Bluegrass
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Esitetyille tiedoille ei lähteitä, ja ovat monin paikoin ristiriidassa esim. EN wikin kanssa (määritelmä, syntyaika ja -tapa ym |
Bluegrass on musiikkityyli, jossa on vaikutteita vanhemmasta yhdysvaltalaisesta populaarimusiikista sekä irlantilaisesta ja skottilaisesta kansanmusiikista. Bluegrassin katsotaan syntyneen 1920- ja 1930-luvulla. Bluegrass on yleensä akustista musiikkia jossa käytetään muun muassa banjoa, viulua, kitaraa, mandoliinia, kontrabassoa ja joskus myös dobroa. Rummut ovat harvinaisuus, ja rytmiä antaa vaihtobasso. Suuri osa bluegrass-musiikin viehätyksestä perustuu rytmikkyyteen, kaksi- tai kolmiäänisen laulun harmoniaan sekä yksinkertaiseen, tarttuvaan melodiaan, jota varioidaan taitavasti eri soittimilla. Laulu on tyypillisesti nasaalissa. Countryyn verrattuna Bluegrass on nopeampaa ja monipuolisempaa.
Kaikista musiikkityyleistä juuri bluegrassin on selkeiten keksinyt yksi taho. Se on "bluegrassin isäksikin" kutsuttu Bill Monroe and Blue Grass Boys. Muita lajin tunnetuimpia kokoonpanoja ovat Carter Family ja Stanley Brothers, jonka laulaja-banjonsoittaja, Dr. Ralph Stanley, on edelleen yksi alan arvostetuimmista nimistä. Stanley itse kutsuu musiikkiaan nimellä "vuoristomusiikki" tarkoittaen Appalakkien alueen entisajan asukkaiden kansanomaista laulu- ja soitinmusiikka, joka edelsi bluegrassin syntymistä. Monet vanhanajan bluegrass-kokoonpanot olivat saman perheen jäsenistä koostuvia ja tämä perinne on jatkunut nykyaikaan saakka. Esimerkkeinä tällaisista perheyhtyeistä mainittakoon Cox Family ja The Whites. Nyky-bluegrassia edustaa lisäksi mm. Alison Krauss & Union Station -yhtye, jonka keulakuva Krauss soittaa laulamisen ohella viulua. Tunnettuja bluesgrass-yhtyeitä ovat myös Hayseed Dixie sekä Iron Horse, jotka tekevät bluegrass-versioita tunnetuista heavy- ja rockkappaleista.
Suomessa tunnetuin bluegrass-yhtye on Jussi Syren and The Groundbreakers, joka soittaa muun muassa Itse valtiaiden alkutunnuksen.
Suomessa suurimpia bluegrass-tapahtumia on Ruotsinpyhtään Bluegrass-festivaali.
Nimen alkuperä [muokkaa]
Musiikkityyli on saanut nimensä Bill Monroe and His Blue Grass Boys -yhtyeen mukaan. Blue Grass (niittynurmikka) on Bill Monroen syntymäosavaltion Kentuckyn tunnus - Kentucky, the bluegrass state.