitä, niin että niistä kehittyi erilaisia muotoja ja monimuotoisuuksia, joita maailmassa tavataan. Aristoteles sanoo muun muassa seuraavasti:

»Tämän vuoksi, kuten sanomme, ei ole olemassa äärettömän prinsiippiä, vaan sitä pidetään muiden asioiden prinsiippinä ja sen sanotaan sisältävän itseensä kaiken ja ohjaavan kaikkea. Näin sanovat ne, jotka eivät äärettömän ohella muodosta muita syitä, jollaisia voivat olla esimerkiksi järki ja ystävyys. Ja sen sanotaan olevan myös jumalallinen, sillä se on kuolematon ja tuhoutumaton, kuten Anaksimandros ja useimmat luonnonfilosofeista sanovat.^[5]»

Tästä otteesta on yleensä hyväksytty Anaksimandroksen omaksi luonnehdinnaksi vain "kuolematon ja tuhoutumaton" (ἀθάνατον ... καὶ ἀνώλεθρον),^[6] kun taas apeironin luonnehdinta jumalalliseksi (θεῖον) on Aristoteleen omaa päättelyä, jossa hän ikään kuin koukkaa uskonnollisen ajattelun puolelle. Samoin Aristoteles menee oikeastaan joonialaisen naturalismin ulkopuolelle väittäessään, että apeiron ohjaa kaikkea. Tällainenhan ei voine olla minkään alkuaineen ominaisuus. Toisaalta tämä on myös Anaksimandroksen ongelma, sillä jos apeiron on ääretön, näkymätön ja ominaisuudeton ainemassa, sellaisen hyväksyminen jonkinlaiseksi luonnon salaisuudeksi oikeastaan edellytti tietynlaista uskonratkaisua aikana, jolloin ei tiedetty kvanttifysiikasta mitään.

Useimmiten apeiron kuvitellaan loputtomaksi ja rajoittamattomaksi massaksi, joka ei kulu ajan eikä rapistumisen voimasta. Se antaa ikuisesti materiaa, synnyttäen näin kaiken, mitä voidaan havaita. Tästä epämääräisestä ja loputtomasta massasta syntyi lopulta keskeinen kappale, sylinterinmuotoinen maa, jota ympäröivät pallonmuotoiset tulikehät, jotka olivat alun perin sen ympärillä kuin kuori puun ympärillä. Lopulta ne irtaantuivat ja muodostivat maan ympärille renkaanmuotoisia, tulentäyttämiä ilmakuplia.

[muokkaa] "Filosofian ensimmäinen lause"

Thales ei tiettävästi kirjoittanut mitään. Anaksimandros kirjoitti, mutta hänen ajatuksiinsa on enimmäkseen tutustuttava myöhempien filosofien — varsinkin peripateetikkojen ja näiden kommentaattorien — selostusten perusteella. Vaikka näissä selostuksissa usein vedetäänkin kotiinpäin, ovat ne yhtä kaikki arvokkaita todistuksia (testimonia) sekä Anaksimandroksen olemassaolosta että hänen ajattelustaan. Periaatteessa vieläkin arvokkaampi todistus on tietysti filosofin omasanainen esitys. Anaksimandrokselta on säilynyt vain yksi autenttinen tekstiote, jota on tapana kutsua filosofian ensimmäiseksi lauseeksi. Kyseessä on alkuaan Theofrastoksen teksti,^[7] jota Simplikios Aristoteles-kommentaarissaan siteeraa.^[8] Aluksi sitaatti on epäsuora: "Anaksimandros ... sanoi olioiden alkulähdettä ja elementtiä äärettömäksi." Diels & Kranz (DK) ja moni muu pitää sanoja "alkulähde" (ἀρχή) ja "ääretön" (ἄπειρον) Anaksimandroksen omina ilmaisuina, jos kohta edellinen on myös usein kyseenalaistettu ja katsottu Aristoteleen käyttämäksi termiksi. Sitten seuraa suoraksi sitaatiksi katsottu jakso:

»Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan.^[9]»

»ἐξ ὧν δὲ ἡ γένεσίς ἐστι τοῖς οὖσι, καὶ τὴν φθορὰν εἰς ταῦτα γίνεσθαι κατὰ τὸ χρεών· διδόναι γὰρ αὐτὰ δίκην καὶ τίσιν ἀλλήλοις τῆς ἀδικίας κατὰ τὴν τοῦ χρόνου τάξιν.»

Tässä Anaksimandros puhuu "varsin runollisin sanakääntein", kuten Theofrastos Simplikioksen välityksellä tekstifragmenttia luonnehtii. Kysehän on periaatteessa luonnontieteellisistä ilmiöistä, joita kuitenkin kuvaillaan juridisin termein. On todellakin hieman outoa luonnehtia luonnonilmiöitä näin moralisoivasti, luonnossa kun ei ole oikeaa tai väärää. Anaksimandroksen kuvasto tulee kuitenkin ymmärrettävämmäksi, kun otamme huomioon kaksi näkökohtaa. Ensiksikin dike (δίκη) ei vielä Anaksimandroksen aikaan ollut yhtä yksiselitteisesti juridinen termi ('oikeus') kuin Platonilla parisensataa vuotta myöhemmin. Kielenparreltaan Anaksimandros mieluumminkin vertautuu Homerokseen, jolla dike enimmäkseen viittaa siihen, mikä itse kullekin kuuluu ja mitä jokainen näin ollen on oikeutettu itselleen vaatimaan.^[10] Taustalla on käsitys, että jokaisella on jumalan (Zeuksen) osoittama ja takaama oma tilansa, jolle tunkeutuminen on adikia eli oikeudenloukkaus, sekä oma arvonsa, joka takaa esimerkiksi kestiystävyyden jopa kerjäläiselle.^[11] Toiseksi, on esitetty syitä ajatella, että Anaksimandros olisi ottanut kosmologiansa malliksi kreikkalaisen kaupunkirakenteen ja sen heijastaman poliittisen ideologian, johon kuului aristokraattisesti ymmärretty tasapuolisuus (ἰσονομία, isonomia): kaikilla väestöryhmillä on oma elämänpiirinsä, jonka ylläpito perustuu harmoniaan ja järjestykseen.^[12] Jos Anaksimandroksen kosmologia heijastelee isonomian eli sosiaalisen tasapainon ihannetta, on selvää että oppositiossa olevien elementtien, kuten esimerkiksi kuuman ja kylmän aineen, tunkeutuminen toistensa tilaan vertautuu oikeudenloukkaukseen.^[13] Tätä taustaa vasten Anaksimandroksen metafora on varsin luonteva.^[14]

Anaksimandros tuntuu sanovan, että luontomaailman elementit maksavat samalla mitalla toisilleen individuaatioonsa kohdistuvat loukkaukset. Tästä herää kysymys, miten apeiron liittyy tähän kokonaisuuteen.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Tekstieditiot

• Anaximandre, Fragments et témoignages. Texte grec, traduction, introduction & commentaire par Marcel Conche. Paris : Presses universitaires de France, 1991. (Collection Épiméthée.)
• Diels, Hermann & Kranz, Walther (1966) Die Fragmente der Vorsokratiker, I #12. 12. unveränderte Auflage. Dublin / Zürich : Weidmann.

[muokkaa] Muut lähteet

• Aristoteles: Fysiikka. Suomentaneet Tuija Jatakari ja Kati Näätsaari; Selitykset laatinut Simo Knuuttila. Jyväskylä: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-546-0.
• Cornford, F. M.: From religion to philosophy. A study in the origins of Western speculation. New York : Harper, 1957.
• Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 55 (II.1), 451-452. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
• Drozdek, Adam: Greek philosophers as theologians. The divine arche. Aldershot & Burlington: Ashgate, 2007. ISBN 978-0-7546-6189-4.
• Engman, Joyce: Cosmic Justice in Anaximander, Phronesis 36, 1991, 1-25.
• Janik, Joanna: Δίκη in the works of Homer, Eos 87, 2000, 5-31.
• Naddaf, Gerard: On the Origin of Anaximander's Cosmological Model, Journal of the History of Ideas 59, 1998, 1-28.
• Varto, Juha: Ajattelemisen alku ja loppu. Kreikkalaista eetosta etsimässä. Lahti: Elan Vital, 2008. ISBN 978-952-5764-01-7.
• Vlastos, Gregory: Equality and Justice in Early Greek Cosmologies, Classical Philology 42, 1947, 156-178.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Kahn, Charles H.: Anaximander and the Origins of Greek Cosmology. Hackett, 1994. ISBN 0872202550.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Couprie, Dirk L.: Anaximander The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit
  • Anaksimandroksen elämäkerta (englanniksi)
  • Anaksimandroksen elämäkerta (kreikaksi)
• Varto, Juha: ”Anaksimandros ja luonnon järjestyksen loukkaaminen” Niin & näin - filosofinen aikakauslehti 1/1994.