Pihasoittajat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pihasoittajat oli vuosina 19691975 toiminut suomalainen kansanmusiikista vaikutteita ottanut folkrock-yhtye.

Yhtyeen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihasoittajat syntyi 60-luvun folk-aallon harrastajien palatessa Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilta 1969. Irlantilaiseen alkuperäismusiikkiin keskittyvään kokoonpanoon liittyivät Henrik Bergendahl, Kim Kuusi, Hannu Karlsson, Harry Lindahl ja Kyösti Pärssinen. Kaikki edellä mainitut olivat soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa aikaisemmin. Alussa Pihasoittajissa käväisivät myös Riitta ja Petri Hohenthal. Heidän osuutensa päättyi, kun Petri siirtyi Cumulus-yhtyeen monitaituriksi.

Pihasoittajat tekivät syksyllä 1971 Ryhmäteatterin kanssa vihreän saaren historiasta kertova näytelmällisen musiikkidokumentin ”Vanha iloinen Irlanti”. Pienimuotoisesta esityksestä tuli hyvin suosittu. Esityksestä tehtiin ruotsinkielinen tv-versio ja esitys poiki myös levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa. 1972 julkaistu ensialbumi Kivinen tie Dubliniin - Rocky Road to Dublin sisälsi englanniksi laulettua irlantilaista kansanmusiikkia. Pihasoittajien innoittamana Suomeen syntyi useita taitavia irlantilaiseen kansanmusiikkiin perehtyneitä ryhmiä.

MTV valitsi Pihasoittajat vuoden lauluyhtyeeksi vuonna 1972.

Pihasoittajat laajensi irlantilaisvaiheen jälkeen suomalaiseen kansanmusiikkiin, ja omiin sävellyksiin. Yhtyeen toinen albumi Hattukauppiaan aamu oli täysin suomenkielinen, ja siltä löytyvät oli myös Viljo Kajavan ja Aale Tynnin runoihin sävelletyt Pieni kesäruno ja Puutarhurin laulu. Laulusolistiksi liittyi Arja Karlsson. Bassossa vieraili muutamalla raidalla myös Pekka Pohjola.

Pihasoittajat osallistui vuoden 1975 Suomen Euroviisukarsintoihin Kim Kuusen sävellyksellä ”Viulu-ukko”. Se voitti Suomen karsinnat ja Pihasoittajat edusti Suomea vuoden 1975 Eurovision laulukilpailussa sijoittuen seitsemänneksi. ”Ukoksi” euroviisuesitykseen kiinnitettiin viulisti Seppo Sillanpää.

Samana vuonna julkaistiin Pihasoittajien viimeinen levy, Kontaten kotia. Kaikista sen sävellyksistä vastasi Kim Kuusi. Levyn kappaleet sisälsivät Kuusen sävellyksiä suomalaisten runoilijoiden Aale Tynnin ja Martti Haavion eli P. Mustapään runoihin sekä Kuusen sovituksia suomalaisiin kansanlauluihin. Myös Euroviisuissa hyvin menestynyt Viulu-ukko oli mukana levyllä.

Pihasoittajat palasi 20 vuotta kestäneeltä tauolta 1995, jolloin yhtyeen basistiksi liittyi Sara Puljula. Pihasoittajat konsertoi mm. Kaustisella, Moskovassa ja Suuressa folk-konsertissa Savoy-teatterissa 1999. Toinen tuleminen päättyi Hannu Karlssonin kuolemaan vuonna 2000.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Pihasoittajat aktivoituivat vuonna 2009 Irlantiin suuntautuneen hääkeikan jälkeen esiintymään myös Suomessa. Kokoonpano täydentyi toisen polven Pihasoittajalla, kun mukaan tuli Henrikin poika Tommi Bergendahl.

Pihasoittajien jäsenten toiminta myöhemmin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihasoittajien jäsenistä Kim Kuusi oli mukana perustamassa Ryhmäteatteria 1969, jonka muusikkona hän toimi vuoteen 1973. Kuusi on jatkanut uraansa säveltäjänä erityisesti mainosmusiikin tekijänä, sekä Plastinka Recordsin toimitusjohtajana.

Hannu Karlsson oli jäsenenä laulelmaa ja kansanmusiikkia soittavassa Alan miehissä.

Seppo Sillanpää on vaikuttanut useissa folk-musiikkia soittavissa yhtyeissä. Nykyään hän toimii kahden tyttärensä kanssa BandO-yhtyeessä.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattukauppiaan Aamu/Rocky Road to Dublin (LRCD 77)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • 1. Tämän kylän likat
    • 2. Astelin kaunista kangasta
    • 3. Pieni kesäruno
    • 4. Lumilinna
    • 5. Inhoan teepusseja
    • 6. Kehtolaulu
    • 7. Ajaton aamu
    • 8. Elämän kutsu
    • 9. Puutarhurin laulu
    • 10. Hattukauppiaan aamu
    • 11. Siivetön lintu
    • 12.Lauantakiehtoo
    • 13. Isosaari räkki
    • 14. Rocky road to Dublin
    • 15. Off to Dublin
    • 16. When Johnny comes marching home**4. Rodney's glory
    • 17. Carolan concerto

Kontaten kotia (1975, LRCD131, vinyyli LRLP131)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuottajat Henrik Otto Donner ja Måns Groundstroem.
  • Pihasoittajien kokoonpano: Kim Kuusi, Harry Lindahl, Arja Karlsson, Hannu Karlsson, Kyösti Pärssinen, Henrik Bergendahl, Seppo Sillanpää. Lisäksi levyllä soittavat mm. Juhani Aaltonen, Esa Kotilainen, Matti Oiling ja Pekka Pohjola.
    • Alkuperäisen LP:n kappaleet
      • 1. Hattuja
      • 2. Absurdi balladi
      • 3. Pois koko pitäjästä
      • 4. Laulupuu
      • 5. Kreivin sylissä istunut
      • 6. Manalan neiti
      • 7. Helluni kuoli
      • 8. Viulu-ukko
      • 9. Flikkain polska
      • 10 Jo noista joet
      • 11. Kansansatu
      • 12. Läksin pilven piirtä
      • 13. Raahelaisen merimieslaulun mukaan
    • CD:llä olevat lisäraidat Rocky Road to Dublin -levyltä
      • 15. Bank of the Roses
      • 16. Corie Door
      • 17. Fan-O-Win-O
      • 18. Chief O'Neill's Favorite

Vinyylijulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivinen tie Dubliniin/Rocky Road to Dublin (1971, LRLP51)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pihasoittajien kokoonpano: Kim Kuusi, Harry Lindahl, Hannu Karlsson, Kyösti Pärssinen, Henrik Bergendahl.
    • 1. Off to Dublin
    • 2. Chief O'Neill's favourite
    • 3. Foggy dew
    • 4. Rodney's glory
    • 5. Come to the bower
    • 6. Boolavogue
    • 7. Wearing of the green
    • 8. Rocky road to Dublin
    • 9. Banks of the roses
    • 10. When Johnny comes marching home
    • 11. Fan-a-win-o
    • 12. Corie Doon
    • 13. Carolan concerto
    • 14. Planxty George Brabazon / Carolan

Hattukauppiaan Aamu (1973, LRLP77)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuottaja Måns Groundstroem
  • Levytetty Finnvox-studioilla maaliskuussa 1973.
  • Pihasoittajien kokoonpano: Kim Kuusi, Harry Lindahl, Arja Karlsson, Hannu Karlsson, Kyösti Pärssinen, Henrik Bergendahl.
    • 1. Tämän kylän likat
    • 2. Astelin kaunista kangasta
    • 3. Lauantakiehtoo
    • 4. Pieni kesäruno
    • 5. Lumilinna
    • 6. Hattukauppiaan aamu
    • 7. Inhoan teepusseja
    • 8. Kehtolaulu (Siivetön lintu)
    • 9. Ajaton aamu
    • 10. Elämän kutsu
    • 11. Puutarhurin laulu
    • 12. Isosaari räkki

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]