Kamarimusiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kamarimusiikki on yksi taidemusiikin tyylilajeista. Se tarkoittaa musiikkia, joka on sävelletty sinfoniaorkesteria pienemmälle yhtyeelle. Kamarimusiikissa on aina vähintään kaksi muusikkoa. Tarkkaa ylärajaa muusikoiden määrälle ei ole määritelty.

Kamarimusiikin käsite alkoi hahmottua 1700-luvun puolivälissä isompien orkesterien ilmaantuessa. Sitä aiemmin jako orkesteri- ja kamarimusiikkiin ei ollut tarpeellinen. Kamarimusiikin yleisimpiä muotoja ovat jousikvartetit ja pianotriot. Joskus myös pianon säestämät lauluteokset lasketaan kamarimusiikin piiriin kuuluvaksi. Jousikvartetissa on yleensä kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Säveltäjät käyttivät usein myös omaperäisempiä kokoonpanoja. Kamarimusiikin teokset on nimetty kokoonpanon perusteella (esimerkiksi jousikvartetto no. 1). Usein jousikvartettiin tuodaan joku muu soitin, joka muuttaa ryhmän kvintetiksi (ja teoksen kvintetoksi). Esimerkiksi Brahmsin ja Mozartin kuuluisissa klarinettikvintetoissa kokoonpanon muodostavat jousikvartetti täydennettynä klarinetinsoittajalla. Klassismin aikaan kamarimusiikki sävellettiin vielä usein amatöörimuusikoille siinä missä orkesterimusiikki laadittiin ammattilaisten esitettäväksi. Tämä näkyy useiden teosten suhteellisesti vähäisempinä teknisinä vaatimuksina. Kapellimestaria kamarimusiikissa ei normaalisti käytetä.

Kamarimusiikissa suurimpina säveltäjinä pidetään pitkälti samoja henkilöitä kuin muussakin taidemusiikissa. Bach ei ymmärrettävästi säveltänyt vielä kamarimusiikin tyylilajiin kuuluvia teoksia, mutta klassismin kolme suurinta säveltäjää, Haydn, Mozart ja Beethoven, kuuluvat jo kamarimusiikin suurimpiin nimiin. Erityisesti Haydnin työtä pidetään tärkeänä jousikvartettojen kehitykselle. Näiden jälkeen tullut Schubert keskittyi urallaan myös paljon kamarimusiikkiin ja hän onkin säveltänyt Beethovenin ohella useimmat kamarimusiikin tunnetuimmista teoksista. Beethovenin kamarimusiikin huipentumana pidetään hänen viimeisinä elinvuosinaan syntyneitä jousikvartettoja, joista etenkin 13. kvarteton finaaliksi tarkoitettu "Suuri-fuga" kokeilee sen ajan musiikillisen ilmaisun rajoja. Schubertin kuuluisa Forelli-kvintetto taas on nuoren säveltäjän mestariteos. Romantiikan säveltäjät jatkoivat Beethovenin ja Schubertin jalanjäljillä. Debussy sen sijaan uudisti kamarimusiikin kielen kertaheitolla ainoalla jousikvartetollaan. Kun Schönberg ja muut modernistit jättivät taakseen perinteisen tonaalisen, sävellajeihin sidotun, musiikin 1900-luvun alussa, ulottivat he oitis kokeilunsa myös kamarimusiikin puolelle. Kamarimusiikki elää edelleen taidemusiikin tyylisuuntana, mutta sen sävelkieli on muuttunut täydellisesti muun taidemusiikin mukana.

Kamarimusiikin teokset etenkin 1700- ja 1800-luvulla noudattivat usein sinfoniasta tuttua kaavaa osien rakenteeltaan eli usein teoksen ensimmäinen osa oli nopea, toinen osa hidas, kolmantena osana oli menuetti tai scherzo ja viimeisenä osana on nopeatempoinen finaali. Kamarimusiikki on kuitenkin ollut jo varhaisvaiheessaan sinfoniaa vähemmän sidottu tällaisiin valmiisiin rakenteisiin. Tyypillinen lisä kamarimusiikin teosten rakenteissa on ollut jonkun melodian variaatioista koostuva osuus. Sinfonian tapaan teoksissa käytetään usein sonaattimuotoa - varsinkin teoksen ensimmäisessä osassa.

Tunnetuimpia kamarimusiikin teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ludwig van Beethoven - Jousikvartetot no. 7-9 ja 14-15; "Grosse fuga" jousikvartetolle; Pianotriot no. 7 "Arkkiherttua" ja no. 5 "Aave"
  • Johannes Brahms - Klarinettikvintetto, Pianokvintetto; Pianokvartetot no. 1 ja no. 2; Pianotrio no. 2 ; Jousikvartetto no.1; Trio klarinetille, sellolle ja pianolle
  • Alexander Borodin - Jousikvartetto no. 2 "Nokturno"
  • Claude Debussy - Jousikvartetto; Trio huilulle, harpulle ja alttoviululle
  • Antonín Dvořák - Jousikvartetto no. 12 "Amerikkalainen"; Pianotrio no. 4 ; Pianokvintetto no. 2
  • Joseph Haydn - Jousikvartetot op. 64 no. 5 "Leivonen", op. 77 no. 2 "Lobkowitz", op. 76 no. 3 "Keisari", op. 76 no. 2 "Quinten" ja op. 76 no. 4 "Auringonnousu"
  • Leoš Janáček - Jousikvartetot no. 1 "Kreutzer" ja no. 2 "Kirjeet"
  • Felix Mendelssohn - Pianotrio no. 1; Oktetti jousille
  • Olivier Messiaen - Quatuor pour la fin du temps ("Aikojen lopun kvartetto")
  • Maurice Ravel - Jousikvartetto
  • W.A. Mozart - Klarinettikvintetto; Jousikvartetot no. 17 "Metsästys", no. 19 "Dissonanssi" ja no. 20 "Hoffmeister"; Jousikvintetot no. 4 & 5; Oboekvartetto
  • Franz Schubert - Jousikvartetot no. 5, no. 12 "Quartettsatz", no. 14 "Neito ja kuolema" ja no. 13 "Rosamunde"; Pianokvintetto "Forelli"; Pianotrio no. 1 & 2; Jousikvintetto
  • Robert Schumann - Pianokvintetto
  • Jean Sibelius - Jousikvartetto op. 56 "Voces intimae"
  • Bedřich Smetana - Jousikvartetto no. 1
  • Dmitri Šostakovitš - Jousikvartetto no. 8

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]