Tanz der Vampire

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanz der Vampire -musikaalin logo

Tanz der Vampire on musikaali, joka perustuu Roman Polańskin vuoden 1967 elokuvaan Vampyyrintappajat. Musikaalin on sanoittanut ja käsikirjoittanut Michael Kunze ja säveltänyt Jim Steinman. Polanski ohjasi musikaalin alkuperäisproduktion ja useita myöhempiä produktiota, uusimmat produktiot on ohjannut Cornelius Baltus.

Musikaali sai ensi-iltansa Wienissä vuonna 1997. Alkuperäisproduktio oli suuri menestys, ja siitä pitäen Tanz der Vampire on ollut yksi Keski-Euroopan suosituimpia musikaaleja.

Vaikka Polanskin elokuva parodioi vampyyrielokuvia, musikaali ei tyydy vain parodiointiin, vaan henkilöhahmoja on syvennetty ja inhimillistetty ja juonta kehitetty moniulotteisemmaksi. Humoristisen puolensa ohella musikaalissa pohditaan myös pimeyden viehätysvoimaa.

Tanz der Vampire on läpisävelletty musikaali, jossa professori Abronsius ja hänen nuori assistenttinsa Alfred saapuvat transilvanialaiseen kylään etsiessään vampyyreja. Alfred ihastuu majatalonomistajan tyttäreen Sarah'an, mutta tyttöön on iskenyt silmänsä myös vaarallisen viettelevä vampyyrikreivi von Krolock. Kun Sarah lähtee kreivin kutsumana linnaan tanssiaisiin, Alfred ja professori seuraavat pelastaakseen tytön ja voittaakseen vampyyrit. Tehtävä ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla.

Henkilöhahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kreivi von Krolock, viettelevä vampyyri ja syvämietteinen linnanherra
  • Professori Abronsius, innokas vampyyritutkija Königsbergin Albertus-yliopistosta
  • Alfred, Abronsiuksen nuori ja epävarma assistentti
  • Sarah, majatalonomistajien viehättävä tytär
  • Chagal, juutalainen majatalonpitäjä ja Sarah'n ylisuojeleva isä
  • Rebecca, Chagalin topakka vaimo
  • Magda, majatalon palvelustyttö
  • Herbert von Krolock, kreivin homoseksuaalinen poika
  • Koukol, kreivin kyttyräselkäinen palvelija

Juoniselostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Ensimmäinen näytös

Musikaali alkaa, kun vampyyritutkija professori Abronsiuksen nuori assistentti Alfred on transsylvanialaisessa talviyössä ja etsii Abronsiusta. Huomattuaan professorin jäätyneen hän vie tämän lähimpään löytämäänsä majataloon. Siellä majatalonpitäjä Chagal, hänen vaimonsa ja palvelustyttönsä sekä koko kylän väki ylistävät valkosipulin ihmeitä. Paleltumisestaan toivuttuaan Abronsius päätteleekin valkosipulin määrästä, että hän ja Alfred ovat varmasti lähellä matkansa määränpäätä: vampyyrien löytämistä.

Samana iltana Alfred tapaa Chagalin tyttären Sarah’n, joka rakastaa kylpemistä. Alfred rakastuu tyttöön ensi silmäyksellä, ja myös Sarah on viehättynyt nuorukaisesta. Alfredin ja Sarah’n haaveillessa toisistaan majataloa tarkkailee vampyyrikreivi von Krolock, joka nietzscheläistä filosofiaa julistaen tekee yleisölle tiettäväksi, että hänkin tavoittelee Sarah’aa.

Seuraavana päivänä kreivin kyttyräselkäinen palvelija Koukol saapuu vaatien kynttilöitä. Seuratessaan Chagalin perheen käyttäytymistä Koukolin läsnä ollessa Abronsius näkee, että nämä pelkäävät jotain. Professori arvelee, että nämä salaavat häneltä ja Alfredilta tärkeitä asioita, ja hänen päätelmänsä johtavat hänet varmuuteen siitä, että lähistöllä täytyy asua vampyyrikreivi. Illalla Sarah flirttailee Alfredille ja houkuttelee tämän pois kylpyhuoneesta saadakseen käyttää sitä itse. Sarah’n nauttiessa vaahtokylvystä kreivi von Krolock tulee sisälle ja kutsuu Sarah’n kanssaan keskiyön tanssiaisiin, jossa lupaa tehdä tytöstä naisen ja viedä hänet pois ikävästä arkipäivästä. Alfred kuitenkin huomaa kreivin kurkistaessaan avaimenreiästä ja hälyttää koko talon, jolloin kreivi pakenee ilman tyttöä.

Yöllä Koukol tuo Sarah’lle lahjan kreiviltä: upeat punaiset saappaat. Kun Sarah on hakemassa lahjaa, myös Alfred tulee ulos laulaakseen serenadin Sarah’lle, mutta saakin huomata tytön olevan jo ulkona. Sarah kertoo aikovansa lähteä pois etsimään vapautta. Rakastunut Alfred tarjoaa itseään tytön seuraksi. Sarah kuitenkin lähettää hänet pois tekosyyn varjolla. Hän pukee saappaat jalkaansa, unelmoi olevansa tanssiaisten juhlittu kaunotar, ja lähtee linnaa kohti ennen kuin Alfred ehtii takaisin hänen luokseen. Alfredin hätääntyneet huudot Sarah’n kadottua hälyttävät Chagalin ja Rebeccan, ja Chagal lähtee öiseen metsään etsimään tytärtään.

Seuraavana päivänä Chagal kuitenkin tuodaan jäätyneenä ruumiina takaisin. Abronsius toteaa hänen kuolleen vampyyrinpuremiin, ja haluaa iskeä vaarnaan kuolleen Chagalin sydämeen, jotta tämä ei nousisi ylös vampyyrina. Rebecca kuitenkin kieltää tämän raivostuneena. Samana yönä Chagal herääkin eloon vampyyrina ja puree palvelustyttö Magdaa. Abronsius ja Alfred löytävät Magdan ruumiin aikoessaan tulla yön pimeydessä lyömään vaarnan Chagalin sydämeen. Vaikka he saavat vampyyri-Chagalin kiinni, Alfred säälii tätä ja ehdottaa professorille, että Chagal pitäisi jättää henkiin ja antaa tämän johdattaa heidät vampyyrikreivin linnalle, jonne Sarah on mennyt.

Chagalin johdattamina Abronsius ja Alfred löytävät linnan. Siellä heitä tervehtivät kreivi von Krolock ja hänen poikansa Herbert, joka on silminnähden viehättynyt Alfredista. Kreivi von Krolock teeskentelee kunnioittavansa Abronsiuksen tieteellisiä ansioita, mutta puhuessaan Alfredille kahden kesken kehottaa nuorukaista jättämään komentelevan professorin, joka ei ymmärrä nuoren miehen tarpeita, ja luottamaan hänen neuvoihinsa voidakseen tuntea elämän ja rakkauden.


Toinen näytös

Sarah vaeltaa yksinään linnan käytävillä ja tapaa kreivi von Krolockin. He laulavat yhdessä intohimoisen dueton. Sarah haluaa tuntea kreivin pureman, ja tämä tuntee houkutusta antaa periksi himolleen, mutta päättää kuitenkin säästää pureman seuraavan illan tanssiaisiin. Toisaalla linnassa Alfred nukkuu ja näkee painajaisunta pelkäämistään vampyyreista. Unessa kreivi von Krolockia muistuttava hahmo pyrkii viettelemään Sarah’n, jota Alfred yrittää pelastaa, mutta muuttuukin itse kreivin puremasta vampyyriksi ja imee tämän kanssa Sarah’n veren.

Unestaan kauhistuneena Alfred aamulla vannoo tekevänsä mitä vain puolustaakseen Sarah’aa synkkiä hirviöitä ja yöllisiä kauhuja vastaan. Hän lähtee professorin kanssa linnan kryptaan, jossa kreivi ja tämän poika nukkuvat ruumisarkuissa. Alfred epäonnistuu professorin antamassa tehtävässä eikä kykene lyömään vaarnaa kreivin sydämen läpi. Turhautuneena assistenttinsa arkuudesta professori jatkaa tutkimusmatkaansa ja löytää linnan kirjaston. Alfred puolestaan löytää linnan kylpyhuoneesta Sarah’n, joka ei kuitenkaan suostu hänen pelastettavakseen. Kun hän etsii uudelleen apua professorilta, tämä vastaa vain, että kaikkiin maailman kysymyksiin on vastaus kirjassa. Alfred löytääkin kirjan nimeltä ”Neuvoja rakastavaisille”, ja sen rohkaisemana lähtee uudestaan etsimään Sarah’aa vakuuttaakseen tämän. Hän löytää kuitenkin Herbertin, joka ilmoittaa olevansa rakastunut Alfrediin ja koettaa purra tätä. Vain professorin väliintulo pelastaa Alfredin.

Linnoitusten harjalla professori ja Alfred kohtaavat jälleen kreivi von Krolockin, joka nyt ivailee professoria ja julistaa Alfredin sielun jo omakseen. Sen jälkeen kreivi katoaa heidän silmiensä edestä. Jatkaessaan tutkimuksia professori ja Alfred löytävät linnan hautausmaan. Sieltä suuri määrä vampyyreja nousee haudoistaan tullakseen keskiyön tanssiaisiin ja laulavat ikuisuuden turhauttavuudesta. Kreivi von Krolock puolestaan miettii hautausmaalla vampyyrinelämäänsä ja toteaa, että kaikista pyrkimyksistään huolimatta hänen olemassaolonsa on tyhjä, ja sen täyttää vain sammumaton himo ja ahneus.

Nämä mietteet eivät kuitenkaan saa Krolockia muuttamaan suunnitelmaansa, vaan illan tanssiaisissa hän julistaa vierailleen aikovansa purra Sarah’aa ja antavansa vierailleen puolestaan ruoaksi linnaan eksyneet Alfredin ja Abronsiuksen. Nämä ovat kreivin tietämättä kuitenkin jo läsnä naamioituneena juhlavieraiksi. Kreivi esittelee Sarah’n juhlavieraille ja puree tätä. Abronsius näkee, että Sarah on edelleen elossa, ja hän ja Alfred aikovat paeta tytön kanssa sopivan tilaisuuden tullen. Vampyyrit kuitenkin huomaavat keskuudessaan tanssivat ihmiset, kun näiden kuvat ainoina vieraiden joukosta heijastuvat peilistä. Alfred ja Abronsius selviävät tekemällä kynttilänjaloista ristin, joka kauhistuttaa vampyyrit. Kolmikko pakenee kaaoksen turvin.

Tunteja myöhemmin kaukana linnasta Alfred, Sarah ja Abronsius pysähtyvät lepäämään. Alfred uskoo kauhujen olevan vihdoin ohi ja hänen ja Sarah’n olevan turvassa. Mutta kun he laulavat yhdessä uudesta elämästään ja vapaudesta, yleisö näkee mitä Alfred ei vielä huomaa: Sarah’lle on kasvanut vampyyrinhampaat. Kun Alfred haaveilee tulevaisuudesta toiveikkaana, Sarah hyökkää puremaan hänen kurkkuaan ja imee hänen verensä. Abronsiuksen tutkiessa rauhassa muistiinpanojaan Alfred muuttuu tämän huomaamatta vampyyriksi ja jättää professorin lähteäkseen Sarah’n mukaan. Vampyyrien maailmanvalloitus on alkanut.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Laulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen saksankielinen laululuettelo

1. näytös
  • Ouvertüre (instrumentaali)
  • He, ho, he (Alfred)
  • Knoblauch (Chagal, Rebecca, Magda, ensemble, Alfred, Abronsius)
  • Eine schöne Tochter ist ein Segen (Chagal)
  • Nie geseh'n (Alfred, Sarah, Abronsius, Chagal, Magda, Rebecca)
  • Gott ist tot (Krolock, vampyyrit)
  • Alles ist hell (Rebecca, Magda, Chagal, Koukol, Abronsius)
  • Wahrheit (Abronsius, Alfred, Chagal, Magda, Rebecca)
  • Du bist wirklich sehr nett (Sarah, Alfred)
  • Einladung zum Ball (Krolock)
  • Draußen ist Freiheit (Alfred, Sarah)
  • Die roten Stiefel (Sarah, Krolock) / Stärker als wir sind (Sarah, Rebecca, Magda, Alfred, ensemble)
  • Trauer um Chagal (ensemble, Abronsius, Alfred, Rebecca)
  • Tot zu sein ist komisch (Magda)
  • Durch die Wildnis zum Schloß (instrumentaali)
  • Vor dem Schloß (vampyyrit, Krolock, Abronsius, Herbert, Alfred)
2. näytös
  • Totale Finsternis (Sarah, Krolock)
  • Carpe Noctem! (ensemble)
  • Ein perfekter Tag (Alfred, Abronsius)
  • Für Sarah (Alfred)
  • In der Gruft (Alfred, Abronsius)
  • Warum soll ich denn dein Blut nicht saugen? (Chagal, Magda)
  • Bücher, Bücher! (Abronsius, Alfred)
  • Gott sei Dank, du lebst (Alfred, Sarah)
  • Noch mehr Bücher! (Abronsius, Alfred)
  • Wenn Liebe in dir ist (Alfred, Herbert)
  • Sie irren, Professor (Krolock, Abronsius)
  • Ewigkeit (vampyyrit)
  • Die unstillbare Gier (Krolock)
  • Tanzsaal (Krolock, Sarah, Alfred, Abronsius, Herbert, vampyyrit)
  • Draußen ist Freiheit - Reprise (Alfred, Sarah, Abronsius)
  • Der Tanz der Vampire (vampyyrit)

Produktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampire sai ensi-iltansa Raimund Theaterissa Wienissä, Itävallassa, 4.10.1997. Produktio päättyi 15.1.2000. Produktiosta julkaistiin sekä highlights-levytys että kokonaislevytys.

Wienin alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Steve Barton
  • Alfred - Aris Sas
  • Sarah - Cornelia Zenz / Lyn Liechty
  • Professori Abronsius - Gernot Kranner
  • Chagal - James Sbano
  • Magda - Eva Maria Marold
  • Rebecca - Anne Welte
  • Herbert - Nik Breidenbach
  • Koukol - Torsten Flach

Stuttgart[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaalin Saksan-ensi-ilta oli Stuttgartissa 31.3.2000 Apollo Theaterissa. Produktio päättyi 31.8.2003.

Stuttgartin alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Kevin Tarte / Charles Fornara
  • Alfred - Aris Sas / Fritz Schmid
  • Sarah - Barbara Köhler
  • Professori Abronsius - Werner Bauer
  • Chagal - James Sbano
  • Magda - Maaike Schuurmans
  • Rebecca - Anne Welte
  • Herbert - Thomas Mülner
  • Koukol - Torsten Flach

Tallinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vampiiride Tants sai ensi-iltansa Tallinnassa 10.11.2000 Linnahallissa. Alkuperäisten, suurta suosiota saavuttaneiden 10 esityksen lisäksi musikaalista tehtiin myös konserttiversio 2004 samoilla näyttelijöillä lukuun ottamatta Alfredia, jota esitti Koit Toomen sijasta Andero Ermel. Nele-Liis Vaiksoo palasi Sarah'n rooliin vuonna 2008 Saksan Oberhausenin produktiossa.

Tallinnan alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Jassi Zahharov
  • Alfred - Koit Toome
  • Sarah - Nele-Liis Vaiksoo / Kristine Muldma
  • Professori Abronsius - Rostislav Gurjev
  • Chagal - Marko Matvere
  • Magda - Kaire Vilgats
  • Rebecca - Katrin Karisma
  • Herbert - Bert Pringi / Lauri Liiv
  • Koukol - Lauri Liiv / Bert Pringi

Hampuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava saksalainen produktio sai ensi-iltansa Hampurissa Theater Neue Florassa 16.12.2003. Produktio päättyi 22.1.2006.

Hampurin alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Thomas Borchert / Felix Martin
  • Alfred - Fredrik Wickerts
  • Sarah - Jessica Kessler
  • Professori Abronsius - Werner Bauer
  • Chagal - Jerzy Jeszke
  • Magda - Anna Thorén
  • Rebecca - Jan Merchant
  • Herbert - Norbert Kohler
  • Koukol - Stefan Büdenbender

Varsova[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaalin puolalainen produktio Taniec Wampirów sai ensi-iltansa Varsovan Teatr Muzyczny Romassa 8.10.2005. Produktio päättyi 22.10.2006. Produktiosta julkaistiin lähes koko musikaalin sisältävä levytys.

Varsovan produktion näyttelijät

  • Kreivi von Krolock - Łukasz Dziedzic / Paweł Podgórski
  • Alfred - Jakub Molęda / Marcin Wortmann
  • Sarah - Malwina Kusior / Aleksandra Bieńkowska / Agata Załuska
  • Professori Abronsius - Robert Rozmus / Grzegorz Pierczyński
  • Chagal - Wojciech Paszkowski / Janusz Kruciński
  • Magda - Dominika Szymańska / Katarzyna Walczak / Anna Gigiel
  • Rebecca - Grażyna Strachota / Izabela Bujniewicz
  • Herbert - Jakub Wocial / Modest Ruciński
  • Koukol - Jakub Szydłowski

Tokio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin produktio sai ensi-iltansa Tokiossa 7.7.2006 Teikoku Gekijou -teatterissa. Produktiosta julkaistiin live-kokonaislevytys.

Tokion alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Yuichiro Yamaguchi
  • Alfred - Yohei Izumi / Kenji Urai
  • Sarah - Chihiro Otsuka / Tamaki Kenmochi
  • Professori Abronsius - Masachika Ichimura
  • Chagal - Masahiro Sato
  • Magda - Yuko Miyamoto
  • Rebecca - Satomi Achiwa
  • Herbert - Keigo Yoshino
  • Koukol - Hajime Komada

Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berliinin produktio sai ensi-iltansa Theater des Westensissä 10.12.2006. Produktio päättyi 30.3.2008.

Berliinin alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Thomas Borchert
  • Alfred - Alexander Klaws
  • Sarah - Lucy Scherer
  • Professori Abronsius - Veit Schäfermeier
  • Chagal - Ulrich Wiggers
  • Magda - Katja Berg
  • Rebecca - Maike Katrin Schmidt
  • Herbert - Haldor Laegreid
  • Koukol - Stefan Büdenbender

Wienin 10-vuotisjuhlakonsertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampire -musikaalin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuoden 2007 helmikuussa järjestettiin Wienissä konserttisarja. Musikaalin lyhennetty ja vähin lavastein toteutettu konserttiversio esitettiin Wienin Raimund Theaterissa yhteensä kahdeksan kertaa. Konserttiversiosta julkaistiin highlights-levy.

Wienin konserttiversion näyttelijät

  • Kreivi von Krolock - Thomas Borchert
  • Alfred - Lukas Perman
  • Sarah - Marjan Shaki
  • Professori Abronsius - Gernot Kranner
  • Chagal - Thomas Bayer
  • Magda - Suzanne Carey
  • Rebecca - Tina Schöltzke
  • Herbert - Tim Reichwein

Budapest[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaalin unkarilainen produktio Vámpírok bálja sai ensi-iltansa Magyar Színházissa Budapestissa 30.6.2007. Musikaali sai Unkarissa uuden ilmeen taiteilija Kentaurin suunnittelemien uuden lavastuksen ja puvustuksen myötä. Musikaalia esitetään Budapestissa yleensä lyhyissä jaksoissa kesäkuukausina ja vuodenvaihteessa. Produktion 100. esitys oli 9.1.2008. Produktiosta on julkaistu live-kokonaislevytys.

Budapestin produktion näyttelijät [1]

  • Kreivi von Krolock - Géza Egyházi / Sándor Nagy* / Pál Feke* / Bálint Merán / Gábor Bot
  • Alfred - László Sánta* / Tibor Héger / János Szemenyei* / György Mihálka / Ádám Pásztor
  • Sarah - Zsanett Andrádi / Krisztina Nádorfi* / Nikolett Kovács / Dóra Stróbel* / Anna Török
  • Professori Abronsius - Csaba Jegercsik / Dávid Sándor
  • Chagal - Béla Pavletits / Gábor Bot / János Balog*
  • Magda - Tímea Kecskés* / Anna Balogh* / Dóra Stróbel* / Éva Sári / Márta Debreczeni
  • Rebecca - Judit Dobos* / Kristina Urbanovits* / Kinga Csóka-Vasass / Viktória Várady
  • Herbert - Dávid Pirgel / Victor Posta / Máté Kamarás
  • Koukol - Gábor Attila Farkas / János Balog* / Zsolt Szentirmai

(* näyttelijä ei ole enää mukana produktiossa)

Oberhausen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljäs saksalainen produktio sai ensi-iltansa Oberhausenin Metronom Theater am Centrossa 7.11.2008. Produktio tulee jatkumaan 31.1.2010 saakka[2], jonka jälkeen se siirtyy osittaisin näyttelijävaihdoksin Stuttgartiin.

Oberhausenin alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Jan Ammann / Kevin Tarte
  • Alfred - Krisha Dalke
  • Sarah - Nele-Liis Vaiksoo
  • Professori Abronsius - Gernot Kranner
  • Chagal - Jerzy Jeszke
  • Magda - Linda Konrad
  • Rebecca - Heike Schmitz
  • Herbert - Florian Fetterle
  • Koukol - Stefan Büdenbender

Wien 2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampire palasi Wieniin ja sai uuden ensi-iltansa Ronacher-teatterissa 16.9.2009. Budapestin produktioon suunniteltu uusi ulkoinen ilme siirrettiin myös Wienin produktioon, ja musikaalin loppukohtaukseen tehtiin pieniä muutoksia.[3]

Wienin uuden produktion alkuperäismiehitys

  • Kreivi von Krolock - Thomas Borchert / Alexander di Capri
  • Alfred - Lukas Perman
  • Sarah - Marjan Shaki
  • Professori Abronsius - Gernot Kranner
  • Chagal - James Sbano
  • Rebecca - Katharina Dorian
  • Magda - Anna Thorén
  • Herbert - Marc Liebisch
  • Koukol - Thomas Weissengruber

Stuttgart 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampire palasi Stuttgartiin yleisöäänestyksen tuloksena [4] saaden ensi-iltansa 25.2.2010 Palladium Theaterissa.Produktion on määrä päättyä lokakuussa 2011, minkä jälkeen se siirtyy Berliiniin. [5] [6]


Stuttgartin uuden produktion alkuperäismiehitys[7]

  • Kreivi von Krolock - Jan Ammann / Kevin Tarte
  • Alfred - Krisha Dalke
  • Sarah - Lucy Sherer
  • Professori Abronsius - Christian Stadlhofer
  • Chagal - Jerzy Jeszke
  • Magda - Linda Konrad
  • Rebecca - Martine de Jager
  • Herbert - Florian Fetterle
  • Koukol - Stefan Büdenbender

Antwerpen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flaaminkielinen produktio Dans der Vampieren sai ensi-iltansa Antwerpenissä, Belgiassa, 9.9.2010, ja tulee pyörimään 24.10. 2010 saakka yhteensä 50 esityksellä. Lavasteet ja puvut on lainattu Unkarin produktiolta. Produktiosta tullaan julkaisemaan myös levy. [8] [9]

Antwerpenin näyttelijät

  • Kreivi von Krolock - Hans Peter Janssens
  • Alfred - Niels Jacobs
  • Sarah - Anne Van Opstal
  • Professori Abronsius - Sébastien De Smet
  • Chagal - Frank Hoelen
  • Magda - Goele De Raedt
  • Rebecca - Lulu Aertgeerts
  • Herbert - Michaël Zanders
  • Koukol - James Cooke

Seinäjoki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja samalla Pohjoismaiden ensi-iltansa Tanz der Vampire sai Seinäjoen kaupunginteatterissa 10.9.2011. Produktion ohjasi Olli-Matti Oinonen, joten se oli ensimmäinen eurooppalainen produktio lukuun ottamatta pientä Tallinan produktioita, joka ei käyttänyt muualla tutuksi tullutta Polanskin/Baltuksen ohjausta. Myös produktion visuaalinen asu luotiin suomalaisin voimin. Puvustuksesta vastasi Leena Rintala ja lavastuksesta Marjatta Kuivasto. Musikaalin suomensi saksankielisestä käsikirjoituksesta Marika Hakola. Produktio päättyi 24.3.2012. [10] [11]

Seinäjoen näyttelijät

  • Kreivi von Krolock - Jyri Lahtinen
  • Alfred - Ville Salonen
  • Sarah - Raili Raitala
  • Professori Abronsius - Esa Ahonen
  • Chagal - Heikki Vainionpää
  • Magda - Anne Vihelä
  • Rebecca - Leena Rousti
  • Herbert - Jouko Enkelnotko
  • Koukol - Antti Railio [12]

Pietari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampiren Venäjän-ensi-ilta oli Pietarissa vuoden 2011

syyskuussa. puvustuksen ja lavastuksen on suunnitellut myös Budapestin,

Wienin ja Antwerpenin produktioiden ulkoasusta vastannut Kentaur. [13] [14]

Pietarin produktion näytelijät:

  • Graf von Krolock - Ivan Ozhogin,Alexandr Sukhanov,Rostislav Kolpakov
  • Sarah - Elena Gazaeva,Vera Sveshnikova,Elena Romanova
  • Professor Abronsius - Andrey Matveev,Ivan Korytov,Denis Konovalov
  • Alfred - Georgiy Novitzkiy,Sergey Denisov
  • Chagal - Konstantin Kitanin,Alexandr Sukhanov
  • Rebecca - Manana Gogitidze,Sofia Dushkina
  • Magda - Natalia Bogdanis,Anna Lukoyanova
  • Herbert - Kirill Gordeev,Rostislav Kolpakov,Alexei Borovko
  • Koukol - Alexandr Chubatiy,Sergey Sorokin

Berliini 2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stuttgartista lähdettyään Saksan produktio siirtyy takaisin Berliinin Theater des Westensiin, jossa se saa ensi-iltansa marraskuussa 2011. [15]

New York / Broadway[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanz der Vampiren Broadway-produktioksi aiottu Dance of the Vampires sai ensi-iltansa New Yorkin Minskoff Theatressa 18.10.2002. Käsikirjoittaja David Ives ja pääosan esittäjä Michael Crawford uudelleenkirjoittivat musikaalin rajusti, ja syntynyt musikaali ei juuri muistuttanut alkuperäistä. Kunze ja Steinman irtisanoutuivat lopputuloksesta, ja produktio oli Broadwayn kaikkien aikojen floppi. Produktio päättyi 25.1.2003.[16] [17]

Broadway-version näyttelijät

  • Kreivi Giovanni von Krolock - Michael Crawford
  • Alfred - Max von Essen
  • Sarah - Mandy Gonzalez
  • Professori Abronsius - Rene Auberjonois
  • Chagal - Ron Orbach
  • Magda - Leah Hocking
  • Rebecca - Liz McCartney
  • Herbert - Asa Somers
  • Boris - Mark Price

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]