Saara Aalto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saara Aalto
Syntynyt 2. toukokuuta 1987 (ikä 27)
Oulunsalo
Aktiivisena 2004
Tyylilajit pop
Laulukieli englanti, suomi, kiina, japani, ranska, ruotsi
Ammatit laulaja-lauluntekijä
ääninäyttelijä
Soittimet laulu, piano
Levy-yhtiöt Yume Records

Saara Aalto (s. 2. toukokuuta 1987 Oulunsalo)[1] on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja ääninäyttelijä. Hän nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2007 sijoituttuaan kolmen parhaan joukkoon Talent Suomi -kilpailussa. Vuonna 2011 Aalto sijoittui toiseksi Suomen euroviisukarsinnoissa. Aalto osallistui The Voice of Finland -kykyjenetsintäkilpailuun keväällä 2012 sijoittuen toiseksi.[2]

Uransa aikana Aalto on julkaissut yhteensä neljä studioalbumia, joista yksi on lähes kokonaan kiinankielinen.[3] Itse hän on kuvaillut musiikkiaan "eeppiseksi rakkauspopiksi".[4]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulunsalossa vuonna 1987 syntynyt Aalto tähtäsi musikaaliselle uralle jo lapsuudestaan lähtien. Aallon sukua ovat muun muassa kuvataiteilija ja dokumentintekijä Eeli Aalto sekä taikuri Simo Aalto. Aalto kirjoitti ensimmäiset omat kappaleensa viisivuotiaana ja 11–vuotiaana vuonna 1998 Aalto voitti Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään, joka voitti myös meripäivien sävellyskilpailun.[5] Aalto on kertonut viettäneensä teini-ikäisenä kesät hääkeikkoja kierrellen.[6]

Aalto edusti Suomea kansainvälisillä Golden Star -laulufestivaaleilla Romaniassa vuonna 2004. Hän valmistui ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2005, minkä jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Aalto on suorittanut myös muusikon ammattitutkinnon.[2][5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2007–2010: Talent Suomi ja musikaaliroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 Aalto nousi ensimmäistä kertaa julkisuuteen, kun hän osallistui Talent Suomi -kilpailuun sijoittuen kolmen parhaan joukkoon.[7] Hän esitti kilpailun karsinnoissa itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen "Varpaisillaan", jonka hän myöhemmin levytti debyyttialbumilleen. Kilpailun jälkeen Aalto kävi neuvotteluja ainakin Sony BMG:n kanssa,[8] mutta tuloksetta.

Aalto näytteli Helsingin kaupunginteatterin High School Musical 1 & 2 -musikaaleissa vuosina 2008 ja 2009 säveltäjä-pianistityttö Kelsi Nielseniä.[7][9] Esityskautena 2010–2011 hän esiintyi Helsingin kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa Dorothyn roolissa.[10]

2011–2012: Euroviisukarsinnat ja The Voice of Finland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen euroviisukarsintoihin Aalto osallistui ensimmäistä kertaa vuonna 2004 yhtyeessä Heidi Kyrö & just.[10] Hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin myös 2008 Hanna Marshin ja 2009 Riikan taustalaulajana.[10] Vuonna 2011 hän lähetti Suomen euroviisukarsintojen avoimeen kilpailuun kappaleensa "Blessed with Love", jolla hän pääsi televisioituihin karsintoihin ja sijoittui niissä lopulta toiseksi häviten täpärästi Paradise Oskarille.[11]

Aallon debyyttialbumi Blessed with Love julkaistiin omakustanneyhtiö Yume Recordsin kautta 11. toukokuuta 2011.[7] Albumilta julkaistiin musiikkivideot nimikkokappaleen lisäksi kappaleisiin "Out of Sight, Out of Mind" ja "Cage Bird (feat. Petteri Sariola)". Albumi ei kuitenkaan saavuttanut kaupallista menestystä.

Marraskuussa 2011 julkaistiin Aallon toinen albumi Enkeleitä – Angels, jolla on perinteisten kotimaisten ja ulkomaisten joululaulujen lisäksi Aallon omia sävellyksiä. Levyllä vierailevina artisteina ovat Tomi Metsäketo sekä Linda Lampenius, joka soittaa lukuisissa kappaleissa viulua.[12] Joulukuussa 2012 Aalto ja Tomi Metsäketo järjestivät yhteisen Kuului laulu enkelten -joulukiertueen.[13]

Joulukuussa 2011 Aalto oli mukana Santa Claus Season's Greetings 2012 -laulukilpailussa kiinankielisellä versiolla kappaleestaan "Blessed with Love" ("Ai De Zhu Fu").[14]

Vuonna 2012 Aalto osallistui The Voice of Finland -kilpailuun, jossa hän valitsi valmentajakseen Michael Monroen.[15] Hän sijoittui kilpailussa toiseksi häviten niukasti Mikko Sipolalle.[16] Aalto ei sijoituksestaan huolimatta onnistunut saamaan levytyssopimusta.[17] Aalto kertoi käyneensä lukuisten levytysyhtiöiden kanssa neuvotteluja, mutta kaikki vaativat häntä laulamaan suomeksi, mihin hän ei suostunut.[18] Aalto on kuitenkin myöhemmin sanonut, että voisi jatkossa tehdä myös suomenkielistä musiikkia.[19] Kilpailun jälkeen Aalto jatkoi keikkailua ja avasi Blessed with Love -verkkokaupan, jossa myydään ekologisia koruja.[20][21]

2013–: Kolmas albumi ja ura Aasiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aallon kolmas albumi You Had My Heart julkaistiin 24. toukokuuta 2013.[4] Edellisten levyjen tapaan julkaisijana toimi Yume Records. Levy debytoi Suomen virallisen albumilistan sijalla 43 ja oli siten Aallon uran ensimmäinen listasijoitus.[22] Levyn ensimmäiseksi singleksi valikoitui levyn nimikkoraita, joka julkaistiin sekä englanniksi, kiinaksi että japaniksi.[23] Single ei kuitenkaan saanut juuri laisinkaan radiosoittoa, vaan esimerkiksi YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen totesi, ettei kappale ollut tarpeeksi hyvä erottuakseen joukosta. The Voicen musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari kuitenkin sanoi kappaleen olevan "parasta mitä Saaralta on tähän mennessä kuultu".[24]

Toukokuussa 2013 Aalto esiintyi Shanghaissa yhdessä oopperatenori José Carrerasin kanssa.[25] Kuukautta myöhemmin hän esiintyi Shanghai International Film Festivalin päätösgaalassa, jota seurasi arviolta noin 800 miljoonaa televisionkatsojaa.[26]

Aallon ensimmäinen kiinankielinen albumi Ai De Zhu Fu julkaistiin Suomessa ja Kiinassa 7. syyskuuta 2013. Levylle on valikoitu kappaleita Aallon levyiltä Blessed with Love ja You Had My Heart; osa kappaleista on käännetty levyä varten kiinan kielelle. Kiinalainen nettitelevisio LeTV esitti Aallon Svenska Teaternissa järjestämän konsertin viikkoa myöhemmin.[3] Aalto on sanonut digitaalisesti julkaistun levyn olevan pelkkää pr:ää; tavoitteena on saada hänen nimensä tunnetuksi ja sen myötä saada lisää keikkoja.[19]

Marras-joulukuussa 2013 Aalto järjesti ensimmäisen konserttisalikiertueensa, jolla hän esitti sekä omiaan että muiden esittäjien talvikappaleita useilla eri kielillä.[27] Lisäksi Aalto järjesti jälleen yhteisen joulukonserttikiertueen Tomi Metsäkeon sekä sisarensa Suvi Aallon kanssa.[28]

Aalto on pääosassa Disneyn animaatioelokuvassa Frozen – huurteinen seikkailu, joka saa Suomessa ensi-iltansa 20. joulukuuta 2013. Aalto näyttelee ja laulaa prinsessa Annan roolin.[29]

Yksityiselämä ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saara Aalto seurusteli yhdeksän vuoden ajan Teemu Roivaisen kanssa. Pari on myös työskennellyt yhdessä; Roivainen on muun muassa tuottanut Aallon levyjä.[30] 7 päivää -lehti uutisoi huhtikuussa 2012, että Aallon miehellä olisi salasuhde, mutta Aalto ei halunnut kommentoida väitettä.[31] Pari erosi alkuvuodesta 2013, mutta Aalto on kuvaillut heidän olevan edelleen parhaita ystäviä.[32]

Aallon pikkusisko on laulaja Suvi Aalto, joka niin ikään nousi julkisuuteen The Voice of Finland -laulukilpailusta.[30]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista[22]
Blessed with Love
  • Julkaistu: 11. toukokuuta 2011
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
Enkeleitä – Angels
  • Julkaistu: 9. marraskuuta 2011
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
You Had My Heart
  • Julkaistu: 24. toukokuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
43
Ai De Zhu Fu
  • Julkaistu: 7. syyskuuta 2013
  • Levy-yhtiö: Yume Records
  • Formaatti: CD / Digitaalinen

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Latauslista Singlelista Radiolista Albumi
2011 "Blessed with Love" Blessed with Love
2013 "You Had My Heart" You Had My Heart
"Enkeleitä" TBA
2014 "Reach the Stars"
"You Raise Me Up"

Muut levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kappale Selite
2011 "Älä luovuta feat. Saara Aalto" Vierailu Jake the Break & Flamin levyllä Rattaat pyörimään
2012 "Toiveeni tää" Lidl-kauppaketjun 10–vuotiskappale[33]
"Je suis malade" The Voice of Finland -levy
"Over the Rainbow"
2013 "Minne menee, mistä tulee" Rölli ja kultainen avain -elokuvaa varten äänitetty kappale

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blessed with Love
  • Out of Sight, Out of Mind
  • Cage Bird (feat. Petteri Sariola)
  • Walking in the Air
  • Ai De Zhu Fu (Blessed with Love)
  • You Had My Heart
  • You Gotta Go
  • Enkeleitä
  • Reach the Stars
  • You Raise Me Up

Dubbaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto on toiminut ääninäyttelijänä muutamissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.[34]

Vuosi Elokuva / Sarja Rooli
2008 Desperon taru Prinsessa Papu
2010 Liisa Ihmemaassa Liisa
2011 Bubble Guppies Molly
Kukkulan tyttö, sataman poika Umi
2011– Pokémon Iris
2012 Urhea laulut
Viisi legendaa Hammaskeiju
Winx-klubi Musa
2013 Rölli ja kultainen avain laulu
Frozen – huurteinen seikkailu Anna

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Julkkikset: Saara Aalto Anna. Viitattu 26.9.2012.
  2. a b Saara Aalto viimein jättilavoilla: Ikuisesta kakkosesta tähdeksi 24.6.2013. Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  3. a b Kotimainen laulajalahjakkuus julkaisee uuden albuminsa Kiinassa 3.9.2013. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  4. a b Saara Aalto julkaisi uuden albumin - luvassa levyllinen eeppistä rakkauspoppia 24.5.2013. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  5. a b Saara Aalto - Yume Records Yume Records. Viitattu 14.12.2013.
  6. Hartikainen, Ville: aara Aalto: "Voisin mennä TV:ssä naimisiin" 15.5.2013. Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  7. a b c Mäkelä, Sakari: Saara Aalto konsertoi Helsingissä 24.2.2011. Umami.fi. Viitattu 14.12.2013.
  8. Saaralle levytyssopimus? Telvis.fi. Viitattu 14.12.2013.
  9. Forsman, Carita: Saara Aalto laulaa vaikka japaniksi 16.5.2008. Kaleva.fi. Viitattu 14.12.2013.
  10. a b c Hämäläinen, Jukka: Karkkiboikotti vapautti Saara Aallon stressistä 22.5.2011. Helsinginuutiset.fi. Viitattu 14.12.2013.
  11. Paradise Oskar voitti Suomen viisufinaalin 12.2.2011. HS.fi. Viitattu 14.12.2013.
  12. Saara Aalto laulaa kiinaksi - kuuntele! 28.11.2011. Radio Nova. Viitattu 14.12.2013.
  13. Tomi Metsäketo ja Saara Aalto joulukiertueelle - kuuntele duetto! 14.9.2012. Iskelmä.fi. Viitattu 14.12.2013.
  14. Negative voitti joululaulukilpailun 29.12.2011. Suomen suurlähetystö, Peking - Suomen pääkonsulaatti, Shanghai. Viitattu 14.12.2013.
  15. The Voice of Finland: Riitaa laulajista! Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  16. Mikko Sipola voitti Voice of Finlandin 20.4.2012. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  17. Nyman, Marja: Miksi Saara Aalto ei kelpaa? 30.5.2012. Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  18. Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia - aikoo valloittaa Aasian markkinat 21.5.2013. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  19. a b Taavitsainen, Ilkka: Saara Aaltoa kuullaan monilla kielillä Kuopiossakin 5.11.2013. Savonsanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  20. Tainola, Rita: Saara Aalto lähti uudelle uralle! 15.8.2012. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  21. Korpela, Tanja: Saara Aalto jaksamisestaan: Kaikkea ei voi tehdä yksin 28.2.2013. MTV.fi. Viitattu 14.12.2013.
  22. a b Saara Aalto: You Had My Heart Musiikkituottajat. Viitattu 14.12.2013.
  23. Saara Aallon uusi video julkaistaan englanniksi, kiinaksi ja japaniksi 22.3.2013. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  24. Mäki-Kala, Linda: Miksi Saara Aalto ei kelpaa radioon? Musiikkipäälliköt vastaavat 10.5.2013. MeNaiset.fi. Viitattu 14.12.2013.
  25. Saara Aalto antoi näytteen kiinan ääntämyksestään 10.5.2013. MTV.fi. Viitattu 14.12.2013.
  26. Saara Aalto viimein jättilavoilla: Ikuisesta kakkosesta tähdeksi 24.6.2013. Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  27. Saara Aaltoa jännittää: "Ensimmäinen ikioma kiertue!" 21.9.2013. Iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2013.
  28. Keskitalo, Elina: Tomi Metsäketo ja Aallon siskokset konsertoivat Mikkelissä 1.10.2013. Länsi-Savo.fi. Viitattu 14.12.2013.
  29. Wirtavuori, Sanna: Saara Aallon Enkeleitä- joululaulusta popimpi versio 13.2.2013. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  30. a b Mäki-Kala, Linda: Eronnut Saara Aalto: "Pidin meitä täydellisenä parina" MeNaiset.fi. 2.5.2013. Viitattu 14.12.2013.
  31. Näin Saara Aalto kommentoi salasuhdekohua IS:lle 19.4.2012. Iltasanomat.fi. Viitattu 14.12.2013.
  32. Wirtavuori, Sanna: Saara Aalto - ikuinen kakkonen Anna.fi. 23.5.2013. Viitattu 14.12.2013.
  33. Salo, Irmeli: Kymmenvuotias Lidl kääriytyy Suomen lippuun 3.9.2012. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 14.12.2013.
  34. Bio – Saara Aalto SaaraAalto.com. Viitattu 14.12.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]