Feminismi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltalainen sota-aikainen juliste.

Feminismi eli naisliike tai naisasialiike on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä liike.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Feministisen liikkeen historia

[muokkaa] Protofeminismi

Feminismi poliittisena liikkeenä syntyi 1800-luvulla. Naisasialiikkeen syntyaikoina naisille vaadittiin poliittisia oikeuksia ja itsenäistä asemaa. Myöhemmät ajattelijat ovat luoneet feminististä ajattelua ja puhuneet syrjinnästä ja epätasa-arvosta, joka on jatkunut poliittisten oikeuksien yhdenmukaisuudesta huolimatta.

”Naisten kaupunki”, 1400-luvun alku.

Jo 1500-luvulla käytiin keskustelua naisten ja miesten kyvyistä. Mary Wollstonecraft julkaisi vuonna 1792 teoksen A Vindication of the Rights of Woman (Naisten oikeuksien puolustus). Liberaali valistusfilosofi Jeremy Bentham oli vaatinut naisille täyttä tasa-arvoa jo muun muassa teoksessaan Introduction to Principles of Morals and Legislation (1780).

[muokkaa] Ensimmäisen aallon feminismi

Feminisminvastainen pilapiirros Yhdysvalloista vuodelta 1869.
Katso myös: suffragetti

1800-luvulla kehittyi Euroopassa ja Yhdysvalloissa laaja järjestäytynyt feministinen liike, feminismin ensimmäinen aalto, jonka tarkoituksena oli ajaa naisten täysiä kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Feminismin ensimmäinen aalto edusti liberaalifeminististä ajattelua. Poliitisten oikeuksia lisäksi feministit ajoivat sitä, että myös nainen voisi opiskella yliopistoissa ilman, että naisten olisi anottava ”vapautusta sukupuolesta”, ja näin päästä valtiollisiin virkoihin, jotka olivat olleet aiemmin vain miehille tarkoitettuja. Kuuluisia naisten oikeuksien puolustajia olivat muun muassa Benthamin kummipoika John Stuart Mill ja Virginia Woolf. Liike oli aluksi porvarisnaisten liike, mutta työväenliikkeen syntymisen jälkeen myös työläisnaiset alkoivat järjestäytyä.

Naisasialiikkeen taistelu huipentui vaatimukseen äänioikeudesta. Ensimmäisenä naiset saavuttivat äänioikeuden Uudessa Seelannissa 1893, joskin naisilla oli ollut äänioikeus aikaisemmin Wyomingin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Uudessa Seelannissa heillä ei kuitenkaan ollut oikeutta asettua ehdolle. Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui 1906, ja ensimmäiseen vuoden 1907 eduskuntaan valittiin 19 naisedustajaa.

Ensimmäisen maailmansodan viimeisinä vuosina ja sen jälkeen naiset saivat äänioikeuden monissa Euroopan maissa. Tämä liittyi toisaalta siihen, että naisille haluttiin antaa tunnustus heidän panoksestaan kansakuntansa hyväksi sodan jälkeen, sekä toisaalta sodassa usein käytettyyn retoriikkaan, jolla pyrittiin oikeuttamaan sotatoimet. Esimerkiksi Woodrow Wilson korosti puheissaan yksilöiden itsemääräämisen tärkeyttä yhteiskunnalle, jolloin äänioikeuden kielto naisilta olisi ollut hankala perustella. Viimeisenä Euroopassa naiset saivat äänioikeuden Sveitsissä 1970-luvulla.

[muokkaa] Toisen aallon feminismi

Eräs saksalaisen feminismin tunnuksista 1970-luvulla.

Kansalaisoikeuksien ja äänioikeuden saavuttamisen jälkeistä aikaa pidetään feministisen liikkeen hiljaisena kautena, vaikkakin naisten osallistuminen muissa liikkeissä lisääntyi. Uudelleen feministinen liike palasi voimaansa 1960-luvulla Yhdysvalloissa, josta se levisi Eurooppaan. Toisen aallon feminismi nosti esiin muun muassa naisten huonon aseman työpaikoilla ja yksityisen piirissä (esimerkiksi kotitöiden epätasa-arvoiseen jakautumiseen). Toisen aallon feminismin kuuluisin tunnuslause on ”henkilökohtainen on poliittista”. Liberaalifeministisen ajattelun rinnalle nousi radikaalifeminismi, joka pyrki nostamaan naisten kokemukset sekä naisten toiminnan arvoon. Jyrkimmillään liikkeen on katsottu sortuneen miesvihamielisyyteen, mutta liikkeen ansiosta sellaiset asiat kuin raiskaukset ja seksuaalinen häirintä tulivat näkyviksi. Toisen aallon feministinen liike myös vaikutti naisroolin muutokseen vastustamalla konservatiivista naiskäsitystä.

[muokkaa] Kolmannen aallon feminismi

1980-luvulta eteenpäin vaikuttaneesta feministisestä ajattelusta on usein puhuttu kolmannen aallon feminisminä. Kyse ei kuitenkaan ole yhtenäisestä liikkeestä vaan joukosta erilaisia ajattelutapoja ja liikkeitä. Feministinen liike myös laitostui ja akateemistui viimeistään 1990-luvulle tultaessa. Naistutkimuksena tunnettu yliopistollinen oppiaine ja tutkimusala sai alkunsa ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa.

Jos ensimmäisen aallon feminismi korosti miesten ja naisten samankaltaisuutta ja yhtäläisiä oikeuksia, toisen aallon feminismi korosti eroja miesten ja naisten välillä, niin kolmannen aallon feminismin myötä nousivat esiin erot naisten välillä ja naisissa. Myös miestä sukupuolena ja miehisyyttä feminismi on tutkinut. Feministisestä miestutkimuksesta käytetään nimeä kriittinen miestutkimus. Samoin kolmannen aallon feminismillä on ollut läheiset suhteet homo-, lesbo- ja queer -tutkimukseen sekä postkolonialistiseen tutkimukseen. Kolmannen aallon feminismin yksi keskeisimmistä – mutta myös kiistellyimmistä – teoreettisista käsitteistä on sex/gender (biologinen ja sosiaalinen sukupuoli) -jaottelu.

[muokkaa] Koulukunnat

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia.

  • Liberaalifeminismi (tai tasa-arvofeminismi) syntyi 1800-luvulla. Sen pyrkimyksenä oli vapauttaa naiset miesten holhouksesta ja saada naisille täydet kansalaisoikeudet. Liberaalifeminismi pohjaa valistusajatteluun ja sen mukaan naiselle kuuluvat samat oikeudet kuin miehelle, koska myös nainen on ihminen. Erästä liberaalifeminismin nykyisiä muotoja edustaa individuaalifeminismi.
  • Radikaalifeminismi sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa ja jatkui voimakkaana liikkeenä pitkälle 1970-luvulle. Radikaalifeminismi näki naiserityisyydessä voimavaran. Se korosti naisten kokemusten tärkeyttä ja vaati tasa-arvoa myös yksityisen piiriin. Radikaalifeministit puuttuivat muun muassa raiskauksiin ja seksuaaliseen häirintään, naisten seksuaalisiin oikeuksiin sekä aborttiin.
  • Postmoderni feminismi sai alkunsa 1980-luvulla. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus ja etnisyys.
  • Muita feminismin suuntauksia ovat muun muassa globalisaation vaikutuksia korostava postkolonialistinen feminismi, heteronormatiivisuuden kyseenalaistava queer-feminismi, naisten kaksinkertaista (luokka-asemasta ja sukupuolesta johtuvaa) sortoa ja uusintavaa työtä korostava marxilainen feminismi, naisten luontosuhdetta korostava ekofeminismi, teknologiaa korostava ja erilaisia dualismeja ylittävä kyberfeminismi (eli kyborgi-feminismi) sekä anarkofeminismi.

[muokkaa] Feminismi ja miehet

Kriittinen miestutkimus on tuonut esille miesten ongelmia ja moninaisen mieskuvan. Miehet ovat myös toimineet aktiivisesti esimerkiksi Yhdistys 9 järjestössä. Yhdistyksen alkuaikoina miesedustajiin kohdistunut kritiikki ja vastustus naisten oikeuksien ajajina kohdistui esimerkiksi miessukupuolen edustajien henkilökohtaiseen herjaukseen, vaikkapa mieheyden kyseenalaistuksena. [2]

[muokkaa] Feminismi ja ihmisoikeudet

Simone de Beauvoir rakentaa kirjassaan Toinen Sukupuoli historiallista kaarta naisten oikeuksista, joista hän nostaa esiin lähtökohtaiset ongelmat naisten oikeuksien historiassa. Esimerkkinä hän toteaa kuningasajan Rooman, jossa naisilta kiellettiin oikeus osuuteen isän perinnöstä holhousjärjestelmän avulla. Naisen holhooja oli ensisijassa hänen isänsä tai miessukulaiset. Beauvoir jäljittää naisten oikeuksien menetyksen historiallisena ajankohtana yksityisomistuksen ja perintöoikeudellisen instituution kehittymiseen agnaattisen, eli isän perimyssuhteiseen järjestelmään.[3]

[muokkaa] Feminismi Suomessa

Suomeen naisasialiike syntyi 1800-luvun lopulla, kun 1884 perustettiin Suomen Naisyhdistys ja vuonna 1892 edelleen toimiva Unioni Naisasialiitto Suomessa ry.

Suomessa naiset saivat ensimmäisenä Euroopassa sekä äänioikeuden että vaalikelpoisuuden 1906. Poliittinen innostus sukupuolten tasa-arvon puolesta jäi laimeaksi äänioikeudesta huolimatta. Poliittisiin puolueisiin perustetut naisosastot ja -järjestöt toimivat kuitenkin sosiaali- ja kulttuurivalistustyön kautta.[2]

Naisasialiike pyrki parantamaan naisten asemaa ja vaati naisille samoja oikeuksia kuin miehille. Vasta uuden avioliittoliittolain myötä 1920-luvulla naisten tasa-arvoisuus lain edessä toteutui kaikilta osin. Naisasialiikkeen merkitys näkyi muun muassa naisten tulemisessa mukaan julkiseen elämään. Naiset hankkivat koulutusta ja työtä ja heidän asemansa koheni yhteiskunnassa. Näin suomalaiseen yhteiskuntaan syntyi naissivistyneistö.

Asetehtaassa työskenteleviä naisia Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana.

Suomessa perustettiin 1960-luvulla Yhdistys 9, joka keskittyi sekä miesten että naisten sukupuolirooleihin eikä ollut varsinaisesti radikaalifeminismin innoittama. Yhdistys oli enimmäkseen akateeminen liike ja sen jäsenistössä oli sekä miehiä että naisia. Varsinainen toisen aallon feminismi rantautui Suomeen vasta verrattain myöhään, 1970-luvulla. Vuonna 1973 perustettu Puna-akat/Rödkärringarna sulautui 1974 järjestöön nimeltä Marxist-Feministerna. Kattojärjestö Feministit-Feministerna perustettiin 1976.

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ 2,0 2,1 Mickwitz, Essen, Nordgren (toim.): Roolien Murtajat, s. 74. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-085-5. suomi
  3. ↑ Beauvoir, Simone de: ”Historia”, Toinen Sukupuoli, s. 64. käännös 1980. Jyväskylä: K.J. Gummerus, 1949. ISBN 951-26-1829-X. Suomentaja

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Anttonen, Anneli & Lempiäinen, Kirsti & Liljeström, Marianne (toim.): Feministejä: Aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-066-X.
  • Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (toim.): Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-9066-96-9.
  • Kontula, Anna: Tästä äiti varoitti. Into-pamfletti 13. Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0299-9.
  • Oksala, Johanna & Werner, Laura (toim.): Feministinen filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-953-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Feminismi.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi
Henkilökohtaiset työkalut