Kanoninen oikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kanoninen oikeus tarkoittaa muun muassa katolisessa, ortodoksisessa ja anglikaanisessa kirkossa syntyneitä oikeusjärjestelmiä, jotka määrittelevät kirkon perusteet, sen ja muiden instituutioiden väliset suhteet ja sisäisen järjestyksen.[1] Kanonisen oikeuden määräyksiä kutsutaan kanoneiksi (kreik. κανών, sääntö, mitta), ja ne ovat yleensä kirkolliskokousten säätämiä.[2] Kanoninen oikeus on vanhin edelleen käytössä oleva oikeusjärjestelmä läntisessä maailmassa,[3] tosin sillä ei enää ole varsinaista juridista voimaa.

Nikean ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 325 määritteli kanonit kirkon kurinpitotoimenpiteiksi ja erotteli kirkon lain (kanones) maallisista määräyksistä (nomoi).[4] Vuoden 1054 Suuren skisman jälkeen katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat kehittäneet omat kanoniset oikeutensa[1] kuten myös jotkut uskonpuhdistuksen myötä syntyneet protestanttiset kirkot.[5]

Katolinen kanoninen oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gratianus kokosi ensimmäisen täydellisen kokoelman katolisen kirkon kanoneja Decretum Gratianin noin vuonna 1140. Se perustui aikaisempiin kokoelmiin, kirkolliskokousten päätöksiin, roomalaiseen lakiin ja kirkkoisien teksteihin. Teos hyväksyttiin pian eurooppalaisissa oppilaitoksissa kanonisen oikeuden perusteokseksi, ja se oli roomalaiskatolisen kirkon kanoninen lakikirja vuoteen 1917.[6] Laajennettu Corpus juris canonici julkaistiin vuonna 1500. Vuonna 1917 julkaistiin uusi Codex juris canonici -kokoelma ja Vatikaanin toisen konsiilin perustaman komission työn päätteeksi uusin kanonisen oikeuden kokoelma valmistui 1983.[1]

Idän katolisilla kirkoilla on oma kanonisen lain kokoelmansa Codex canonum ecclesiarum orientalium, jonka paavi Johannes Paavali II otti käyttöön vuonna 1991. Tämä kanonikokoelma poikkeaa katolisen kirkon yleisestä kanonisesta oikeudesta niiltä osin, kuin kirkkojen perinteet eroavat. Eroja on muun muassa terminologian, kirkon hierarkian ja sakramenttien toimittamisen alueilla.[7]

Ortodoksinen kanoninen oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisen kirkon kanonisen oikeuden määräykset määräytyvät ekumeenisten kirkolliskokousten (Nikean toiseen kokoukseen asti) ja paikallisten piispainkokousten päätöksistä sekä kirkkoisien kirjoituksista. Näitä kanonien lähteitä on yhteensä noin tuhat, ja ne on koottu useiksi kokoelmiksi. Näistä yleisimmin käytössä olevaa kokoelmaa kreikankielisissä paikalliskirkoissa kutsutaan Pedalioniksi (kreik. Πηδάλιον, "peräsin").[4]

Toisin kuin katolisessa kirkossa ortodoksisessa kirkossa kanonista oikeutta ei ole kodifioitu ja eri autokefalisilla ja autonomisilla paikalliskirkoilla on Trullon synodin 39:n kanonin mukaan oikeus luoda omia sääntöjään. Näiden sääntöjen tulee kuitenkin ilmentää pyhissä kanoneissa esitettyä kirkon universaalin lain henkeä.[4]

Kanonista oikeutta pyritään tulkitsemaan enemmän lain hengen kuin kirjaimen mukaisesti. Tämän vuoksi kirkossa on vähemman tärkeissä asioissa noudatettu ”ekonomia”-periaatetta, jonka mukaan rikkeen rangaistusta ei välttämättä panna täytäntöön. Oikeus soveltaa ekonomia-periaatetta kuuluu piispainkokoukselle tai synodille, joka voi puolestaan delegoida oikeuden yksittäisille piispoille kanonisen oikeuden rajoissa.[4]

Protestanttiset kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonpuhdistuksen myötä syntyneissä protestanttisissa kirkoissa hylättiin pääsääntöisesti katolinen kanoninen oikeus, ja Martti Luther muun muassa poltti julkisesti kanonisen oikeuden kokoelmia, jotka hänen mielestään korruptoivat kristillisen uskon. Niissäkin protestanttisissa maissa, jossa joitain kanonisen oikeuden elementtejä säilytettiin, paavin asema sen toimeenpanemisessa hylättiin. Uskonpuhdistuksen myötä maalliset hallitukset ottivat asteittain haltuunsa perhe- ja avioliitto-oikeuden, joka aikaisemmin oli kuulunut kanonisen, kirkollisen oikeuden piiriin.[5]

Protestanttiset kirkot säilyttivät käytössä kuitenkin joitain kanonisen oikeuden perinteen piirteitä. Erityisesti anglikaanisessa kirkossa kanoninen oikeus ja kirkolliset tuomioistuimet ovat käytössä useissa asioissa, mutta myös luterilaisuudessa hyödynnettiin kanonisen oikeuden osa-alueita. Myös esimerkiksi Jean Calvinin tietyt kirjoitukset pohjautuvat 1300-luvun kanonisen oikeuden periaatteisiin.[5]

Ruotsin valtakunnassa uskonpuhdistuksessa 1520-luvulla yhteys paavinistuimeen katkesi ja kanoninen oikeus korvattiin osittain uusilla kirkollisilla säädöksillä ja toisaalta yhteiskunnallisella lainsäädännöllä. Samalla kirkon ylin johto siirtyi paavilta kuninkaalle. Västeråsin valtiopäivien jälkeen kuninkaalle siirrettiin muun muassa oikeus valita piispat. Vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä tehtiin ero maallisen ja hengellisen vallan välille, mutta ei määritelty miten kirkon keskushallinto pitäisi järjestää. Vuoden 1686 kirkkolain myötä kaikki valtakunnan asukkaat sidottiin luterilaiseen tunnustukseen, kirkon itsenäisyys lakkautettiin kokonaan ja kirkosta muodostettiin valtion laitos.[8]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi julkaistua kanonista kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Inkinen, Antti: Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen. Kuopio: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980. ISBN 951-9071-34-2.
  • Seppälä, Johannes: Paikallissynodien kanonit. Kuopio: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1983. ISBN 951-9071-64-4.
  • Seppälä, Johannes: Pyhien isien kanonit. Kuopio: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1985. ISBN 951-9071-78-4.

Kanonisen oikeuden kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erickson, John H.: The challenge of our past: studies in Orthodox Canon law and Church history. St Vladimir's Seminary Press, 1991. ISBN 0881410861. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.6.2009). (englanniksi)
  • John P. Beal, James A. Coriden, Thomas J. Green: New Commentary on the Code of Canon Law: Study Edition. Paulist Press, 1991. ISBN 0809140667. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.6.2009). (englanniksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c "canon law." Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, Inc., 2006. Answers.com 17 Jun. 2009. http://www.answers.com/topic/canon-law
  2. "canon." The Columbia Electronic Encyclopedia, Sixth Edition. Columbia University Press., 2003. Answers.com 17 Jun. 2009. http://www.answers.com/topic/canon
  3. Edward Peters: Canon Law canonlaw.info. (englanniksi)
  4. a b c d Dr. Lewis J. Patsavos, Ph.D.: The Canonical Tradition of the Orthodox Church Greek Orthodox Archdiocese of America. Viitattu 17.6. 2009. (englanniksi)
  5. a b c "canon law." Encyclopedia of the Early Modern World. The Gale Group, Inc, 2004. Answers.com 17 Jun. 2009. http://www.answers.com/topic/canon-law
  6. Anders Winroth: Domus Gratiani Viitattu 23.6.2009. (englanniksi)
  7. Kuzhinapurath, Thomas: Salvific Law: Salvific Character of CCEO, An Historical Overview, s. 81-84. Trivandrum,Kerala, India: M.S. Publications, 2008. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.6.2009). (englanniksi)
  8. Tuula Lybeck, Matti Halttunen: Kirkon ja valtion suhteet Suomessa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 24.6. 2009. (suomeksi)