Sauna Open Air

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sauna Open Air Metal päälava vuonna 2005 Ratinanniemen puistossa.
Saunan vuoden 2011 toinen pääesiintyjä Judas Priest.
Katsojia päälavan edessä Queensrÿchen keikan aikana vuoden 2011 Saunassa.

Sauna Open Air Metal Festival on Tampereen keskustassa järjestettävä metallimusiikkifestivaali. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 yksipäiväisenä, mutta jo vuonna 2005 se laajeni kolmipäiväiseksi. Festivaali on järjestetty eri vuosina urheilustadion Ratinan päädyssä sijaitsevassa Ratinanniemen puistossa sekä Hämeenpuiston eteläisessä päädyssä sijaitsevassa Eteläpuistossa.

Vuoden 2013 festivaalin jälkeen Sauna Open Air ajaitui konkurssiin.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen, vuoden 2004 Sauna Open Air Metal Festival oli yksipäiväinen ulkoilmafestivaali Ratinan stadionilla, jonka jatkoksi oli lisätty kahdeksi päiväksi konsertteja Tullikamarin Pakkahuoneella. Ratinan Stadionilla esiintyivät muun muassa Nightwish ja Children of Bodom.

Vuonna 2005 tapahtuma järjestettiin 9.–11. kesäkuuta. Kahdella lavalla esiintyi yhteensä 17 yhtyettä. Pääesiintyjät olivat Slayer, Dio ja Megadeth. Festivaalin ohessa järjestettiin myös iltaklubeja. Yhteensä kolmen päivän aikana festivaalilla kävi yli 20 000 kävijää. Juontajina toimivat Diablo-yhtyeestä Rainer Nygård ja Aadolf Virtanen sekä Matti Riekki ja Heta Hyttinen. Kolmen päivän lipun ostaneet saivat rannekkeen, jolla festivaalialueelle pääsi takaisin sieltä poistumisen jälkeen.

Vuonna 2006 tapahtuma järjestettiin 8.–10. kesäkuuta. Pääesiintyjinä olivat Iggy Pop & The Stooges, Cradle of Filth, W.A.S.P. ja Twisted Sister. Saunassa esiintyi myös vuoden 2006 Euroviisuvoittaja Lordi. Rannekkeita ei ollut tänä vuonna enää käytössä, joten festivaalialueelta poistuttaessa sinne ei päässyt enää takaisin.

Vuonna 2007 Eteläpuistossa järjestetyssä kolmipäiväisessä Sauna Open Airissa pääesiintyjinä olivat Megadeth, Type O Negative ja Heaven And Hell. Kävijöitä oli järjestäjien ilmoituksen mukaan noin 22 000, joista festivaalialueella oli torstaina 7. kesäkuuta noin 5 000, perjantaina 8. kesäkuuta noin 7 000 ja lauantaina 9. kesäkuuta noin 10 000 henkeä.[2] Juontajina toimivat Heta Hyttinen ja Petri Lindroos.

Vuonna 2008 Sauna Open Airissa pääesiintyjinä olivat Children of Bodom, Scorpions ja Whitesnake. Suurta huomiota herätti myös 1980- ja 1990-luvuilla vaikuttanut suomalainen thrash metal -yhtye Stone.

Vuonna 2009 Sauna Open Air järjestettiin Eteläpuistossa 5.–7. kesäkuuta. Pääesiintyjinä olivat Mötley Crüe, Apocalyptica ja Nightwish. Tapahtuman juontajina toimivat Heta Hyttinen ja Godsplague-yhtyeen vokalisti Nico Hartonen.

Vuonna 2010 Sauna Open Air järjestettiin jälleen Eteläpuistossa 10.–12. kesäkuuta. Pääesiintyjinä olivat KISS, Danzig ja Grave Digger. Muita esiintyjiä olivat muun muassa Death Angel, Steel Panther, sekä August Burns Red. Suomalaisista yhtyeistä esiintyivät muun muassa The 69 Eyes, Stam1na, Sonata Arctica ja Peer Günt.

Vuoden 2011 Sauna Open Airin pääesiintyjinä olivat jäähyväiskiertuettaan tehnyt Judas Priest, Ozzy Osbourne ja Saxon. Lisäksi festivaalilla esiintyivät Accept, Belladonna, Queensrÿche ja Helloween, sekä Dio Disciples, joka esitti Ronnie James Dion laulamia kappaleita. Yhtyeen laulajana toimi muun muassa Judas Priestistä tuttu Tim "Ripper" Owens. Festivaalin muita esiintyjiä olivat Doro Pesch, Sparzanza ja Cavalera Conspiracy, sekä kotimaisista esiintyjistä muun muassa Mokoma, Tarot, Moonsorrow, Turisas sekä Rytmihäiriö.

Vuonna 2012 Sauna Open Airia ei järjestetty.

Vuoden 2013 Sauna Open Airissa esiintyjiä ovat muun muassa Nightwish, Opeth, Children of Bodom, Volbeat ja Sabaton.

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.