Vesa-Matti Loiri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loiri esiintymässä Mikaelinkirkossa Turussa joulukuussa 2009.
Vesa-Matti Loiri esiintymässä Mikaelinkirkossa Turussa joulukuussa 2009.
Syntymäaika 4. tammikuuta 1945 (ikä 69)
Syntymäpaikka Helsinki, Suomi
Aktiivisena 1962–
Oikea nimi Vesa-Matti Loiri
Muut nimet Vesku
Merkittävät roolit Uuno Turhapuro
(Uuno Turhapuro -elokuvasarja)
Jaakko Hoikka
(Pojat)
Jouko Takkunen
(Pahat pojat)
Leo Porala
(Tie Pohjoiseen)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Vesa-Matti ”Vesku” Loiri (s. 4. tammikuuta 1945 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko. Häntä pidetään yhtenä Suomen laaja-alaisimmista viihdetaiteilijoista.[1]

Loiri on näytellyt sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa. Hän on esittänyt vakavia rooleja muun muassa teatterissa Arvo Salon Lapualaisoopperassa ja Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä sekä elokuvissa Mikko Niskasen Pojissa, Esko Favénin ja Tarja Laineen Rakastuneessa rammassa ja Jaakko Pakkasvirran Pedon merkissä. Koomikkona hän on tunnettu Spede Pasasen kanssa tehdyistä televisio-ohjelmista ja elokuvista, etenkin Uuno Turhapuron esittäjänä. Muita hänen suosittuja komediahahmojaan ovat Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne.

Laulajana Loiri on saanut suosiota etenkin Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana. Hän on levyttänyt myös suomalaisia iskelmiä, kuten Reino Helismaan ja Juha Vainion tuotantoa, ja vuosina 2006–2008 hän julkaisi Lappi-trilogian, joka sisältää vanhoja suomalaisia pop- ja rock-kappaleita akustisina sovituksina. Loiri on myös jazzhuilisti.

Näyttelijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiri kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966. Hän on näytellyt sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa, ja hänen on sanottu luoneen uransa hyvin ristiriitaisista aineksista.[2] Hän on tunnettu etenkin komediarooleistaan, vaikka on tehnyt paljon myös vakavampaa draamaa ja teatteria.[3] Loiri on näytellyt yli 60 elokuvassa.[4]

Vakavat roolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterissa Loirin tärkeitä rooleja ovat olleet ”Jumalan valitsema kansanjohtaja” Kosola Arvo Salon Lapualaisoopperassa, Tuomas Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä ja Nikolai Stavrogin Dostojevskin Riivaajissa. Loiri oli kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatteriin vuosina 1966–1971 ja Turun kaupunginteatteriin 1973–1977.[2] 1960-luvulla hän näytteli myös Yleisradion tv-teatterissa,[3] ja myöhemmmin hän esiintyi huomattavassa roolissa seppä Ilmarina tv-teatterin Kalevala-tulkinnassa nimeltä Rauta-aika (1982).[5]

Ensimmäisen elokuvaroolinsa Loiri sai 17-vuotiaana Mikko Niskasen nuorisokuvauksessa Pojat (1962), mutta hänen varsinaisena läpimurtonaan on pidetty Niskasen ohjaamaa Lapualaismorsian -elokuvaa (1967).[4] Hän on näytellyt vahvoja draamarooleja muun muassa elokuvissa Rakastunut rampa (1975), Pedon merkki (1981), Sokkotanssi (1999) ja Pahat pojat (2003).[2][6]

Komediahahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koomikkona Loiri tuli tunnetuksi 1960-luvun lopussa tv-sarjassa Jatkoaika.[2] Syksyllä 1968 Jatkoaika järjesti ”epäviralliset kaatumisen SM-kilpailut”, joihin Loirikin osallistui, ja kaatuilusta tuli yksi hänen tavaramerkeistään.[7] Loiri aloitti 1960-luvun lopulla pitkään jatkuneen yhteistyön Pertti ”Spede” Pasasen kanssa. Hän esiintyi Pasasen televisiosarjoissa, kuten Spede Showssa, sekä elokuvissa, joista ensimmäinen oli Noin 7 veljestä (1968). Vuosina 1988–1991 Loirilla oli oma televisiosarja Vesku Show, jonka hän myös käsikirjoitti ja jossa näyttelivät hänen lisäkseen Simo Salminen, Hannele Lauri, Eija Vilpas ja Juha Muje.[4]

Kansansuosikiksi Loiri nousi esittämällään Uuno Turhapuro -hahmolla, joka syntyi Speden televisio-ohjelmissa ja nähtiin valkokankaalla ensimmäisen kerran elokuvassa Uuno Turhapuro 1973. Viimeinen Turhapuro-elokuva Uuno Turhapuro – This Is My Life tehtiin 2004, 31 vuotta myöhemmin. Loiri ei aluksi uskonut, että tv-sketseihin tehty hahmo toimisi myös pitkässä elokuvassa, mutta joutui pian muuttamaan mielensä.[6] Turhapuro on Loirin komediahahmoista omaa luokkaansa jo pitkäikäisyytensä vuoksi. Muita tunnettuja hahmoja, jotka ovat esiintyneet sekä televisiossa että elokuvissa, ovat Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne.[2]

Peter von Baghin mukaan Loirin komediahahmot vetoavat suoraan ”kansalliseen psyykeen”. Ne ovat samalla kertaa ronskeja ja hienovireisiä ja yhdistävät aikuisten ja lasten huumoria, mutta niiden pohjalla on aina Loirin perusvakavuus ja terävä huomiokyky. Uuno Turhapuron roolissa hän liukuu taiturimaisesti läpi koko asteikon ”normaalitilan” ja hulluuden välillä.[2]

Ääninäyttelytyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelemisen ohella Loiri on tehnyt myös muutaman ääniroolin. Vuonna 1993 Loiri teki debyyttinsä ääninäyttelijänä Disneyn animaatioelokuvassa Aladdin, jossa hän esitti Henkeä. Kyseisen elokuvan suomenkielinen ääniraita sai paljon tunnustusta ja voittikin maailman parhaan dubbauksen palkinnon.[8] Loiri sai erityismaininnan "ainutlaatuisen omaperäisestä" roolisuorituksestaan.[8] Vuonna 1996 hän ääninäytteli pääroolin elokuvassa Kaikenkarvainen Charlie. Elokuva oli tosin valmistunut jo vuonna 1989.

Muusikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajana Vesa-Matti Loiri tunnetaan suomalaisten iskelmien ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana.[3]

Loiri soittaa myös huilua, etenkin jazzia, ja hänen esikoisalbuminsa 4+20 (1971) oli lähes kokonaan instrumentaalilevy. Siinä on myös tulkinta Oskari MerikannonItkevästä huilusta”. Loiri on esiintynyt Pori Jazzissa usein, ensimmäisen kerran vuonna 1974.[9] Vuonna 1980 hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Huilumies”, joka sai finaalissa kuusi pistettä ja jäi viimeiseksi. Kappale oli Aarno Ranisen nimenomaan Loirille tekemä.[10]

Loiri levytti Eino Leinon runoihin perustuneita lauluja ensimmäisen kerran vuonna 1978 albumilla Eino Leino. Albumi on myynyt tuplaplatinaa, lähes 118 000 kappaletta.[4] Hän on tehnyt yhteensä neljä albumia Leinon runoista, viimeisimpänä Päivän laskiessa vuodelta 2001. Lauluja sävelsivät Henrik Otto Donner ja melko tuntematon porvoolainen harrastelijamuusikko Perttu Hietanen ja ne sovitti kitaristi Taisto Wesslin. [11] Reino Helismaan sanoittamia lauluja hän on tulkinnut albumilla Vesku Helismaasta (1971) ja Juha Vainion sanoittamia lauluja kahdella Ystävän laulut -albumilla (2003 ja 2004).[12] Vuonna 1998 hän teki kirkkolaulukiertueen, jonka avulla Suomen Punaiselle Ristille kerättiin yhteensä lähes 170 000 markkaa.[4]

Vuosina 2006–2008 Loiri julkaisi Lappi-trilogian, joka sisältää vanhoja suomalaisia pop- ja rock-kappaleita akustisina sovituksina.[4] Trilogian päätti syksyllä 2008 julkaistu Kasari, jonka Loiri sanoi olevan ”ehkä viimeinen levy”.[13] Vuonna 2009 ilmestyi kuitenkin albumi Hyvää puuta, joka sisältää muun muassa J. Karjalaisen, Heikki Salon ja Jarkko Martikaisen Loiria varten tekemiä kappaleita.[14] Vuonna 2010 ilmestyi Skarabee, jolle kappaleita ovat tehneet muun muassa Olavi Uusivirta, Timo Kiiskinen ja Tuure Kilpeläinen.[15] Loiri esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa kesäkuussa 2009 ja esitti tiivistunnelmaisella keikalla muun muassa Eppu Normaalin, Kolmannen Naisen ja Juice Leskisen kappaleita. Se oli hänen ensimmäinen esiintymisensä rockfestivaaleilla.[16] Kesällä 2010 hän esiintyi Ruisrockissa.[4] Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue oli voittanut MM-kultaa toukokuussa 2011, pelaajat toivoivat Loirin esiintymään voitonjuhliinsa Helsingin Kauppatorille.[17] Vuonna 2013 tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui Loirin esiintymään itsenäisyyspäivänvastaanoton juhlakonserttiin 6.12.2013. Loiri kieltäytyi ensin, mutta ilmoitti myöhemmin esiintyvänsä juhlakonsertissa. Loiri esitti konsertissa kaksi kappaletta (Lapin kesä ja Nocturne), ja perui esiintymisensä takia Ouluun kaavaillun konserttinsa.

Kaikkiaan Loirin levytyksiä on yli 30.[6] Kaksitoista levyä on ylittänyt vähintään kultalevyrajan, ja yhteensä hänen albumeitaan on myyty yli 660 000 kappaletta.[18][4] Hän on itse sanonut musiikin olevan viimeinen asia, josta hän olisi valmis luopumaan.[19]

Urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilulajeista Loiri on harrastanut muun muassa nyrkkeilyä, jalkapalloa, käsipalloa, vesipalloa, jääkiekkoa, biljardia ja golfia.[4][20] Vuonna 1969 hän kertoi harrastavansa palloilua ”jääkiekosta biljardiin.”[7] Loiri pelasi joukkuelajeissa aina maalivahtina. SM-kultaa hän on saavuttanut vesipallossa ja käsipallossa. Lajeista hän on sanonut ottaneensa vakavimmin jalkapallon ja nyrkkeilyn.[20] Hän luopui urheilu-urasta näyttelemisen takia.[4]

Loiriin oli jo lapsena tehnyt suuren vaikutuksen jugoslavialaisen maalivahti Vladimir Bearan rangaistuspotkun torjunta Helsingin olympialaisten jalkapallon loppuottelussa Unkari–Jugoslavia, jonka jälkeen hän halusi vain maalivahdiksi. Hänen muita esikuviaan jalkapallossa olivat venäläinen Lev Jašin ja espanjalainen Ricardo Zamora. Loiri pelasi nuorena jalkapalloa Huopalahden Hurjissa ja Töölön Vesassa. 1960-luvun alussa hän nousi Töölön Vesan edustusjoukkueeseen kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla, mutta joutui lopettamaan jalkapallouransa kesken aloittaessaan opinnot Teatterikorkeakoulussa.[20]

Myöhemmin hän pelasi maalivahtina viihdetaiteilijoiden urheiluseura Zoomissa, josta HJK värväsi hänet marraskuussa 1971 varamaalivahdiksi. HJK:lla oli samaan aikaan loukkaantumishuolia maalivahtien kanssa. Seura oli tarkkaillut Loiria jo hänen pelatessaan Töölön Vesassa. HJK:n puuhamiehen Markku Peltoniemen mukaan Loirin pallovarmuus ja torjuntatekniikka eivät olleet samaa tasoa kuin SM-sarjan kärkivahdeilla, mutta hänen kimmoisuutensa teki vaikutuksen. Loiri pelasi HJK:ssa yhden kauden 1972.[20] Hän pelasi kaudella ainakin heinäkuussa yhden ottelun verran Suomen Cupia[21] ja osan näytösottelusta puolalaista Górnik Katowicea vastaan.[22] HJK:n päävalmentaja Raimo Kauppinen kuvaili häntä vuonna 1972 hyväksi maalivahdiksi ja pelaajaksi, joka paneutuu tehtäväänsä ja ottaa hommansa aina tosissaan.[22] Loiri on edustanut jalkapallourallaan myös Finnairin Palloilijoita. Peltoniemi ja myös Loiri itse on arvioinut, että hän olisi voinut kehittyä kansallisen huipputason maalivahdiksi, jos olisi keskittynyt vain jalkapalloon.[20]

Vesipallossa Loiri voitti kolme suomenmestaruutta. Hän edusti Helsingfors Simsällskapia. Osaltaan Loiri hankittiin seuraan, jotta yleisöä olisi saatu enemmän katsomoihin. Vesipallopeleihin ei oltu aikaisemmin edes myyty pääsylippuja, mutta Loirin pelatessa Helsingfors Simsällskapin kotiottelut Helsingin urheilutalolla olivat loppuunmyytyjä. Loiri menestyi vesipallomaalivahtina hyvin varsinkin HSS:n kotiotteluissa.[20] Käsipallossa Loiri voitti yhden suomenmestaruuden. Hän edusti Sjundeå Idrottsföreningiä. Käsipalloon hänet houkutteli Totte Nikander, entinen käsipallomaajoukkueen valmentaja. Jääkiekossa Loiri pelasi Helsingin Jokereiden kakkosjoukkueessa Kodin Kynttilöissä kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Myös näissä lajeissa hän pelasi aina maalivahtina.[20]

Nyrkkeily kiehtoi Loiria jo nuorena ja hän harrasti poikanyrkkeilyä. Loiri otteli kolme ottelua 75-kiloisten avoimessa sarjassa vuosina 1969–1970, joista hän voitti kaksi. Vaikka Loiri olikin harrastanut nyrkkeilyä, hän osallistui näihin otteluihin lähes kylmiltään. Otteluissa olikin kysymys osaltaan julkisuustempusta katsomoiden täyttämiseksi, sillä yleisöä kiinnosti jo siinä vaiheessa julkkiksena tunnetun Loirin menestyminen nyrkkeilykehässä. Loiri on sanonut, että hänen rytmitajustaan oli apua nyrkkeilyssä, mutta näyttelijän ammatissa ei olisi ollut eduksi, jos silmät olisivat olleet jatkuvasti mustina.[20]

Loiri on myös lahjakas biljardin pelaaja, ja hän esittelee taitojaan muun muassa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Tosissaan hän pelasi vain kaisaa, joka oli biljardin ainoa kilpailumuoto Suomessa siihen aikaan. Hän ylsi SM-tuloksissa parhaimmillaan sijalle 14.[20] Loiri on muun muassa toiminut Suomen Biljardiliiton puheenjohtajana vuosina (1993)[20] 1994–1999 ja saanut liitolta hopeisen ansiomerkin vuonna 1989.[4]

Golfissa Loirilla oli neljän vuoden ajan oma nimikkokilpailunsa, Vierumäellä pelattu Vesku Open. Laji oli hänelle vain harrastus ilman merkittäviä saavutuksia.[20] Loiri tunnetaan myös innokkaana raviurheilun harrastajana, joka on omistanut ravihevosia jo 1980-luvulta lähtien.[23]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiri on ollut naimisissa kolme kertaa, joista kaksi liittoa on päättynyt eroon. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Tuula Nyman vuosina 1967–1969. Toinen vaimo oli Mona Loiri, joka kuoli vuonna 1977 auto-onnettomuudessa. Vesa-Matti ja Mona Loirin poika Jani kuoli vuonna 1994, myös auto-onnettomuudessa. Kolmannen vaimonsa Riitan kanssa Vesa-Matti Loirilla on lapset Jenni (s. 1979) ja Joonas (s. 1982). Vuosina 1989–1993 hän oli kihloissa malli Marita Hakalan kanssa. Hakalan jälkeen Loiri oli avoliitossa itseään 25 vuotta nuoremman Stina Toljanderin kanssa. Heille syntyivät pojat Ukko (s. 1995) ja Sampo (s. 1996). Pariskunta erosi vuonna 1999.[4] Loiri seurusteli myös muun muassa Lenita Airiston kanssa 1970-luvulla.[19][4] Loirin veli on graafikko Pekka Loiri ja kapellimestari Paavo Berglund oli serkku.

Loiri loukkaantui 1990-luvulla vakavasti jalkapalloa pelatessaan. Omien sanojensa mukaan hän kävi lähellä kuolemaa ja sai ruumiista irtautumisen kokemuksen. Loukkaantumisen lisäksi hänen vaimonsa ja poikansa tapaturmaiset kuolemat saivat hänet kiinnostumaan henkimaailman ilmiöistä ja näyistä, ja hän on ollut selvänäkijä Aino Kassisen oppilaana.[24] Loirin terveys on horjunut 2000-luvulla. Hän sairastaa aikuistyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa. Kesällä 2010 hän sai sairauskohtauksen ja oli kuolla aivojen hapenpuutteeseen.[4] Kaksi vuotta myöhemmin Loirin uutisoitiin laihduttaneen 30 kiloa ja olevan hyvässä kunnossa.[25]

Loiri on innokas Lapin-kävijä ja hän on viettänyt vuosikymmenet kesiä mökillään Ivalossa. Hänen Lappi-trilogiansa äänitettiin Ivalossa ja myös hänestä kertova elokuva Vesku sai ensi-iltansa siellä. Elokuvassa Loiria on kuvattu sekä mökillä että kalastamassa Inarinjärvellä.[4][26]

Arvioita ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter von Bagh pitää Loiria kiistattomasti yhtenä Suomen lahjakkaimmista ja vahvimmista näyttelijöistä.[2] Vuonna 2005 hänet valittiin Aamulehden yleisöäänestyksessä Suomen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi näyttelijäksi.[4]

Loiri on saanut uransa aikana lukuisia elokuva-, televisio- ja musiikkialan palkintoja. Jussi-palkinnon hän on saanut muun muassa roolista elokuvassa Pojat (1963), Rakastunut rampa (1976) ja Pedon merkki (1982), ja parhaan miespuolisen esiintyjän Telvis-palkinnon hän on saanut vuosina 1984, 1986 ja 1987. Vuoden miessolistin Emma-palkinnon hän on saanut vuosina 2003, 2006 ja 2007. Loiri sai myös erikois-Venlan vuonna 1989[4] ja Kultaisen Venlan erityisansioistaan televisioalalla vuonna 2011.[27]

Mika Kaurismäki on ohjannut Loirista dokumenttielokuvan Vesku, joka sai ensiesityksensä Ivalossa 20. elokuuta 2010.[26] Esiintyjät dokumenttiin itse nimennyt Loiri on sanonut dokumentin koskettaneen häntä ja antoi Kaurismäen näkemykselle varauksettoman tunnustuksen.[28] Loirista on julkaistu myös Petri Nevalaisen kirjoittama elämäkerta Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri vuonna 2010.[29] Loiri itse ei kuitenkaan ollut mukana kirjan tekemisessä, eikä antanut sen pohjaksi haastatteluja, saatikka hyväksynyt kirjoitettua, vaan loukkaantui kirjailijalle luvattomasta elämäkerrasta.[4] Hän on itse sanonut, ettei aio koskaan kirjoittaa elämäkertaa, sillä hänen levynsä, elokuvansa ja Kaurismäen dokumentti kertovat jo riittävästi.[30]

Joulukuussa 2011 Loirille myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Palkitsemisperusteluissa painotettiin Loirin kykyä olla sekä poikkeuksellisen suosittu koomikko että vahvojen draamaroolien tekijä. Perustelujen mukaan Loirin taiteilijanura edusti tinkimättömän taiteilijan näkemyksen mukaista etsimistä, kokeilua ja löytämistä.[31]

Elokuussa 2013 HJK palkitsi Loirin Klubin kaikkien aikojen värikkäimpänä maalivahtina.[32]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1962 Pojat Jake
1967 Lapualaismorsian Vesku
1968 Noin 7 veljestä 1. huovi
1969 Leikkikalugangsteri kamreeri
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut tv-toimittaja Antti Vasa
Pohjan tähteet ohjaaja Paavali Pohja
1970 Jussi Pussi Jussi Lietessalo
1971 Hirttämättömät Yksinäinen Ratsastaja
Kahdeksas veljes Jaska Hujanen
1972 Hellyys Osku
1973 Uuno Turhapuro Uuno Turhapuro
1975 Professori Uuno D. G. Turhapuro Uuno Turhapuro
Rakastunut rampa Sakris Kukkelman
1976 Lottovoittaja UKK Turhapuro Uuno Turhapuro
1977 Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon Uuno Turhapuro
Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet alokas Kauppala
1978 Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy Uuno Turhapuro
1979 Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit Luigi, vodkaturisti, kirkkoherranviraston virkailija ja Uuno Turhapuro
1980 Tup-akka-lakko Luigi, kirkkoherranviraston virkailija ja Uuno Turhapuro
1981 Pedon merkki Usko
Uuno Turhapuron aviokriisi Uuno Turhapuro
1982 Rauta-aika Ilmari
Ulvova mylläri Gunnar Huttunen
Uuno Turhapuro menettää muistinsa Uuno Turhapuro
1983 Jon Heikki Öljynen
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin Uuno Turhapuro
1984 Lentävät luupäät robotti
Uuno Turhapuro armeijan leivissä Uuno Turhapuro
1985 Hei kliffaa hei! Auvo
Uuno Epsanjassa Uuno Turhapuro
1986 Liian iso keikka Hikka
Pikkupojat Make
Uuno Turhapuro muuttaa maalle Uuno Turhapuro
1987 Uuno Turhapuro – kaksoisagentti Uuno Turhapuro
Älä itke Iines passinväärentäjä
1988 Tupla-Uuno Uuno Turhapuro
1989 Kaikenkarvainen Charlie Charlie (ääni)
1990 Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla Uuno Turhapuro
1991 Uuno Turhapuro herra Helsingin herra Uuno Turhapuro
Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet Uuno Turhapuro
1992 Aladdin Henki (ääni)
Kuka on Joe Louis? valmentaja
Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti Uuno Turhapuro
1993 Ripa ruostuu Ripan isä
Uuno Turhapuron poika Uuno Turhapuro
1994 Vääpeli Körmy – taisteluni taiteilija Loiri
1995 Ruuvimies Simo Ålander
1997 Kummeli kultakuume paroni Eugen von Lahtinen
1998 Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies Uuno Turhapuro
1999 Historiaa tehdään öisin kauppias
Talossa on Saatana Kuolema
Sokkotanssi Himanen
2000 Hurmaava joukkoitsemurha Mikko Hekkinen
2002 Rumble Leo
2003 Pahat pojat Jouko Takkunen
2004 Uuno Turhapuro – This Is My Life Uuno Turhapuro
2005 Kaksipäisen kotkan varjossa Verneri
2011 Varasto Mynttinen
2012 Tie pohjoiseen Leo Porala
2014 Elämältä kaiken sain Urho

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aunila, Seija: Vesa-Matti Loiri Jumalten keinussa YLE Elävä arkisto. 21.12.2006. Viitattu 28.12.2010.
  2. a b c d e f g Bagh, Peter von: Sininen laulu. Suomen taiteiden tarina Yle Teema. Viitattu 6.12.2013.
  3. a b c Rytsä, Paavo: Vesa-Matti Loiri 4.10.2007. YLE Elävä arkisto. Viitattu 2.7.2010.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Honkanen, Antti: Veskun värikkäät vuosikymmenet MTV3.fi. Viitattu 29.12.2010.
  5. Tenhunen, Antero: Rauta-aika oli tv-teatterin joutsenlaulu Helsingin Sanomat. 28.2.2008. Viitattu 30.12.2010.
  6. a b c Himberg, Petra: Vesa-Matti Loiri Nybergin vieraana YLE Elävä arkisto. 12.5.2008. Viitattu 29.12.2010.
  7. a b Lindfors, Jukka: Vesku Loiri uransa alussa YLE Elävä arkisto. 25.6.2009. Viitattu 28.12.2010.
  8. a b Aladdin Hiddenmickeys.org. Viitattu 11.11.2011 (englanniksi)
  9. Lindfors, Jukka: Vesku Loiri Band Porissa YLE Elävä arkisto. 9.7.2008. Viitattu 29.12.2010.
  10. Rytsä, Paavo: Vesa-Matti Loiri: Huilumies YLE Elävä arkisto. 29.1.2007. Viitattu 28.12.2010.
  11. Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 311. Helsinki: Tammi, 2004.
  12. Vesa-Matti Loiri – diskografia Meteli.net. Viitattu 30.12.2010.
  13. Ahlroth, Jussi: Loirin Kasari on ”ehkä viimeinen levy” Helsingin Sanomat. 4.10.2008. Viitattu 12.11.2008.
  14. Mika Kaurismäki tekee dokumentin Vesa-Matti Loirista YLE Uutiset. 10.6.2009. Viitattu 11.6.2009.
  15. Hilamaa, Heikki: Vesa-Matti Loiri: Skarabee Satumaa. 13.10.2010. Yleisradio. Viitattu 30.12.2010.
  16. Himberg, Petra: Loiri Provinssissa 2009 YLE Elävä arkisto. 16.8.2009. Viitattu 29.12.2010.
  17. Vesku Loiri oli valinnastaan ylpeä: Siinä oli tippa tulla linssiin Yle Uutiset. 16.5.2011. Viitattu 4.8.2011.
  18. IFPI – Tilastot IFPI. Viitattu 5.5.2009.
  19. a b Lindfors, Jukka: Loiri ja Lenita kohtaavat YLE Elävä arkisto. 18.9.2009. Viitattu 29.12.2010.
  20. a b c d e f g h i j k Lempinen, Marko: Taiteilijan toinen puoli. Veikkaaja, 2011, nro 51–52, s. 12–21. Sanoma News Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.1.2011.
  21. Kumu piinasi HJK:ta melkein koko ottelun. Kouvolan Sanomat, 12.7.1972. Artikkelin verkkoversio Viitattu 29.1.2008.
  22. a b Gornikin maali pysyi puhtaana. ?, 10.7.1972. Artikkelin verkkoversio Viitattu 29.1.2008.
  23. Vesku Loiri ikäluokkahevosen omistajaksi Ilta-Sanomat. 30.5.2012. Viitattu 12.7.2013.
  24. Aunila, Seija: Vesa-Matti Loirin ilmiömaailma YLE Elävä arkisto. 27.12.2006. Viitattu 29.12.2010.
  25. Iltalehti: Loiri laihtui
  26. a b Mika Kaurismäen elokuvan VESKU maailman ensi-ilta Ivalossa 20.8.2010 Viitattu 30.12.2010.
  27. Heidän palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla 16.1.2011. MTV3. Viitattu 10.12.2011.
  28. Vesku Loiri: ”Muita pystyn vielä jonkun verran kusettamaan, mutta itseäni en” Satumaa. 7.9.2010. Yleisradio. Viitattu 30.12.2010.
  29. Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri Helsinki-kirjat. Viitattu 24.5.2010.
  30. Vesa-Matti Loiri: ”Anteeksi, että ette päässeetkään minusta eroon” Satumaa. 15.11.2010. Yleisradio. Viitattu 30.12.2010.
  31. Taiteen valtionpalkinto äänitaiteilija Simo Alitalolle Turun Sanomat. 1.12.2011. Viitattu 2.12.2011.
  32. Mikko Knuuttila: Vesku Loiri ja Ridge Forrester näkivät HJK:n johtomaalin Ilta-Sanomat. 18.8.2013. Viitattu 18.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vesa-Matti Loiri.