Eero Koivistoinen
| Eero Koivistoinen | |
|---|---|
 Eero Koivistoinen esiintymässä Pori Jazzissa 2012. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Eero Uolevi Koivistoinen |
| Syntynyt | 13. tammikuuta 1946 Helsinki |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | jazz |
| Soittimet | saksofoni, alttosaksofoni ja tenorisaksofoni |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13. tammikuuta 1946 Helsinki)[1] on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.[2][3]
Henkilöhistoria ja musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[2] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[4] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[2] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[4] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[3] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[4]
Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[4] Trio julkaisi ep-levyn Jappa alkuvuodesta 1967 ja rumpaliksi vaihtui Reino Laine pian tämän jälkeen. Samana vuonna Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[5] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[6]
Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[4][7] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[8] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreux’n jazzfestivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]
1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[4] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[3] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[4] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990. Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[4]
Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[9] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[10]
Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[4] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansa levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[11] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[4]
Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[3] sekä kvintetti Zone.[4]
Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[4] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[12] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[13] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[14]
Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[15] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[10] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[16] joka ylsi parhaimmillaan Suomen albumilistan sijalle 21.[17]
Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[2] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[4]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jappa (EP) (1967, Jazz at the Polytechnicum)
- Tune In (EP) (1968, Jazz at the Polytechnicum)
- Valtakunta (1968, Otava) (CD:1995)
- Odysseus (1969, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
- For Children (1970, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
- The Original Sin (1971, Scandia Music)
- Muusa ja Ruusa (1971, WSOY)
- Wahoo! (1972, RCA YFPL) (CD & LP: 2000, Warner Music Finland)
- 3rd Version (1973, YFPL)
- The Front Is Breaking (1976, Love Records) (CD: 2001, Siboney)
- Labyrinth (1977, Love Records)
- Live at Belmont Jazz Club (1977, Love Records)
- Ultima Thule (1983, Pro Records)
- Picture in Three Colours (1983, Pro Records)
- Sea Suite (1983, EK-Production)
- Kallista on ja halvalla menee (1988, Pro Records)
- Pahan Kukkia (1990, Pro Records)
- Altered Things (1992, Timeless Records)
- Dialog (1995, L+R Records)
- Senegalese Drums (1998, EK-Production)
- Helium (1999, Texicalli Records)
- Some Time Ago (1999, A-Records)
- UTU (2001, Silence/FG-Naxos)
- Suomalainen (2003, Silence)
- X-Ray (2006, EK-Production)[18][11][19]
- Hati Hati (2015)
- Diversity (2022)
Mukana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Blues Section: Blues Section (1967, Love Records) (CD: 1995, Otava)
- UMO: UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola (1985, Finnlevy)
- UMO: Electrifying Miles (1997, A-Records)
- UMO: UMO Jazz Orchestra (1997, Naxos Jazz)
- Zone: First Definition (1999, Soul Note)
- Mozambique Relief (2000, Naxos World)
- Venancio Mbande Orchestra: Timbila Ta Venancio (2001, Naxos World)
- Eduardo Durão Timbila Ensemble: Timbila (2002, Naxos World)
- Galaxy: L'insécurité (2003, Global Music Centre)
- The Five Corners Quintet: Chasin' the Jazz Gone By (2005, Columbia Records) [18][11]
- Jeavestone: 1+1=OK (2010, Presence Records)
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koivistoinen, Eero: Lennosta kii!. (Muistelmat) Helsinki: Teos, 2022. ISBN 978-951-851-764-4
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ a b c d Maarit Kytöharju: Eero Koivistoinen – Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen. Selvis, 2002, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Petri Silas: Eero Koivistoinen 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eero Koivistoinen Eerokoivistoinen.com. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
- ↑ Kippola, Heikki: Blues Section palasokeri.com. Arkistoitu 22.1.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Öystilä, Raimo: The Boys - Suomirockin korkeakoulu Rytmimusiikin Syke. 16. maaliskuuta 2005. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Kotimaan toiminta: Valtakunnalliset Jazzpäivät ja Yrjö-palkinto Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.
- ↑ Eero Koivistoinen: Valtakunta phinnweb.org. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Wuethrich, Matthew: Wahoo! 14. kesäkuuta 2002. All About Jazz. Viitattu 3.5.2007. (englanniksi)
- ↑ a b Lassi, Henrik: Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 6. heinäkuuta 2006. Suomijazz.com. Arkistoitu 3.5.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ a b c Suomalaisten jazzlevyjen luettelo Suomijazz.com. 2007. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Ronkanen, Pentti: Eero Koivistoinen Quartet: Utu 23. syyskuuta 2006. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ Piiroinen, Jukka: Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 8. syyskuuta 2003. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3.5.2007.
- ↑ Iivanainen ja Koivistoinen ottivat Lennosta kii 26.6.2007. Kaleva Kustannus Oy. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 27.6.2007.
- ↑ Partanen, Markka: Eero Koivistoinen: Helium 2001. Rytmi. Viitattu 3.5.2007.
- ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' the jazz gone by 2005. Suomijazz.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
- ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' The Jazz Gone By Musiikkituottajat ry.
- ↑ a b Selected discography (Arkistoitu – Internet Archive) Eero Koivistoisen verkkosivuilla
- ↑ Lehtonen, Esko: Suomalaisen Rockin tietosanakirja, s. 262. Tampere: Fanzine oy, 1983. suomi
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eero Koivistoisen verkkosivut
- Ylen Elävä arkisto: Jazzkomeetta Eero Koivistoista inspiroivat myös rock ja runous
- Eero Koivistoinen myspace sivut
| ||||||||||||||||||||||
