Alan Lomax

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alan Lomax esiintymässä

Alan Lomax (15. tammikuuta 1915 Austin, Texas19. heinäkuuta 2002 Safety Harbor, Florida) oli yhdysvaltalainen folkloristi ja musiikkitieteilijä. Lomax tunnetaan erityisesti kansanmusiikin kenttätutkimuksestaan, hän äänitti tuhansia lauluja Yhdysvalloissa, Britanniassa, Irlannissa, Karibialla, Italiassa ja Espanjassa.[1]

Alan Lomax oli musiikki- ja kansatieteen uranuurtajan John Lomaxin poika. Alan aloitti uransa 1933 isänsä kanssa[2] äänittämällä maatyöläisten ja vankien esittämiä lauluja Texasissa, Louisianassa ja Mississippissä. Hän opiskeli filosofiaa University of Texas at Austinissa. Vuosina 1936–1942 Lomax työskenteli Yhdysvaltain kongressin kirjaston kansanmusiikin arkistossa. Tuhansien laulujen lisäksi Lomax äänitti monien tunnettujen kansanmuusikoiden haastatteluja. Näitä olivat muun muassa Woody Guthrie, Lead Belly, Muddy Waters, Jelly Roll Morton, irlantilainen laulaja Margaret Barry, skotlantilainen balladilaulaja Jeannie Robertson ja Harry Cox Norfolkista Englannista. Hänen Kongressin kirjastolle jättämässään aineistossa on 5 000 tuntia musiikkiäänitteitä, 120 000 metriä filmiä, 2 500 videonauhaa ja runsaasti muistiinpanoja.[2]

Jouduttuaan kommunistivainojen takia FBI:n tarkkailuun Lomax muutti 1950-luvulla Lontooseen,[2] jossa hän toimitti 18-osaisen levyantologian Columbia World Library of Folk and Primitive Music. Palattuaan New Yorkiin vuonna 1959 hän järjesti konsertin, jossa ensi kertaa Carnegie Hallissa rock'n'rollia ja bluegrassia. Samana vuonna hän teki musiikinkeräysmatkan Yhdysvaltain etelävaltioihin yhdessä silloisen naisystävänsä folklaulaja Shirley Collinsin kanssa ja äänitti useita tunteja musiikkia esittäjinä muun muassa Almeda Riddle, Hobart Smith ja Bessie Jones. Matka huipentui Mississippi Fred McDowellin löytämiseen. Hänen löytöihinsä kuuluvat myös Muddy Waters, Jelly Roll Morton ja Lead Belly.[2] Matkan tuloksena syntyi levykokoelma Sounds of the South.

Lomax avusti Carl Sagania Voyagerin kultaisen levyn kokoamisessa. Kahden Voyager-luotaimen mukana vuonna 1977 lähetetty levy sisältää näytteitä Maan musiikista.[2]

Lomax sai National Medal of Arts -palkinnon presidentti Reaganilta vuonna 1986, ja vuonna 2000 Kongressin kirjasto valitsi hänet eläväksi legendaksi (Living Legend).[3] Tulanen yliopisto myönsi Lomaxille vuonna 2001 filosofian kunniatohtorin arvon.

Lomax äänitti matkoillaan myös suomensukuisia laulajia ja muusikkoja, kertoo J. Karjalainen, jolle tieto tuli hänen esiintyessään 2006 Yhdysvalloissa Lännen-Jukkana.[2]

John Szwed on kirjoittanut ensimmäisen Lomaxin elämäkerran, The Man Who Recorded the World, jota kriitikko luonnehtii perusteelliseksi, tasapainoiseksi ja peittelemättömäksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. American Folklife Center: Alan Lomax Collection 13.12.2006. The Library of Congress. Viitattu 23.9.2008. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Uusitorppa, Harri: Alan Lomax antoi äänen äänettömille. Helsingin Sanomat, 23.3.2011, s. C4. Artikkelin verkkoversio.
  3. Living Legends: Alan Lomax The Library of Congress. Viitattu 23.9.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cohen, Ronald D.: Alan Lomax, Assistant in Charge: The Library of Congress Letters, 1935–1945. Jackson: University Press of Mississippi, 2011. ISBN 978-1-60473-800-1.
  • Szwed, John: The Man Who Recorded the World: A Biography of Alan Lomax. William Heinemann, 2010. ISBN 978-0-434-01232-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]