Soul (musiikki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Soul
Alkuperä rhythm and blues, gospel, doo-wop
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta
1950-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
kitara, basso, piano, hammond-urut, koskettimet, klavinetti, laulu
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
funk, disko, neo soul ja lukuisia muita

Soul on Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön keskuudessa 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa kehittynyt populaarimusiikin tyylilaji.

Tyylin alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soul syntyi, kun tuon ajan rhythm and bluesia levyttäneet artistit ottivat musiikkiinsa vaikutteita gospelmusiikista. Ehkä tärkein yksittäinen hahmo tässä kehityksessä oli Ray Charles. Hänellä oli taito esittää gospel-tyylistä musiikkia, mutta hän ei ollut varsinainen gospel-artisti, mikä teki mahdolliseksi siirtää gospel-vaikutteet maalliseen musiikkiin ilman kuuntelijoiden vastalauseita.

Usein soulissa on sitä edeltävän rhythm and blues -musiikin tapaan yksi laulaja sekä perinteinen rytmi- ja puhallinsoittimista koostuva orkesteri, mutta myös useampia laulajia käytetään usein. Monien soul-artistien keskeisimmät levyt ovat sisällöltään painottuneet hitaampiin balladeihin, mutta nopeatempoisemmissa soul-kappaleissa painotetaan rytmin osuutta. Rytmikkäämpään souliin keskittynyt James Brown alkoi kehittää soulia pian suuntaan, josta syntyi 1960-luvun lopussa funk-musiikki.

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun aikana soul saavutti Yhdysvalloissa ja Euroopassa laajan valtaväestön suosion. Monet soulartistit, etupäässä Marvin Gaye, Aretha Franklin, Ray Charles, Wilson Pickett, Otis Redding ja James Brown sekä lauluyhtye The Supremes ovat säilyttäneet suosionsa tähän päivään asti. Soul jatkoi 1970-luvulla Marvin Gayen, Stevie Wonderin ja Curtis Mayfieldin kaltaisten laulavien laulunkirjoittajien sekä lukuisien erinomaisten lauluyhtyeiden (O'Jays, Dramatics, Dells, Temptations, Spinners jne.) johdolla suosituimpana afroamerikkalaisen musiikin tyylinä. Gayen ja Wonderin myötä myös soul-musiikissa alettiin tehdä albumeja kokonaisina teoksina pelkkien yksittäisten kappaleiden sijaan, ja musiikissa pyrittiin toisinaan myös käsittelemään vakavia yhteiskunnallisia aiheita.

Instrumentaali-soul[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oma lukunsa oli instrumentaalinen soulmusiikki, jossa keskityttiin yleensä enemmän grooven luomiseen kuin balladien täyttämissä soul-laulajien levyissä. Urut olivat instrumentaali-soulissa usein korostetussa asemassa, muuten käytettiin samoja soittimia kuin laulajaa säestäessä. Instrumentaalisen soulin sävelkieli on hieman vokaalisoulista poikkeavaa ja siihen lainataan enemmän vaikutteita laajemmin tuon ajan pop-musiikista. Tunnettuja instrumentaali-soulin esittäjiä ovat esimerkiksi Bar-Kays (1960-luvun kokoonpanossaan, tunnetuin levy on Soul Finger), Stax-levy-yhtiön taustaryhmä, Booker T. & The MG's (esimerkiksi levyt Green Onions ja Hip-hug Her) sekä saksofonisti King Curtis (tunnetuin kappale "Memphis Soul Stew" levyltä Live at Fillmore West). Myös James Brownin yhtye levytti 1960-luvulla instrumentaali-soulia, tunnetuimpana kappaleenaan "Night Train".

Soul 1960-luvun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soulin perillinen, intensiivistä rytmiä korostanut funk, pystyi rinnakkaiseloon soulin kanssa, mutta vuosikymmenen lopussa disko-inferno nousi jo uhkaamaan soulin asemaa. 1980-luvulla soul ja funk koneellistuivat nopeasti, mutta vuosikymmenen loppua hallitsivat soul-musiikissa vahvat balladilaulajat erityisesti Anita Bakerin Rapture-levyn myötävaikutuksesta. 1980-luvun loppupuolen merkittäviä soul-laulajia olivat Anita Bakerin ohella mm. Alexander O'Neal, Regina Belle, Stephanie Mills, Miki Howard, Johnny Gill, Luther Vandross, Freddie Jackson ja Angela Winbush.

1990-luku käynnistyi vielä mm. Keith Washingtonin, Will Downingin, Gerald Levertin, Gerald Alstonin ja Phyllis Hymanin johdolla korkealuokkaisen balladisoulin väreissä, mutta muutamassa vuodessa isot kansainväliset levy-yhtiöt pudottivat lähes kaikki soul-artistit valikoimistaan, ja alkoivat keskittyä myyntilistat nopeasti valloittaneeseen rapiin sekä hip hop-taustoja yksinkertaisiin laulumelodioihin yhdistäneeseen R&B:iin. Lähes kaikki edellisten vuosien ja vuosikymmenten soul-artistit joutuivat siirtymään pienille indie-levymerkeille paikalliseen jakeluun tai etsimään levytyssopimuksia Euroopan puolelta. Soul-levyjen myyntiluvut romahtivat murto-osaan aiempien vuosikymmenien luvuista.

2000-luvun menestyneimpiä soul-laulajia on Duffy. Hänen esikoisalbumiltaan "Rockferry" (2008) tuttu kappale "Mercy" nousi menestykseen listasuosikiksi monessa maassa ja mm. Britteinsaarilla listojen kärkeen.

Neo-soul[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun loppupuolella soul-musiikkia elvyttivät uuden sukupolven artistit, joiden musiikkia alettiin kutsua neo souliksi, vaikkakin se oli tyylillisesti sekoitus usein 1970-lukulaisia soul-vaikutteita ja 1990-luvun rytmiikkaa. D'Angelo, Maxwell, Erykah Badu, Jill Scott ja Lauryn Hill olivat 1990-luvun lopun suosittuja neo-soul-artisteja. Myös monet artistit itse kritisoivat neo-soul-termiä keinotekoiseksi ja kutsuivat itseään mieluummin soul-laulajiksi.