Seija Simola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seija Saara Maria Simola (nyk. Franzén, s. 25. syyskuuta 1944 Helsinki) [1] on suomalainen iskelmälaulaja. Vanhemmat taidemaalari, dir.cant Urpo Simola ja voimistelija Anita Lappalainenlähde?. Seija Simola oli 1960-luvun ja 1970-luvun suosituimpia naislaulajia.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alkupuolella 18-vuotias Seija Simola esiintyi Leo Lindblomin yhtyeen solistina. Hänen seuraava kiinnityksensä oli Erkki Valasteen orkesterissa. Ensimmäinen single Kun hämärtää / Suurkaupungin valot ilmestyi vuonna 1966. Vuonna 1969 julkaistiin italialaisiskelmät Kun aika on, Sulle silmäni annan ja Rakkaus kasvoista kasvoihin. Samana vuonna ilmestyivät myös Näkemiin (Aranjuez-konserton teema) ja Claude Debussyn Kuutamo.

Simola oli suosittu artisti koko 1970-luvun ajan. Laulelmien ja iskelmien lisäksi hän levytti silloin tällöin myös pop-musiikkia kuten tunnetut ABBA-kappaleet Waterloo ja Fernando, joihin laulaja itse teki suomennokset. Suurimpia menestyksiä olivat Maritza ja Et itkeä saa Argentiina. 70-luvulla Seija Simola lauloi myös Pepe & Paradisen kanssa ja Lauluyhtye Fyrkassa, jonka kantanauhaäänitteitä soitettiin ahkerasti radiossa. Parhaiten mieliin lienee jäänyt lastenlaulu Pippuri ja unikko.

1978 Simola edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Reijo Karvosen sävellyksellä Anna rakkaudelle tilaisuus. Laulu jäi kilpailuissa sijalle 18, joka oli vuosikymmenen huonoin suomalaissijoitus. Huono menestys Euroviisuissa vaikutti laulajan suosioon ja levymyynti ja keikkatarjoukset vähenivät. Tämän vuoksi mm. vuonna 1979 julkaistu LP-levy Katseen kosketus ei menestynyt, vaikka se radiosoittoa saikin hyvin. Levyltä löytyvät mm. sellaiset ikivihreät kuin Kesytetty ja Laulu kuolleesta rakastetusta.

1980-luvulla Seija Simola levytti kaksi pitkäsoittoa, jotka sisälsivät diskopoljentoisia iskelmiä. Ei rakastaa voi tämän enempää vuodelta 1984 jäi laulajan viimeiseksi hitiksi. Simola ei ole koskaan mieltänyt itseään varsinaisesti iskelmälaulajaksi ja diskoalbumien vastapainoksi v. 1986 Esa Kaartamo sävelsi ja sanoitti hänelle levykokonaisuuden, jota artisti itse pitää yhtenä uransa parhaista. Levy jäi Simolan viimeiseksi pitkäsoitoksi ja sen kappale Sateenvarjo soi usein radiossa. Artistin uusimmat levytykset löytyvät vuonna 2003 julkaistulta kokoelmalevyltä nimeltään 50-70-luvun ladyt : 17 Erik Lindströmin unohtumatonta iskelmää.

Opetusministeriö myönsi Seija Simolalle vuonna 2005 taiteilijaeläkkeen.

Seija Simolan 2. aviomies oli muusikko Pekka Hartonen joka soitti Solistiyhtye Suomessa bassoa. Seijan ja Pekan poika Nico Hartonen on metalliyhtye Godsplaguen solisti. Laulaja Stina Girs on Nicon pikkuserkku.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Trio (1970)
  • Seija Simola 1 (1970)
  • Aranjuez mon amour - näkemiin (1970)
  • Rakkaustarina (1971)
  • Seija (1973)
  • Tunteen sain (1976)
  • Seijan kauneimmat laulut (1977)
  • Katseen kosketus (1979)
  • Tunteet (1984)
  • Ota kii - pidä mua (1985)
  • Seija (1986)
  • 20 suosikkia - Sulle silmäni annan (1995)
  • Parhaat - Seija Simola (1995)
  • 20 suosikkia - Rakkauden katse (2002)
  • Sydämesi ääni (2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]