VIP (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
VIP
Tiedot
Toiminnassa 1999–2013
Tyylilaji Heavy metal, speed metal, kristillinen metalli
Kotipaikka Lapua, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Henri Saarimaa, rummut
Tomi Pulkkinen, kitara, taustalaulu
Jussi Pajunpää, laulu, kitara
Roope Pihlajamaa, basso, huudot
Joonas Hahne, Koskettimet

Levy-yhtiö

Maanalainen Levykauppa

Aiheesta muualla
Vipmetal.net

VIP oli lapualainen, vuonna 1999 perustettu kristillinen metalliyhtye. Yhtyeen musiikki on teknistä, progressiivista ja melodista.[1] Yhtye on julkaissut viisi studioalbumia ja singlen.[2] 23. elokuuta 2008 julkaistu single "Kunnes kuolema erottaa" meni Suomen virallisen singlelistan sijalle 13.[3] Maasta olet tullut -pitkäsoitto meni virallisella listalla sijalle 40 viikolla 22 vuonna 2009.[4] Yhtye lopetti toimintansa 2013.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 Johannes Ylinen perusti yhtyeen, johon liittyivät Roope Pihlajamaa sekä Petri Aittoniemi. Saman vuoden aikana yhtye julkaisi omakustanteena ensimmäisen levynsä, Very Important Person. Sen julkaisukonsertti pidettiin Kokkolan Länsipuiston koulun salissa 5. marraskuuta 1999.

Vuoden 2000 aikana konsertointi jatkui aktiivisempana, ja rumpaliksi vaihtui Robert Sjöstrand, sillä Petri Aittoniemi jätti yhtyeen liian pitkän välimatkan vuoksi. Yhtye osallistui Gospelin SM-kisoihin, muttei sijoittunut. Saman vuoden aikana kokoonpanoon liittyi vielä Jussi Pajunpää, ja ennen joulua julkaistiin markkinoille yhtyeen toinen levy, Maahan kauneuden.

Seuraavana vuonna yhtyeen rumpali vaihtui jälleen, sillä edellisenä vuonna jäsenistöön liittynyt Robert halusi keskittyä opiskeluun. Hänen tilalleensa otettiin Timo Hietala. Vuoden 2001 aikana yhtye työsti uutta materiaalia ja julkaisi kolmannen levynsä nimeltään Plugged.

Vuoden 2002 alussa VIP:n perustaja Johannes Ylinen erosi ryhmästä keskittyäkseen toiseen yhtyeeseensä nimeltä Deep Insight. Muut yhtyeen jäsenet päättivät jatkaa kolmestaan niin kauan, että uusi kitaristi löydettäisiin. Johanneksen jättämän aukon täyttäjäksi valittiin lopulta Tero Vuolteenaho. Uuden kokoonpanon sisällä syntyi erimielisyyksiä, ja sen vuoksi yhtye piti joulun aikoihin pitkän tauon.

Erimielisyydet päättyivät vuonna 2003, kun yhtyeen muut jäsenet päättivät erottaa rumpalinsa jälleen kerran ja ottivat tilalle Teron kaksosveljen Tuomaksen. Alkuvuoden yhtye vietti studiolla, jossa se nauhoitti uutta viiden kappaleen demoa. Uudella kokoonpanollaan yhtye työsti syksyllä materiaalia uutta levyä varten.

Saatuaan kappalemateriaalin kirjoitettua alkuvuodesta 2004, yhtye siirtyi studiolle, jossa äänitettiin neljäs albumi nimeltään Sokeita. Levy julkaistiin elokuussa Keuruulla järjestetyssä Koodi04-tapahtumassa.

VIP:n toiminta oli vähäistä alkuvuodesta 2005, koska Vuolteenahon veljekset suorittivat varusmiespalvelustaan. Kuuden kuukauden palveluksen jälkeen yhtye jatkoi konserttien soittamista.

Yhtye oli erityisen toimelias vuonna 2006. Maanalainen levykauppa julkaisi VIP:n uuden levyn, Unen vallan, 14. lokakuuta 2006.

Vuoden 2007 aikana yhtye työsti uutta materiaalia. Marraskuussa VIP soitti ensimmäistä kertaa Maata näkyvissä -festareilla. Marraskuussa julkaistulle Terapian tribuuttialbumille Terapian tarpeessa VIP versioi alun perin Täällä taas -albumilla julkaistun ”Kaipuu”-kappaleen.

VIP julkaisi Ristirockissa 23.8.2008 uuden singlen Kunnes kuolema erottaa. Single sisältää kaksi kappaletta, nimikappaleen Kunnes kuolema erottaa ja Jäin eteiseen. Single meni ilmestyttyään Suomen virallisen singlelistan sijalle 13.[3] Vuonna 2009 julkaistiin albumi Maasta olet tullut, joka meni sijalle 40 virallisella listalla.[4]

Vuonna 2010 kosketinsoittaja Joonas Hahne liittyi bändiin. Samana vuonna Vuolteenahot jättivät yhtyeen ja heidän tilalleen tulivat rumpuihin Henri Saarimaa ja kitaraan Tomi Pulkkinen. Yhtyeen harjoitustila siirrettiin Kokkolasta Lapualle. Joonas Hahne jättäytyi pois yhtyeestä alkuvuodesta 2012.

Palaneet sillat -albumi julkaistiin loppuvuodesta 2012. Huhtikuussa 2013 Jussi Pajunpää ilmoitti yhtyeen Facebook-sivulla päättäneensä jättäytyä pois VIP:stä, ja kesäkuussa jäljelle jääneet jäsenet ilmoittivat yhtyeen lopettamisesta.[5]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi Pajunpää - laulu, kitara
  • Roope Pihlajamaa - basso, huudot
  • Henri Saarimaa - rummut
  • Tomi Pulkkinen - kitara, laulu

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Petri Aittoniemi - rummut
  • Robert Sjöstrand - rummut
  • Johannes Ylinen - laulu, kitara
  • Timo Hietala - rummut
  • Tuomas Vuolteenaho - rummut
  • Tero Vuolteenaho - kitara, taustalaulu
  • Joonas Hahne - koskettimet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. nimimerkki Pietu: VIP - Maasta olet tullut (albumin arvostelu) Kristitty.net. 30. toukokuuta 2009. Viitattu 13. lokakuuta 2010. [vanhentunut linkki]
  2. http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=6524
  3. a b Vip: Kunnes kuolema erottaa Musiikkituottajat ry.
  4. a b Vip: Maasta olet tullut Musiikkituottajat ry.
  5. VIP | Facebook www.facebook.com. Viitattu 14.3.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]