Ikuinen paluu
Ikuinen paluu on monissa uskonnoissa ja todellisuuskäsityksissä esiintynyt käsite. Sen mukaan aika on syklinen eli samat tapahtumat toistuvat uudelleen ja uudelleen maailmankaikkeudessa, ja mahdollisesti ovat toistuneet myös menneisyydessä. Tunnetuimmin ajatus ikuisesta paluusta löytyy intialaisten uskontojen (hindulaisuus, buddhalaisuus ja jainalaisuus) jälleensyntymis- ja sielunvaellusopista (samsara) sekä saksalaisfilosofi Friedrich Nietzschen teoksista.
Friedrich Nietzschen käsitys [muokkaa]
Nietzschen teoksissa esiintyvä käsitys ikuisesta paluusta on eräs hänen keskeisimmistä teemoistaan. Nietzschen mukaan ihminen, joka kykenisi hyväksymään sen, että hänen elämänsä toistuisi loputtoman monta kertaa samoine iloineen ja murheineen, kykenisi hyväksymään täydellisesti elämänsä. Ikuisen paluun hyväksyminen johtaa siihen, että ihminen arvostaa jokaista hetkeään ja tekoaan menneisyydessä sekä tulevaisuudessa, jonka jälkeen ihminen voi suhtautua vilpittömästi kaikkiin suorittamiinsa tekoihin; tämä on välttämätön askel niiden "henkisten kahleiden" katkaisemisessa jotka rajoittavat ihmisen kehittymistä yli-ihmiseksi.
On käyty keskustelua siitä, pitikö Nietzsche "ikuista paluuta" varsinaisena totuutena. Martin Heideggerin yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan kyseessä on Nietzschen keksimä ajatuskoe, johon hän sai vaikutteita antiikin kreikkalaisesta ja intialaisesta ajattelusta. Usein nähdään, että ikuinen paluu on Nietzschen vastaus Immanuel Kantin kategoriselle imperatiiville: kun kategorinen imperatiivi painottaa päätöksen eettisiä seurauksia mietittäessä sitä "mitä jos kaikki tekisivät samalla tavalla", ajatus ikuisesta paluusta liittyy kysymykseen "mitä jos joutuisi kokemaan teon seuraukset loputtoman monta kertaa". Nietzsche itse piti ikuisen paluun universaalia totuutta "raskaimpana mahdollisena taakkana mitä voi kuvitella".
