Benny Andersson

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Benny Andersson konsertissa Minnesotassa 2006

Göran Benny Bror Andersson (s. 16. joulukuuta 1946, Tukholma) on ruotsalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten ABBA-yhtyeen säveltäjänä, pianistina ja laulajana. Yhdessä Björn Ulvaeuksen kanssa Benny kirjoitti monia populäärimusiikin tunnetuimpia klassikoita, esimerkiksi Dancing Queen, Mamma Mia, The Winner Takes It All, Waterloo, Knowing Me, Knowing You ja Gimme Gimme, Gimme (A Man after Midnight). ABBA levytti yhteensä kahdeksan studioalbumia ja useita albumijulkaisujen ulkopuolisia singlejä.

Ennen Abban perustamista Andersson oli jäsenenä suositussa Hep Stars -bändissä, joka tuli tutuksi kappaleellaan A tribute to Buddy Holly. Abban lopetettua toimintansa 80-luvun alussa Andersson on jatkanut musiikin tekemistä Björn Ulvaeuksen kanssa. Hän on tehnyt musikaaleja ja kappaleita eri artisteille sekä toiminut muun muassa tuottajana.

[muokkaa] Yksityiselämä

Benny tutustui Anni-Frid Lyngstadiin vuonna 1969. He muuttivat samaan asuntoon Tukholmaan vuonna 1970 ja menivät naimisiin vuonna 1978. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia. Anni-Frid ja Benny erosivat vuonna 1981.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Benny Andersson.


Tämä muusikosta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut