Ekofeminismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ekofeminismi on 1970-luvulla syntynyt feminismin haara, filosofinen ja yhteiskunnallinen liike, joka pyrkii yhdistämään ympäristötietoisuuden ja feminismin. Ekofeministien mukaan naisten alistamisen ja luonnon tuhoamisen välillä on merkittävä yhteys sillä kaiki alistamisen muodot toimivat verkkomaisessa suhteessa toisiinsa ja niiden taustalla toimivat samat mekanismit. Ekofeministit kiinnittävät huomiota yhteiskunnan epätasa-arvoisiin valta-asetelmiin, kuten rasismiin, spesismiin sekä teollisuus- ja kehitysmaiden suhteisiin.

Le Féminisme ou la mort[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen ekofeministi Francoise d’Eaubonne (1920–2005) toi esiin sanan ekofeminismi vuonna 1974 julkaisemassaan kirjassa Le Féminisme ou la mort. Siitä lähtien, ekofeminismi sana on liitetty naisten ja luonnon alistamista vastaan käytyyn kamppailuun. Ekofeministisen ajattelun mukaan kaikki alistaminen on samankaltaista. Ekofeministi Sheila Collins on sanonut, että rasismi, seksismi, luokkariisto ja ekologinen hävitys ovat neljä toisiinsa kiinnittynyttä pilaria, joiden päällä patriarkaatin rakenne lepää. Feminismi pyrkii lopettamaan naisen välineellistämisen. Ekofeminismi laajentaa kamppailun koskemaan myös eläinten ja muun luonnon oikeuksia.[1]

Sorron taustalla toimivan ideologian ydin on käsitys järjen vallasta luonnon yli, jolloin alistetut ryhmät sekä naisellistetaan että naturalisoidaan. Tämän käsityksen perustan muodostavat länsimaista ajattelua jäsentävät dualismit kuten järki/tunne, mies/nainen, mieli/ruumis, yhteiskunta/luonto.[2] Myös ympäristökriisin katsotaan nousevan näistä dualismeista, joten niiden tarkastelu, esiinkaivaminen ja purkaminen ovat yksi tärkeä osa ekofeminististä projektia.

Ekofeminismi uskoo muutoksen mahdollisuuteen feminiinien arvojen avulla, joita ovat muun muassa huolenpito, vastuu ja toisista välittäminen. Ekofeminismi pyrkii myös tekemään näkyväksi julkisten instituutioiden mielikuvapolitiikan luonnottomuuden ja piilo-ohjelmallisuuden. Ekofeministit suhtautuvat kriittisesti sellaisiin kielikuviin, joissa luontoa on ”hallittava”, jossa sen salat ja ”mysteerit” on paljastettava ja jossa se on valjastettava ihmisen käyttöön. Luonnontieteellinen kielikuvasto on täynnä alistamismetaforia, joihin on sisäänrakennettu sukupuolistettuja metaforia.

Ekososiaalinen uusi kosmologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki ekofeministiset koulukunnat kannattavat neljää periaatetta, jotka painottavat kokonaisvaltaisuutta, ihmisen ja luomakunnan kaikkien olioitten keskinäistä riippuvuutta ja vastavuoroisuuden merkitystä, tasa-arvoa ja dynaamisen prosessin merkitystä osana maailmanparannuksen evoluutiota. Ekofeminismi on kaikkien, niin luomakunnan, kuin miesten, naisten ja lapsienkin asialla. Oulun yliopiston professori Kaarina Kailo on tuonut ekofeminismin yhteydessä esiin käsitteen Ekososiaalinen uusi kosmologia. Hänen mukaansa maailma tarvitsee uuden imaginäärisen järjestelmän (imaginary order), joka edistäisi ekologista ja sosiaalista kestävää kehitystä. Järjestelmän arvoiksi hän esittää ekofeministisiä teesejä, joita ovat; omavarainen hoiva- ja lahjatalous, tietoinen kulutuskriittinen elämäntapa, luomuarvot, luomunaiseus, luomumiehisyys väkivallan ja herruusideologian tuolla puolen.[3]

Ekofeminismin edustajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen ekofeministi Vandana Shiva Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa 2002

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Irma Heiskanen & Kaarina Kailo (toim.): Ekopsykologia ja perinnetieto
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.