Petra Kelly

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Petra Kelly 1987

Petra Karin Kelly s. Lehmann (29. marraskuuta 1947 Günzburg, Baijeri - 1. lokakuuta 1992 Bonn) oli saksalainen poliitikko, ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti.

Petra Lehmann sai katolisen kasvatuksen. Hänen sukunimensä vaihtui, kun hänen äitinsä meni naimisiin amerikkalaisen upseerin John E. Kellyn kanssa. Perhe muutti 1960-luvun taitteessa Georgian osavaltioon Yhdysvaltoihin, mutta Petra säilytti Saksan liittotasavallan kansalaisuuden. Hänestä tuli Martin Luther Kingin ihailija, ja hän kampanjoi Robert F. Kennedyn ja Hubert Humphreyn puolesta vuoden 1968 presidentinvaaleissa.

Petra Kelly opiskeli valtiotieteitä Washington D.C.:ssä ja valmistui vuonna 1968. Palattuaan Eurooppaan hän suoritti Amsterdamin yliopiston Eurooppa-instituutissa tutkinnon vuonna 1972. Vuodesta 1972 vuoteen 1982 hän työskenteli Euroopan komissiossa Brysselissä aluksi sosiaalidemokraattien mandaatilla. Vuonna 1979 hän oli perustamassa Saksan Vihreää puoluetta, jonka kiertävää puheenjohtajuutta hän myös hoiti. Vuodesta 1983 vuoteen 1990 hän oli Vihreiden edustajana Saksan liittopäivillä ja paneutui erityisesti rauhankysymykseen, vähemmistöjen oikeuksiin ja ihmisoikeuskysymyksiin. Tiibetin asioihin hän perehtyi erityisesti. Vuonna 1982 hänelle myönnettiin Right Livelihood -palkinto.

Vuonna 1992 Petra Kelly ja hänen kumppaninsa kenraali Gert Bastian löydettiin ammuttuina asunnostaan Bonnissa. Tapahtumaa ei ilmeisesti täysin kyetty selvittämään, mutta poliisin tulkinnan mukaan Bastian ampui ensin Kellyn ja myöhemmin itsensä.

Bonnissa on katu nimellä Petra-Kelly-Allee. Heinrich Böll -säätiö jakaa Petra Kelly -palkintoja tämän ajamien asioiden edistämiseksi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]