The Commodores

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
CommodoresPerforming.jpg
CommodoresPerformingUpClose.jpg

The Commodores oli vuonna 1968 perustettu ja 1970- ja 1980-luvuilla suosittu funk/soul-yhtye.

Yhtyeen jäsenet tapasivat Tuskegee Institutessa (nykyisin Tuskegee University) ollessaan siellä vuonna 1968 ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoina. He saivat levytyssopimuksen Motownille tehtyään ensin nimeänsä tunnetuksi Jackson 5:n lämmittelijänä.

Suuri yleisö tuntee Commodoresin parhaiten soul-balladeistaan, kuten "Easy" ja "Three Times a Lady", mutta ryhmä keskittyi enemmän tanssittavaan materiaaliin, joista tunnetuimpia ovat kappaleet "Brick House", "Say Yeah", "Fancy Dancer" sekä "Too Hot Ta Trot".

Ensilevyn nimiraita, "Machine Gun", on instrumentaalikappale, jota on soitettu paljon urheilutapahtumissa ja muutamissa elokuvissa. Toinen tunnettu instrumentaali yhtyeeltä on "Cebu". Vuosina 1974 ja 1976 julkaistut neljä levyä edustavat yhtyeen funk-kautta. Näiden jälkeen yhtyeen soundi pehmeni, ja lopulta ajauduttiin lähes puhtaaseen poppiin asti.

Yhtyeen perustajajäseniä lähti omille teilleen vuosien varrella. Vuonna 1981 Heatwaven laulaja J. D. Nicholas korvasi laulajana toimineen Lionel Richien, joka lähti suureen menestykseen johtaneelle soolouralle. Polydorin vuodesta 1986 alkaen julkaistut Commodores-levyt ovat pääasiassa kokoelmia.

Vuonna 2007 yhtye toimii edelleen. Vanhat jäsenet Orange, King ja Nicholas ovat yhä mukana menossa.

Alkuperäiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lionel Richie – laulu, saksofoni, piano
  • Thomas McClary – kitara
  • Milan Williams – kosketinsoittimet
  • William King – trumpetti
  • Ronald La Pread – basso
  • Walter Orange – rummut, laulu

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Machine Gun (1974) #138 U.S.
  • Caught in the Act (1975) #26 U.S.
  • Movin' On (1975) #29 U.S.
  • Hot On The Tracks (1976) #12 U.S.
  • Commodores (1977) #3 U.S.
  • The Commodores Live! (1977) #3 U.S., #60 UK
  • Natural High (1978) #3 U.S., #8 UK
  • Midnight Magic (1979) #3 U.S., #15 UK
  • Heroes (1980) #7 U.S., #50 UK
  • In The Pocket (1981) #13 U.S., #70 UK
  • Commodores (1983) #103 U.S.
  • Nightshift (1985) #12 U.S., #13 UK
  • United (1986) #101 U.S.

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kappale U.S. Hot 100 U.S. R&B chart UK singles Albumi
1974 "Machine Gun" #22 #7 #20 Machine Gun
1974 "I Feel Sanctified" #75 #12 - Machine Gun
1975 "Slippery When Wet" #19 #1 - Caught In The Act
1976 "Sweet Love" #5 #2 - Movin' On
1976 "Just To Be Close To You" #7 #1 #62 Hot On The Tracks
1977 "Fancy Dancer" #39 #9 - Hot On The Tracks
1977 "Easy" #4 #1 #9 The Commodores
1977 "Brick House" #5 #4 - The Commodores
1978 "Too Hot Ta Trot" #24 #1 - The Commodores Live!
1978 "Three Times A Lady" #1 #1 #1 Natural High
1978 "Flying High" #38 #21 #37 Natural High
1979 "Sail On" #4 #8 #8 Midnight Magic
1979 "Still" #1 #1 #4 Midnight Magic
1980 "Wonderland" #25 #21 #40 Midnight Magic
1980 "Old-Fashion Love" #20 #8 - Heroes
1980 "Heroes" #54 #27 - Heroes
1981 "Lady (You Bring Me Up)" #8 #5 #56 In The Pocket
1981 "Oh No" #4 #5 #44 In The Pocket
1982 "Why You Wanna Try Me" #66 #42 - In The Pocket
1982 "Painted Picture" #70 #19 - All The Greatest Hits
1983 "Only You" #54 #20 - Commodores 13
1985 "Nightshift" #3 #1 #3 Nightshift
1985 "Animal Instinct" #43 #22 #74 Nightshift
1985 "Janet" #87 #65 - Nightshift
1986 "Goin' To The Bank" #65 #2 #43 United

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]