Carita Holmström

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carita Elisabeth Holmström
Syntynyt 10. helmikuuta 1954 (ikä 60)
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Tyylilajit jazz, folk, klassinen
Laulukieli ruotsi, suomi, englanti
Soittimet piano, kitara

Carita Elisabeth Holmström (s. 10. helmikuuta 1954 Helsinki) on suomalainen pianisti, laulaja ja säveltäjä. Holmström on uransa aikana säveltänyt ja esittänyt jazzia, kevyttä musiikkia ja klassista musiikkia. Vuonna 1974 hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Älä mene pois”.

Holmström opiskeli pianonsoittoa ensin Izumi Tatenon johdolla ja vuosina 1973–1974 Tukholmassa Gottfried Boonin johdolla. Hän suoritti 1979 Sibelius-Akatemian pianodiplomin ja piti ensikonserttinsa 1981. Vuodesta 1983 Holmström on ollut Sibelius-Akatemian lehtorina.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holmström omaa klassisen musiikin taustan. Hän aloitti pianonsoiton opiskelun Sibelius-akatemiassa 8-vuotiaana ja siirtyi sittemmin Ruotsiin jatkamaan opintojaan. Noin 11–12-vuotiaana hän alkoi esittää folk-musiikkia yhdessä Marianne Nymanin kanssa. Holmström soitti aluksi pianoa, mutta myöhemmin molemmat alkoivat soittaa kitaraa. Kaksikko esiintyi muun muassa Foggy Mountain Clubilla Helsingissä, missä he tapasivat Mikael Wiikin, joka myöhemmin alkoi esiintyä heidän kanssaan.[2]

Vuonna 1969 Holmström ja Nyman esiintyivät Danny-show’ssa, jossa heillä oli oma 20-minuuttinen osuutensa. Saman vuoden keväällä he tekivät Scandialle singlen Soi kitarani soi / Sano sano sano, joka musiikillisesti edusti käännösiskelmää, sillä levy-yhtiö ei suostunut heidän ehdotukseen Holmströmin omien sävellysten levyttämisestä. Vuonna 1971 he esiintyivät Oliverin singlellä Mikä saa ihmisen elämään / Osa elämää sekä tansanialaisen Longfellow Mugarulan albumilla Vijana msife moyo, joka sisältää Afrikkaa käsitteleviä poliittisia lauluja. Lisäksi Holmström ja Nyman esiintyivät televisiossa Kivikasvojen ja Anki Lindqvistin ohjelmissa, sekä tekivät yhdessä Mikael Wiikin kanssa oman 40-minuuttisen ruotsinkielisen ohjelman. Holmströmin ja Nymanin yhteiset esiintymiset päättyivät vuonna 1972 erilaisten musiikillisten pyrkimysten vuoksi.[2]

Holmström ryhtyi sooloartistiksi ja levytti kesällä 1973 esikoisalbuminsa We Are What We Do, jonka kaikki kappaleet olivat hänen omaa tuotantoaan, lukuunottamatta Yes-coveria ”Time and a Word”. Yleisradion viihdetoimittajat valitsivat sen vuoden kevyen musiikin levyksi, minkä lisäksi Musa-lehden lukijat äänestivät Holmströmin vuoden naislaulajaksi. Laajempaa julkisuutta Holmström saavutti myös esittämällä vuoden 1973 Syksyn sävelessä oman kappaleensa ”Joki”.[2]

Keväällä 1974 Holmström edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Eero Koivistoinen säveltämällä kappaleella ”Älä mene pois”, jonka Frank Robson oli kääntänyt englanniksi muotoon ”Keep Me Warm”. Se sijoittui kolmanneksitoista. Vuoden 1974 Syksyn säveleen Holmström puolestaan osallistui Juice Leskisen sanoittamalla laululla ”Jos tahtoo aamuun”. Syksyllä 1974 ilmestyi myös uusi albumi nimeltään Toinen levy, jonka materiaali on pääosin Leskisen sanoittamaa.[2]

Tammikuussa 1975 levytetyllä amerikkalaismuusikko Mark Levinin albumilla Social Sketches Holmström laulaa kappaleet ”Nylon Coverin’, Body Smotherin’” ja ”Wings of Icarus”. Suomen Euroviisu-karsinnoissa 1975 Kirka esitti Holmströmin säveltämän soul-vaikutteisen kappaleen ”Oh New York, rakkain”.[2]

Vuonna 1978 Holmström teki kiertueen yhdessä kontrabasisti Teppo Hauta-ahon kanssa. He ovat jatkaneet yhteistyötään myöhemminkin, ja vuonna 1978 ilmestyi heidän yhteinen albuminsa Two Faces. Sillä on Holmströmin sävellysten lisäksi mukana myös muun muassa Chick Corean ”Windows” ja The Beatlesin ”Dear Prudence”.[2]

Holmström johti omaa jazzyhtyettään Players Unlimited vuosina 1987–1995.

Holmströmin sävellystuotantoon kuuluu levytysten lisäksi kaksi musikaalia, kamariooppera, laulusarjoja naisäänelle ja eri soittimille sekä kamarimusiikkia.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pirkko Moisala ja Riitta Valkeila: Musiikin toinen sukupuoli, Naissäveltäjiä keskiajalta nykyaikaan. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3937-8.
  2. a b c d e f Lehtonen, Esko: Suomalaisen rockin tietosanakirja, s. 177–178. Fanzine Oy, 1983. ISBN 951-9287-08-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]