Seksuaalinen suuntautuminen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seksuaalinen suuntautuminen eli seksuaalinen orientaatio pitää sisällää yksilön seksuaalisen vietin ja seksuaalisen käyttäytymisen kohdistumisen tavallisesti joko vastakkaiseen sukupuoleen (heteroseksuaalisuus), samaan sukupuoleen (homoseksuaalisuus) tai molempiin (biseksuaalisuus). Seksuaalinen mieltymys voi harvinaisemmissa tapauksissa kohdistua myös muun muassa esineisiin (fetisismi) tai eläimiin (zoofilia).


Perinteinen bipolaarinen näkemys seksuaalisesta suuntautumisesta perustuu pääasiassa Alfred Kinseyn ja kumppaneiden 1953 tekemille tutkimuksille, ja heidän kehittämälleen Kinseyn asteikolle (The Kinsey Heterosexual-Homosexual Scale, KHHS), jonka reunaehtoina ovat 100-prosenttinen heteroseksuaalisuus ja 100-prosenttinen homoseksuaalisuus. Yksilö sijoittuu johonkin kohtaan tällä asteikolla.


1980 Klein laajensi seksuaalisen orietaation käsitettä ja kehitti uuden asteikon (Klein Sexual Orientation Grid, KSOG). Laajennetussa tulkinnassa seksuaalisen orietaation katsotaan koostuvan seitsemästä eri osa-alueesta:

1. Seksuaalinen käyttäytyminen, eli kenen kanssa yksilö harrastaa seksiä.

2. Emotionaalinen suuntautuminen, eli kenestä hän pitää ja ketä rakastaa.

3. Seksuaaliset fantasiat, eli kenestä yksilö unelmoi.

4. Seksuaalinen mielenkiinto, eli kehen mielenkiinto kohdistuu.

5. Sosiaalinen suuntaus, eli kenen kanssa yksilö muodostaa parin.

6. Elämäntapa, sosiaalinen maailma ja yhteisö, eli missä ja kenen kanssa hän käyttää aikaansa.

7. Oma identiteetti, eli miten hän itse kokee oman suuntautumisensa.

Jokainen seitsemästä kohdasta pisteytetään asteikolla 1-7, jossa 1 merkitsee vain vastakkaisen sukupuolen kanssa ja 7 vain saman sukupuolen kanssa.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

Juutalais-kristillinen traditio on 1900- ja 2000-lukujen vaihteeseen asti pitänyt heteroseksuaalisuutta ainoana luonnollisena suuntauksena. Lääketieteessä heteroseksuaalisuudesta poikkeavia suuntauksia on pidetty sairauksina, kehityshäiriöinä tai perversioina. Suomessa sekä miesten että naisten homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu vuoteen 1971 asti. Tautiluokituksesta homoseksuaalisuus poistui Yhdysvalloissa vuonna 1974 ja Suomessa 1981. Luokitukseen on kuitenkin jätetty "itseä häiritsevä homoseksuaalisuus" (ICD-10 F66.1).


[muokkaa] Syyt

Yleisesti seksuaalista suuntautumista pidetään erillään seksuaalisesta käyttäytymisestä, eli on vallalla käsitys, että ihmisen seksuaalisia haluja eivät määrää niinkään teot, vaan joko synnynnäiset tai ympäristön aikaansaamat mieltymykset. Seksuaalisen suuntautumisen syntytavasta ihmisyksilössä ei ole varmaa tietoa. Lähinnä homoseksuaalisuuteen keskittynyt tutkimus seksuaalisuuden kehityksestä yksilönkehityksen varhaisvaiheissa on kuitenkin antanut selkeitä viitteitä siitä, että seksuaalinen suuntautuminen voi olla sikiövaiheessa määräytyvä tai jopa geneettinen ominaisuus, joka ei syntymän jälkeen voi ratkaisevasti muuttua.

[muokkaa] Psykologiset teoriat

Useimmat teorioista eivät ole pyrkineet selvittämään seksuaalisen orientaation kehitysvaiheita, vaan syitä ei-heteroseksuaalisuuteen.

Luopumisteorian mukaan epäonnistuminen ja traumatisoituminen heteroseksuaalisissa ihmissuhteissa saisi yksilön valitsemana vaihtoehtoisen suuntauksen. Tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa, sillä tutkimuksisa on todettu monilla lesbonaisilla olevan myönteisiä seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa, ilman että kyseessä olisi bi-seksuaalisuus (Klaich, 1974). Bell kumppaneineen (1981) ei löytänyt heteroilla ja homoille merkittäviä eroja tyytyväisyydessä seksuaalikokemuksiinsa, ja hän päätyi toteamaan etteivät mitkään tieteelliset tutkimukset tue luopumisteoriaa. Bellin tutkimukset ovat kumonneet myös ns. viettelyteorian, jonka mukaan homoseksuaalinen henkilö voisi houkutella heteron kääntymään homoseksuaalisuuteen, sekä tartuntateorian, joka väittää varhaislapsuudessa tapahtuneen homoseksuaalisen vaikutuksen saattavan johtaa heterolapsien kehityksen vääristymiseen ja homoseksuaalisuuteen.

Freudin (1905) mukaan normaaliin yksilönkehitykseen liittyy aina homoseksuaalinen vaihe. Psykoanalyyttinen teoria uskoo poikien voivan fiksoitua tähän vaiheeseen, ja esittää vaikuttavina psykodynaamisina häiriöinä heikon isäsuhteen ja ylikorostuneen suhteen äitiin. Vastaavasti lesboseksuaalisuutta on selitetty tytön kehittämällä peniskateudella, jota hän ei kykene tyydyttävästi käsittelemään(Black, 1994). Kliinisissä tutkimuksissa (Bieber ym., 1962) Freudin näkemys kuitenkin hylättiin.

Psykoanalyytikko Nancy Chodorowin mielestä pojat tajuavat oidipaalivaiheessa että äiti on erilainen, eivätkä enää samaistu häneen. Tytöt taas eivät ikinä lopeta samaistumistaan äitiin, jonka he näkevät oman itsensä jatkeena. Kun tytöt oidipaalivaiheessa erottautuvat äidistä, he pyrkivät samaistumaan isäänsä, mutta eivät ikinä pysty tähän täydellisesti. Tästä seuraa se, että vaikka suurin osa naisista kehittyy heteroseksuaaleiksi, he kokevat yleensä lähimmät emotionaaliset suhteensa toisten naisten kanssa. Chodorow ehdottaa, että jos molemmat vanhemmat osoittaisivat yhtä paljon rakkautta lapsilleen ja olisivat yhtä autonomisia suhteessa toisiinsa, yhteiskunta muuttuisi vähemmän patriarkaaliseksi.

Oppimisteorian mukaan ei-heteroseksuaalisuus olisi opittua käytöstä(McGuire ym., 1965, Gagnon ja Simon, 1973). Suuntautuminen alkaisi määräytyä varhaislapsuudessa vanhempien taholta tulevan seksuaalikäyttäytymisen ja ajattelun vahvistamisen ja rankaisun seurauksena. Normina olisi heteroseksuaalisuus, jonka ylikorostuneet homoseksuaaliset kontaktit ja kokemukset, tai korostuneen kielteisen heterokokemukset ohjaavat kehittymään homoseksuaalisuuden suuntaan(Masters ja Johnson, 1979). Varhaisten seksuaalisten fantasioiden on nähty myös voivan vaikuttaa seksuaaliseen kehitykseen, jolloin lapsi oppii yhdistämään ikään kuin vahingossa masturboidessa syntyneen mielikuvan samaa sukupuolta olevasta henkilöstä seksuaaliseen mielihyvään.

Queer-tutkimuksen piirissä puolestaan on tyypillisesti kysytty, miksi seksuaalisten suuntautumisten (hetero-, bi- ja homoseksuaalinen) syiden etsimistä ylipäänsä pidetään tai pitäisi pitää tarpeellisena. Queer-tutkimus kuuluu niihin harvoihin tieteenaloihin, joilla niiden syiden pohtimista ei pidetä kiinnostavana.

[muokkaa] Biologiset teoriat

Hormonaaliset teoriat selittävät seksuaalisen suuntautumisen joko raskaudenaikaisilla hormonivaikutuksella sikiön aivojen erilaistumiskehitykseen tai aikuisiän hormonipitoisuuksien vaihteluilla. On todettu, että raskausvuorokausina 80.-120. sikiön aivot on erittäin herkkiä hormonistimulaatiolle, joka vaikuttaa keskushermoston feminisoitumiseen tai maskulinisoitumiseen, ja myöhemmässä kehityksessä myös seksuaaliseen orientaatioon.

Toinen hormonaalinen teoria väittää lapsuuden ja puberteetin aikaisten, ja jossakin määrin aikuisuuden hormonitasojen vaikuttavan seksuaalisene orientaatioon. Luotettavia tutkimuksia aikuisten homo- ja heteroseksuaalien hormonitasojen eroista ei kuitenkaan ole tehty.

LeVay raportoi vuonna 1991 eroista homo- ja heteroseksuaalisten miesten aivoissa. Tutkittuaan ruumiinavausten yhteydessä 19 homoseksuaalisen ja 16 heteroseksuaalisen miehen ja 6 heteroseksuaalisen naisen aivot, hän havaitse seksuaalikäyttäytymiseen vaikuttavan hypotalamuksen etuosan olevan heteromiehillä kaksi kertaa kookkaampi kuin homomiehillä tai naisilla.

Biologisia teorioita tukevat myös tutkimukset, joissa on todettu homoseksuaaleilla esiintyneen jo lapsena biologis-anatomisen sukupuolensa vastaisia kokemuksia. Tätä ristiriitaa kutsutaan lapsuuden gendeeriseksi sopeutumattomuudeksi (gender nonconformity). Useat tutkimukset ovat osoittaneet homoilla ja lesboilla selkeästi enemmän gendeerisen sopeutumattomuuden kokemuksia jo lapsuudessa kuin heteroilla (Bailey ja Zucker, 1995, Phillips ja Over, 1995).

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

SETA Seksuaalinen tasavertaisuus RY


[muokkaa] Lähteet

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Seksuaalinen_suuntautuminen
Henkilökohtaiset työkalut