Imatra Big Band Festival

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tapahtumalogo, Erkki Ruuhinen.
Esiintyjiä vuodelta 2007

Imatra Big Band Festival (IBBF) on Imatralla järjestettävä big band -festivaali. Jazzmusiikin eri tyylilajien ohella festivaali on tarjonnut musiikkia bluesista funkiin, rockista souliin ja viihdemusiikkiin. IBBF:ää järjestettiin vuosittain 1983–2014. Kesällä 2024 Imatra Big Band Festival tekee paluun.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Candy Dulfer Imatralla 2012

Esiintyjäkaarti koostui niin kansainvälisistä kuin suomalaisista orkestereista ja artisteista. Vuosina 1983–2014 festivaaleilla esiintyi yli 100 000 soittajaa ja yli 1 000 erilaista kokoonpanoa. Pääkonsertit pidettiin noin 2 500 hengen BB-klubiteltassa Imatrankosken taajamassa. Tapahtuma houkutteli vuosittain Imatralle lähes 50 000 kävijää.lähde?

Festivaalin rakenne muodostui kolmesta perusasiasta: soittokurssista, konserteista ja big bandien kilpailusta. Vuodesta 2005 lähtien järjestettiin myös Esko Linnavalli -sävellyskilpailu vuorovuosin Suomen Big Band -mestaruuskilpailun kanssa.

Alusta lähtien festivaalin keskipisteenä toimivat Inkerin aukiolle pystytetty teltta (BB-klubi), jossa pääkonsertit pidettiin. Ensimmäiseen telttaan mahtui noin 400 henkeä, viimeisiin 2 000-2 500 henkeä. Teltan lisäksi konsertteja on järjestetty festivaalikadulla (BB-katu), kulttuurikeskuksessa, imatralaisissa ravintoloissa, kylpylässä, urheilutalolla, kirkoissa, puistoissa, työpaikoilla, vanhusten palvelutaloilla, messukeskuksessa, Saimaan laivoilla ja joskus myös naapurikunnissa.

Big Band -kesäkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imatra Big Band Festival ry ja Suomen Big Band -yhdistys järjestävät vuosittain big band -kesäkurssin, jossa vierailijoina on nähty niin kotimaisia kuin kansainvälisiä big band -osaajia. Big band -kesäkurssien taiteellisesta johdosta ovat vuosien mittaan vastanneet Hannu Sopanen, Raimo Henriksson, Jukkis Uotila, Sonny Heinilä, Esko Heikkinen ja Antti Rissanen. Kurssin yleisjohtajina ovat toimineet Hannu Sopanen, Seija Ohenoja ja vuodesta 2004 lähtien Antti Rissanen. Kurssien pitopaikkana oli ensin Mansikkalan koulu (1983–1985) ja sitten kulttuurikeskus sen valmistuttua 1986.

Jazzlegenda-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2001–2014 Suomen Big Band Yhdistys, Suomen Jazz & Pop Arkisto sekä Imatra Big Band Festival myönsivät yhdessä kaksi uutta Suomen Jazzlegenda -palkintoa merkittäville, pitkän linjan suomalaisille muusikoille, jotka esiintyvät yhä aktiivisesti.[2]

Vuodesta 2017 lähtien Jazzlegenda-palkintojen myöntämisestä on vastannut Musiikkiarkisto.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran ajatuksen Imatran omasta musiikkifestivaalista esitti Aarno Raninen vuonna 1976 imatralaisten muusikoiden järjestämässä saunaillassa. Raninen oli kutsuttu opettajaksi Imatran big band -soittokurssille, jollaisen kolme vuotta aiemmin perustetun, tuolloin Imatran Muusikot ry:n alaisuuteen kuuluneen Imatra Big Bandin soittajat kapellimestarinsa Hannu Sopasen johdolla olivat Imatralle järjestäneet. Sopanen muokkasi sitten bändikavereineen Ranisen ajatuksen lopulta big band -festivaaliksi, tuolloin ensimmäiseksi laatuaan koko maailmassa.lähde?

Imatran big band -soittokursseja pidettiin vuodesta 1975 alkaen joka kesä Imatra-viikolla, ja ne huipentuivat vuosittain viikon lopussa tapahtuneeseen big band -konserttiin. Näistä kursseista ja konserteista kehittyi kahdeksan vuoden kypsyttelyn jälkeen Imatran ensimmäinen big band -festivaali. Sen järjesti vuonna 1983 pari vuotta aikaisemmin rekisteröity Imatra Big Band ry ja sitä tukemassa olivat Imatran kaupunki, opetusministeriö, Suomen Big Band -yhdistys ja Suomen Muusikkojen Liitto. Myöhempinä vuosina festivaali on saanut taloudellista tukea myös useilta muilta sponsoreilta.

Toimijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imatran musiikkitoimenjohtajana ja Imatra Big Bandin kapellimestarina toimineen Hannu Sopasen ohella suuren työn festivaalin käynnistämiseksi ja sen kehittämiseksi ovat tehneet myös kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa istuneet Imatra Big Bandin soittajat Harri Nykänen ja Pentti Hytönen, Imatran kaupungin matkailuasiamies Kalevi Antikainen, Imatra Big Band ry:n ensimmäinen puheenjohtaja Timo Mönkäre, Imatra Big Band Festival ry:n ensimmäinen puheenjohtaja Jouko Elomaa ja festivaalin rahastonhoitajana toiminut Rauni Mynttinen.

Vuosina 1998–2007 festivaalin toiminnanjohtajana toimi Hannu Hokkanen ja vuodesta 2008 lähtien Kirsi Lajunen. Vuodesta 2011 on toiminnanjohtaja ollut Mikkelin teatterin entinen johtaja Pekka Laasonen[3]. Festivaalin alkuaikojen tärkeinä ulkopaikkakuntalaisina neuvonantajina ja avustajina ovat toimineet myös kapellimestari Raimo Henriksson ja Suomen Muusikkojen Liiton puheenjohtajana toiminut Raimo Vikström.

Festivaalin järjestelyistä vastasi ensimmäisinä vuosina lähinnä Imatra Big Band ry:n hallitukseen pohjautuva festivaalitoimikunta, kunnes 29. joulukuuta 1987 perustettiin varsinainen Imatra Big Band Festival ry. Yhdistyksen perustivat Hannu Sopanen, Rauni Mynttinen, Harri Nykänen ja Jouko Elomaa.

Festivaalin puheenjohtajina ovat toimineet Timo Mönkäre, Harri Nykänen, Jouko Elomaa, Heikki S. von Hertzen, Mirja Borgström, Jussi Virsunen ja Markku Pentikäinen. Harri Nykänen on valittu myös kunniapuheenjohtajaksi. Festivaalin ohjelmistosta vastaavina ohjelmapäälliköinä ovat toimineet Hannu Sopanen (1983–1997), Hannu Hokkanen (1998–2007) ja Kirsi Lajunen (2008–2014).

Konkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestäjä Imatra Big Band Festival ry hakeutui konkurssiin syksyllä 2014. Yhdistys kaatui 250 000 euron velkoihin, joihin se ei saanut tukea Imatran kaupungilta.[4]

Talkootyöntekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosassa tapahtuman käytännön toteuttamisessa ovat aina olleet eri toimikuntien alaisuudessa työskennelleet talkootyöntekijät. Vuosittain festivaaleille haetaan talkoontyöntekijöitä, jotka saavat talkookorvaukseksi työntekijäpaidan, ruokalippuja, viikkopassin ja päätösbileet saunomisineen, juomineen ja ruokineen.


IBBF 2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IBBF:n kansainvälisiä tähtiä kesällä 2009 olivat ruotsalainen popjazzyhtye Bo Kaspers Orkester, Chicago blues -tyylin kuuluisuudet Billy Boy Arnold, Billy Branch, John Primer sekä Lurrie Bell, Dwayne Dopsie & Zydeco Hellraisers New Orleansista, brittiläinen jazz-funkbändi Incognito, amerikkalainen funk-soulbändi Defunkt Soul Band sekä useita Grammy-palkintoja voittanut Michael Abene.

Kotimaisia esiintyjiä olivat Riku Niemi Orchestra puhaltimine ja jousineen, solistinaan Jorma Kääriäinen. Olli Ahvenlahti piti 50-vuotistaiteilijajuhlakonserttinsa ”Eurovision Jazz -50 flyygelivuotta”. Ahvenlahden lisäksi nuorista jazzmuusikoista koottu Olli Ahvenlahti Orchestra esiintyi solisteinaan Fredi ja Johanna Försti. Avajaisperjantaina IBBF:n yhteistyökumppani Osmos Cosmos toi lavalle Idols -voittaja Ari Koivusen.

Muita suomalaisesiintyjiä olivat Anna Abreu, Club for Five, Veeti Kallio, Stam1na, CMX, Waldo`s People, 22 Pistepirkko, Jukka Poika Sound Explosion, UMO, Eternal Erection, Paula Koivuniemi sekä Tapani Kansa Imatra Big Bandin solistina ja vuoden 2009 yhtye Agents. Iskelmäiltaa rytmitti myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutun Sami Pitkämön orkesteri, jossa soittivat muiden muassa Jukka Eskola ja Timo Lassy.

IBBF 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. Imatra Big Band Festival järjestettiin 2.–10. heinäkuuta 2010. Ulkomaisia esiintyjiä olivat saksalainen The Baseballs, Brand New Heavies (UK), Buddy Guy, Inner Circle (UK/Jamaika), Manu Dibango (Kamerun), McCoy Tyner Trio ja Joe Lovano (USA), Modern Fox (Viro/Estonia), NATO Jazz Orchestra (monikansall.), saksalainen Beat’n Blow sekä Thorbjørn Risager (Tanska). Kotimaisia nimiä olivat Eläkeläiset, Eppu Normaali, Heikki Silvennoinen Band, doo-wop ja rock`n roll yhtye Jam Rock Band, Ladies First Big Band, Maija Vilkkumaa, Pelle Miljoona United, Popeda sekä Samuli Edelmann.

IBBF 2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

29. festivaali järjestettiin 1.–9. heinäkuuta 2011.

Ulkomaisia esiintyjiä olivat Max Weinberg Experience, Larry Graham & Graham Central Station, Otis Grand, Sugar Ray Norcia, Mavis Staples, Jiggs Whigham, Dr. John ja Mezzoforte. Suomalaisia esiintyjiä olivat Pariisin kevät, Jenni Vartiainen, PMMP, Jussi & The Boys, Agents, Koop Arponen, Juha Tapio, Suvi Teräsniska, Marion Rung, Rajaton ja Paleface.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuominen, Pasi: Imatra Big Band Festival tekee paluun Blues-Finland.com. 16.2.2024. Viitattu 16.2.2024.
  2. Lääveri, Mari: Tässä ovat uudet Jazzlegendat! Imatralainen. 28.03.2014. Arkistoitu 15.10.2017. Viitattu 15.10.2017.
  3. Imatralainen.fi viitattu 1.7.2012 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Yle.fi.uutiset viitattu 24.9.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Imatra Big Band Festival.