Musikaali
Wikipedia
Musikaali on näytelmä tai elokuva, jossa teatterinomaiseen toimintaan ja dialogiin on lisätty ajan viihdemusiikin tyylissä toteutettuja laulu- ja tanssinumeroita.
Eurooppalaisperäiset ooppera ja operetti saivat Amerikassa uuden jatkumon musikaalista. 1800-luvun Amerikassa lähinnä kiertävät teatteriseurueet esittivät usein tanssi- ja musiikkinumeroita, jotka eivät juonellisesti liittyneet toisiinsa. Musikaali liitti juonella numerot toisiinsa ja oopperan tai operetin tapaan kertoivat kokonaisen tarinan. Usein musikaalin musiikki oli kuitenkin tyylillisesti kevyempää ja se sai aineksia amerikkalaisesta kansanmusiikista kuten bluesperinteestä, ja suurimuotoisesta konsertti- ja viihdemusiikista. Musikaalin sisältö on yleensä romanttinen ja komediallinen, mutta moderni musikaali voi käsitellä hyvin erilaisia, vakaviakin aiheita. Musikaali on ennen kaikkea yhdysvaltalainen ilmiö, erityisesti New Yorkin Broadwayllä tuotetaan edelleen lukumääräisesti eniten musikaaleja.
Varhaisessa vaudeville teatteriesityksissä oli jo 1890-luvulla tapana lisätä ajan tunnettuja sävelmiä kevyeen juoneen. Varhaisissa musikaaleihin vaikuttivat musiikillisesti mm. synkopoitu ragtime-musiikki, joka 1800/1900 -lukujen vaihteissa syntyi ja tuli muotiin, ja myös jazzin eri tyylit.
Nykyään musikaalit ovat usein läpisävellettyjä, itsenäisiä teoksia, jotka käyttävät aikansa pop-musiikin tyyliä ja ne voivat kosketella kipeitäkin aiheita. Edelleen musikaalia kuitenkin pidetään juonellisesti kevyenä ja usein romanttinen liioittelu ja absurdit tilanteet kuuluvat musikaaleihin.
[muokkaa] Tunnettuja musikaaleja
- Annie Mestariampuja
- Avenue Q
- Cats
- Chess
- Chicago
- Evita
- Hair
- Jesus Christ Superstar
- Les Miserables
- My Fair Lady
- The Phantom of the Opera
- Sound of Music
- West Side Story
- Moulin Rouge!
- Grease
- The Blood Brothers
- Shall we dance
- Lady, be good!
- Sweeney Todd
- Lal, la, Lucille
- Funny face
- Elisabeth
- Mozart!
- Tanz der Vampire
- Rocky Horror Picture Show
- Mamma Mia!

