Big band
Big bandit ovat suuria jazzorkestereita, jotka saivat alkunsa 1930-luvun New Yorkista. Tuolloin tanssipaikkojen jazz-kokoonpanot uudistettiin soittotilojen huonon akustiikan takia ja niihin otettiin lisää jäseniä. Big band -kokoonpano syntyi siten, että perinteisen New Orleans -kokoonpanon puhallinsoittimista muodostettiin sektioita. Etelästä virtasi lahjakkaita soittajia pohjoisen uusien työmahdollisuuksien perässä ja big bandien sovittajat olivat innoissaan etelän uusista tuulista ja soundeista. Tästä alkoi big bandien kulta-aika, jonka tyylin tunnusmerkkejä on tarkasti sovitetut sävellykset kullekin soittimele. Merkittäviä alkuaikojen tyylin kehittäjiä oli muun muassa Fletcher Henderson sovittajansa Don Redmanin kanssa.
Suosituimpia big bandejä olivat valkoisten orkesterinjohtajien, kuten Benny Goodmanin, Glenn Millerin ja Artie Shawn orkesterit, mutta merkittävimmät tuon aikakauden isot orkesterit lienevät Duke Ellingtonin ja Count Basien big bandit, joissa soitti monia taitavia solisteja. Erityisesti Kansas Cityn big band -tyylin edustajan Basien orkesterin rytmisektio oli kuuluisa saumattomasta ja svengaavasta yhteissoitostaan, jossa soitti muun muassa nuori Lester Young. Myöhemmin Basien musiikki muotoutui solisteista riippumattomaksi ja pitkälle sovitetuksi big band -tyyliksi, jota tukivat tarkkaan suunnitellut soolot. Duke Ellingtonin orkesteri lienee jazzin historian pitkäikäisin ja eniten levyttänyt kokoonpano, jonka tyyli liittyi vain löyhästi valtavirtaan. Ellington hyödynsi lahjakkaita solistejaan kirjoittamalla juuri näiden soundeille sopivia stemmoja.
Sisällysluettelo |
Suomessa [muokkaa]
Suomessa big bandejä syntyi ennen kaikkea 1970-luvulla. Ensimmäiset perustettiin jo ennen sotia, mutta yhä edelleen toimivista vanhimmat, helsinkiläinen Bygga Big Band sekä Lappeenranta Big Band muodostettiin vuonna 1954, sekä 1957 Axelbandet. [1][2] Vuosisadan alussa perustetun Helsingin Työväenyhdistyksen Puhallinorkesterin soittajista luotiin Bygga Big Band, joka sai nimensä ”kotitalostaan” Helsingin Työväentalosta eli "Byggasta". Nykyisin orkesteri toimii HTY:stä erillisenä itsenäisenä yhdistyksenä Bygga Big Band ry:n nimellä. Lappeenranta Big Band puolestaan perustettiin kolmen saksofonin, kahden trumpetin, pasuunan ja rytmiryhmän muodostaneen tanssiorkestereiden "raunioille" ja sai seuraavana vuonna 1955 nimen Lappeenrannan muusikkojen suuri tanssiorkesteri; vuodesta 1981 lähtien sen ylläpidosta on vastannut rekisteröity yhdistys, Lappeenranta Big Band ry. Axelbandet on toiminut Åbo Akademin alaisena suomenruotsalaisena big bandina vuodesta 1957. Tämän jälkeen perustettiin monia uusia yhtyeitä, muun muassa Tapiola Big Band vuonna 1970 (nykyinen Espoo big band), Grani Big Band 1972 ja Imatra Big Band 1973, Kotka Big Band 1976, Jazz Society Big Band (JASO) 1978 sekä Rovaniemi Big Band 1979. Ensimmäinen kunnallisiin jazzmuusikon virkoihin perustuva yhtye oli vuonna 1974 perustettu Kajaani Big Band, jonka muusikoista osa oli päätoimisia.
Vuonna 1975 järjestettiin Imatra Big Bandin ensimmäinen kesäkurssi, josta on kasvanut jo 28 kertaa (vuoden 2010 jälkeen) järjestetty Imatra Big Band Festival. Vuodesta 1987 lähtien festivaalista on vastannut Imatra Big Band Festival ry. Kurssi on yhä edelleenkin yksi tärkeä osa festivaalia.
Tällä hetkellä merkittävinkenen mukaan? suomalainen big band on UMO, Uuden musiikin orkesteri, joka on ainoa suomalainen säännöllisesti palkkaa maksava big band. Orkesteri ei ole merkittävä ainoastaan Suomessa, vaan sitä pidetään jopa yhtenä maailman johtavista big bandeistakenen mukaan?. Orkesteri perustettiin vuonna 1975, ja se toimi aluksi osa-aikaisena big bandina. Vuonna 1984 se muuttui kokopäivätoimiseksi ammattilaisorkesteriksi. Vuonna 2001 UMO avasi oman, UMO Jazz House -nimisen ravintolan/harjoittelu-/konserttitilan Helsingissä. Nykyisin orkesteri on kuitenkin ilman kotia tilassa ilmenneiden homeongelmien takia.
Vaikka UMO onkin tällä hetkellä ainoa suomalainen big band, joka maksaa soittajilleen säännöllistä kuukausipalkkaa, on olemassa myös useampia musiikin ammattilaisista koostuvia big bandejä.
Big band -kokoonpano [muokkaa]
- rytmisektio: yleensä piano, rummut, basso ja kitara
- saksofonisektio: yleensä altto (2), tenori (2) ja baritoni, sivusoittimina voi olla huilu, klarinetti, sopraanosaksofoni tai bassoklarinetti
- trumpettisektio: yleensä: 3–4 kpl
- pasuunasektio: yleensä: 3–4 kpl, 4. pasuuna yleensä bassopasuuna
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- UMO - http://www.umo.fi/
- Suomen big band -yhdistys - http://www.sbby.com/
- Imatra Big Band Festival - http://www.ibbf.fi
- Axelbandet - http://www.axelbandet.fi/
- Boston Promenade http://www.bostonpromenade.com/
- Espoo Big Band - http://www.ebb.fi
- Grani Big Band - http://www.gbb.fi
- Imatra Big Band - http://www.imatrabigband.fi
- Jazz Society Big Band - http://www.jasobigband.com/
- Jyväskylä Big Band - http://www.jyvaskylabigband.com/
- Lappeenranta Big Band - http://www.bigband.fi/
- Oulu All Star Big Band http://www.oasbb.fi
- Rovaniemi Big Band - http://www.rajatsi.fi/historia/rj1991/rovaniemi.shtml
- The Great Helsinki Swing Big Band - http://helsinkibigband.com
- HOS - Hämäläisen Osakunnan BigBand - http://www.hosbb.org/
- Boston Promenade - http://www.bostonpromenade.com/
- TT Big Band - http://www.ttbigband.com/
- Tuusulanjärvi Big Band - http://www.tjbb.fi/
- Kauppala Big Band - http://www.kauppalabigband.fi/
Sivulta puuttuu