Sanoitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sanoituksella tarkoitetaan kevyen musiikin tai populaarimusiikin kappaleiden sanoja. Sanoitus voidaan kirjoittaa laulun säveltämisen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen. Sanoituksen tekijää kutsutaan sanoittajaksi. Joskus musiikki kuitenkin sävelletään jo olemassa oleviin runoihin tai tekstiin, joka on laadittu jo valmiiksi sopivaan mittaan ja jonka painot ja metriikka on toteutettu siten, että säveltäjän on helppo lähteä sitä säveltämään. Tätä on käytetty erityisesti taidemusiikissa, mutta myös iskelmissä ja laulaja-lauluntekijä-tyyppisessä musiikissa. Laajemmassa asiayhteydessä kevyen musiikin sanoitukset ovat eräs erikoistapaus laululyriikasta, joka kattaa myös muut musiikin tyylilajit.

Sanoitus on lyriikkaa, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti kuultavaksi ja solistin laulettavaksi. Heikki Salon kirjoittaman laululyriikan käsikirjan Kahlekuningaslaji mukaan laululyriikka on oma kirjoittamisen lajinsa. Edu Kettunen on sanonut ettei laulun sanoituksen tarvitse toimia pelkkänä tekstinä, vaan ainoastaan laulettuna [1] ja Samuli Koivulahden artikkelien mukaan jokaisessa laululyriikan lajityypissä on oma estetiikkansa ja käytännössä laululyriikka eroaa muusta mitallisesta runoudesta vain melodiasidonnaisuutensa osalta.

Yleisimmät rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikki Salon Kahlekuningaslajin ja Koivulahden kirjoittamien artikkelien mukaan laulun sanoituksen yleisimmät perusrakenteet ovat:

  • aaa = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö ja kolmas säkeistö.
  • aaba = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö, erilainen säkeistö ja kolmas säkeistö
  • acacac = ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, kolmas säkeistö ja kertosäkeistö.
  • acacbc = (kahden ylemmän sekoitus) ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, erilainen säkeistö ja lopuksi kertosäkeistö.

Näiden lisäksi on olemassa lukemattomia erilaisia muunnelmia ja kokeiluja toisenlaisista rakenteellisista ratkaisuista ja esimerkiksi progressiivinen rock suosii normaaleista populaarimusiikin rakenteista poikkeamista.

Yllä mainittujen lähteiden mukaan laulun sanoituksissa samaan ryhmään kuuluvilla säkeistöillä (esimerkiksi A1 ja A2) on yleensä samankaltaiseen metriikkaan perustuva muoto jossa tavujen painot ja kestot ovat toistensa kanssa idiomaattiset, joskin pari ylimääräistä tavua voidaan yleensä asettaa kohotahdille.

Laululyriikan estetiikasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etenkin iskelmämusiikin parissa ollaan erityisen tarkkoja klassisen runouden erityispiirteiden, kuten Helismaankin suosiman muoto-opin ja vokaalisoinnun, säilymisestä[2]. Rinnalle on kuitenkin noussut myös musiikkityylejä joissa laulutekstin sisältö on noussut riimittelyä ja idiomaattisuutta tärkeämmiksi tekijöiksi. Näin on esimerkiksi kantaaottavuuteen pyrkivien punk-sanoitusten kohdalla. Vastaavasti esimerkiksi Rap-lyriikassa on perinteisesti paljon riimejä, mutta riimien 'puhtaudessa' ja säkeistöjen tavurakenteissa ja painotuksissa otetaan usein hyvinkin paljon vapauksia. R&B-musiikissa taas melodiat saattavat vaihdella joskus runsaastikin toisiaan vastaavien säkeistöjen välillä, jolloin idiomaattisuus ei sanoituksenkaan osalta toteudu - ainakaan samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi edellä mainitussa iskelmälyriikassa. R&B-musiikissa käytetään usein melismaattista laulutyyliä joka näkyy myös sanoituksissa siten että yksi tavu on saatettu jakaa useammalle tavulle. Vastaavasti iskelmälyriikassa, joka on luonteeltaan syllabinen (jokainen tavu vastaa yhtä tahtia) tätä pidetään usein virheenä[3]. Iskelmälyriikassa on perinteisesti pitäydytty ilmaisussa, joka ei ärsytä tai särähdä korvaan, kun taas punk- ja rap-lyriikoissa usein halutaankin shokeerata ja tietoisesti herätellä kuulijaa.

Suomalaisen laululyriikan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisen luulon vastaisesti suomalainen laululyriikka ei alkuaan tuntenut riimejä, vaan niiden käyttö yleistyi lauluissamme vasta 1600-luvulla uskonpuhdistuksen ja Ruotsin nousukauden myötä. Tuolloin kalevalamittaista laulutapaa ja joikua alettiin pitää pakanallisina. Tilalle tulivat virret, ja niissä yleisesti käytetty loppusoinnullinen muotokieli vakiintui myös maallisiin lauluihin.[4][5]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oikea työote rentouttaa SELVIS. 3/2006. Viitattu 2.2.2010.
  2. Jokaisessa laululyriikan alalajissa on täysin oma estetiikkansa Koivulahden blogi. Viitattu 2.5.2009.
  3. Löysiä lurituksia lemmestä Turun Sanomat. Viitattu 9.9.2009.
  4. Suomalaisen laululyriikan kehityksestä Oulun Lyseon lukio. Viitattu 1.5.2009.
  5. Lyriikan ominaispiirteitä Parkkinen. Viitattu 1.5.2009.