Iggy Pop

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Newell Osterberg, Jr.
HopFarm2011-0702-025.jpg
Iggy Pop esiintymässä Englannissa vuonna 2011
Syntynyt 21. huhtikuuta 1947 (ikä 67)
Taiteilijanimet Iggy Pop
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Aktiivisena 1960-
Tyylilajit Punk rock, protopunk, hard rock, blues, shock rock, glam rock
Laulukieli englanti
Ammatit Laulaja-lauluntekijä, muusikko, näyttelijä
Soittimet Laulu, kitara, koskettimet, rummut
Yhtyeet The Stooges, The Trolls, The Nymphs, The Iguanas, Slash, David Bowie, Deborah Harry, Blondie, Tom Waits, Buckethead
Levy-yhtiöt Virgin, RCA, Elektra, A&M
Kotisivut www.iggyandthestoogesmusic.com
Iggy Pop vuonna 1980. Iggy Pop tunnetaan tavastaan esiintyä paidattomana.

Iggy Pop, oikealta nimeltään James Newell Osterberg, Jr., s. (21. huhtikuuta 1947 Muskegon, Michigan) on yhdysvaltalainen rocklaulaja. Hän on yksi merkittävimmistä punkrockin kehittäjistä ja kuuluisa aggressiivisesta lavaesiintymisestään.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iggy Pop syntyi Michiganissa vuonna 1947 opettajaäidilleen Louella Osterbergille (o.s. Christensen) ja valmentajaisälleen James Newell Osterberg vanhemmalle. Äitinsä puolelta Pop on norjalaista ja tanskalaista syntyperää, ja isänsä puolelta hänellä on sekä irlantilaisia että englantilaisia sukujuuria. Hänen isänsä oli adoptoitu ruotsalais-yhdysvaltalaiseen perheeseen, mistä juontaa sukunimi Osterberg (alunperin Österberg). Iggy kasvoi asuntoautoalueella Ypsilantissa.

Teini-ikäinen Pop oli vielä kunnollinen nuori mies, joka ei juonut, tupakoinut tai käyttänyt huumeita. Hän kävi lukiota ja liikkui samanhenkisessä seurassa. Koulun jälkeen hän työskenteli Discount Recordsissa, jossa hän myöhemmin tapasi Dave Alexanderin ja Ron ja Scott Ashetonin.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop aloitti muusikon uransa rumpalina erilaisissa lukiolaisyhtyeissä Ann Arborissa. Yksi näistä oli The Iguanas, josta Iggy sai läpi elämän kestäneen lempinimensä. Soitettuaan erinäisissä bluesyhtyeissä, kuten The Prime Moversissa, Pop jätti yliopisto-opintonsa ja muutti Chicagoon opiskelemaan musiikkia sen varsinaisessa muodossa. Siellä hän pääsi rumpali Sam Layn oppiin ja jatkoi rumpujen soittoa paikallisissa yhtyeissä. Iggy Pop ihaili kovasti näkemiään mustia muusikoita, mutta katsoi lopulta, että olisi vain naurettavaa, jos hän yrittäisi kopioida näiden omaleimaista tyyliä. Chicagossa hän kokeili kuitenkin myös ensimmäistä kertaa huumeita, ja sanookin ensimmäisen marihuanakokeilunsa aikana ymmärtäneensä, että hänen täytyi soittaa omaa, yksinkertaista bluesiaan. Tämän jälkeen (v. 1967) Iggy Pop palasi Ann Arboriin ja perusti yhtyeen nimeltä The Stooges. Yhtyeeseen kuuluivat solisti Iggy, kitaristi Ron Asheton, rumpali Scotty Asheton ja basisti Dave Alexander.

The Stooges[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: The Stooges

The Stoogesin perustaminen ei sujunut Popin kohdalla ongelmitta: hän joutui aina matkustamaan pitkän matkan Ashetonien luokse treeneihin ja heittelemään kiviä ikkunoihin jotta nämä heräisivät. Hän leikkasi myös hiuksensa äitiään miellyttääkseen; tämä oli luvannut ostaa yhtyeelle sähköurut, jos Iggy menisi parturiin. Uusi kampaus oli hyvin laitosmainen, ja kun Pop pukeutui valkoisiin haalarihousuihin, poliisit pysäyttivät hänet epäillen miehen karanneen mielisairaalasta. Varsinainen potku sekä Stoogesille että Popin tunnetulle lavaesiintymiselle oli, kun tämä näki The Doorsin Michiganin yliopistolla vuonna 1967. Hän ihaili kovasti laulaja Jim Morrisonin lavakarismaa.

"Morrisonin vihamielisyys oli todella tyylikästä - diggasin aivan raivona, kun Morrison sai yleisön kiehumaan raivosta. V*tun jees! Ei riittänyt, että Morrison v*ttuili niille: se onnistui samalla myös hypnotisoimaan yleisön. Keikka kesti noin vartin tai parikymmentä minuuttia, koska niiden piti repiä Morrison pois lavalta ja roudata äijä h*lvettiin ennen kuin jengi lynkkaisi sen. Sekin teki meikäläiseen suuren vaikutuksen. Siinä vaiheessa mietin: "Tyypeillä on single ykkösenä listoilla, ja ne vetää noin avuttoman setin! Jos tuo hemmo keikkuu lavalla, niin minähän vedän perässä. Nyt heti eikä ylihuomenna. Ei parane enää vetkutella."" - Iggy Pop (Please Kill Me, 1996)

Esitys inspiroi Popia laajentamaan lavaesiintymisen rajoja äärimmilleen. Hän oli ensimmäinen, joka sukelsi lavalta yleisön joukkoon ja käveli näiden käsien päällä. Hän tuli tunnetuksi myös lasinsirpaleissa kieriskelystä, lavalle oksentelusta ja itsensä paljastamisesta yleisölle.

The Stoogesin ensimmäinen esiintyminen oli Grande Ballroomissa, ja Iggy Pop ilmestyi paikalle 1800-luvun naisten yöpaidassa. Lisäksi hän oli maalannut kasvonsa valkoisiksi, tehnyt alumiinifoliosta itselleen peruukin ja ajanut kulmakarvansa pois. Yhtyeen jäsenet tunsivat Jim Pop -nimisen miehen, jolla ei ollut hiuksia eikä kulmakarvoja, joten he alkoivat kutsua Iggyä Iggy Popiksi. Show itsessään oli sekin omituinen: Iggy muun muassa käveli golfkengissä pesulaudalla, johon oli kiinnitetty kontaktimikrofonit. John Sinclair kuvaili Iggyn tanssineen "omaa masokistista balettiaan yhden miehen sirkuksessaan, jonka taustalla surisi jonkinlainen psykedeelinen mehiläispesä."

Vuosi ensiesiintymisensä jälkeen, vuonna 1968, The Stooges teki levysopimuksen Elektra Recordsin kanssa. Debyyttialbumilla The Stooges Pop esiintyi nimellä Iggy Stooge, mikä harmitti häntä kovasti ja mihin hän ei enää sittemmin suostunut. Levy ei myynyt hyvin, eikä sitä tehnyt myöskään seuraava albumi Fun House. Näiden kahden albumin välillä Iggy oli myöskin erottanut alkoholisoituneen Dave Alexanderin. Fun Housen jälkeen yhtye kariutui kuitenkin jäljellä olevien jäsenten ja muun henkilökunnan kasvavaan heroiiniaddiktioon. Kitaristi Ron Asheton oli ainoa, joka kieltäytyi väkevämmistä huumeista.

Vuonna 1971 Iggy Pop ja David Bowie tapasivat tunnetussa baarissa Max's Kansas City. Ystävyys Bowien kanssa antoi Popin uralle uutta vauhtia, ja Bowie päättikin tuottaa tälle albumin Englannissa. Yhtyeen roudari James Williamson tarjoutui kitaristiksi, mutta koska Bowie ja Pop eivät olleet muuten tyytyväisiä yhteenkään löytämäänsä soittajaan, he päättivät koota The Stoogesin uudestaan. Alkuperäiskokoonpanon paluusta ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä Dave Alexander ei ollut enää mukana. Ron Asheton taas siirtyi vastahakoisesti bassoon päästääkseen Williamsonin kitaraan. Uusi The Stooges äänitti albumin nimeltä Raw Power. Nykyään korkealle arvostettu teos ei kuitenkaan vakuuttanut levy-yhtiötä, sillä The Stoogesin musiikki ei kelvannut silloiselle suurelle yleisölle. Yhtye sai potkut Elektralta. Scott Thurston ryhtyi kuitenkin soittamaan koskettimia ja Bowie jatkoi tukemistaan, mutta yhtyeen jäsenten huumeongelma pysyi. Iggy Popia saatiin odotella usein lavalle tämän etsiessä wc:ssä ehjää verisuonta, ja hän ja rumpali Scott myivät luvatta basistinsa keräilysoittimen ostaakseen heroiinia. Manageri Danny Fields hylkäsi yhtyeen väsyttyään jatkuvaan sekoiluun ja asioiden selvittelyyn. Lisäksi yhtyeen majatalo Fun House oli purkutuomion alla, rahaa ei tullut mistään ja yhtye kolaroi pakettiautonsa siltaan. Noihin aikoihin Iggy myöskin väärensi shekkejä, mutta hänen vanhempansa korvasivat summan poikansa jäätyä kiinni. The Stoogesin viimeinen konsertti päättyi riitaan yhtyeen ja moottoripyöräjengin välillä. Täysin hallitsematon huumeiden käyttö pysäytti Popin uran vuosiksi eteenpäin.

Sooloura ja myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun lopulla punkin nousu nosti soolouralle siirtyneen Iggy Popin rocktähteyteen. David Bowien tuottamat albumit Lust For Life ja The Idiot (1977) olivat menestyksekkään soolouran lähtölaukaukset. Ensin mainitulta levyltä löytyvät Iggy Popin kuuluisimmat hitit "Lust For Life" ja "The Passenger".

Osa Iggy Popin soololevyistä on saanut kriitikoilta vaisun vastaanoton, mutta hänen kuuluisaa lavaenergiaansa kehutaan yhä. Yhä uudet punkkarien ja garage-rokkarien sukupolvet ovat ottaneet Iggy Popin yhdeksi esikuvistaan.

Vuonna 2003 The Stooges kokoontui taas uudestaan. Yhtyeen kitaristi Ron Asheton kuoli tammikuussa 2009. Toukokuussa 2009 Iggy Pop julkaisi uuden sooloalbumin nimeltään Préliminaires. Osittain jazzvaikutteista levyä on luonnehdittu Iggy Popin uran rauhallisimmaksi albumiksi. Myös The Stooges jatkoi toimintaansa James Williamsonin palatessa kitaristiksi.

Iggy Pop on esiintynyt useasti Suomessa, ensimmäisen kerran Kulttuuritalolla toukokuussa 1978[1] ja viimeksi The Stooges -yhtyeen kanssa 9. syyskuuta 2007 Helsingin Jäähallissa, 26. heinäkuuta 2008 Seinäjoella ja Porin Sonispheressä kesällä 2010.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Stooges[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Idiot (1977)
  • Lust for Life (1977)
  • Kill City (1977) (Iggy Pop & James Williamson)
  • TV Eye (live) (1978)
  • New Values (1979)
  • Soldier (1980)
  • Party (1981)
  • Zombie Birdhouse (1982)
  • Blah Blah Blah (1986)
  • Instinct (1988)
  • Brick By Brick (1990)
  • American Caesar (1993)
  • Naughty Little Doggie (1996)
  • Avenue B (1999)
  • Beat 'Em Up (2001)
  • Skull Ring (2003) (sisältää muutaman The Stoogesin kanssa tehdyn kappaleen.)
  • Préliminaires (2009)
  • Après (2012)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Samuli Vanhakarhu: Iggy Pop - Amerikan keisari. Pop-Kirja, 2004.
  • Joe Ambrose: Iggy Pop - Raakaa voimaa. Johnny Kniga, 2006.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Iggy Pop.