Pseudo-Dionysios Areopagita

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pseudo-Dionysios Areopagita on nimi, jonka oppineet ovat antaneet anonyymille kristitylle teologille ja filosofille, joka eli 400- ja 500-lukujen vaihteessa. Hän on ottanut nimen Dionysios Areopagitalta, joka mainitaan Apostolien teoissa.

Henkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pseudo-Dionysios kirjoitti useita teoksia (ns. corpus Areopagiticum tai corpus Dionysiacum). Tekstissä kirjoittaja omaksuu Dionysioksen roolin. Eräät viittaukset tekstissä antavat olettaa, että kirjoittaja olisi Apostolien teoissa mainittu Dionysios.[1] Hän toteaa kirjoittaneensa myös muita teoksia, mutta näitä ei ole säilynyt.

Pseudo-Dionysios on ajoitettu liturgianhistoriallisten, dogmaattisten ja filosofisten edellytystensä vuoksi 400-luvun ja 500-luvun vaihteeseen. Tekstit on kirjoitettu aikaisintaan vuonna 475 ja viimeistään vuonna 532.

Pseudo-Dionysios kirjoittaa dogmihistoriallisessa tilanteessa, jossa keisari Zenonin Henoticon yritti saada aikaan sovinnon Khalkedonin konsiilin kaksiluonto-oppia kannattavien ja monofysitismiä kannattavien välille. Akateemisessa tutkimuksessa ei ole yksimielisyyttä siitä, onko Dionysios itse monofysitismin kannattaja vai ei; ehkä yleisimmän näkökulman mukaan hänen on katsottu kuuluvan joukkoon, joka pyrki aikaansaamaan sovinnon kiistelevien osapuolten välille.

Hänen kirjoituksensa tulivat julkisuuteen ensimmäisenä 400-luvulla ja monofysitistit käyttivät niitä tukemaan omia argumenttejaan. Niiden (pseudo-)apostoliseen alkuperään suhtauduttiin epäilevästi, mutta vähitellen Pseudo-Dionysioksen teokset hyväksyttiin laajalti. Keskiajalla kristilliset mystikot saivat niistä vaikutteita. Keskiajalla niistä tuli hyvin suosittuja teologien keskuudessa, mutta renessanssin aikana alkoivat väittelyt teosten autenttisuudesta. 1400-luvulla erityisesti Lorenzo Valla teki paljon työtä vakuuttaakseen muut siitä, ettei Pseudo-Dionysios voinut olla sama henkilö kuin alkuperäinen Dionysios. 1800-luvun lopussa Hugo Koch ja Josef Stiglmayr osoittivat, että Dionysios on filosofiassaan tekstuaalisesti riippuvainen Prokloksen pahuuden teoriasta, mikä oli naula arkkuun väitteille, joiden mukaan hän olisi ensimmäisen tai toisen vuosisadan kirjoittaja.

Filosofia ja teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pseudo-Dionysios on teologiassaan äärimmäisen riippuvainen Prokloksen uusplatonistisesta filosofiasta. Yksi Dionysiosta koskevista akateemisista kysymyksistä onkin, missä määrin Dionysios on kristitty ja missä määrin uusplatonisti. Näiden ei toki tarvitse myöskään katsoa olevaan toisiaan vastaan, sillä Dionysios ei omaksu uusplatonistista filosofiaa sellaisenaan.

Pseudo-Dionysios ei ole riippumaton teologisista edeltäjistäkään, vaan vaikutteita on myös Klemens Aleksandrialaiselta, kappadokialaisilta kirkkoisiltä, Origeneeltä, ja monilta muilta. Myös viittaukset kirkon liturgioihin auttavat ajoittamaan Pseudo-Dionysioksen 400-luvun viimeiselle neljännekselle.

Dionysioksen teologialle leimallisinta on sen apofaattinen teologia. Apofaattinen teologia tarkoittaa ajattelutapaa, jossa Jumalan katsotaan olevan enemmän kuin mitä sanat tai järki voivat tavoittaa. Tämän vuoksi on parempi kieltää (kr. apofasis) että Jumala vastaisi mitään käsitettä kuin myöntää, että hän vastaisi. Jumala ylittää kaiken; Jumala on Kaiken Luoja ja Syy, eikä Hän itse jumaluudessaan kuulu luomansa piiriin. Jumala on ennen kaikkea tuntematon.

Toinen paljon vaikuttanut ajatus on teoria mystisestä yhtymyksestä, joka liittyy tuntemattoman Jumalan oppiin. Dionysioksen teologiassa ihmisen mieli on suuntautunut Jumalaan ja yhdistyy Jumalaan mielen ylittävästi. Ihminen on siis yhteydessä Jumalaan, mutta salatusti (kr. mystikos). Dionysios on mystiikan teologian klassikko tämän vuoksi.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dionysioksen korpukseen (corpus Areopagiticum tai corpus Dionysiacum) kuuluu neljä säilynyttä teosta ja kymmenen kirjettä:

  • De divinis nominibus ("Jumalallisista nimistä")
  • De mystica theologica ("Mystisestä teologiasta")
  • De ecclesiastica hierarchica ("Kirkollisesta hierarkiasta")
  • De caelestica hierarchica ("Taivaallisesta hierarkiasta")
  • Epistulae ("Kirjeet")

Niiden lisäksi Dionysios kertoo kirjoittaneensa lähes kymmenen muutakin teosta, joista tärkeimpiä ovat Teologiset pääkohdat ja Symbolinen teologia. Nämä teokset eivät ole kuitenkaan säilyneet; on myös pohdittu, onko niitä koskaan ollut olemassakaan.

Dionysioksen korpuksen vanhempi tieteellinen editio on Patrologia Graecassa. Uudempi editio on julkaistu Patristische Texte und Studien-sarjan osissa 33 ja 36. Englanninkielisistä käännöksistä 1900-luvun taitteessa John Parkerin tekemä käännös on julkisesti saatavilla; uudempi Colm Luibheidin käännös on ymmärrettävämpää englantia.[2] Suomenkielistä käännöstä ei ole lukuun ottamatta Ilmari Karimiehen käännöstä Mystisestä teologiasta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ap.t. 17
  2. Pseudo-Dionysios. The Complete Works. Paulist Press 1987. ISBN 978-0809103836
  3. Niin & Näin. 3/2009. 71-73.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pseudo-Dionysios Areopagita: Mystisestä teologiasta. (Suomentanut Ilmari Karimies) Niin & näin, 2009, nro 3, s. 71-73.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia:

  • Celestial Hierarchy (englanniksi)
  • Mystical Theology (De mystica theologica) (englanniksi)
  • Works (Corpus Areopagiticum): teokset The Divine Names, Mystical Theology, Celestial Hierarchy, Ecclesiatial Hierarchy sekä kirjeitä (englanniksi)

Muuta:

Kristillisen teologian ja filosofian historia
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I | Ignatios | Polykarpos | Papias | Hermas | Justinos Marttyyri | Irenaeus | Klemens Aleksandrialainen | Tertullianus | Origenes | Cyprianus | Eusebios Kesarealainen | Athanasios Suuri | Basileios Suuri | Gregorios Nazianzilainen | Gregorios Nyssalainen | Epifanios | Johannes Khrysostomos | Ambrosius | Hieronymus | Augustinus | Leo Suuri | Pseudo-Dionysios Areopagita | Gregorius Suuri