Kristillinen metallimusiikki
Wikipedia
| Kristillinen metallimusiikki | |
|---|---|
| Alkuperä | Hard rock Blues rock Psykedeelinen rock |
| Alkuperämaa | Yhdysvallat Ruotsi |
| Kehittymisen ajankohta | 1960–1970-lukujen vaihde, termi vakiintui vuonna 1984 |
| Tyypillisiä soittimia | sähkökitara sähköbasso rummut |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia | Unblack metal |
Kristillinen metallimusiikki on metallimusiikin tyylilaji, jonka tekijät ovat uskoaan tunnustavia kristittyjä tai jonka sanoitukset sisältävät kristillistä tematiikkaa.[1]
Suuntaus alkoi 1970-luvun lopulla Jeesus-liikkeen yhteydessä, ja uranuurtajia olivat yhdysvaltalainen Resurrection Band sekä ruotsalainen Jerusalem. Los Angelesin Stryper toi kristillisen metallin valtavirtaan 1980-luvun puolivälissä ja sai viestimet kiinnostumaan suuntauksesta. Termi ”kristillinen metalli” (engl. Christian metal) vakiintui vuonna 1984.[2] Näihin aikoihin 1980-luvun puolivälissä metallimusiikki jakautui lukuisiin alalajeihin.[3] Samaan aikaan yhdysvaltalainen levy-yhtiö Metal Blade Records tekaisi termin ”white metal” (suom. valkoinen metalli) vastakohdaksi black metalille (suom. musta metalli), joka oli nouseva musiikkityyli ja aate 1980-luvulla, markkinoidakseen doom metal -yhtye Troublea, joka tunnettiin raamatullisista sanoituksistaan.[4] Tämä aiheutti sen, että ”white metalia” käytettiin vaihtoehtoisesti ”kristillisen metallin” kanssa kuvaamaan suuntauksen varhaisia hard rock ja heavy metal -yhtyeitä, kun kristillinen metallimusiikki nautti valtavaa huomiota tiedotusvälineissä, kunnes suuntauksen suosio valtavirrassa lakkasi 1990-luvun alussa.[5] Tämän jälkeen Yhdysvaltojen, Australian sekä Keski- ja Pohjois-Euroopan piirit ottivat käyttöön ”kristillisen metallin”, ja ”white metal” jäi käyttöön Etelä-Amerikassa sekä lounaisessa Euroopassa (Espanja, Ranska, Italia ja osin Sveitsi).[6][7][8] ”White metal” on synonyyminä kristilliselle metallille edelleen käytössä ei-uskonnollisissa viestimissä, vaikka alan piireissä termi on epävirallinen. Nimitystä käytetään joskus ilmaisemaan musiikin ”puhtautta” tai ”pyhyyttä”.[9] Yhdysvaltalainen Tourniquet ja australialainen Mortification johtivat suuntausta 1990-luvulla. 2000-luvulla yhtyeet P.O.D., Demon Hunter, Underoath, Norma Jean ja As I Lay Dying toivat kristillisen metallin takaisin valtavirtaan.[10] Nykyisin kristillisiä yhtyeitä on lähes jokaisessa metallimusiikin alalajissa.
Sanan varsinaisessa merkityksessä kristillinen metalli on enemmänkin käsite kuin tyylisuunta, koska sillä ei ole musiikillisia erityispiirteitä. Kristillisen metallin käyttö lajiterminä on kuitenkin muodostunut suhteellisen yleiseksi. Siitä huolimatta, että edustajia on metallimusiikin äärimmäisimmissäkin alalajeissa, kristillinen metallimusiikki nähdään usein metallimusiikin kevyempiin kuuluvana lajina. Esimerkiksi All Music Guiden määritelmän mukaan ”kristillinen metalli asettuu stadionrockin ja pop metalin väliin, vaikka satunnaiset yhtyeet ovat raskaampia.”[1] Ainoa kristillisiä metalliyhtyeitä yhdistävä tekijä ovat kuitenkin sanoitukset. Niiden kristilliset teemat yhdistyvät usein yhtyeen edustaman alalajin tyypillisiin aiheisiin ja tuovat tavallisesti kristillisen näkökulman asiaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Erityispiirteitä
Kristillisessä metallissa on monia metallimusiikin tunnuspiirteitä: erityisesti äänekkäät särökitarat, ponnekkaat riffit, pitkät soolot ja mahtipontinen laulu.[1] Kristillinen metalli ei ole yksittäinen laji, vaan se käsittää joukon aatteellisesti väritettyjä metallimusiikin alalajeja. Siten ainoa oleellinen ero muuhun metallimusiikkiin onkin nimenomaan sanoituksissa. Myös tyylilajin muusikot ovat poikkeuksia lukuun ottamatta yleensä uskovaisia, joiden tekstit pohjaavat juutalais-kristilliseen perinteeseen. Sanoitusten lähestymistapa on yhtyekohtainen: jotkut keskittyvät korostamaan uskon asioiden myönteisiä puolia, osa kertaa Kristuksen opetuksia, toiset taas pitävät asian kielikuvien peitossa ja hienovaraisina. Vain hyvin pieni vähemmistö kristillisistä metalliyhtyeistä ottaa hyökkäävän asenteen kristinuskoa vastaan puhujia kohtaan.[11]
Sanoitusten tyyli vaihtelee eri kirkkokuntien ja kulttuurien mukaan sekä maittain. Pohjoismaissa yhtyeet suosivat suurimmaksi osaksi henkilökohtaista lähestymistapaa. Sillä ei useinkaan pyritä aggressiiviseen ”käännyttämiseen”, joka on nykypäivään saakka ollut lähinnä osa yhdysvaltalaisten piirien tapoja. Kristilliset yhtyeet harvoin kiistävät vakaumustaan, mutta usein vältetään suoraa saarnausta, koska artistit eivät yleensä myöskään halua, että musiikin viihdyttävyys kärsii. Joskus kristilliset yhtyeet eivät ilmaise vakaumustaan ollenkaan vaan keskittyvät nimenomaan musiikin viihdyttävyyteen.[11]
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Alkuvaiheet
Kristillisen metallimusiikin juuret ulottuvat 1960-luvun Jeesus-liikkeeseen, joka oli hippiliike kristillisillä aatteilla ja koostui hipeistä, jotka kääntyivät kristinuskoon. Liikkeen kristityt hipit tunnettiin nimityksellä "Jesus People", ja he aloittivat "Jeesus-musiikkina" tunnetun suuntauksen, joka pääasiassa alkoi eteläisessä Kaliforniassa, kun katumuusikkohippejä kääntyi kristinuskoon. Nämä muusikot soittivat edelleen samoja musiikkityylejä, joita olivat soittaneet ennen uskoon tuloaan, mutta nyt kyllästivät sanoituksensa kristillisellä sanomalla. Jeesus-liikkeen Yhdysvaltojen haarassa, Jesus People USA:ssa, Larry Norman, joka oli ensimmäinen kristillinen rockmuusikko, julkaisi albuminsa Upon This Rock vuonna 1969. Se oli ensimmäinen kristillinen rockalbumi. Liityttyään People!-yhtyeeseen hän herätti huomiota kirjoittamalla sellaisia kappaleita kuin "Why Should the Devil Have All the Good Music?" (suom. Miksi kaikki hyvä musiikki kuuluisi paholaiselle?), joilla hän vastusti yleistyviä luuloja, että rockmusiikki on peräisin paholaisesta.[12][13]
Larry Normanin jälkeen 1970-luvun alun kristillisessä hippiliikkeessä alkoi ilmestyä muusikoita ja yhtyeitä, jotka soittivat folk rockia, ja julkaisivat ensimmäiset äänitteensä vuonna 1971: Don Toddin With Love from God Flame Records -levymerkillä, Randy Matthews, Simple Truthin Ain't Jesus Good, Rock Mass for Loven Rock Celebrate Mass For Love Songbird Records -levymerkillä, The Archers, 2nd Chapters of Acts, Celebrate Life, You-N-You Guitar Essemble, Dallas Holm, Benny Hester, Petra, Mylon LeFevre (joka esiintyi Alvin Leen kanssa ja julkaisi ei-kristillisiä albumeita soolourallaan), Lamb, Phil Keaggy, Glass Harp, Randy Stonehill, Pat Terry, The Way, Silverwind, Fireworks ja Out of Darkness (Englanti). Vaikka nämä muusikot ja yhtyeet olivat enemmän osa Nykyajan kristillinen musiikki -alaa, niiden keskuudessa perustettiin yhtyeitä, jotka soittivat 1970-luvun nousevia suuntauksia kuten psykedeelistä rockia, progressiivista rockia, hard rockia ja metallimusiikkia.[13]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Ensimmäinen kristillinen hard rock -yhtye oli mahdollisesti kalifornialainen Agape, joka perustettiin 1960-luvun lopulla. Yhtye tunnettiin psykedeelisistä rock ja blues rock -vaikutteistaan. Agape julkaisi vuonna 1971 albumin nimeltä Gospel Hard Rock, jota seurasi Victims of Tradition vuonna 1972. Sen jälkeen yhtye katosi piireistä.[15] Agapen jälkeen merkittävänä kristillisenä esimetalliyhtyeenä pidetään Jesus People U.S.A. -liikkeen alahaarassa, Jesus People Milwaukeessa, perustettua Resurrection Bandia, joka soitti blues rock -vaikutteista hard rockia. Yhtye julkaisi kasetin Music to Raise the Dead vuonna 1974. Toisena merkittävänä yhtyeenä pidetään ruotsalaista, vuonna 1975 perustettua Jerusalem-nimistä hard rock -yhtyettä. Vuonna 1978 Resurrection Band julkaisi ensimmäisen albuminsa Awaiting Your Reply ja Jerusalem Jerusalem (Volume 1) -albuminsa. Nämä kaksi julkaisua aloittivat kristillisen metallimusiikkisuuntauksen menestyksellään, ja vaikuttivat merkittävästi kristilliseen musiikkikulttuuriin. Metallimusiikki oli uusi tyylilaji kristillisellä alalla, ja monet kristilliset levy-yhtiöt eivät odottaneet tyylin myyvän hyvin. Kuitenkin Awaiting Your Reply oli menestys ja meni sijalle 6 gospellistoilla. Jerusalem taas oli varsinkin Ruotsissa ilmestyessään rajoja rikkova: albumia myytiin niin paljon, että ruotsalaiset hengellisen musiikin kauppiaat olivat ihmeissään kuinka valtava menekki raskaalla musiikilla saattoi olla. Jerusalemia myytiin kuudessa kuukaudessa 20 000 kappaletta, mikä oli ennen kuulematonta eurooppalaisen kristillisen rockin parissa.[16]
Varhaisiin yhtyeisiin lukeutuu myös 1970–1980-lukujen vaihteessa perustettu kanadalainen Daniel Band, joka soitti raskasta, progressiivista hard rockia.[2] Daniel Band julkaisi albumit On Rock ja Straight Ahead seuraavina vuosina ja nousi merkittäväksi yhtyeeksi kristillisellä alalla. Samoin vuonna 1977 aloitti uransa hard rock -yhtye Barnabas, jolla oli keulahahmonaan naislaulaja, mutta yhtye oli toimeliaampi 1980-luvulla.
[muokkaa] 1980-luku
[muokkaa] Läpimurto
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
1980-luvun alun merkittävimpinä kristillisinä heavy metal -yhtyeinä pidetään Leviticusta, Saintia, Messiah Prophetia[18] ja Stryperiä. Björn Stiggson perusti ruotsalaisen Leviticuksen vuonna 1982, ja yhtyeen tyyli oli 1980-luvulle tyypillistä glam metalia.[19] Leviticuksen ensimmäinen albumi The Strongest Power (1984) sai hyvän vastaanoton kriitikoilta, esimerkiksi tiukasta linjastaan tunnettu brittiläinen metallimusiikkilehti Kerrang! kutsui äänitettä ”yhdeksi vuoden parhaista albumeista”.[20][21] Vuonna 1980 perustettu Saint tuli tunnetuksi nahkaa ja niittejä yhdistelevästä, synkän apokalyptisestä imagostaan: yhtyeen sanoitukset käsittelivät maailmanlopun kaltaisia aiheita.[22] Saint soitti heavy metalia, jota kuvailtiin Judas Priestin ja Iron Maidenin yhdistelmäksi.[23]
Ei ole varmaa mikä näistä yhtyeistä oli ensimmäinen varsinainen kristillinen metalliyhtye, mutta Stryper oli niistä suurin. Stryper oli myös ensimmäinen yhtye, joka nimitti musiikkiansa julkisesti ”kristilliseksi metalliksi”.[12] Vuonna 1983 perustettu Stryper saavutti suuren suosion pop metalillaan: Sue-lehden kirjoittaja Jussi Lahtosen mukaan kristillinen metallimusiikki löi itsensä läpi valtavirrassa juuri Stryperin esikois-ep:n The Yellow and Black Attackin julkaisun myötä vuonna 1984.[11] Glam metal -suuntauksen kärkinimiin noussut yhtye tuli tunnetuksi voimaballadeistaan, räikeistä keltamustaraidallisista trikoistaan sekä tavastaan heitellä konserteissa tarroillaan varustettuja Uusia testamentteja. Stryperin kolmatta albumia To Hell with the Devil (1986) myytiin puolitoista miljoonaa. Lisäksi albumilta tehdyt kolme videota, ”Free”, ”Calling on You” ja ”Honestly” olivat useita viikkoja Music Televisionin videolistan Top 10:ssä. Yksikään toinen yhtye ei ollut saavuttanut vastaavaa. ”Free” pysyi ensimmäisellä sijalla kaksitoista viikkoa. Yhtyeen albumeita on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta.[24][25] Stryperin menestyksen myötä kristillisestä metallimusiikista tuli suosittua.[26]
[muokkaa] Käsitteen vakiintuminen (1980-luvun puoliväli)
Termi kristillinen metalli syntyi 1980-luvulla samaan aikaan kun metallimusiikki jaettiin lukuisiin alalajeihin. Tarkkaan ottaen termi tuli käyttöön vuonna 1984.[2] Chicagolainen doom metal -ryhmä Trouble oli ensimmäinen yhtye, jota markkinoitiin julkaisesti ”white metal” -yhtyeeksi, koska sen varhaiset albumit Psalm 9 ja The Skull sisältävät raamatullisia sanoituksia. Tuohon aikaan kristillinen usko oli lähes ennen kuulematonta metallimusiikkialalla.[27] Termi syntyi kristillisten piirien ulkopuolella: ei-kristillinen levy-yhtiö Metal Blade Records tekaisi ja toi esille "white metalin" vastaukseksi nousevalle black metal -suuntaukselle, jota johtivat yhtyeet kuten Venom ja Sodom.[28] "Black metal" tarkoitti tuolloin lajiin katsomatta yhtyeitä, jotka viljelivät okkultistista kuvastoa sanoituksissaan.[4][29] Laulaja Eric Wagner kirjoitti kaikki Troublen sanoitukset, ja kitaristi Bruce Franklin on sanonut yhtyeen kristillisistä aiheista: ”Luulisin, että se johtui lähinnä Ericin varhaisesta kiinnostuksesta raamatullisiin aiheisiin eikä niinkään kiinnostuksesta olla kristitty, vaan että hän etsi jotain mielenkiintoista [sanoituksia varten].”[30] Myöhemmin HM-lehti kirjoitti yhtyeestä: ”Vaikka Troublea ei varmastikaan voi nimittää kristilliseksi yhtyeeksi, monet kristityt metallistit ovat arvostaneet yhtyeen mieltäylentäviä sanoituksia Jumalasta kahdella ensimmäisellä albumillaan (jolloin Troublea nimitettiin yleisesti ”white metal”-yhtyeeksi).”[31] Eric Wagner itse on kertonut yhtyeen nimittämisestä white metaliksi:
»Se oli Metal Blade. Tuolloin kaikkea sitä kutsuttiin ”black metaliksi”: Slayer, Danzig, jne. Kaikki nuo yhtyeet olivat ”black metalia”. En kuitenkaan koskaan uskonut sitä [okkultistista] roskaa, ja luulen, että muutkaan ihmiset eivät uskoneet siihen. Siinä [white metalissa] oli kysymys yhtyeen markkinoinnista jollain tavalla, joten minun oli alistuttava. Metal Blade nimitti meitä ”white metal -yhtyeeksi”, ja saatoin vain toivoa, että yhtiö ei olisi tehnyt sitä.»
(Eric Wagner Metal Rules -sivuston haastattelussa[32])
Metal Bladen markkinointi toi ”white metal” -termin metallikansan huulille, ja termiä käytettiin kuvaamaan joukkoa hard rock ja heavy metal -yhtyeitä, joihin kuuluivat Stryperin ja Saintin kaltaiset varhaiset ryhmät. Nykyisin termiä käytetään harvoin, sillä sitä pidetään usein jäänteenä 1980-luvulta.
Kristillisen metallin vakiinnuttua metallikansalta ei kestänyt kauan tajuta, että Stryperin kaltaisten yhtyeiden jäsenet todella ovat uskovaisia, jotka ilmaisevat vakaumustaan sanoituksissaan. Kristinuskon ja metallimusiikin yhdistäminen itsessään oli kiistanalaista, koska metallimusiikki oli yleisesti nähty jonkinlaisena antiuskontona. Jo vuonna 1985, kun Stryper matkusti hollantilaisille metallifestivaaleille, yhtye kertoi saaneensa vihamielisen vastaanoton yleisöltä, ja kokeneensa karusti kuinka uskonnollisuus aiheuttaa eripuraa metallipiireissä.
»Siellä esiintyivät Raven ja Testament, kaikki synkkiä speed metal -bändejä ja kaikki vihasivat meitä. Väkijoukko hoilasi 'F-U-C-K Stryper, F-U-C-K Stryper'. Menimme lähemmäs lavaa, jotta kuulisimme mitä siellä huudetaan emmekä olleet uskoa korviamme. Me halusimme lähteä kotiin. Olimme kuin pikkukundeja, polvet tutisivat. Vaihdoimme koko biisilistan, pelkkiä raskaita biisejä, ei mitään pehmoilua tai 'Jeesus on tie ja totuus' -slogania. Jossain viidennen biisin jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että olimme pääsemässä niskan päälle, mutta sekopäistä se oli. Joku piteli ylösalaisin käännettyä palavaa ristiä, jossa luki Stryper. Jollain oli kuva, jossa veljeni pää oli yhdistetty naisen vartaloon, ei sentään täysin alastomaan, mutta kuitenkin. Väistelimme lavalla koko ajan yleisön heittelemää kamaa, se oli pelottavaa.»
(Stryperin laulaja Michael Sweet muistelee vuotta 1985[33])
Kristilliset metalliyhtyeet saivat vastustusta myös kirkon sisäisiltä ryhmiltä ja puolueilta kuten kristilliseltä oikeistolta. Nämä ryhmät väittivät, että kristilliset metalliyhtyeet turmelisivat hengellisen nuorison, ja tekisivät sille helpommaksi innostua ei-kristillisestä metallimusiikista. Näin kristilliset yhtyeet joutuivat tavallaan kahden tulen väliin.[12] Kirkollistyöntekijät kieltäytyivät uskomasta, että kristinusko ja metallimusiikki sopivat yhteen.[34] Esimerkiksi tunnettu televankelista Jimmy Swaggart kirjoitti ja julkaisi vuonna 1987 kirjan Religious Rock n' Roll – A Wolf in Sheep's Clothing (suom. Uskonnollinen rockmusiikki – susi lampaan vaatteissa), jossa hän hyökkää erityisesti Stryperia vastaan. Kirjan aiheuttama kohu toi suuntaukselle valtavaa huomiota tiedotusvälineissä, ja alkoi tuoda kristilliselle metallille lisää harrastajia ympäri maailmaa. Uusia yhtyeitä perustettiin jatkuvasti, ja kristilliseen musiikkiin erikoistuneet levy-yhtiöt kiinnostuivat suuntauksesta.[28][13]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
1980-luvun puolivälissä alkoivat tulla näkyvästi esiin sellaiset yhtyeet kuin Whitecross, Sacred Warrior, Barren Cross, Bloodgood ja Bride. Whitecross soitti Ratt-yhtyeeseen usein verrattua heavy metalia. Whitecrossin kitaristista Rex Carrollista tuli yksi arvostetuimmista hard rock -kitaristeista myös kristillisten piirien ulkopuolella.[36] Sacred Warrior taas soitti varhaista power metalia Metal Churchin ja Queensrÿchen hengessä.[37] Yhtyeen ensimmäistä albumia Rebellion pidetään Sacred Warriorin kaikista julkaisuista parhaimpana.[38] Barren Crossin toinen albumi Atomic Arena (1988) menestyi hyvin ja kappaleesta ”Imaginary Music” tehty video pääsi MTV:llekin. Yhtyettä verrattiin usein Iron Maideniin lähinnä sen vuoksi, että laulaja Mike Leen ja Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinsonin äänet ovat saman kaltaisia.[39][40] Washingtonista kotoisin oleva Bloodgood perustettiin vuonna 1985, ja se teki ensimmäisen laajan Yhdysvaltojen kiertueensa vuonna 1987. Kristillisen oikeiston ryhmät vastustivat tätä kiertuetta.[41] Bloodgood oli suositumpi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa[42] ja se kiersi Yhdistynyttä kunigaskuntaa vuonna 1988.[43] Tällä kiertueella laulaja Les Carlsen esitti Pontius Pilatusta kappaleen ”Crucify” aikana sekä väkivaltaisesti Kristuksen ristiinnaulitsemisen.[43] Bloodgoodin katsotaan avanneen tien kristilliselle thrash metalille kappaleellaan ”Black Snake” (Bloodgood, 1986).[44] Vuonna 1983 Kentuckyssa perustettu Bride aloitti speed metal -yhtyeenä ja julkaisi kehutut albumit Live to Die (1988) ja Silence is Madness (1989). Nämä albumit eivät kuitenkaan myyneet hyvin, ja vasta vaihdettuaan tyylinsä hard rockiin yhtye saavutti suurta suosiota albumillaan Snakes in the Playground (1992).[45][46] Jyrkistä kehityssuuntia myötäilevistä tyylimuutoksistaan huolimatta Bride on pysynyt laajassa suosiossa Yhdysvalloissa ja muissa maissa kuten Brasiliassa.
[muokkaa] Tyylisuunnan kasvu
Kristittyjen metallistien määrä maailmassa kasvoi koko ajan, ja kristilliselle metallille oli aina vain enemmän kysyntää. Kristillisestä metallista kehkeytyi oma musiikinalansa, joka on kuitenkin pysynyt erillään CCM:stä (Contemporary Christian Music), perinteisestä yhdysvaltalaisesta kristillisestä populaarimusiikista. Syntyi alaan erikoistuneita levy-yhtiöitä, joista ensimmäinen oli vuonna 1986 perustettu Pure Metal Records. Sen ensimmäisiin yhtyekiinnityksiin kuuluivat Saint, Bride, Messiah Prophet, Whitecross ja punk-thrash metal (crossover) -yhtye The Crucified, joka vaikutti myös myöhempiin kristillisiin thrash metal -ryhmiin. Muita alkuaikojen levy-yhtiöitä ovat R.E.X. Records ja Intense Records.
Harrastajamäärän kasvaessa syntyi kysyntää myös kristillistä metallia käsittelevälle lehdelle, koska tavalliset musiikkilehdet eivät kirjoittaneet aiheesta usein. Kysyntään vastasi aloitteleva yhdysvaltalainen toimittaja Doug Van Pelt. Hän julkaisi kesäkuussa 1985 Heaven's Metal -fanzinen ensimmäisen numeron, joka aloitti vaatimattomasti 6-sivuisena keltaiselle paperille valokopioituna julkaisuna. Nöyrästä alusta huolimatta Van Peltin ystävä laittoi mainoksen Kerrang!-lehteen, joka oli tämän brittiläisen julkaisun 100. numero — juhlanumero, jota painettiin 100 000 lisäkappaletta. Tämä vaikutti suuresti siihen, miten moni tilasi lehden ennakkoon. Tuohon aikaan melkein jokainen kristillinen levy-yhtiö oli kiinnostunut kristillisestä metallista ja mainostivat kiinnittämiään yhtyeitä Heaven's Metalissa, koska se oli ilmestyessään ainoa lehti, joka käsitteli suuntausta erityisesti. Heaven's Metalin laatu parani ja toimittajakunta kasvoi suosion myötä, ja lehden päätoimittajasta Doug Van Peltistä tuli alan piireissä tunnettu hahmo.[47][48] Lehdelle kertyi omistautunut, 15 000 lukijan yleisö. Yhtyeiden myyntiluvut usein kasvoivat, kun niitä käsiteltiin lehdessä. Esimerkiksi 1990-luvulla Heaven's Metal (lyhennettiin tuolloin HM:ksi) oli ainoa lehti joka käsitteli P.O.D.-yhtyettä. Sen levy-yhtiö oli kiitollinen tästä ja Atlantic Records palkitsi Van Peltin kultaisella P.O.D.-koristelaatalla. Musiikkialalla tällaisia kultaisia levyjä annetaan henkilöille, jotka vaikuttavat myyntilukuihin.[47][49]
Vaikka Heaven's Metal oli ensimmäinen ja suurin kristillinen metallilehti, oli myös muita alaa käsitteleviä lehtiä kuten White Throne. Se aloitti 1980-luvun lopulla ja jatkoi vielä 1990-luvun alulla. Ajan kuluessa lehden aihepiiriin alkoi tulla mukaan muita tyylejä kuten hip hop. Muita Yhdysvalloissa julkaistuja lehtiä olivat Wreathe of Thorns, Turn Or Burn, Narrowpath, Screams of Abel, White Metal Review ja White Metal Alternatives. Muualla maailmassa oli lehtiä kuten Adonai Metal Rock (Ranska), White Rock (Ruotsi), Blood Sacrifice (Saksa), White Metal Crusades (Brasilia 1987–1988) ja White Metal Detonation (Brasilia 1991–1992).[13] Kuten näiden lehtien nimet antavat ymmärtää, "white metal" -termi oli osin ehtinyt yleistyä myös kristillisissä piireissä. Termiä käytettiin myös sellaisten kokoelmalevyjen nimissä kuin White Metal Invasion and White Metal Warriors Last Ship Home, koska erityisesti ei-kristillisen metallin harrastajat tunsivat "white metal" -termin yleisesti.[13] Kristillisten metallialbumien yleisimmät jakelukanavat 1980-luvulla olivat kristilliset kirjakaupat, joista osa pyöritti myös alan kasettitreidausta musiikkiharrastajien ja Heaven's Metalin toimituksen lisäksi.
[muokkaa] Sanctuary International (1984–)
Monet kertoivat tulleensa uskoon kristillisen metallimusiikin kautta[2][50] 1980-luvulla yhdysvaltalaiset seurakunnat paheksuivat kuitenkin esimerkiksi miesten pitkää tukkaa,[51] joten niissä suhtauduttiin heavy rockin harrastajiin torjuvasti.[50] Kaliforniassa vuonna 1984 pastori Bob Beeman huomasi ongelman ja päätti kollegoidensa kanssa perustaa väliaikaisen seurakunnan uudestisyntyneille kristityille, joiden juuret olivat rockin, punkin ja metallimusiikin alakulttuureissa.[51] Näin syntyi Sanctuary – The Rock and Roll Refuge. Seurakunnan ensimmäisinä kanttoreina toimivat Stryperin Michael Sweet ja myöhemmin Barren Crossin Jim LaVerde.[2] Koska Sanctuary oli täynnä muusikoita, he ottivat Bob Beemanin johdolla tehtäväkseen varmistaa, että nuorilla olisi aina saatavilla kristillistä raskasta musiikkia.[51] Tämän vaikeimmaksi esteeksi Sanctuaryn työntekijät näkivät kristillisen musiikkialan CCM:n, joka pyrki saamaan hallintaansa suuren osan kristillisestä musiikista, sillä se ei arvostelun mukaan koskaan tavoittanut niitä, jotka vierastavat kaikkea, missä on etuliite ”kristillinen”. Sanctuaryssa muusikot perustivat sellaisia yhtyeitä kuin Vengeace, Deliverance, Tourniquet, Mortal ja muita, jotka kohosivat myöhemmin merkittäviksi ryhmiksi. Suurin osa yhdysvaltalaisista kristillisistä metalli-, gootti- ja industrial- ynnä muista ryhmistä oli yhteydessä tähän seurakuntaan.[51] Nykyisin menestyvä P.O.D.-yhtyekin piti ensimmäisen konserttinsa Sanctuaryssa.[51]
Sanctuary tuki ensimmäistä tunnettua alan festivaalia The Metal Mardi Grasia, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 1987 Long Beachilla Kaliforniassa. Sen jälkeen vastaavia tapahtumia on järjestetty ympäri maailmaa, ja Sanctuary International on yleensä osallistunut niiden järjestämiseen.[2]
Sanctuaryn toiminta laajeni: sillä oli 1990-luvulla parhaimmillaan 36 kiinteää seurakuntaa ympäri Yhdysvaltoja.[51] Siitä kehittyi jokseenkin vaikutusvaltainen liike. Siellä tiedettiin yleensä ensimmäisten joukossa, kun joku rockmuusikko koki kristillisen uudestisyntymisen. Beemanin mukaan he estivät joitain muusikoita joutumasta mukaan kristilliselle alalle. Esimerkiksi kun Alice Cooper (Vincent Furnier) syntyi uudelleen kristittynä, Sanctuaryn henkilökunta kehotti häntä, ettei tämä tekisi ”kristillistä musiikkia”,[51] sillä silloin Cooper olisi menettänyt laajan seuraajakuntansa eikä kykenisi vaikuttamaan heihin hienovaraisesti joutuessaan mukaan kristilliselle alalle.[52] Nykyiset kristilliset metalliyhtyeet eivät mielellään mene mukaan CCM:n kaltaisiin isoihin musiikkiympyröihin, koska heidän mukaansa ne usein rajoittavat artistien luovuutta ja pyrkivät ahtamaan heidät tiettyyn markkinoitavaan muottiin. Monet yhtyeet väistävätkin kristillisen leimansa esimerkiksi nimittämällä itseään ”yhtyeeksi jossa on kristittyjä”.
1990-luvun lopulla yhdysvaltalaisissa kirkoissa suhtautuminen alakulttuureihin oli muuttunut suvaitsevammaksi, joten Sanctuaryn henkilökunta ei katsonut tarpeelliseksi jatkaa seurakuntaansa. Sanctuaryn kiinteät tilat lopetettiin lukuun ottamatta San Diegon yksikköä, jossa pastori Dave Hart jatkoi uudestisyntyneille kristityille gooteille suunnattua seurakuntaansa. Sanctuaryn nimi muuttui Sanctuary Internationaliksi, ja se harjoittaa nykyisin kansainvälistä luento- ja opetustoimintaa ja sillä on internetradio (Intense Radio), joka tavoittaa päivittäin lähes 150 000 kuulijaa.[53]
[muokkaa] 1980-luvun lopun heavy metal
1980-luvun lopun kristillisen metallimusiikin painopistealue oli selvästi Yhdysvaltojen länsirannikolla ja Ruotsissa. Hard rock, heavy metal ja glam metal olivat suosituimmat tyylisuunnat, ja oli tyypillistä, että kristilliset yhtyeet seurasivat valtavirran kehityssuuntia.[12]
X-Sinner perustettiin vuonna 1988, ja tuli tunnetuksi siitä, että yhtyeen tyyli muistutti AC/DC:tä.[54] Yhtye julkaisi suositut albuminsa Get It (1989) ja Peace Treaty (1991) Pakaderm Records -levymerkillä. Heaven's Metalin lukijat äänestivät X-Sinnerin vuoden 1989 suosikkiyhtyeeksi.[54] Kaliforniasta kotoisin oleva yhtye Recon perustettiin 1980-luvun lopulla ja julkaisi vain yhden mutta suositun albumin Behind Enemy Lines Intense Recordsilla vuonna 1990. Connecticutissa perustettu glam metal -yhtye Rage of Angels oli Heaven's Metal -lehden mukaan ”yksi kaikkein lupaavimmista kristillisistä metalliyhtyeistä”. Se julkaisi ainoan albuminsa Rage of Angels vuonna 1989. Albumi sai suosiota sekä kristillisissä että ei-kristillisissä piireissä. Rage of Angelsista kerrotun tarinan mukaan yhtye hajosi, koska jäsenten hengellisyys oli heikolla pohjalla, ja he päätyivät soittamaan maallisiin yhtyeisiin.[55]
Perinteistä heavy metalia soittanut Neon Cross perustettiin Kaliforniassa 1983. Yhtye soitti konsertteja Hollywoodin klubeissa 1980-luvulla ja kiinnitti Regency Records -yhtiön huomion 1987. Neon Cross äänitti kaksi kappaletta yhtiön kokoelmalle California Metal, joka oli ajallisesti merkittävä julkaisu, koska se toi esille monia nousevia kristillisiä yhtyeitä. Vuonna 1988 Neon Cross julkaisi omaa nimeään kantavan albumin Neon Cross, jota pidetään yhtenä 1980-luvun kristillisen metallin klassikkoista.[56] Toinen Kaliforniasta kotoisin oleva glam metal -yhtye, Holy Soldier, perustettiin vuonna 1985. Holy Soldier julkaisi albumin Holy Soldier vuonna 1990 Word ja A&M Records -levy-yhtiöillä ja saavutti kaupallista menestystä sekä hyviä arvosteluita. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Last Train oli myös arvostelumenestys. Last Trainin kaupallinen menestys ei kuitenkaan vastannut arvostelumenestystä, ja 60 kaupungin maailmankiertueen jälkeen laulaja Steven Patrick jätti yhtyeen.[57]
Guardian-yhtye perustettiin vuonna 1982 ja julkaisi merkittävän toisen albuminsa Fire and Love vuonna 1991 Pakaderm Records -levymerkillä. Albumin saama vastaanotto oli valtava, ja yksi kappaleista tehdyistä musiikkivideoista sai soittoaikaa MTV:n Headbangers Ball -ohjelmassa.[58] Heavy metal -yhtye Angelica taas toi esille laulaja Rob Rockin, joka myöhemmin tuli tunnetuksi omaa nimeään kantavasta sooloyhtyeestään. Rob Rock lauloi myös yhtyeessä Joshua, joka perustettiin varhain 1980-luvulla Kaliforniassa. Joshua julkaisi albumit The Hand is Quicker Than the Eye (1983), Surrender (1985) ja Intense Defense (1988). Shout-yhtyettä verrattiin Stryperiin, sillä niiden glam metal -tyylit olivat saman kaltaisia.[59] Crystavox-yhtye julkaisi albumit Crystavox (1990) ja The Bottom Line (1992). Samoin glam metalia soitti Mastedon ja julkaisi albumit It's a Jungle Out There (1989) ja Lofcaudio (1990).
[muokkaa] Industrial metal -suuntaus (1988–)
Vuonna 1988 syntyi industrial metal -tyyli, jonka ensimmäisenä kristillisenä artistina pidetään yleisesti kalifornialaista Mortalia.[11] Duo Jerome Fontamillasin ja Jyro Xhanin luotsaama Mortal ei ollut ensimmäinen industrialia soittanut kristillinen yhtye[60] Heillä oli kuitenkin merkittävin rooli sikäli, että he avasivat tien 1990-luvun muille kristillisille industrial-yhtyeille.[60] Alun perin Mortal Wish -nimellä toiminut, synthpopista aloittanut yhtye vaihtoi industrial metaliin vuoden 1991 tienoilla. Yhtye solmi levytyssopimuksen Intense Recordsin kanssa ja julkaisi debyyttialbuminsa Lusis vuonna 1992. Albumi sai hyvän vastaanoton.[60] Mortalin suosituin ja kitaravetoisuutensa puolesta raskain albumi on Fathom (1992).[60] Albumin kappaleesta ”Rift” tehtiin uusi sovitus ja siitä kuvattiin vuonna 1994 musiikkivideo. Video kertoi lapsen kaltoinkohtelun kauhuista.[60] Mortal siirtyi pian Nine Inch Nails -tyylisestä musiikistaan grunge-vaikutteisiin.[60]
Toinen kristillisen industrial metalin kulttiyhtye on Circle of Dust, jonka newyorkilainen Scott Albert perusti 1980-luvun lopulla thrash metal -yhtye Immortalin (USA) hajottua.[61] Hän oli aluksi kiinnostunut syntetisaattorivetoisesta musiikista, mutta Mortalin ja Skinny Puppyn kaltaisten yhtyeiden innoittamana hän alkoi kokeilla kitaran yhdistämistä. Scott perusti Circle of Dustin vuonna 1988. Hän äänitti ja soitti yhtyeessä kaiken itse. Circle of Dustin kiertuekokoonpanossa olivat mukana soolokitaristi Daren ”Klank” Diolosa ja Scottin veli Dan ”Leveler” Albert. Yhtye kiinnitettiin R.E.X. Recordsille, ja se julkaisi heinäkuussa 1992 albumin Circle of Dust, jossa yhdisteltiin industrial metalia ja tanssimusiikkia. Albert äänitti albumin uudelleen vuonna 1995, koska ei ollut tyytyväinen äänituotantoon. Toinen albumi Brainchild oli huomattavasti debyyttiä raskaampi ja synkempi sekä otti poliittista kantaa.[62] Albumilla on runsaasti vaikutteita thrash metalista.[61] Kappaleesta ”Telltale Crime” kuvattiin musiikkivideo Tenneseen vankilassa, joka oli suljettu epäinhimillisten olosuhteiden vuoksi.[62] Osaa kappaleesta ”Deviate” käytettiin pitkän aikaa jo lopetetun MTV Sports -ohjelman tunnusmusiikkina.[61]
Albert vaikutti useissa muissa hankkeissa, kuten kristillisen industrial metalin superyhtyeessä Argyle Parkissa.[62] Lisäksi hän tuotti The Crucifiedin jäsenten sivuprojektin, Chatterboxin albumin Despite.[62] Levy-yhtiökiistan jälkeen Circle of Dustin kiertuekokoonpano hajosi.[62] Daren Diolosa alkoi levyttää nimellä Klank ja julkaisi albumit Still Suffering ja Numb, jonka kappale ”Blind” sai jonkin verran suosiota radiossa.[63] Dan Albert levytti nimellä Level. Kyllästyttyään levy-yhtiönsä politiikkaan ja saamaansa kritiikkiin, jonka mukaan sanoitukset eivät olleet tarpeeksi kristillisiä, Scott Albert jätti kristilliset piirit.[64] Vuonna 1998 Scott Albert vaihtoi tyylin darkwaven ja synthpopin yhdistelmään ja levytti Disengagen. Albert otti käyttöön taiteilijanimen Klayton ja perusti soolohankkeen Celldweller, jonka musiikkia on ollut monien elokuvien soundtrackeilla, tuoreimpana esimerkkinä Superman Returns ja Spider-Man 3.[62]
[muokkaa] Thrash metal -suuntaus (1986–)
Bloodgoodin ”Black Snakea” vuodelta 1986 pidettiin laajasti ensimmäisenä kristillisenä thrash metal -kappaleena. 1980-luvun puolivälissä aloittaneet yhtyeet The Crucified ja One Bad Pig yhdistivät metallimusiikkia punkrockiinsa, ja innoittivat myöhempiä kristillisiä thrash metal -yhtyeitä. The Crucified julkaisi albumin The Crucified vuonna 1989 ja The Pillars of Humanityn vuonna 1991. Greg Minier herätti huomiota kitaransoittotaidoillaan, minkä vuoksi häntä haastateltiin Guitar World -lehdessä.[65] One Bad Pig tunnettiin huumoristaan (yhtyeen maskotti oli punkkarilta näyttävä porsas) ja laulaja Carey ”Kosher” Womackin kähisevästä äänestä. Yhtyeen merkittävät albumit olivat Swine Flew (1990) ja I Scream Sunday (1991).[66]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Kristillisen thrash metalin neljä tärkeintä olivat yhdysvaltalaiset Tourniquet, Believer, Deliverance ja Vengeance Rising. Allmusicin mukaan Vengeance Risingin albumi Human Sacrifice (1988) ja sitä seurannut Once Dead (1990) "olivat suuria menestyksiä kristillisen musiikin maailmassa, ja ne tekivät Vengeance Risingistä yhden suuntauksen harvoista yhtyeistä, jotka ylittivät rajoja ei-kristillisiin musiikkipiireihin."[68] HM Magazine nimitti Human Sacrifice -esikoislevyä "radikaaleimmaksi koskaan julkaistuksi kristilliseksi albumiksi".[26] Deliverance julkaisi vuonna 1989 nimeään kantavan albumin Deliverance, joka sekin oli suosittu.[2] Yhtyeet saivat pian ihailijoita ympäri maailmaa. Samana vuonna julkaisi myös Pennsylvaniasta kotoisin oleva Believer ensimmäisen albuminsa Extraction from Mortality. Believer tuli tunnetuksi yhtyeeksi teknisestä thrash metalistaan, omaperäisestä tavastaan yhdistää taidemusiikin soittimia musiikkiinsa ja lukuisista esiintymisistään Bolt Throwerin kanssa. Metallimusiikkitoimittaja Michael Majalahden mukaan Believerin keulahahmo Kurt Bachman on "aikansa legenda".[45][69]
Tourniquet oli kristillisistä thrash metal -yhtyeistä suurin, ja siitä tuli teknisyytensä sekä kokeellisuutensa ansiosta yksi 1990-luvun kuuluisimmista ja suosituimmista thrash metal -yhtyeistä. Yhtyeen kolmea ensimmäistä albumia on nimitetty thrash metalin klassikoiksi.[70] Ensimmäinen albumi Stop the Bleeding (1990) oli vielä hyvin 1980-lukulaista thrash metalia falsettilauluineen ja speed metal -vaikutteineen. Tourniquetin omaperäinen tyyli toi sille nopeasti kannattajia ympäri maailmaa, ja aukoi uusia uria.[2] Yhtye sai pian levytyssopimuksen Metal Blade Recordsin kanssa. Toinen ja yhtyeen kenties suosituin albumi Psychosurgery (1991) edusti nykyaikaisempaa suuntaa kokeellisuutensa puolesta, sillä se sisälsi muutaman minuutin verran rap metaliakin. Pathogenic Ocular Dissonance (1993) taas oli yhtyeen raskain levytys. Eräässä Heaven's Metalin äänestyksessä se valittiin 1990-luvun suosikkialbumiksi. Vuonna 1990 Deliverance julkaisi albuminsa Weapons of Our Warfare, jonka nimikappaleesta kuvattu video oli 12 viikkoa MTV:n Headbanger's Ball -ohjelman videolistan Top 3:ssa. Vuonna 1999 eräässä juontamassaan ohjelmassa Metallican Lars Ulrich nimesi "Weapons of Our Warfare" -videon yhdeksi 10:stä suosikkimetallivideostaan.[71] Myös Believer tuli teknisellä thrash metalillaan sen verran suosituksi, että yhtye pääsi isolle Roadrunner Records -levy-yhtiölle, joka julkaisi 1990-luvun alussa Believerin kehutut albumit Sanity Obscure (1990) ja Dimensions (1993).[45] Nämä julkaisut merkitsivät laadullista käännekohtaa kristillisessä metallimusiikissa, nimittäin Allmusic on kirjoittanut Believerin Sanity Obscure -albumista:
»Ennen vuotta 1990 kristillinen metallimusiikki poikkesi harvoin perusriffeistä ja surkeista sanoituksista. Juuri tämän takia yhtyeet kuten Petra ja Sacred Warrior eivät koskaan lyöneet itseään läpi valtavirrassa. Vähien odotusten saattelemana Believer julkaisi tämän raskaan levyllisen sulaa metallia. Vaikka siitä ei koskaan tullut todella suosittua, monet valtavirran lehdet ylistivät albumia.»
(Allmusicin Bradley Torreano Believerin Sanity Obscure -albumista.[72])
Euroopassa kristillistä thrash metalia edustivat brittiläiset Seventh Angel ja Detritus. Seventh Angel oli aikanaan suosittu yhtye myös kotimaansa ulkopuolella. Vuoden 1990 The Torment toi progressiivisella thrash metal -ilmaisullaan paljon ihailijoita yhtyeelle. Ennen kaikkea Seventh Angel kuitenkin tuli tunnetuksi doom metal -vaikutteistaan albumilla Lament for the Weary (1992), jota on nimitetty thrash metalin mestariteokseksi.[73] Nämä albumit saivat valtavirran jakelua Music for Nations -yhtiön kautta.[74] Vaikka yhtye hajosi 1992, Seventh Angelia pidettiin pitkään yhtenä Englannin parhaimmista metalliyhtyeistä.[75] Detrituksen ensialbumi Perpetual Defiance (1990) on perinteistä thrash metalia.[76] Yhtye päätyi kuitenkin toisella, kriitikoiden ylistämällä albumillaan If But for One (1993) soittamaan power metalia.[77] Muita tunnettuja thrash metal -yhtyeitä olivat Betrayal ja Detritus. Kalifornilainen Betrayal soitti alkuaikoina synkeää thrash metalia, mutta yhtyeen myöhemmin muuttuessa Marcus L. Colonin omaksi hankkeeksi, tyyli vaihtui industrial-darkwaveen. Myöhemmistä yhtyeistä Temple of Blood on saanut kriitikoiden arvostusta.[78][79]
[muokkaa] 1990-luku
1990-luvulla nousussa olleet musiikkityylit, varsinkin grunge, alkoivat syrjäyttää metallimusiikkia ja ajoivat sen lähes vuosikymmenen ajaksi pois julkisuudesta. Tyylin kehittäjät alkoivat myös etsiä musiikillisia rajoja. Täten myös osa myöhemmistä kristillisistä metalliyhtyeistä alkoi soittaa extreme-musiikkia. Pian raskaampi death metal syrjäytti metalliharrastajien suosiossa thrash metalin, mutta sitä ennen kristilliset thrash metal -yhtyeet, joista neljä tärkeintä olivat Tourniquet, Believer, Deliverance ja Vengeance Rising, julkaisivat vielä suosituimmat albuminsa. Ajalle oli tyypillistä, että kristilliset yhtyeet suhtautuivat vakavasti siihen, miten kristinuskon vastaisia sanoituksia tekevät maalliset yhtyeet vaikuttivat yleisöönsä. Väkivalta, pahuus ja okkultismi olivat yhä suositumpia aiheita ei-kristillisten yhtyeiden sanoituksissa, mutta samaan aikaan kristillisten metalliyhtyeiden kappaleissa yleistyivät sanoitukset, joissa kehotettiin ryhtymään aatteelliseen sotaan pahuutta vastaan.[80] Valtavirta ei ollut enää kiinnostunut kristillisestä metallisuuntauksesta, ja metallimusiikin yleisö alkoi jakautua nurkkakuntiin, joissa väheksyttiin suosittuja suuntauksia, mukaan lukien kristillistä metallia.[81] Jatkuva painostus vaikutti merkittävästi siihen, miksi monet 1980-luvun kristilliset yhtyeet, kuten Saint, Bloodgood ja Leviticus hajosivat 1990-luvun alussa. Stryperinkin menestys laantui. Edes tyylimuutos pop metalista perinteiseen metalliin albumilla Against the Law ei nostanut yhtyeen suosiota, joten Stryper hajosi vuonna 1993.[82] Sen vuoksi Venomin, jota nimitetään black metalin esi-isäksi,[83] laulaja-basisti Cronos sanoi eräässä haastattelussa ivallisesti:
»Tämähän on sataprosenttista paholaisen musiikkia. Siksipä yhtyeet kuten Stryper eivät kestäneet vauhdissa kuin muutaman sekunnin, jonka jälkeen kukaan ei ollut enää heistä kiinnostunut.»
(Conrad "Cronos" Lant vuonna 2006[83])
Sen jälkeen, kun kristillisen metallimusiikin suosio valtavirrassa päättyi, tapahtui useita muutoksia: Heaven's Metal -lehden johdolla "white metal" jätettiin pois käytöstä englanninkielisissä maissa sekä Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Ne ottivat käyttöön "kristillisen metallin", ja "white metal" jäi käyttöön Etelä-Amerikassa ja lounaisessa Euroopassa, vaikka niissäkin monet yhtyeet alkoivat vastustaa termiä. Valtavirta unohti kristillisen metallimusiikin, ja vain harvat yhtyeet menestyivät. Kuitenkin esimerkiksi Tourniquet pysyi yhtenä 1990-luvun suosituimpana kristillisenä metalliyhtyeenä, koska se muutti tyyliään kaupallisemmaksi.[13][84]
1990-luvun kristillinen extreme metal hyötyi runsaasti suuren saksalaisen, ei-kristillisen Nuclear Blast Records -levy-yhtiön markkinoinnista ja äkkinäisestä kiinnostuksesta kristillistä metallia kohtaan. Norjalaislevymerkki Arctic Serenadesin perustaja Torodd Fuglesteg on väittänyt: "Nuclear Blastin omistaja oli harras kristitty, ja hän puski Nuclear Blastin kautta markkinoille kaikkea sitä uskonnollista agendaa. Nuclear Blast puski ulos Mortificationia ja Hordea hullun lailla kun muut yhtiöt puskivat ulos silkkaa saatanallista kamaa."[85]
[muokkaa] Death metal ja grindcore -suuntaukset (1990–)
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Vaikka Allmusic kirjoittaa, että "termi 'kristillinen death metal' kuulostaa naurettavimmalta ristiriidalta, joka musiikissa tunnetaan",.[87] jo death metalin syntyaikoina brasilialais-yhdysvaltalainen Opprobrium teki albumeilleen Serpent Temptation (1988) ja Beyond the Unknown (1990) kristillishenkisiä sanoituksia.[88] Rumpali Moyses M. Howard on sanonut: "Emme pidä yhtyettä kristillisenä, vaan yhtyeenä, jossa on kristittyjä. Sanoisin kuitenkin, että uskolla on tärkeä rooli tässä yhtyeessä."[89]
Australialaista Mortificationia[90] pidetään yleisesti kristillisen death metalin uranuurtajana. Ensimmäisen albumin Mortification jälkeen yhtye sai levytyssopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Mortificationin toista albumia Scrolls of the Megillothia (1992) pidetään yhtä rajoja rikkovana kristillisenä metallialbumina kuin Stryperin To Hell with the Deviliä.[2] Mortification on mahdollisesti sekä menestynein australialainen extreme metal -yhtye että maailman menestynein kristillinen extreme metal -yhtye.[91]
Toisella australialaisyhtyeellä Metanoialla oli myös oma paikallinen kannatuksensa.[92] Australiasta on myös kotoisin suosituin ja demotasoisia yhtyeitä lukuun ottamatta ainoa goregrind-tyyliä soittava kristillinen grindcore-yhtye Vomitorial Corpulence. Yhtyeen toinen albumi Skin Stripper (1998) herätti sen verran kiinnostusta extreme-musiikin piireissä, että saksalainen Morbid Records tarjoutui julkaisemaan sen laajemmille markkinoille. Vaikka Vomitorial Corpulencen sanoitusten kielikuvissa käytetään goregrind-tyylin väkivaltaista sanastoa, levy-yhtiö poisti kristillisyyteen viittaavat sanoitukset julkaisusta ja vaihtoi kansikuvan yhtyeelle ilmoittamatta.[93]
Yhdysvalloissa kristillisen death metalin johtavia yhtyeitä olivat Crimson Thorn, Living Sacrifice, Possession ja Embodyment[94]. Minneapolisista kotoisin oleva raakaa death metalia soittava Crimson Thorn ei Vomitorial Corpulencen tapaan säästynyt levy-yhtiöongelmilta: yhtyeen ensimmäinen albumi Unearthed (1996) joutui R.E.X. Recordsin konkurssin jalkoihin, kun taas vuoden 1998 albumi Dissection julkaistiin vain useiden pienten levy-yhtiöiden kautta, joiden voimavarat eivät riittäneet kattavaan jakeluun tai markkinointiin.[95] Arkansasista kotoisin olevan Living Sacrificen albumit Nonexistent (1992) ja Inhabit (1994) ovat death-grindia. Living Sacrifice ei tosin varsinaisesti ollut death metal -yhtye, vaan sen ensimmäinen studioalbumi Living Sacrifice (1991) oli puhdasta thrash metalia. Lisäksi laulaja Darren Johnsonin lähdettyä yhtyeestä Inhabitin jälkeen yhtyeen tyyli muuttui metalcoreksi. Yhtyeen tätä tyyliä edustavista albumeista oli suosituin Reborn (1997), jonka myötä musiikkilehdet alkoivat kutsua Living Sacrificea kristillisen metalcoren pioneereiksi.[96] Sen sijaan Kansasista kotoisin ollut Possession oli yksi 1990-luvun kohutuimmista death metal ja thrash metal -yhtyeistä. Yhtye käytti kieroa kuvastoa, esimerkiksi yhtyeen logossa oli sekä väärin päin käännetty risti että oikein päin oleva risti. Possession käsitteli sanoituksissaan paljon kauhua ja okkultismia, kuten albumilla Eternally Haunt (1995). Monille sanoitusten kristillinen näkökulma ei kuitenkaan tullut selväksi. Possession sai ihailijoita varsinkin laulusolistinsa ansiosta, joka kykeni vaihtamaan äänialaansa korkeasta falsettilaulusta matalaan murinaan.[97]
Skandinaavista death metalia johtivat kristillisissä piireissä norjalaiset Extol, Groms ja Schaliach sekä suomalaiset Deuteronomium ja Immortal Souls. All Music Guiden mukaan Extolin vuoden 1998 albumi Burial oli "raikas poikkeus genressä, jonka painopiste on saatanallisissa toimissa."[98] All Music Guide ylistää yhtyettä taitavasta soitosta ja poikkeuksellisen tarkasta, teknisestä kitaratyöskentelystä.[99] Teknistä death metalia edustavat sellaiset yhtyeet kuin Aletheian ja Sympathy.
[muokkaa] Vastaus black metal -suuntaukselle (1994–)
-
Pääartikkeli: unblack metal
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Australialaista Hordea pidetään yleisesti ensimmäisenä kristillisenä yhtyeenä, joka soitti black metal -musiikkityyliä. Aiemmin Beheadoth-nimellä toiminut yhden miehen yhtye julkaisi vuonna 1994 albumin Hellig Usvart.[2] Vastaavia yhtyeitä oli ollut aiemminkin, mutta Horde oli tyylin tunnetuin ja suosituin yhtye ja nousi suuremman yleisön tietoisuuteen Nuclear Blast Records -levy-yhtiön jakelemana. Horden ainoa jäsen Anonymous ei kutsunut musiikkiaan black metaliksi vaan holy unblack metaliksi, koska hänen mukaansa black metal on ideologinen musiikkityyli, joka ei voi olla kristillistä. Hellig Usvart herätti yleistä närkästystä black metal -harrastajien joukossa sanoituksillaan, jotka sisälsivät niin kutsuttuja ”antisaatanallisia” teemoja aina pentagrammien tuhoamisesta antikristuksen häviön julistamiseen.[100] Nuclear Blastia painostettiin lopettamaan Hellig Usvartin levitys, minkä se myös teki.[101] Horden keksimän tyylinimityksen myötä jotkut ovat ajaneet eteenpäin ”unblack metal” -termin käyttöä nimitykseksi black metalin kristilliselle rinnakkaismuodolle. Termistä kuitenkin kiistellään yleisesti.
Jotkut pitävät Horden sijasta ensimmäisenä vastaavana yhtyeenä norjalaista, 1990 perustettua Antestoria, joka julkaisi vuonna 1994 albumin nimeltä Martyrium, vaikka yhtyettä ei varsinaisesti laskettu black metaliksi, sillä se soitti tuolloin vielä death- ja doom metalia. Yhtye nimitti tätä tyyliä "sorrow metaliksi". Oslossa aiemmin nimellä Crush Evil vaikuttanut, alkuaan death metalia soittanut yhtye aiheutti kohua paikallisessa black metal -harrastajajoukossa: Mayhem-yhtyeen Euronymous oli ennen kuolemaansa aikonut estää Crush Evilin toiminnan, mikä ei kuitenkaan toteutunut.[102]
Antestorin lisäksi merkittävä oli myös ruotsalainen Admonish, joka soitti alusta alkaen black metal -tyyliä. Yhtye perustettiin 1994, ja se tuli tunnetuksi vuonna 1996 kotisivujensa kautta käytettyään itsestään yhtenä ensimmäisistä nimitystä ”kristillinen black metal -yhtye”.[103] Tämä herätti närkästystä, ja eräs black metal -harrastaja perusti Admonishin vastaisen kotisivun. Vaikka Admonishia pidetään yhtenä varhaisista kristillisistä black metalia soittaneista yhtyeistä – ja ehdottomasti Ruotsin ensimmäisenä black metalia soittaneena kristillisenä yhtyeenä – se ei julkaissut edes demoa ennen vuotta 2005. Siitä huolimatta Admonish mainittiin 1990-luvulla Metal Hammer -lehden eräässä black metal -erikoisjulkaisussa ”yhtenä johtavista kristillisistä black metal -yhtyeistä”.[103]
Horden "antisaatanalliset" aiheet hallitsivat kristillistä black metalia vuosia.[104] 1990-luvun lopulla Antestor, Vaakevandring ja Crimson Moonlight asettivat sanoituksille uuden suunnan: antisaatanalliset aiheet korvattiin filosofisilla ja henkilökohtaisilla aiheilla.[105] Näiden yhtyeiden lisäksi modernia kristillistä black metalia johtivat ruotsalainen Sanctifica, norjalaiset Lengsel ja Drottnar sekä indonesialainen Kekal. Vuonna 1998 Antestor pääsi brittiläiselle Cacophonous Records -levy-yhtiölle, joka oli nostanut kuuluisuuteen sellaisia yhtyeitä kuin Dimmu Borgir ja Cradle of Filth. Antestorin julkaisu tällä yhtiöllä, The Return of the Black Death, osoittautui vaikutusvaltaiseksi kristilliselle black metalille. Antestor on Horden lisäksi ainoa black metalin kaltaista tyyliä soittanut kristillinen yhtye, jolla on ollut levytyssopimus ei-uskonnollisen levy-yhtiön kanssa.[106]
Vaikka unblack-piirit eivät ole osa black metal -piirejä, molempien suuntausten muusikot ovat tehneet yhteistyötä: Dimmu Borgirin kosketinsoittaja Stian Aarstad tuotti Vaakevandringin nimi-ep:n Vaakevandring vuonna 1999,[107] ja Mayhemin Jan Axel Blomberg (Hellhammer) soitti rumpuja Antestorin The Forsaken -albumilla vuonna 2005.[108] 2000-luvulla yhtyeet Admonish ja Frosthardr ovat saaneet huomiota tiedotusvälineissä: Admonishin identtiset kaksoset Emil (kitara) ja Jonas (basso) Karlsson esiintyivät 6. lokakuuta 2006 MTV Europen ohjelmassa Pimp My Ride International.[109] Ohjelmassa heidän autostaan muokattiin varsin omalaatuinen ja soitettiin heidän musiikkiaan. Samalla kaksoset mainostivat yhtyettään.[110] Frosthardr sen sijaan oli mukana vuoden 2007 dokumenttiohjelmassa Murder Music – Black Metal. Yhtyettä haastateltiin minuutin verran, ja jäsenet toivat kristillisen näkökulman asiaan.[111]
Toimeliaimmat unblack metal -piirit ovat Skandinaviassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Yhdysvalloissa johtavia yhtyeitä ovat muiden muassa Frost Like Ashes. Etelä-Amerikassa nimekkäisiin esittäjiin kuuluu esimerkiksi Sorrowstorm. Etelä-Amerikan unblack metal -piirit tunnetaan poikkeuksellisen kumouksellisista ja erittäin antisaatanallisista sanoituksistaan.[112]
[muokkaa] Power metal ja muutos alueellisissa piireissä
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
1990-luvun puolivälissä Yhdysvaltojen raskaan musiikin alan siirtyessä lähinnä alternative metaliin, hardcoreen ja metalcoreen, Keski- ja Pohjois-Euroopasta tuli nykypäivän metallin painopistealue.[113] Niin kävi myös kristilliselle metallille: muun muassa saksalainen Seventh Avenue, joka soitti speed- ja power metalia,[114] ja ruotsalainen neoklassista metallia soittava Narnia[115] tekivät kristillistä metallia tunnetuksi. Vuonna 1989 perustettu Seventh Avenue julkaisi merkittävän albuminsa Rainbowland vuonna 1995, ja sen jälkeen kirjoitti levytyssopimuksen Treasure Hunt Recordsin kanssa. Seventh Avenuen ensimmäinen julkaisu tällä yhtiöllä, Tales of Tales (1996), meni sijalle 18 Japanin metallimusiikin listoilla. Vuoden 1998 albumi Southgate (1998) lisensoitiin Megahard Recordsille, joka julkaisi albumin Brasiliassa. Siellä yhtye teki myöhemmin useita kiertueita. Myöhemmin Seventh Avenue on julkaissut kaksi albumia Massacre Recordsilla: Between the Worlds (2003) ja Eternals (2004). Ahkeran uransa vuoksi yhtyettä nimitetään joissain yhteyksissä ”klassisen metallin mestariksi”.[114]
Myöhemmin 1990-luvulla Narnia alkoi vaikuttaa merkittävästi kristillisen power metalin historiaan. Aiemmin Christian Liljegren lauloi melodista metallia soittavassa Modest Attractionissa, joka julkaisi albumit The Truth in Your Face ja Divine Luxury ennen kuin Liljegren alkoi tehdä yhteistyötä Carl Johan Grimmarkin kanssa, ja perustivat Narnian vuonna 1996. Vuonna 1998 Narnia äänitti ensimmäisen albuminsa Awakening, jonka Nuclear Blast Records julkaisi Euroopan ja Pony Canyon Records Japanin markkinoille. Grimmark tuli Narnian suosion myötä tunnetuksi taitavana kitaristina. Merkittäviä eurooppalaisyhtyeitä ovat lisäksi muiden muassa saksalaiset Chrystyne ja Lightmare sekä ruotsalaiset XT, Harmony ja Heartcry. Yhdysvalloissa muutos näkyi Heaven's Metal -fanzinen kohdalla: vuonna 1995 lehti sai uuden nimen HM: The Hard Music Magazine fanzine-luokituksen jäädessä pois. Artikkelit keskittyivät enemmän valtavirran rockmusiikkiin ja käsittelivät vähemmän hardcore punk- ja metalliyhtyeitä.
Progressiivisen metallin osalta brittiläistä Balance of Poweria on pidetty merkittävänä kristillisenä yhtyeenä. Balance of Power perustettiin vuonna 1995. Yhtye julkaisi ensimmäisena albuminsa When the World Falls Down vuonna 1996, jonka japanilainen yhtiö Pony Canyon Records julkaisi, ja albumi sai pian merkittävää radiosoittoa Japanin radiokanavilla. Yhdysvaltalaisen Lance Kingin liityttyä uudeksi laulajaksi yhtye julkaisi albumin Book of Secrets vuonna 1998. Vuoden 1999 albumin Ten More Tales... yhtye julkaisi Massacre Recordsilla. Myöhemmillä julkaisuilla Balance of Powerin kristillisyys hieman hämärtyi, kun sanoittaja Tony Ritchie alkoi kirjoittaa kuvaannollisempia sanoituksia. Jotkut yhtyeen vanhat ihailijat arvostelivat Balance of Poweria tästä.[116] Yhdysvaltalaisista yhtyeistä Magnitude Nine ja Jacobs Dream ovat olleet erityisen suosittuja kristillisissä piireissä. Magnitude Nine on julkaissut albumit Chaos to Control (1998), Reality in Focus (2001) ja Decoding the Soul (2004). Power metalia ja progressiivista metallia soittava Jacobs Dream perustettiin vuonna 1997. Yhtyeestä tuli melko suosittu, ja sai pian levytyssopimuksen Metal Blade Recordsin kanssa. Jacobs Dream on julkaissut albumit Jacobs Dream (2000), Theater of War (2001) ja Drama of the Ages (2005). Etelä-Amerikassa Eterna ja Dracma ovat johtavia kristillisiä power metal- ja progressiivisia metalliyhtyeitä. Tuoreemmista yhtyeistä Theocracy ja Divinefire ovat saaneet kriitikoiden arvostusta.
[muokkaa] Doom metal- ja goottimetallisuuntaus
Jos Trouble laskettaisiin kristilliseksi ryhmäksi, se olisi ensimmäinen kristillinen doom metal -yhtye. Avoimesti kristillisistä yhtyeistä varhaisimpia on kuitenkin vuonna 1987 perustettu ruotsalainen Veni Domine. Yhtye tuli tunnetuksi musiikistaan, jossa progressiivinen metalli ja korkea, mahtipontinen laulu yhdistyivät hitaaseen ja sinfoniseen doom metaliin. Veni Dominen kaksi ensimmäistä studioalbumia, Fall Babylon Fall ja Material Sanctuary, saivat lehdistössä kiitosta, ja varsinkin Fall Babylon Fall -albumia pidetään progressiivisen doom metalin merkkiteoksena.[117] Veni Domine tunnettiin apokalyptisena yhtyeenä, jonka sanoituksissa käsitellään Ilmestyskirjan aiheita. Myöhemmin yhtye vähensi sinfonisia vaikutteita, ja mahtipontinen musiikki muuttui tunnelmaltaan rauhallisemmaksi.[118]
"The Unnatural Conception in Two Parts: The Birth and Massacre of the Innocents"
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Siinä missä Veni Domine toimi usean tyylilajin välimaastossa – sitä on luokiteltu power metaliksikin – puhtaammin doom metalia edustivat yhtyeet Paramaecium ja Ashen Mortality. Ne ovat kaksi tunnetuinta kristillistä doom metal -yhtyettä.[119] Australialainen, vuonna 1991 Andrew Tompkinsin luotsaama Paramaecium otti tavakseen yhdistää esimerkiksi huilua ja viulua death ja doom metal -tyyliin. Yhtyeen merkittävin julkaisu on sen ensimmäinen albumi Exhumed of the Earth (1993), joka monen mielestä on myös kristillisen metallin merkittävimpiä albumeita. Yhtye sai runsaasti arvostusta doom metal -piireissä, jopa niin, että Paramaeciumista tuli yksi tyylilajin huippunimistä.[120] Paramaeciumilla oli yhteyksiä kitaristi Ian Arkleyyn, joka johti brittiläistä Ashen Mortalitya Seventh Angelin hajottua vuonna 1993. Toisin kuin Paramaecium, Ashen Mortality edusti death ja doom metalin goottilaista puolta, ja vaikutteita se sai niin keskiajan musiikista kuin goottimusiikistakin, esimerkkinä Dead Can Dance. Ashen Mortality esiintyi kotimaansa lisäksi paljon varsinkinkin Alankomaissa ja Saksassa. Se tunnettiin keskivertoa parempana doom metal -yhtyeenä.[120] Sen ensimmäistä albumia Sleepless Remorse (1996) arvosteltiin vielä kehnosta tuotannosta, mutta toinen albumi Your Caress (1998) keräsi lehdistössä jo myönteisiä arvioita.[121]
Kristillisen goottimetallin uranuurtajiin kuuluu vuonna 1989 perustettu kalifornialainen Saviour Machine, jonka musiikissa yhdistyi rock-ooppera-aineksia neoklassiseen hard rock- ja metallikitarointiin. Mahtipontinen ja dramaattinen tyyli vetosi varsinkin saksalaiseen yleisöön, kun taas Yhdysvaltojen kristilliset piirit olivat hämillään Saviour Machinen ilmaisusta. Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Saviour Machine I (1993) nimittäin kiellettiin Yhdysvaltojen kristillisissä kirjakaupoissa, koska kappaleen ”Legion” eräs säe oli liikaa joillekin kristityille.[122] Saviour Machinen johtohahmosta, oopperamaisesti laulavasta Eric Claytonista, kehkeytyi vaikuttava hahmo kristillisissä goottipiireissä. Hän esimerkiksi tuotti Wedding Party -yhtyeen albumin Anthems (1998), jossa oli niin Dead Can Dance -vaikutteita kuin metallityylin kitaroitakin. Myöhemmin Wedding Party hajosi, mutta osa jäsenistä perusti samankaltaisen yhtyeen nimellä I-Dragon-I, jonka tyylissä on enemmän aineksia industrialista.
Saviour Machinen ja Wedding Partyn lisäksi 1990-luvulla vaikutti kolme merkittävää kristillistä goottimetalliryhmää: Undish, Necromance ja Kohllapse. Puolalainen Undish aloitti 1990-luvun alussa ja soitti death- ja thrash metalia nimellä Graviora Manent, mutta vaihtoi aggression vuoden 1995 tietämillä esteettisesti synkempiin säveliin. Musiikissaan se käytti tunnistettavia särökitaroita ja alakuloisia kosketinsoitinkuvioita ja käytti niin melankolista mieslaulua kuin eteeristä naislauluakin. Muutettuaan nimensä 1997 yhtye äänitti esikoisalbumin Acta Est Fabula, jonka julkaisi saksalainen Massacre Records. Albumia seurasi Euroopan kiertue ja vuonna 1999 toinen albumi Letters from the Earth.[123] Undishin tavoin sekä mies- että naislaulajaa käytti myös saksalainen 1989 perustettu Necromance, mutta mieslaulu oli kuitenkin karheampaa ja ärjyvämpää. Samalla tavoin yhtye käytti sinfonista syntetisaattorin soittoa albumilla White Gothic (1997). Toisella albumillaan Wiederkehr der Schmerzen (1999) ja kolmannella julkaisullaan Tribulation Force (2001) Necromance käytti ilmaisussaan enemmän industrial-tyyliä. Nämä kaksi albumia saivat myönteisiä arvioita lehdiltä kuten Rock Hard ja Metal Heart.[124] Myös konemusiikkivivahteita käyttänyt australialaisperäinen Kohllapse sai jonkin verran suosiota maallisissakin piireissä. Sen tyylissä näkyy doom metalia, darkwavea ja sävyjä death- ja black metalista. Albumi Kohllapse (1996) oli HM magazinen numeron 64 kohokohdaksi valitsema julkaisu. [125] Vieläkin suositumpi oli vuonna 1999 ilmestynyt albumi Distant Mind Alternative, joka oli progressiivisempi kuin ensimmäinen albumi.
[muokkaa] Eurooppalaiset musiikkitapahtumat (1999–)
Ruotsin Tukholmassa järjestettiin vuonna 1999 ensimmäinen Bobfest, joka oli pitkään ainoa isompi vuosittainen kristillinen metallifestivaali Pohjoismaissa. Tapahtuma nimettiin Sanctuary Internationalin pastori Bob Beemanin mukaan, joka myös toimi puhujana tapahtumassa seitsemän vuoden ajan ennen kuin järjestäminen lopetettiin 2005. Bobfestillä esiintyi useita tunnettuja yhtyeitä kuten Extol, Crimson Moonlight, Narnia, Tourniquet, Leviticus, Immortal Souls, Seventh Avenue, Pantokrator, Kekal ja Veni Domine. Bobfestin innostamana alettiin järjestää enemmän vastaavia tapahtumia. Norjassa levykauppa Nordic Missionin pitäjä aloitti vuonna 2002 Nordic Fest -tapahtuman järjestämisen. Sveitsissä sen sijaan aloitti vuosittainen, Euroopan suurin kristillinen metallifestivaali Elements of Rock, jossa on esiintynyt runsaasti alan merkittäviä nimiä.[2]
[muokkaa] 2000-luku
[muokkaa] Paluu valtavirran kynnykselle
Suuntauksen elpyminen alkoi 2000-luvulla, kun viestimet alkoivat jälleen osoittaa kiinnostusta kristillistä metallia kohtaan, ja jotkut yhtyeet ovat saavuttaneet valtavirran menestystä. Nykyisin kristillisiä artisteja on lähes jokaisessa metallimusiikin alalajissa. Norjalainen Extol on saanut suosiota kristillisissä ja ei-kristillisissä piireissä: yhtye on tehnyt kiertueita muiden muassa Mastodonin, Opethin ja God Forbidin kanssa. Albumi The Blueprint Dives sai Norjassa Spellemannsprisen-ehdokkuuden parhaasta metallialbumista 2005, ja Dagbladet-lehden lukijat äänestivät Blueprintin 5. parhaan metallialbumin joukkoon.[127][128] Theocracy, Narnia, Rob Rock, Jacobs Dream ja Divinefire ovat näkyvimpiä kristillisiä power metal -yhtyeitä. Rob Rock saavutti alun perin suosiota kitaravirtuoosi Chris Impellitterin yhtyeessä Impellitteri 1980–1990-luvuilla mutta on nyt maineikas soolurallaan. Muita merkittäviä yhtyeitä ovat Majestic Vanguard, Soul Embraced, Ultimatum, Becoming the Archetype, Temple of Blood, Aletheian ja Harmony.
Nykyinen kristillinen metallisuuntauksen mittasuhteet ovat aivan toisenlaiset kuin 1980-luvulla sen varsinaisesti noustessa esille. Yhtyeitä on karkeasti arvioiden satoja, ja ne ovat verkostoituneet ympäri maailmaa.[129] Tyylin näennäisestä marginaalisuudesta huolimatta osa menestyy erinomaisesti. 2000-luvun metallimusiikin suosion paluusta innostuneina ovat myös monet 1980-luvulla vaikuttaneet mutta 1990-luvun alussa hajonneet yhtyeet, kuten Stryper ja Saint, tehneet paluun. Lisäksi Doug Van Pelt toi lokakuussa 2004 Heaven's Metalin takaisin omana fanzinenaan. Internetillä on ollut merkittävä osa kristillisen metallin kuten muunkin metallimusiikin nykyisessä elpymisessä. Monet internetsivustot ovat keskittyneet keskusteluun kristillisten metallipiirien musiikista, tapahtumista ja yhtyeistä.
Tietyt kristilliset yhtyeet on hyväksytty myös suuren yleisön piirissä, ja niiden albumeita on myyty miljoonia niin kristityille kuin ei-kristityille ihailijoille. Alternative metal -ryhmä P.O.D. saattaa olla Stryperin jälkeen kaupallisesti menestynein kristillinen metalliyhtye: se on saanut 6 Grammy-ehdokkuutta, ja Satellite-albumin menestys toi sille multi-platina-arvon.[130] Metalcoren suosio on erityisesti sellaisten kristillisten yhtyeiden kuin crossover-menestyjät Zao, Demon Hunter, Norma Jean, Underoath ja As I Lay Dying ansiota. Vuonna 2006 AOL Music nimesi Demon Hunterin yhdeksi "10:stä artistista joita täytyy seurata".[131] Elokuussa 2007 As I Lay Dying -yhtyeen albumi An Ocean Between Us saavutti Billboard 200 -listalla sijan 8. Kanadan listoilla albumi oli avausviikolla sijalla 19, Englannissa sijalla 117 ja Japanissa 154.[132] Single "Nothing Left" sai Grammy-ehdokkuuden "Best Metal Performance" -luokassa.[133] Syyskuussa 2008 Underoathin albumi Lost in the Sound of Separation saavutti ilmestymisviikolla sijan 8 Billboard 200 -listalla myytyään yli 56 000 kappaletta.[134]
Kristillinen metalli on käsitteenä noussut näkyvästi esille musiikkipiireissä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen metallilehti Revolver Magazine nimitti kristillisen metallin ”vuoden ilmiöksi” helmikuun 2007 numerossaan, jonka teemana oli katsaus vuoteen 2006.[10] Etusivun artikkelissaan päätoimittaja Tom Beaujour haastatteli laulajia eri yhtyeistä, kuten As I Lay Dying (Tim Lambesis), Demon Hunter (Ryan Clark), Norma Jean (Cory Brandan) ja Underoath (Spencer Chamberlain). Lehti nimitti näitä yhtyeitä ”The Holy Allianceksi”. Lehdessä mainittiin myös levy-yhtiö Tooth and Nail Records sekä yhtyeet P.O.D., Zao, War of Ages, Still Remains ja He is Legend.[135]
[muokkaa] Kristillinen metalli Suomessa
[muokkaa] Varhaiset edeltäjät (1987–)
Kristillistä metallia alettiin soittaa Suomessa vasta 1980-luvun lopulla eli selvästi myöhemmin kuin muualla. Tamperelaista 1987 perustettua Terapiaa pidetään yhtenä merkittävimmistä alkuaikojen suomalaisista kristillisistä metalliyhtyeistä. Vaikka yhtyeen vaikutus myöhempiin yhtyeisiin on ollut kiistaton, ei Terapia monien mielestä kuitenkaan koskaan ollut varsinaisesti metalliyhtye vaan raskasta rockia soittava yhtye, jonka musiikissa oli vain vaikutteita metallimusiikista, kuten sen ensimmäisellä albumilla Tule & kazo (1993).[136] Terapian alkuaikojen musiikki on sekoitus funkia, groovea ja metallia, se nimittäin otti vaikutteita niin Metallicalta kuin Living Colourilta ja Fishbonelta.[136] Terapian raskaimpia kappaleita ovat ”Ei kiinnosta elää” ja ”On se ihmeellistä”.[136] Yhtyeen linja keveni myöhemmin entisestään, kun se julkaisi albumit Täällä taas (1994), Uusi levy (1995) ja Kovia ääniä ja vaikeita sanoja (1997). Vuonna 1998 julkaistu albumi Joona muistutti jo CMX-tyylistä rockia.[136] Albumin K23 (2001) ja yhtyeen viimeisen albumin Hoosianna (2003) myötä linja muuttui raskaammaksi. Yhtye lopetti uransa vuonna 2005. Osa Terapian jäsenistä jatkoi tosin tämän jälkeen vielä uudessa bändissä, Terassa. Toinen, Ikaalisista kotoisin oleva, 1987 perustettu The Rain -yhtye kuuluu lajin varhaisiin edustajiin. The Rainin varsinainen kokoonpano muodostui vuonna 1996. Yhtyeen musiikki on kautta linjan pysynyt voimakkaasti kosketinsoitinpainotteisen, 1980-luvun Bon Jovi -tyyppisen ”pehmohevin” tai hard rockin linjoilla. The Rain tuli suosituksi albumiensa Kiitos ja anteeksi (1999), Tie 316 (2002) ja Ellipsis (2005) myötä.[137] Terapia ja The Rain ovat esiintyneet vuosia runsaasti eri tapahtumissa, tosin eivät juuri maallisissa, jopa pääesiintyjinä, minkä vuoksi ne saivat pian gospel-leiman.
[muokkaa] Varsinaiset metalliyhtyeet (1990–)
1990-luvun alussa Suomessa vaikutti joukko kristillisiä extreme metal -yhtyeitä, joista suurin osa jäi demotasoisiksi. Suomen ensimmäinen kristillinen extreme metal -yhtye oli tiettävästi kokkolalainen 1990 perustettu DBM (Destroyer of Black Metal) perustajinaan suomenruotsalaiset Timo Juvonen ja Tommy Rannanpää.[138] Yhtyeen demo Death of a Soul (1990) tavoitti laukaalaiset Manu ja Jarno Lehtisen, jotka pian liittyivät DBM:ään. Yhtyeessä ehti vaikuttaa kokkolalainen Aki Särkioja sen aikaa, kun DBM muutti nimekseen Cathacomb ja julkaisi muutaman demon ennen lopettamistaan.[138] Joulukuussa 1991 Aki Särkioja perusti death metal -yhtye Immortal Soulsin veljensä Esa Särkiojan kanssa. Toinen samana vuonna aloittanut, J. Zarénin luotsaama death ja thrash metal -yhtye Sanctify ehti julkaista demot Reality 1993 ja Song of the Saved 1994.[138] Yhtye oli tehnyt riittävästi kappaleita usealle täyspitkälle albumille, mutta viime hetkillä kaatuneiden levytyssopimusten vuoksi ne jäivät äänittämättä.[138] Sanctify hajosi myöhemmin.
Manu Lehtinen oli vuodesta 1991 asti suunnitellut Deuteronomium-nimisen yhtyeen perustamista, ja hänellä oli jo logokin sille valmiina.[138] Death metal -yhtye Deuteronomium perustettiin vuonna 1993 ja julkaisi samana vuonna demon Paths of Righteousness. Sen ja Sanctifyn Reality-demon katsotaan aloittaneen Suomen kristilliset metallimusiikkipiirit.[139] Uranuurtajan osa toi myös Deuteronomiumille hankalan aseman: metallipiireissä yhtyettä katsottiin alaspäin, ja kotiseurakuntansa tiloissa harjoitellessaan Deuteronomium sai tietää, että seurakunnassa rukoiltiin, jotta jäsenet "tulisivat oikeasti uskoon ja lopettaisivat meluisan musiikkinsa soiton."[139] Vuoden tauon jälkeen yhtye kuitenkin jatkoi ja äänitti toisen demon nimeltä Crosshope, jota seurasi omakustanne-ep Tribal Eagle vuonna 1997. Tribal Eaglesta tuli hyvin suosittu, ja sille on toisinaan annettu kunnia ensimmäisenä suomalaisena kristillisenä metalli-cd:nä.[138] Basisti Manu Lehtinen perusti kitaristi-solisti Miika Partalan kanssa maaliskuussa 1998 Little Rose Productions ky:n tarkoituksenaan edistää ja monipuolistaa Suomen kristillisen musiikin kulttuuria. Yritys toimi albumien maahantuojana ja myi niitä. Little Rose oli osaksi myös levy-yhtiö, ja se julkaisi Deuteronomiumin merkittävän debyyttialbumin Street Corner Queen (1998). Albumin tunnetuin kappale on helvetin kauhuista kertova black metal -tyylinen ”Spell of Hell”.[2] Little Rose julkaisi myös Immortal Soulsin ep:n Divine Wintertime – yhteis-cd:nä turkulaisen dark metal -yhtye Mordecain ep:n Through the Woods, Towards the Dawn kanssa – The Cleansing ep:n ja esikoisen Under the Northern Sky. Little Rosen kokoelma-cd:t From Kaamos to Midnight Sun (1998) ja The Metal Rose Collection (2001) ovat merkittäviä osia kotimaisen kristillisen metallin historiaa.[2] Kun Deuteronomium vuonna 2001 hajosi, Manu Lehtinen lopetti Little Rose Productionsin ja myi yhtiön levykauppatoiminnan Lasse Niskalalle ja Päivi Niemelle. He perustivat Maanalaisen Levykaupan, Suomen tunnetuimman kristilliseen musiikin maahantuojayrityksen.
Muita 1990-luvulla toimineita ja sittemmin hajonneita yhtyeitä ovat olleet esimerkiksi Alttari, Manifestium, Tinnitus, Worship Factory, Alpha Omega, Anchor, Lost Loved One, Hallowed, The Children of Light, Cruciferae, Blind in Faith, Demetrius ja Dei Gloriam.[138]
[muokkaa] Tyylisuunnan ilmiöitä (1996–)
1990-luvun lopulla Suomessa alettiin toimittaa kahta alaan erikoistunutta fanzinea, Ristillinen Rock & Heavy Metal -lehteä ja The Christian Underground Zineä (lyhyesti TCU-zine).[140] Ristillinen-lehdestä vastasivat aluksi muiden muassa Mazi Borgmasters ja Ilé Pekkarinen. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1996 ja oli ulkonäöltään hyvin underground-henkinen mustavalkoisine kuvituksineen. Lehti keskittyi aluksi gootti- ja extreme metalliin, ja haastateltuihin kuuluivat Saviour Machinen, Deuteronomiumin ja Gromsin kaltaiset yhtyeet. Ristillinen oli muutaman vuoden tauolla, kunnes alkoi ilmestyä jälleen vuonna 2002. Alkuperäisen päätoimittajan Mazi Borgmastersin lisäksi lehden jutuista vastaa reportteriksi kiinnitetty Riqu Ruisku. Lehden ulkonäkö muuttui glam rock -henkisemmäksi ja haastateltavat yhtyeet ja muusikot vaihtelivat vähemmän raskaasta rockista extreme metaliin. Lehti päätyi linjaltaan viime vuosina käsittelemään metallimusiikkia yleisesti kristityn näkökulmasta, mutta haastateltaviin kuului sekä maallisia että kristillisiä artisteja.[141]
Vuodesta 2001 Nokialla alettiin järjestää alan musiikkitapahtumaa, Immortal Metal Festiä. Tapahtumaa vietettiin vuoteen 2006 saakka Nokian seurakuntatalolla, ja esiintyjiä olivat muiden muassa Immortal Souls, Bleakwail, Oratorio ja Crimson Moonlight. Yleisöä oli vuosia noin kolmesataa henkeä, kunnes tapahtuma siirtyi Nokian palloiluhallin tiloihin ja osallistujamäärä kasvoi yli viiden sadan.[142] Kristilliset metalliyhtyeet esiintyvät myös muissa hengellisissä musiikkitapahtumissa muitten musiikkityylien edustajien ohella. Kristilliset yhtyeet eivät olleet osattomia maallisissa piireissäkään: Immortal Souls esiintyi Tuska Open Air Metal Festivalissa 2003,[143] ja Deuteronomium on lämmitellyt Sentencedia 1998.[138]
Ensimmäistä kertaa Tuska-festivaalin ja sittemmin muidenkin tapahtumien yhteydessä on järjestetty Metallimessut. Ensimmäisessä metallimessussa esilaulajana toiminut, Kilpi-yhtyeestään tunnettu Taage Laiho laulaa myös turkulaisyhtye Hevinkeliumissa, johon on suomalaisissa tiedotusvälineissä viitattu huomattavasti useammin kuin varsinaisiin kristillisiin metalliyhtyeisiin, kun on kyse metallimusiikin kristillisemmistä edustajista. Hevinkeliumilla, joka on tullut tunnetuksi hard rockiksi ja metalliksi sovittamistaan virsistä, on parodinen maine: esimerkiksi Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 22. kesäkuuta 2007 toimittaja Jarkko Jokelainen kirjoitti ”metallimusiikin kuolemaa” käsittelevässä lehtijutussa, että ”Hevinkelium kuulosti vielä lähinnä vitsiltä verrattuna Helsingin seurakuntayhtymän lanseeraamiin metallimessuihin”.[144] Hevinkeliumin albumi Varrella virren (1998) saattaa olla huomattavasti tunnetumpi kuin monet kristilliset metallialbumit suomalaisissa musiikkipiireissä. Yhtye ei tiettävästi tehnyt virsisovituksia pilkkaavassa mielessä, vaikka jäsenten promootiokuvat ovatkin asenteeltaan parodisia.[145]
2000-luvulla kristillistä metallia on myyty näkyvästi Suomessa: Forssalaisen HB-yhtyeen albumi Enne oli 2006 yhteensä neljä viikkoa Suomen virallisella listalla ja oli parhaimillaan sijalla 27, ja vuonna 2007 Frozen Inside oli avausviikollaan sijalla 15 ja sijalle 25 toisella viikolla.[146].[147] Deuteronomiumin paluualbumi From the Midst of the Battle meni 2008 julkaisuviikolla 34 sijalle 11 ja seuraavalla viikolla sijalle 16.[148] Muita sijoituksia ovat saaneet esimerkiksi Sotahuuto albumillaan Ihmisen jälki (2007 viikolla 34 sijalla 35[149]), Oratorio albumillaan Redemption (2006 viikolla 47 sijalla 36[150]) ja The Rain albumillaan Yhtä kuin voitto (2008 julkaisuviikolla 36 sijalla 2 ja toisella viikolla sijalla 17[151]). Kriitikoiden musiikillista arvostusta ovat saaneet melodinen death metal -yhtye Renascent,[152] Sotahuuto (molemmat albumit ilmestyessään Imperiumi.netin viikon levyinä[153]), dark ja extreme metal -yhtye Parakletos,[154] thrash metal -yhtye Luotettava todistus sekä gootti ja dark metal -yhtye Bleakwail[155].
Ainoastaan Suomessa jotkut kristillisen musiikin harrastajat käyttävät kristillisestä metallista sanaa gospel; harva artisti käyttää sitä itse, poikkeuksena useimmiten taustaltaan herätyskristilliset yhtyeet kuten HB, sillä termi tarkoittaa varsinaisesti afroamerikkalaista ylistysmusiikkia eli negro-spirituaalia eikä yleisesti kristillistä musiikkia.[156]
[muokkaa] Kristillinen metallialakulttuuri
Monet kristityn metallimusiikin harrastajat ovat kääntyneet kristinuskoon oltuaan jo ennestään mukana metallialakulttuurissa. Tämän vuoksi moshaaminen ja mosh pitit eivät ole harvinaisuuksia kristillisissä metallikonserteissa. Kuitenkin moshaaminen ja muut metallimusiikin alakulttuuriin liittyvät seikat, kuten tatuoinnit, mustat vaatteet sekä erilaiset merkit jakavat mielipiteitä kristittyjen parissa.[12] Jotkut kristityt karsastavat niin kutsutun pirunsarvimerkin tekemistä, koska katsovat sen olevan paholaisen merkki ja näin liittyvän saatananpalvontaan. Toiset taas pitävät elettä eräänlaisena metallikansan tervehdyksenä eivätkä siten koe sitä pahana. Eleestä on kristittyjen keskuudessa olemassa omintakeisia variaatioita, kuten pelkän etusormen tai vain nyrkin heiluttamista musiikin tahdissa. Kristilliset yhtyeet konsertoivat mielellään maallisissa tapahtumissa, sillä ne toivovat herättävänsä yleisössä ajatuksia hengellisistä asioista.[12] Kristillisissä metallikonserteissa jotkut yhtyeen jäsenet – kulttuurista, yksilöistä ja tapahtumasta riippuen – saattavat kertoa yleisölle lyhyesti uskoon tulemisestaan tai jostain hengellisestä kokemuksestaan.
[muokkaa] Kristillisyys maallisessa metallissa
Muutamat metallimusiikin valtavirran yhtyeet eivät pidä itseään ”kristillisinä yhtyeinä” mutta tuovat kuitenkin sanoituksissaan esiin Jumalaa myönteisessä merkityksessä. Joidenkin yhtyeiden, kuten Virgin Blackin[157] ja Klankin,[158] kristityt jäsenet pysyvät mieluummin yleisillä markkinoilla kuin soittaisivat pelkästään kristilliselle yleisölle. Tunnettuja metallimusiikin yhtyeitä, joissa on vakaumuksellisia kristittyjä jäseniä, ovat esimerkiksi Anthrax (Dan Spitz[159]), Accept (Peter Baltes[160]), Saliva (Josey Scott), Helloween (Andi Deris[161] ja Michael Weikath[161]), Avian (Lance King), Shadow Gallery, Magnitude 9, Savatage ja All That Remains (Philip Labone).
Kristillinen aiheisto maallisessa metallimusiikissa ei ole mitenkään harvinaista. Jotkut metallimusiikin tunnetuimmista yhtyeistä ovat käsitelleet kristillisyyttä yksittäisissä kappaleissaan. Black Sabbath otti taannoin etäisyyttä yhtyettä ympäröivään saatananpalvontakohuun tekemällä kappaleen ”After Forever”.[162] Iron Maiden, jonka rumpali Nicko McBrain on vakaumuksellinen kristitty,[163] tuo Jumalaa esiin myönteisessä valossa kappaleellaan ”For the Greater Good of God”. Dream Theaterin jäsenet ovat taustaltaan katolisia ja ovat heijastaneet uskonnollisuuttaan kappaleissa ”Only Matter of Time” ja ”I Walk Beside You”.[164] Esimerkiksi kitaristi John Petrucci sanoo olevansa harjoittava katolinen, ja basisti John Myung sekä laulaja James LaBrie ovat myös sanoneet olevansa vakaumukseltaan kristillisiä.[165] Blind Guardianin laulaja ja sanoittaja Hansi Kürsch sanoo olevansa ”uskollinen mutta hyvin kriittinen kristitty”[166] ja on käsitellyt kristinuskon tematiikkaa muun muassa kappaleissa ”Precious Jerusalem”, ”Another Holy War” ja ”Sadly Sings Destiny”.[167] Suomalaisista yhtyeistä Nightwish on sisällyttänyt sanoituksiinsa myös kristillisiä aineksia, esimerkiksi ensimmäisen albuminsa Angels Fall First kappaleessa ”The Carpenter”.[168] Tunnettu thrash metal -yhtye Testament on myös esittänyt myönteisiä näkemyksiä kappaleessa ”Sins of Omission”.[169] Samaa tyylilajia edustavan Dark Angelin kokoonpanossa vaikutti laulaja Ron Rinehart, joka uskoon tultuaan jätti yhtyeen vuonna 1992. Tämän jälkeen Rinehart perusti kristillisen metalliyhtyeen nimeltä Oil.[170][171] Samoin Kittil Kittilsen soitti kitaraa uraauurtavan black metal -yhtye Mayhemin riveissä vuonna 1987, mutta erosi yhtyeestä kun ilmoitti tulleensa uskoon.[172]
.JPG)
Thrash metalin 1980-luvun neljään suureen kuuluneen Megadethin riveissä on suuren osan yhtyeen urasta soittanut David Ellefson, joka on vakaumuksellinen kristitty. Sittemmin johtohahmo Dave Mustaine on lähtenyt samalle tielle: hän on vuonna 2004 julkaistulla The System Has Failed -albumillaan kertonut avoimesti uskoontulostaan ja tämän jälkeen myös haastatteluissa myöntänyt, että kristinuskon Jumala ohjaa hänen elämäänsä.[173] Albumilla on muun muassa psalmi 23 Mustainen kitaransoiton päälle lausuttuna sekä kappale ”My Kingdom Come”, jossa Mustaine kertoo haluavansa olla ”vain ihminen” kantamatta enää syntejä.[174] Shock rock- ja glam rock-artisti Alice Cooper on papin poikana saanut kristillisen kasvatuksen mutta käsitteli alkuaikojen tuotannossaan paljon antikristillisiä asioita. Albumillaan Brutal Planet Cooper kertoo, miten ihminen valitsi synnin ja on näin tuomittu kuolemaan. Alice Cooper on kuitenkin säilyttänyt musiikkinsa teatraalisuuden ja omalaatuisen lavashownsa myös uskoon tulonsa jälkeen.[175] Type O Negativen laulaja Peter Steele palasi vuonna 2006 katolisille juurilleen oltuaan vuosikausia ateisti.[176] Hänen sanoituksensa Dead Again -albumilla ovat kristillispohjaisia.[177]
Killswitch Engagessa[178] ja Linkin Parkissa[179] on jäseniä, jotka ovat taustaltaan vakaumuksellisista kristityistä perheistä ja siten hyödyntävät satunnaisesti kristillisiä teemoja. Italialais-saksalainen dark metal -yhtye Graveworm taas on aiheuttanut kiistaa, koska sen alkuaikojen tuotanto sisältää tyylilajille harvinaisia kristinuskolle myönteisiä sanoituksia.[180] Laulaja Stefan Fiori on eräässä haastattelussa kertonut ”uskovansa uskontoon”, mutta korostaa, ettei pidä kirkosta instituutiona.[181]
Joidenkin artistien ristiriitainen käytös on herättänyt kysymyksiä, kun he toisaalta ovat tunnustavia kristittyjä vaikka soittavat yhtyeissä, joiden sanoitukset käsittelevät hyvin antikristillisiä teemoja. Slayerin laulaja-basisti Tom Araya väittää olevansa katolilainen huolimatta siitä, että hän laulaa kristinuskon vastaisia sanoituksia. Arayan mukaan kyse on lähinnä tahallisesta vastakkainasettelusta ja ihmisten provosoinnista eikä henkilökohtaisen vakaumuksen julistamisesta sanoitusten kautta.[182] Deicidessä, joka tunnetaan avoimesti saatanallisista ja kristinuskon vastaisista teemoistaan, taas vaikutti kitaristi Ralph Santolla, joka on myös vakaumuksellisesti katolinen muusikko.[183]
Jotkut maallisten yhtyeiden muusikot ovat sivutoimisesti kokeilleet uraa kristillisen metallimusiikin parissa. Horror punk -yhtye Misfitsin muusikkoveljekset Doyle ja Jerry Only perustivat laulaja Glenn Danzigin lähdettyä vuonna 1987 kristillisen heavy metal -yhtyeen nimeltä Kryst the Conqueror, joka sovelsi barbaari-imagoa.[184] Erityisesti Jerry Only ottaa kristillisen vakaumuksensa tosissaan, eikä hän pitänyt Danzigin uuden yhtyeen Samhainin okkultistista sanoituksista. Kryst the Conqueror julkaisi yhden ep:n, mutta suosio jäi vähäiseksi, joten yhtye hajosi.[184] Kryst the Conquerorin kokoonpanolla Onlyn veljekset kuitenkin perustivat Misfitsin uudelleen ja tekivät aiempaa hillitympiä sanoituksia.[184]
[muokkaa] Kritiikki
Monet ei-kristillisen metallin kuuntelijat eivät ole mieltäneet kristillistä metallia oikeaksi metalliksi, vaikka musiikillisesti kristilliset yhtyeet ovat usein lähellä sekulaariyhtyeitä. HM-lehden haastattelussa 2007 death metal -yhtye Cannibal Corpsen laulaja George ”Corpsegrinder” Fisher esimerkiksi arvostelee jyrkästi kristinuskoa mutta on sitä mieltä, että ”on olemassa paljon kristillisiä metalliyhtyeitä, ja jotkut niistä tekevät hyvää musiikkia, ja aivan kuten death metalissa, on sekä hyviä että huonoja yhtyeitä.”[185] Toisinaan kristillistä metallia on kritisoitu taitavien soittajien puutteesta. Syynä on, että kristillinen metalli on edelleen marginaalinen tyylisuuntaus, mikä rajoittaa taitavienkin muusikoiden näkyvyyttä valtavirran musiikkimediassa. Kristillisiä yhtyeitä arvosteltiin parikymmentä vuotta, 1970-luvulta 1990-luvulle, samasta asiasta: omaperäisyyden puutteesta.[12] ”Kristillinen metalli” itsessään oli väistämätön ilmiö, koska kristityt muusikot ovat aina kopioineet maallisia kehityssuuntia.[12] Kristillisen Barnabas-yhtyeen Kris Klingensmith sanoi asian niin, että ”jos haluaa tietää, mitä kristilliset yhtyeet soittavat huomenna, pitää katsoa mitä maalliset yhtyeet soittavat tänään.”[12] Jotkut maalliset harrastajat taas karttavat kristillistä metallia, koska eivät halua kuulla ”saarnaavia” sanoituksia.[186] Osa kuuntelijoista ei kuitenkaan välitä sanoituksista vaan antaa arvoa itse musiikille. Suomalainen metallimusiikkiin erikoistunut radiojuontaja Klaus Flaming, joka toisinaan soittaa erikoislähetyksissään kristillistä metallia ja mainitsee yhtyeiden vakaumuksen, kertoi mielipiteistään ja kokemuksistaan suuntauksesta Imperiumi.net-sivuston haastattelussa 2003:
»Kristillinen metalli on musiikillisesti määritelmänä niin keinotekoinen kuin olla voi, soitantaahan on laidasta toiseen ja päädystä pihalle, ainoana usein löyhänäkin yhdistävänä tekijänä raamatulliset tekstit, joita niitäkin voidaan käsitellä varsin kriittisestikin oman vakaumuksen pohjalta. Yleisin pintapuolisin käsitys tosin pohjautunee siihen, että teksteissä ylistetään Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, eikä auta armiaskaan, jollet näin tee, rankemman musiikin säestyksellä, ja että tämmöisen materiaalin esittäjiin tulisi suhtautua kuin jotenkin vammaisiin... Mitä olen muutamia alan tekijöitä haastatellut, ovat he omana näkemyksenään perustelleet, että kokevat vakaumuksensa sillä tavoin hallitsevana, että ”arkisemmista asioista” laulaminen koettaisiin jotenkin vähempiarvoisena, ja kun musiikillisesti haluaa ilmaista itseään vaikkapa metallimusiikin keinovalikoimin, niin keneltä tämäkin on pois, paitsi niiltä mustaniskoilta, jotka tuntuvat julistavan omaa uskontoaan - metal is music from the devil. »
(Radiojuontaja Klaus Flaming kristillisen metallin tasosta Imperiumi.netin haastattelussa 2003[187])
Sekä kristillisen että maallisen metallimusiikin harrastajat arvostelevat toisinaan kristillisiä metallipiirejä liiasta halusta erottautua muusta metallimusiikkialasta.[188] Puolin ja toisin monet metalliharrastajat ovat esittäneet erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko kristillisten ja maallisten metallimusiikkipiirien toimia enemmän vai vähemmän yhdessä. On kristillisiä metalliyhtyeitä, jotka pyrkivät esiintymään lähes pelkästään samoissa tapahtumissa maallisten yhtyeiden kanssa, kuten myös kristillisiä metalliyhtyeitä, jotka esiintyvät ainoastaan kristillisissä tapahtumissa. Harvinaista ei ole sekään, että jotkut yhtyeet, kuten esimerkiksi Tourniquet, esiintyvät uransa alkuaikoina maallisissa tapahtumissa, mutta ovat myöhemmin siirtyneet esiintymään lähes pelkästään kristillisissä tapahtumissa. Syynä on muun muassa se, että vaikka yhtyeet ovat saaneet paljonkin kannattajia maallisissa piireissä, vakain kannatus löytyy usein kuitenkin kristillisistä piireistä. Jotkut metalliharrastajat ovat myös esittäneet, että koska kristillinen metallimusiikkiala on pieni verrattuna maalliseen metallimusiikkialaan, pientenkin myyntilukujen yhtye voi päästä kristillisellä puolella helpommin merkittäväksi vaikuttajaksi. Ostovoimaisen yleisön pienuuden vuoksi kaupallinen menestys jää kuitenkin vähäiseksi. Juuri siksi ehkä jotkut yhtyeet, kuten Evanescence,[189] ovat tunnetuiksi tultuaan pyrkineet eroon kristillisestä leimasta. Deuteronomium-yhtyeen Manu Lehtinen on sanonut Inferno-lehden jutussa, että hänen mielestään ihannetilanteessa yhtyeitä ei tarvitsisi luokitella sanoitusten takia "kristillisiksi", vaan voitaisiin puhua vain metalliyhtyeistä. Lehtisen mukaan siihen on kuitenkin vaikea pyrkiä, koska ihmisillä on yleisesti tarve luokitella asioita.[139]
Tietyt kristilliset piirit pitävät kaikkea rock- ja metallimusiikkia uskonsa vastaisina huolimatta sanoitusten sisällöstä tai yhtyeiden jäsenten elämäntyylistä. Yhdysvalloissa näitä kriittisimpiä ja näkyvimpiä ovat King James Only -aatteen kannattajat.[190] Monet harrastajat ja artistit pitävät kuitenkin metallimusiikkia yhtenä musiikin lajina, joka on rinnastettavissa muihin musiikkityyleihin, kuten blues, jazz, punk ja hip hop.[12] Heidän mukaansa musiikin instrumentaatio on vain ilmaisuväline ja riippumaton maailmankatsomuksesta, vaikkakin musiikkia luovat henkilöt ja sanoitukset kertovat kristinuskon sanomaa.[12] Siten kristillinen metalli syntyy, kun kristityt säveltävät metallimusiikkia tavalla, joka heijastaa heidän uskoaan Kristukseen.[12]
[muokkaa] Merkittäviä kristillisiä metallialbumeita
Kristillisen metallin merkittävimmistä julkaisuista puhuttaessa päädytään yleensä ainakin neljään albumiin: Stryperin To Hell with the Devil (1986), joka nosti tyylin suosioon, Mortificationin Scrolls of the Megilloth, joka raivasi tien kristilliselle death metalille, Horden Hellig Usvart (1994), joka rikkoi laajasti tabun kristillisen vakaumuksen yhdistämisestä black metaliin, sekä Antestorin The Return of the Black Death (1998), jonka katsotaan olleen kristillisen black metalin uraauurtava albumi. Jotkut pitävät Vengeance Risingin Human Sacrifice (1989) -albumia viidentenä merkittävänä julkaisuna, koska se on vaikuttanut merkittävästi kristilliseen thrash metaliin.[186]
|
[muokkaa] Suomessa
|
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Thompson, John J.: ”Heavenly Metal”, Raised by Wolves: The Story of Christian Rock & Roll, s. 152-167. Ottawa, Ontario, Kanada: ECW Press, 2000. ISBN 1550224212. (englanniksi)
- Powell, Mark Allan: Encyclopedia of Contemporary Christian Music. Peabody, Massachusttes: Henrdickson Publishers, 2002. ISBN 1-56563-679-1. (englanniksi)
- Hale, Mark: Headbangers. Ann Arbor, Michigan: Popular Culture, Ink., 1993. ISBN 1-56075-029-4. (englanniksi)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Christian metal (tyylin määritelmä) All Music Guide. Viitattu 12. lokakuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 2,00 2,01 2,02 2,03 2,04 2,05 2,06 2,07 2,08 2,09 2,10 2,11 2,12 Johannes Jonsson: Christian Metal History, The Metal For Jesus Page! Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Christe, Ian: ”10: Hollywoodin glambangerit”, Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti, s. 204. ”Uusi aalto, punk ja disco olivat kukin vuorollaan päässeet heavy metallin maalitauluiksi. Nyt [1980-luvun puolessa välissä] kun metalli oli noussut kansakunnan kaapin päälle, genre alkoi jakaantua eripuraisiksi ryhmiksi. Kun viattoman oloinen Stryper matkusti hollantilaisille metallifestivaaleille vuonna 1985, glam-kristityt tajusivat astuneensa leijonan luolaan.”. Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
- ↑ 4,0 4,1 Lahtinen, Luxi: Interview with Trouble (Yhtyeen laaja, koko uraa käsittelevä haastattelu.) Metal Rules. 2002. Metal-rules.com. Viitattu 14. elokuuta 2007. (englanniksi) ”White metal” oli tiettävästi Metal Blade Recordsin markkinointiosaston ensimmäisenä keksimä termi, jolla mainostettiin Trouble-yhtyettä. ”It was Metal Blade. Back then they called all of it ´Black Metal´, y´know, Slayer, Danzig, etc., all those bands, they are ´Black Metal´, so I didn´t grow up believing in all that crap and I think that people didn´t believe in it either. It was a question about marketing your band in some way, so I had to do it. So I did this. Metal Blade called us as a “White Metal band” and I just wished they didn´t.” (Laulaja Eric Wagnerin vastaus kysyttäessä, kuka keksi käyttää termiä.)
- ↑ Vincenzo, Ferrara: Hard'n'Heavy Christiano, la storia (Artikkeli kristillisestä metallista) 20. syyskuuta 2007. Italia: Hard 'n' Heavy. Viitattu 12. lokakuuta 2007. (italiaksi)
- ↑ Valerio, Mei: Perchè il ”Christian Metal”? (artikkeli ”white metalin” ja ”kristillisen metallin” käytöstä eri maissa) Viitattu 12.lokakuuta 2007. (italiaksi)
- ↑ Oropeza Casares, Franco: Capítulo 1. White Metal: La Historia del Metal Cristiano (PDF) (Kristillisen metallin historia) UDLA - Universidad De las Americas Puebla. Viitattu 12.lokakuuta 2007. (espanjaksi)
- ↑ Van Pelt, Doug: White Metal, La Historia del Heavy Metal Cristiano (kristillisen metallimusiikin historia 1990-luvun puoleen väliin asti, julkaistu alun perin HM Magazinessa) Az Heavy Metal. Brasilia Viitattu 12. lokakuuta 2007. (espanjaksi)
- ↑ Muun muassa Ian Christe käyttää termiä kirjassaan Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti (2005). Jussi Lahtonen käyttää sanaa pääasiallisena terminä Suezinen artikkelissa ”White Metal” (24.10.2005) sekä Michael Majalahti Imperiumi.netin kolumnissaan ”The Best Kept Secrets in Rock” (englanniksi), josta lainaus: ”Got the guts? Try on some White Metal for size.”.
- ↑ 10,0 10,1 Christian Metal receives Recognition Indie Vision Music. 28. joulukuuta 2006. Viitattu 1. maaliskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ 11,0 11,1 11,2 11,3 Jussi Lahtonen: Haastateltavana White Metal 24.10.2005. Suezine. Viitattu 3. maaliskuuta 2007.
- ↑ 12,00 12,01 12,02 12,03 12,04 12,05 12,06 12,07 12,08 12,09 12,10 12,11 Dan Kapelovitz: Heavy Metal Jesus Freaks: Headbanging for Christ helmikuu 2001. Kapelovitz.com, julkaistu alun perin Mean Magazinessa. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 13,0 13,1 13,2 13,3 13,4 13,5 History of Christian Rock/Metal part 2 (Portuguese). Rock for the King. Ope Publishing. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Allender, Mark W. B.: Resurrection Band: Awaiting Your Reply All Music Guide. Viitattu 22. helmikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Thompson (2000), "Heavenly Metal", s. 154
- ↑ Powell, Mark Allan, Encyclopedia of Contemporary Christian Music, 2002, Hendrickson Publishers, Peabody, Massachusetts, isbn=1-56563-679-1, sivut=448–449 (englanniksi)
- ↑ Henderson, Alex.: Stryper: To Hell with the Devil All Music Guide. Viitattu 22. helmikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Messiah Prophet No Life 'til Metal. Viitattu 19. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Powell (2002) ”Leviticus”, s. 524
- ↑ Firestream Music Vault - Leviticus Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Leviticus No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Powell, Mark Allan: ”Saint”, Encyclopedia of Contemporary Christian Music, s. 787. Peabody, Massachusttes: Henrdickson Publishers, 2002. 1-56563-679-1. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Saint No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ R. E. Norton: Top Ten Songs by Stryper Associated Content. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ The Stryper Story Stryper.Com. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 26,0 26,1 Hale, Mark: ”2869”, Headbangers, s. 336. maininta Stryperistä. Ann Arbor, Michigan: Popular Culture, Inc., 1993. 1-56075-029-4. (englanniksi)
- ↑ Rivadavia, Eduardo. Trouble. All Music Guide. Luettu 2007-11-29.
- ↑ 28,0 28,1 History of Christian Rock/Metal part 1 (Portuguese). Rock for the King. Ope Publishing. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Ian Christe: Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti, s. 401. Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31126-X (sid.).
- ↑ Siva, Shan. Supershine. Luettu 2007-11-29.
- ↑ Hard News. (Trouble's most recent albun, Plastic Green Head has finally benn released in US (After contractual obligations only allowed the album to be released first in Europe first) Original drumer Jeff Olson has rejoined the fold for this album which is being distributed by century Media Records. As many of you know, Jeff left the band shortly becoming born again. Guitarrist Bruce Franklin chose to remain with the band after his conversion, being a light in a somewhat troubling band. (Not every believer can handle its lead singer saying f-word from the stage and in its songs) Musically speaking, imagine Axl Rose singing for the original Black Sabbath and you get some idea of where the band's musical identity lies. While certainly not what one would call a Christian band. Many Christian headbangers have enjoyed Trouble's upfront lyrics about the Lord on its first two albums (When they were commonly called the "White Metal" band) The band's last two albums have traveled in this direction, but inclusion of two Christians members have kept watching this band somewhat interesting.) HM, 1996, nro 58.
- ↑ Lahtonen, Luxi. Interview with Trouble. Metal-rules.com. Luettu 2007-09-06.
- ↑ Christe 2006. ”Hollywoodin glambangerit”, sivu 204.
- ↑ Henderson, Alex: Stryper - The Yellow and Black Attack All Music Guide. Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Rockwell, Andrew: Bride: Live to Die Angelic Warlord. Viitattu 22. helmikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Whitecross No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Sacred Warrior No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Hale (1993) ”2481 Sacred Warrior”, s. 299.
- ↑ Hale (1993) ”Barren Cross”, s. 67-68
- ↑ Scott Waters: Barren Cross No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Bloodgood reunites 26. helmikuuta 2007. Wise Men Promotions. Viitattu 15. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Powell (2002), ”Bloodgood”, s. 94
- ↑ 43,0 43,1 Hale, Mark: ”0405”, Headbangers, s. 45-46. Ann Arbor, Michigan: Popular Culture, Ink., 1993. 1-56075-029-4. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Bloodgood No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 45,0 45,1 45,2 Michael ”Starbuck” Majalahti: The Best Kept Secrets in Rock Imperiumi.Net. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Michael ”Starbuck” Majalahti: Bride Imperiumi.Net. Viitattu 3. maaliskuuta 2007.
- ↑ 47,0 47,1 Langer, Andy: Heaven's Metal Weekwire. 8. heinäkuuta 2000. Viitattu 22. helmikuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Heaven's Metal Viitattu 14. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ HM - The Hard Music Magazine Viitattu 14. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 50,0 50,1 Borgmasters, Mazi, Pekkarinen, Ilé. Ristillinen-lehti 2002, ”Aloitimme toimintamme, koska oli tarve opetuslapseuttaa niitä ihmisiä, jotka olivat tulleet uskoon monien bändien kautta. Oli kaksi ryhmää, jotka tarvitsivat sitä: Ne, jotka kuuntelivat bändejä ja sitten itse bändit. Useimmat heistä eivät menneet seurakuntiin, koska siihen aikaan seurakunnat eivät päästäneet heitä sisälle. Monet heistä tulivat katsotuiksi alaspäin, koska heillä oli pitkä tukat - ja tuohon aikaan se oli jotain todella pahaa. Nyt nämä seikat ovat hieman paremmin hyväksyttyjä, mutta silloin oli toisin. Ja niinpä aloitimme tuolloin seurakuntana, jota emme enää kuitenkaan ole. teimme sen näiden ihmisten tähden. Nyt jengi useimmissa seurakunnissa on enemmän avoimia, joten emme enää näe tarvetta seurakunnalle.”
- ↑ 51,0 51,1 51,2 51,3 51,4 51,5 51,6 Mazi Borgmasters & Ilé Pekkarinen, Sanctuary Internationalin Bob Beeman haastattelu, Ristillinen-fanzine #3 (2002), sivut 22-28.
- ↑ Borgmasters, Mazi, Pekkarinen, Ilé: Sanctuary International. (”Alice (oikealta nimeltään Vincent Furnier) tuli kristityksi ehkä noin 7 tai 8 vuotta sitten. Monet meistä [Sanctuaryn henkilökunnasta] suosittelivat hänelle, että hän pysyisi siinä mitä hän teki. Oikeastaan suosittelimme, että hän ottaisi hetkeksi etäisyyttä musiikkiin niin, etä saisi vaelluksensa Herrassa lujalle pohjalle. Ja sitten alkaisi tehdä musiikkia, mutta ei kristillistä musiikkia, ettei menisi mukaan kristilliseen musiikkiteollisuuteen. Koska silloin hän voisi menettää kaikki seuraajansa ja kun yksi hienoimmista asioista on se, että hänellä on paljon seuraajia, jotka eivät ole kristittyjä. Näin hän voi ohjata heitä varovasti.” ”Äskettäin HM Magazine (ex-Heaven's Metal). johon kirjoitan kolumnia, teki pääjuttunsa Alicesta. Itseasiassa otsikko oli: Saint Alice. He tekivät jutun Alicesta ja hän kertoi kristillisestä uskostaan johon hän tunnustautui erittäin rohkeasti ja kertoi, että tämä on nyt mitä on. Lopulta monet uutispalvelut ympäri maailmaa noteerasivat tämän jutun ja reportoivat nyt, että hän on kristitty. Joten tämä on ensimmäinen kerta kun tämä tuli julki näin suoraan. Alice johti Dave Mustainen (kipeäranteinen Megadeth-mies) Herran luokse. Dave on nyt kristitty. Ja joitakin muitakin joiden kanssa Alice työskentelee rock'n roll-piireissä, joten tämä on mielenkiintoista. Mutta häntä ei ole hyödynnetty kristillisessä mediassa, mikä on hyvä asia ja tämän me yritämme jatkossakin estää. Mutta hän on mahtava kaveri. Erittäin fiksu ja on tehnyt asiat oikein.” (Bob Beeman)) Ristillinen Rock & Heavy metal -lehti, 2002, nro 3, s. 22 - 29. Helsinki: Omakustanne.
- ↑ Sanctuary International -sivut
- ↑ 54,0 54,1 powell (2002) ”X-Sinner”, s. 1060
- ↑ Borgmasters, Mazi: Arvostelut, Rage of Angels: Rage of Angels. TCU-zine, 1999, nro 1. Rage of Angels: Rage of Angels Viitattu 16. syyskuuta 2007.
- ↑ Hale (1993) ”Neon Cross”, s. 241
- ↑ Powell (2002) ”Holy Soldier”
- ↑ Powell (2002) ”Guardian”, s. 393–395
- ↑ Powell (2002) ”Shout”, s. 821–822
- ↑ 60,0 60,1 60,2 60,3 60,4 60,5 Mortal (Automatapedian artikkeli) Viitattu 14. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 61,0 61,1 61,2 Scott Waters: Circle of Dust No Life 'til Metal. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 62,0 62,1 62,2 62,3 62,4 62,5 Circle of Dust Biography Automatapedia. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Klank Biography Automatapedia. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Matt Morrow: Klayton: Circle of Dust on leaving R.E.X. Records HM Magazine. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: The Crucified No life 'til Metal. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: One Bad Pig No life 'til Metal. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Walker, Todd: Guy Ritter Interview HM Magazine. 2007. Viitattu 22. helmikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Torreano, Bradley (2005-04-30). Vengeance Rising. All Music Guide. Open Publishing. Luettu 2007-09-09.
- ↑ Scott Waters: Believer No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Pekka Ryhänen: Tourniquet - Psychosurgery (Yhtyeen toisen albumin klassikkoarvostelu) 18. marrakuuta 2004.. Imperiumi.net. Viitattu 22. kesäkuuta 2007.
- ↑ Weapons of Our Warfare Divine Metal Distro. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Torreano, Bradley. Believer - Sanity Obscure. All Music Guide. Luettu 2007-12-12.
- ↑ Scott Waters: Seventh Angel No Life 'til Metal. Viitattu 11. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Hoff, Brian (1990-07-01). Seventh Angel - The Torment. Cross Rhythms. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Sammons, Greg (2006-07-31). Seventh Angel - Heed the Warning Demo Recordings. Cross Rhythms. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Cummings, Tony (1991-06-01). Detritus - Perpetual Defiance. Cross Rhythms. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Raybold, Marc (1993-08-01). Detritus - If But for One. Cross Rhythms. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Henn, Ralf (2006-05-26). Temple of Blood - Prepare for the Judgement of Mankind. The Metal Observer. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Trampakoulas. Temple of Blood - Prepare for the Judgement of Mankind. The Forgotten Scroll. Luettu 2007-12-19.
- ↑ Esimerkkejä pahuutta vastaan sotivasta teemasta ovat sanoitukset albumeilla Deliverance - Weapons of our Warfare (1990), Mortification - Mortification (1990), Tourniquet - Stop the Bleeding, Horde - Hellig Usvart ja Antestor - Despair muiden muassa.
- ↑ Walser, Robert (1993). Running with the Devil: Power, Gender, and Madness in Heavy Metal Music. Wesleyan University Press. ISBN 0-8195-6260-2, s. 14; Christe (2003), s. 170
- ↑ Christe (2006) 1990-luvun muutos: Black Album ja sen tuolla puolen. s 250.
- ↑ 83,0 83,1 Klemi, Antti: Venom (Venomin laulaja-basisti Conrad Lantin haastattelu) Imperiumi.net. 2006. Helsinki Viitattu 3. syyskuuta 2007..
- ↑ Bas Smit: Tourniquet Interview (Haastattelu solisti Luke Easterin ja osin rumpali Ted Kirkpatrickin kanssa) 2003. Lords of Metal webzine, Alankomaat. Viitattu 5. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Fuglested, Torudd. Arctic Serenades. Toroddfuglesteg.com. Open Publishing. Luettu 2007-12-11.
- ↑ Dombek, Kirk: Mortification All Music Guide. Viitattu 22. helmikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Jeffries, Vincent: Living Sacrifice - Nonexistent Allmusic. Viitattu 28. huhtikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Tartarean Desire: Opprobrium band page (Kirjoitus Opprobiumin historiasta) Viitattu 16. syyskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Matt: Opprobrium. (Yhtyeen haastattelu) Untombed, 2009, s. 35-38. Kalifornia, Yhdysvallat: Open Grave Records. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Mortification No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ J. Grym: Australialainen metalli Imperiumi. Viitattu 30. huhtikuuta 2007.
- ↑ Scott Waters: Metanoia No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Chris Valentine: History of Vomitorial Corpulence Viitattu 1. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ daRonco, Mike: Embodyment All Music Guide. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Crimson Thorn No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Downey, Ryan J.: Living Sacrifice All Music Guide. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Possession No Life 'til Metal. Viitattu 12. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ DaRonco, Mike: Extol - Burial All Music Guide. Viitattu 12. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Jeffries, Vincent: Extol - Undeceived All Music Guide. Viitattu 12. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Matt Morrow: Horde - Hellig Usvart The Whipping Post. Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Taylor: Horde - Hellig Usvart Guitar6. Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Faust: Interview with Euronymous, done by Faust from Emperor for his zine Orcustus Viitattu 4. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 103,0 103,1 Matt Morrow: Admonish Interview The Whipping Post. Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ "So the album was created with a prophetic, free, submissive, obedient, reverent, anti-Satan and Christian mindset." – Horde: Interview with Son Of Man Records (viitattu 25. helmikuuta 2008)
- ↑ "Our songs deal with personal challenges as well as on spiritual struggles." -Pål Dæhlen Interview with CrossOver
- ↑ Matt Morrow: Antestor - The Return of the Black Death Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Hottenbacher, Dirk: Vaakevandring 26. elokuuta 2005. Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (saksaksi)
- ↑ Kemman, Max: Antestor 10. huhtikuuta 2004. Jesus Metal. Viitattu 10. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Pimp My Ride International: Kts. The Pimpee and the Banger Viitattu 30. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Så pimpades rishögen (video) Aftonbladet. Viitattu 14. elokuuta 2007. (ruotsiksi)
- ↑ Shash Media & Rockwrold TV, Murder Music – Black Metal -dokumentti. Haastattelut: Luscious Rene. Haastateltavana Mantas (Venom), Dani Filth, Sabbat, Satyricon, Black Widow, Dimmu Borgir, Mayhem, ja Immortal. 2007. Viitattu 25. helmikuuta 2008.
- ↑ Black Metal Primer Redux. HM Magazine, , 2-3/2007. vsk, nro 67.
- ↑ Jussi Lahtonen: Kirja-arvostelu: Pedon meteli (Johnny Kniga) 19.7.2006. Suezine. Viitattu 3. maaliskuuta 2007.
- ↑ 114,0 114,1 Scott Waters: Seventh Avenue No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Scott Waters: Narnia No Life 'til Metal. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Ruisku, Riqu: Balance of Power. (Haastattelija: ”Kuinka haluaisit kommentoida väitettä, että viimeisimmän albuminne [Perfect Balancen] sanoituspuoli ei olisi kovin hengellinen?” Pete Southern: ”Sanoisin siihen, että sanoituksemme voi tulkita niin monin eri tavoin. Basistimme Tony [Ritchie] kirjoittaa lähes kaikki tekstimme ja hän pyrkii kirjoittamaan positiivisia teemoja. Kappaleissa etsitään totuutta kuvainnollisesti valistaen. Esim. Shelter Me mertoo pahuuden karkottamisesta maailmastamme. Nämä ovat asioita jotka minä näen lauluissamme, mutta ihmiset mieltävät ne joskus kuten itse haluavat.”) Ristillinen Rock & Heavy metal -lehti, 2002, nro 2, s. 36 - 40. Helsinki: omakustanne.
- ↑ Alexander Melzer: Veni Domine – Fall Babylon Fall (Albumin arvostelu.) The Metal Observer. Viitattu 17. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Pekka Ryhänen: Veni Domine - IIII 1. marraskuuta 2004. Imperiumi.net. Viitattu 12. kesäkuuta 2007.
- ↑ Josh Spencer: Ashen Mortality - Your Caress 14. elokuuta 1999. The Phantom Tollboth. Viitattu 22. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 120,0 120,1 Kostas Panagiotou: Paramaecium (Yhtyeen albumin arvioita) Doom-metal.com. Viitattu 22. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Aldo Quispel: Ashen Mortality - Your Caress (Yhtyeen profiili ja arvostelut) Doom-metal.com. Viitattu 22. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Vanderpoel, David: Eric Clayton Talks (Eric Clayton kertoo Saviour Machinen uran vaiheista) 1998. Doom-metal.com. Viitattu 19. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Undish band info Undish.Com. Viitattu 6. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Wolf-Rüdiger, Mühlmann: Necromance - Wiederkehr der Schmerzen Rock Hard. 1999. Saksa Viitattu 4. maaliskuuta 2008. (saksaksi)
- ↑ Kohllapse - Kohllapse (Pick of the Litter). HM Magazine, , nro #64, s. 62. ISSN 1066-6923. (englanniksi)
- ↑ Chris Harris and Jon Wiederhorn: As I Lay Dying Get Sick Of Metalcore 1. kesäkuuta 2007. Mtv.com. Viitattu 13. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Chris Harris and Jon Wiederhorn: Extol ehdokkaana Norjan Grammy-voittajaksi 3. elokuuta 2005. Smack the Jack. Viitattu 11. marraskuuta 2008.
- ↑ Thorkildsen, Joakim: Her er 2005s beste plater 2. tammikuuta 2006. Smack the Jack. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (norjaksi)
- ↑ Christe, Ian. Pedon meteli. Sivu 420.
- ↑ MacKenzie, Wilson: P.O.D. Allmusic. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Demon Hunter Announces "Stronger Than Hell Tour" With Living Sacrifice metalunderground.com. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Caustic: As I Lay Dying album chart international! Heavy Metal Music Dot Biz. Viitattu 19. joulukuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Caustic: As I Lay Dying Receives Grammy Nomination 6. joulukuuta 2007. Heavy Metal Music Dot Biz. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Caustic: Underoath - Lost in the Sound of Separation 20. syykuuta 2008. Billboard 200. Viitattu 11. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Johnson, Wesley: Revolver on Christian metal (The cover of the latest Revolver Magazine features members of As I Lay Dying, Norma Jean, Underoath and Demon Hunter. The photo goes along with an extensive write-up on Christian Metal, which they’ve dubbed “phenomenon of the year.”) Buzz Grinder. Viitattu 1. maaliskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ 136,0 136,1 136,2 136,3 Riqu Ruisku: Terapian tarpeessa? Katsaus Terapian juuriin. Ristillinen-fanzine, 2002, nro 1, s. 41–46.
- ↑ Ruisku, Riku: The Rain. (yhtyeen haastattelu) Ristillinen Rock & Heavy Metal -lehti, , 2004. vsk, nro 1, s. 14 – 17.
- ↑ 138,0 138,1 138,2 138,3 138,4 138,5 138,6 138,7 Riqu Ruisku, Suomimetalli-spesiaali, Ristillinen-fanzine #7, sivut 7-30.
- ↑ 139,0 139,1 139,2 Ja tuli valkeus... - katsaus kristilliseen metalliin. (artikkeli kristillisestä metallista) Inferno, Joulukuu 2006, nro 52.
- ↑ The Christian Underground ry.: TCU-zinen arkisto (Arkisto kaikista ilmestyneistä TCU-zineistä. Lehti oli pääasiassa The Christian Underground ry:n jäsenlehti, joka ilmestyi 1997–2001.) 1997–2001. Omakustanne. Viitattu 31. elokuuta 2007.
- ↑ Borgmasters, Mazi: Ristillinen Rock & Heavy Metal -lehti (Lehden kotisivut) Avoin julkaisu. Viitattu 31. elokuuta 2007..
- ↑ Lehtinen, Jani: Immortal Metal Fest (Tapahtuman kotisivut) Avoin julkaisu. Viitattu 31. elokuuta 2007..
- ↑ Heino, Marko: Immortal Souls (Yhtyeen Tuska-konsertin jälkeinen haastattelu) Avoin julkaisu. Kesä 2003. Helsinki: Imperiumi.net. Viitattu 4. kesäkuuta 2008..
- ↑ Jokelainen, Jarkko: Metallin kuolema. (artikkeli ”metallimusiikin kuolemasta”) Helsingin Sanomien Nyt-liite, 22.6.2007, s. 3. Helsinki: Nyt-liitteen sivut Viitattu 31. elokuuta 2007.
- ↑ Karhu, Tuomo: Kristinusko – hevin salarakas. Turun Sanomat, 30.5.2007. Turku: Artikkeli arkistoituna yhtyeen kotisivulla Viitattu 31. elokuuta 2007. , Kristillinen metallimusiikki Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)
- ↑ Suomen virallinen lista: Frozen Inside
- ↑ Suomen virallinen lista: Enne
- ↑ Suomen virallinen lista: From the Midst of the Battle
- ↑ Suomen virallinen lista: Ihmisen jälki
- ↑ Suomen virallinen lista: Redemption
- ↑ Suomen virallinen lista: Yhtä kuin voitto
- ↑ Koskinen, Kimmo: Renascent - Through Darkness (Julkaisun arvostelu) Avoin julkaisu. 24.01.2006. Imperiumi.net. Viitattu 7. syyskuuta 2008..
- ↑ Holmqvist, Turkka: Sotahuuto - Ihmisen jälki (Julkaisun arvostelu) Avoin julkaisu. 10.10.2007. Imperiumi.net. Viitattu 7. syyskuuta 2008..
- ↑ Ryhänen, Pekka: Parakletos - Offerlammets Makt (Julkaisun arvostelu) Avoin julkaisu. 13.01.2003. Imperiumi.net. Viitattu 7. syyskuuta 2008..
- ↑ Kotkavalkama, Niko: Bleakwail - Songs of Sorrow (Julkaisun arvostelu) Avoin julkaisu. 14.10.2004. Imperiumi.net. Viitattu 7. syyskuuta 2008..
- ↑ Gospel (All Music Guiden määritelmä gospel-tyylisuunnalle) All Music Guide. Viitattu 31. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Matt Morrow: Virgin Black Interview 27. syyskuuta 2001. The Whipping Post. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Sheila Rene: Klank Interview 1997. RockNet.com. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 'Thrash Metal' Rock Star Returns to Music to Share New Faith (Anthrax-yhtyeen soolokitaristi Daniel Spitz palasi juurilleen messiaanisena juutalaisena) Godscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Warden, Rick E.: Christian Rock Music News (PDF) (Sivulla 14 lukee: ”Peter Baltes is currently writing his first Christian CD. Peter Baltes is former bassist for German metal band Accept. Baltes is now a hard core Christian and fighting the good fight. Send him some love and encouragement at myspace.com/peterbaltes.”) Christian Rock Report. 2007. Yhdysvallat Viitattu 6. syyskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 161,0 161,1 Helloween ”Better Than Ever” (”Well most of the guys in the band are Christian, apart from Uli who cannot say that he has decided to accept the existence of a God. Our lyrics tend to have a spiritual feeling, as Uli doesn't mind that kind of lyrics because they express no bad or wrong thinking.” (Michael Weikath)) Chaotic Critiques, Unrestrained!-lehden toimittajan sivu. 2002. Yhdistynyt kuningaskunta Viitattu 5. syyskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Black Sabbath: After Forever. (Kansilehden sanoitukset) Master of Reality, 1971. Yhdistynyt kuningaskunta: Essential. ESM CD 303. (englanniksi)
- ↑ Drummer Nicko McBrain loves God (Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain kertoo uskoontulostaan) Gondscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Dream Theater: Only Matter of Time, I Walk Beside You. (Kappaleiden sanoitukset kansilehdissä) When Dream and Day Unite, Octavarium, 1989, 2005. Yhdysvallat: Mechanic Records, Atlantic Records. 422 259-2, 7567-83793-2. (englanniksi)
- ↑ Are the band members religious? (Dream Theaterin jäsenten uskon kysymyksiä) Yhdysvallat: Official Dream Theater FAQ. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Die Band - Interview mit der Band (”I am a faithful but very critical Christian”) Blind-Guardian.ch. Viitattu 24. marraskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Kürsch, Hansi (Blind Guardian): Precious Jerusalem, Another Holy War, Sadly Sings Destiny. (Kansilehtien sanoitukset) A Night at the Opera, Imaginations from the Other Side, A Night at the Opera, 2002, 1995, 2002. Saksa: Virgin Schallplatten GmbH. 7243 8 11825 2 9, 7243 8 40337 2 9. (englanniksi)
- ↑ Nightwish: The Carpenter. (Kappaleen sanoitukset kansilehdessä) Angels Fall First, 1997. Suomi: Spinefarm Records. SPI 45CD.
- ↑ Testament (Billy, Peterson, Skolnick): Sins of Omission. (Kappaleen sanoitukset kansilehdessä) Practice What You Preach, 1989. Saksa: Megaforce Records. 782 009-1. (englanniksi)
- ↑ Powell 2002, ”Oil”, s. 637
- ↑ Lead singer of Dark Angel surrenders to God (Artikkeli Dark Angelin laulajan Ron Rinehartin uskoon tulosta) Gondscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Lindsø, Jan F: Kittil Kittilsen (Kittil Kittilsen kertoo uskoon tulostaan) 2007. Norja: Beat the Blizzard. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Megadeth (Artikkeli Megadethin johtohahmon Dave Mustainen uskoontulosta. Lainaukset julkaistu HM Magazinessa.) Godscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Mustaine, Dave (Megadeth): My Kingdom Come. (Kappaleen sanoitusket kansilehdessä) The System Has Failed, 14. syyskuuta 2004. Yhdysvallat: Sanctuary Records. 06076-84708-2. (englanniksi)
- ↑ Alice Cooper goes with God - 'Shock-rock' pioneer now 'dedicated to follow Christ' (Artikkeli Alice Cooperin uskoontulosta.) Godscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Bennett, J: Type O Negative (Peter Steele kertoo paluustaan katolisille juurilleen) Decibel Magazine nro 30. huhtikuu 2007. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Steele, Peter: (Albumin sanoitukset kansilehdessä) Dead Again, 2007. Yhdysvallat: Steamhammer. SPV 9919U. (englanniksi)
- ↑ Adam R. Holtz: Lights in a Loud Place 11. toukokuuta 2007. Plugged in Online. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Therese McKeon: Linkin Park: One Step Closer 2006. Plugged in Online. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Graveworm: (Yhtyeen sanoitukset varhaisten julkaisujen kansilehdissä) When Daylight's Gone, Underneath the Crescent Moon, As the Angels Reach the Beauty, 1997-1999. Saksa: Serenades Records. SR 010, SR 027, SR 018. (englanniksi)
- ↑ Deadfall: Graveworm 12. marraskuuta 2004. Deadfall eZine. Viitattu 14. elokuuta 2007. (saksaksi) ”Stefan: Sagen wir es so: Ich glaub an die Religion, aber ich finde die Kirche scheisse! Die Institution Kirche ist meiner Meinung nach nicht das was sie sein sollte, es ist einfach zuviel Geld dahinter.”
- ↑ Jenny Feniak: Slayer likes bad-boy image 26. tammikuuta 2007. Jam.com Jam! Music. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Jackie Smit: CoC chats with Ralph Santolla of Deicide 8. heinäkuuta 2006. Chronicles of Chaos. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 184,0 184,1 184,2 Horror Punk Pioneers start a Christian Project (Artikkeli Misfitsin jäsenten kristillisestä sivuhankkeesta) 2006. Godscare.net. Viitattu 26. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Van Pelt, Doug: What Cannibal Corpse says, Interview with George Corpsegrinder Fisher 21. lokakuuta 2007. HM (lehti). Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 186,0 186,1 Taylor: Christian Metal - Blessing Or Curse? Guitar6.Com. Viitattu 3. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Imperiumin Messulauta & Mape Ollila: Klaus Flaming, Metalliliitto 2003. Imperiumi.net. Viitattu 15. heinäkuuta 2008.
- ↑ Koskinen, Kimmo K.. Callisto Interview. Rockmusica. Luettu 2007-10-21.
- ↑ Entertainment Weekly: Evanescence Interview Ignites Christian Music Controversy 16. huhtikuuta 2003. Yahoo Music News. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Yusko, Alan ja Prior, Ed: The Music of Devils in the CHURCH!!! 27. syyskuuta 2005. Biblebelievers.com. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Godcore.com Kristillisen raskaan musiikin tietopankki (englanniksi)
Alternative metal | Avant-garde metal | Black metal | Death metal | Doom metal | Extreme metal | Folk metal | Glam metal | Goottimetalli | Grindcore | Hard rock | Heavy metal | Industrial metal | Kristillinen metallimusiikki | Metalcore | Neoklassinen metalli | Power metal | Progressiivinen metalli | Rapcore | Stoner rock | Thrash metal
