Joss Stone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joss Stone
MuchMusic Video Awards 2007 530.jpg
Joss Stone MuchMusic Video Awardsissa vuonna 2007.
Syntynyt 11. huhtikuuta 1987 (ikä 26)
Dover, Kent, Englanti
Aktiivisena 2001–
Tyylilajit soul, R&B, blues, jazz, rock
Ammatit laulaja-lauluntekijä, näyttelijä
Yhtyeet SuperHeavy
Levy-yhtiöt Relentless, S-Curve, Virgin

Joss Stone (oikealta nimeltään Jocelyn Eve Stoker, s. 11. huhtikuuta 1987 Dover, Kent) on englantilainen soul- ja R&B-laulaja ja näyttelijä.

Stone kuunteli nuorena muun muassa Aretha Franklinia. 14-vuotiaana hän esiintyi BBC:n televisio-ohjelmassa Star for a Night laulaen Franklinin kappaleen "A Natural Woman". Vuonna 2002 hän solmi levytyssopimuksen BMG:n kanssa.

Stone siirtyi Miamiin työskentelemään ensimmäisen studioalbuminsa parissa. Ilmestyessään The Soul Sessions (2003) pääsi Britannian albumilistalla top-5:n joukkoon ja myös neljänkymmenen myydyimmän joukkoon Yhdysvaltain Billboard 200:lla. Stone on sen jälkeen julkaissut kaksi albumia, Mind, Body & Soul (2004), joka on ollut Suomen virallisella listalla parhaimmillaan sijalla 28, sekä Introducing Joss Stone (2007).

Stone näytteli 15. joulukuuta 2006 ensi-iltaan tulleessa Eragon -elokuvassa.

Sisällysluettelo

Diskografia [muokkaa]

Albumit [muokkaa]

  • The Soul Sessions (2003)
  • Mind, Body & Soul (2004)
  • Introducing Joss Stone (2007)

Singlet [muokkaa]

  • "Fell in Love With a Boy" (2004)
  • "Super Duper Love (Are You Diggin' On Me?)" (2004)
  • "You Had Me" (2004)
  • "Right to Be Wrong" (2004)
  • "Spoiled" (2005)
  • "Don't Cha Wanna Ride" (2005)
  • "Cry Baby" / "Piece of My Heart" (2005)
  • "Tell Me 'Bout It" (2007)
  • "Tell Me What We're Gonna Do Now" (2007)
  • "L-O-V-E" (2007)
  • "Baby Baby Baby" (2007)
  • "Sing" (2007)

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joss Stone.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.